IRC-Galleria

Tane: Nou mai kalsong...

Joker: ...Sano Taneli ku villapaidan näki...

Tanu: Nojoo kuka ny haluais jonku kitaran joka on ostettu jostaki virosta...

Tanu: ...Virosta joltaki neekereiltä...

Tanu: ...virosta joltaki mustalais neekereiltä...

Joker: ...Virosta joltaki venäläisiltä mustalais neekereiltä.

Yksi hymy voi kummasti piristää päivää...

...Yksi todella leveä, positiivinen hymy :D

Ja jälleen historiallinen hetki Neossin pitkällä taipaleella,
16000km takana, missään ei tunnu eikä loppua näy!

Niin se loppui...

Kesä -09 tulee varmasti säilymään muistoissani yhtenä parhaista ajoista
elämässäni.

Muistan kuin eilisen kun saunapuistossa vietimme koulun
päättäjäisiä, kuinka juhannuksena ajelimme pellolla Nissanilla
rankkasateessa, iltaiset lenkit uudella tiellä ja sen jälkeiset tonight showt,
ne yksinäiset hetket kun luulin ettei kukaan enää välitä minusta, ja ne
hetket kun tajusin olleeni väärässä. Kun boxini hajosi, Matias lähti armeijaan,
ja silti päädyimme viettämään laneja.

Silloin kun mietin mihin olinkaan lupautunut ennen melontaleirille lähtöä,
kuinka sain kuin sainkin kaiken mahtumaan rinkkaani, pidin tarkkaa lukua
varusteistani ja patukoistani, sekä kun naureskelin syvällä sisimmässäni (ja
välillä myös ääneen) kuunnellesani: "älä keikuta! tää vene kaatuu!", ja sen
kun ymmärsin että antaisin mitä vain että saisin tuon viikon takaisin.

Se hetki kun viimein pääsin suihkuun tuon viikon jälkeen, unohtamattakaan
toista ikimuistoista viikkoa osittain toisten ja osittain samojen ihanien
ihmisten kanssa. Kuinka tuona viikkona tunsin todella suurta syyllisyyden
tunnetta vastuuttomuuteni takia niin kuin myös silkasta myötätunnosta.

Ja lopulta nämä viimeiset päivät, jolloin tunsin ylpeyttä katsellessani valko-
kaapuisten nuorten joukkoa, täynnä iloa joko tietäen että ovat saavuttaneet
tärkeän etapin elämässään tai muuten vain tyytyväisyyttään. Minulle se oli jonkin
hyvin tärkeän tapahtumasarjan loppu, mutta suurimmalle osalle heistä se oli uuden
ja toivottavasti vielä paremman tien alku.

Sekä viimeiset kaksi iltaa, vain lähinnä istuen, syöden ja jutellen menneestä kesästä
muutaman poikain kesken.

Se oli kesä.

No nyt on kaikki onnellisesti päässeet konfirmaatiosta läpi, ja
täytyy sanoa että on se aina yhtä mukavaa nähdä kuinka
kaikilla on vaikeaa pitää naama perus lukemilla kun ehtoollis
viinakset saa naamansa eteen ensimmäistä kertaa.

Onnea vielä niille joita en ehtinyt onnitella!

...ja olen teistä kaikista ylpeä, myös neljästä melonta riparilaisesta ;D

Ja jälleen kerran yksi voitto leireistä selviytymisessä! Ja jälleen kerran
olivat ihania niin pikkuiset kuin isos kolleegani, siispä kiitokset heille.

Nyt on sitten edessä vain enää rakkaitten riparilaisten konfirmaatio ja
heidän onnittelemisensa.

Tänään lähtö "toiselle ristiretkelle".

Kyllä! Boxini saapui takaisin, todennäköisesti parempana kuin koskaan.

Ihmeiden aika ei vielä ole ohi, jos olisin joskus
arvannut vielä opettelevani Mesen käyttöä niin
olisin luullut itseäni hulluksi.