IRC-Galleria

Merkintä #212Maanantai 30.08.2010 22:19

Ja se on siinä. Pitkääkin pitemmän taivalluksen jälkeen uskomaton
20000km on täyttynyt Neossin matkamittarissa. Nämä ovat olleet
hienoja kilometrejä ja vuosia. Sen kunniaksi päätin tehdä joitain
laskelmia tähän liittyen:

Neljä kesää ja kolme talvea se on minua hienosti palvellut. Jos
oletetaan Neossi on ollut minulla n. 3,5 vuotta, on se täten ollut
n. 1270 vuorokautta. Täten matkaa per päivä on kertynyt n. 15,5km.

Jos oletetaan että olen ajanut Neossilla n. 45km/h keskinopeudella
kaikki 20000km, olen täten istunut Neossin selässä n. 444,5 tuntia.
Joka muuten on n. 18,5 vuorokautta, eli noin kaksi ja puoli viikkoa.

Kahdesti olen mitannut melko tarkasti kuinka pitkän matkan pääsen
yhdellä tankillisella pensaa Neossilla. Ensimmäisellä kerralla sain
tulokseksi 216km ja toisella huikeat 246km. Mittausten heitto
johtunee säästä, lämpötilasta (kylmemmällä kuluttaa enemmän),
kaasun käytöstä sekä tyhjäkäynnin määrästä. Arvioikaamme että
yhdellä tankillisella pääsee n. 200km (talvella pääsee huomattavasti
vähemmän). Neossin tankin tilavuus on 6,5 litraa, ja yleensä
tankkaankin aina 5€ kerrallaan jolloin pensaa saa noin puoli
tankillista (vähän vajaasta 3:sta litrasta yli 3 ja puoleen litraan,
riippuen pensan hinnasta, joka puolestaan riippuu suurelta osin
vuodenajasta), tällöin olisin tankannut Neossiin n. 100 tankillista
pensaa, eli olen käynyt tankkaamassa n. 200 kertaa.

Pensiinin hinta on vaihdellut suurimmaksi osaksi 1,30€ ja 1,60€
välillä litralta. Arvioisin keskimääräisen pensan hinnan olleen 1,46€
tienoilla. Tankillinen pensaa on siis maksanut keskimäärin 9,49€.
Tällöin olen kuluttanut Neossin pensoihin arviolta n. 950€.

Laskelmat ovat loppujen lopuksikin luultavasti jokseenkin
alakanttiin, mutta luulisin että ne ovat ainakin suuntaa antavat.


...Ja kaikki on ollut sen arvoista. :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.