IRC-Galleria

Silloin kun aikoinaan kohtasimme en ajatellut että sinusta tulisi mitn kaveruutta ihmeellisempää jos sitäkään.

toukokuussa 2019 kaikki sitten muuttui ja löysin sinusta sielunkumppanin jota voin kutsua aviomiehekseni.

Alussa oli aikamoista säätämistä molemmin puolin kun pelot meinasivat ottaa yliotetta.. mutta sinä et luovuttanut suhteeni.

Näit minussa kuulemma jtn mitä yritin peittää löysän hupparin hupun alle.

Näit silmistäni ihmisen, olitkin eka joka sanonut noin.

Annoit minulle aikaa ja rakastuimme.

Päivääkään en ole katunut sitä päätöstä että uskalsin lähteä narsistin luota matkaasi rinnallesi kulkemaan.

Meillä on ollut myös helvetin isoja riitoja ja olemme myös tapelleet toistemme kanssa mutta silti edelleen olemme yhdessä.

Kai tätä voi kutsua rakkaudeksi.

Elämämme ei ole mitään ruusuilla tanssimista ja ainaista auvoa mutta silti tämä on sitä mitä minä haluan.

Haluan elää juuri ja vain sinun kanssasi yhdessä.

Ilman sinua olisin vain tyhjä kuori ilman sisältöä

Sinä toit lämpimät tunteet elämääni ja sisälleni.

Minä rakastan sinua oma jääräpäinen simpukkana itseään pitävä mieheni <3

Oma ärrimurrini olet <3

Kiitos että jaksat minua ja seisot edelleenkin rinnallani

Ilman sinua ei olisi minuakaan <3

-villivarsasi josta tullut lapanen kanssasi-

Heissanssaa vaan :)

edelleen mökkeilemässä lauman kanssa <3 kyl tääl edelleen sielu lepää ja mieli on rauhallinen... :) ens viikolla ois kylille lähtö eessä ja sekin ahdistaa ihan vitusti mut... kyl tää mökkeily on tehnyt mein parisuhteelle vain hyvää.. kotona ollessa stressattiin milloin mistäkin ja oltiin ns unohdettu toisemme mut tääl ollaan juteltu ne kipeätkin asiat halki ja kaikesta muustakin... ollaan käsitelty riidat ja itketty onnesta... ollaan grillailtu huvimajassa ja nautittu joutsenten huudosta tossa järvessä.... mie oon oppinut antaa aikaa puolisolleni ja senkin oon ottan tavaks et laitan iltaisin kännykkäni klo 20 aikaan about kii ja se on kyl hemmetin vapauttavaa ku ei tarvi herätä yöllä soittoihin jne... ens viikolla lähen vissiin käymään hyvinkäällä rakasta peikkopoikaani tapaamassa ja frendei... moni on kysellyt että milloin peikko ja mieheni tapaavat jne tuleeko mieheni mukaan tapaamaan peikkoa niin tiedoksi teille vain että mieheni tapaa peikon kyllä mutta vielä ei ole sen aika koska peikon elämässä on tapahtunut muutoksia niin paljon etten itse koe nyt tässä kohtaa että olisi oikea aika heidät tutustuttaa mutta kyllä he ovat tulevaisuudessa tapaamassa mutta tällähetkellä aika ei ole oikea ja minun peikon äitinä pitää ajatella mikä on hänelle parasta jne mutta joo.... nyt taidan mennä röökille ja kuuntelemaan sateen ropinaa terassin katolle hymyillen... nim.merk. onnellinen tästä kaikesta <3

Hyvää huomenta ja ihanaa kansainvälistä miestenpäivää vain kaikille miehille <3

Ajattelin tulla teille hiukan raapustelee vaikka ei mulla kyl mitn ideaa oo mitä teille täl kertaa kirjoittaisin ku ei tä nyt oo mitn uutta tapahtunut mistä voisin teille kertoa tai on paljonkin mut ne ei oo asioita mitkä haluisin kaikille kertoa :D mut joo hyvin menee edelleen tai no ei nyt toisaalta niinkään hyvin mut ei nyt huonostikaan... tasasta normaalia arkea.... <3 mitä kauemmin mie oon kotkasta pois ni sitä vähemmän sinne takas haluan palata.... :D mut valehtelisin jos väittäisin ettei oo muutamaa ihmist siel ikävä mut kaupunkia en kaipaa enkä takas kyl meinaa tosiaan palata... kyl mein lauman koti on täällä maalla omassa rauhassa hiljaisuudesta nauttien ja puusaunassakin käyden <3 Mie ennen tänne muuttoa mietin et miten vitus mie tääl tuun viihtyy mut nyt melkein 2kk ku ollaan asuttu ni voin sanoa et viihdyn... kyl tääl mieli lepää <3 mut joo semmosta... taidan mennä nyt vaihtaa lakanat täs odotellessa et yksi maili tulee <3

Mie EN ikinä uskonut että minutkin olisi tarkoitettu jollekin aviovaimoksi.. en ikinä... ajattelin että kelpaan vain helpoksi panoksi ihmisille.... olen ollut parisuhteissa khyl mutta koskaan en ole rakastanut.. ihastunut olen ollut mutta siihen se jääkin.... olen pelannut ihmisillä ja tunteilla saadakseni itselleni kaiken hyödyn kaikista... en ole koskaan tuntenut henkisesti hyvää oloa kenenkään kanssa... fyysistä kyllä... mutta sitten tuli tuommioinen vanha mutta helvetin rakas jäärä ja sai tämänkin jäisen sydämen lämpenemään.... ekaa kertaa elämäni aikana itkin hänen kainalossaan siksi että minulla oli hyvä olla henkisesti... en juossut itkuani piilotellen karkuun vaan katsoin miestäni silmiin ja sanoin "minä rakastan sinua" silloin tiesin että nyt se on menoa.....

No niin jos tässä vähän päivittelis pitkäst aikaa... ku nyt ois sen verran vapaata eikä mitn muuta tekemistä... et joo... minust on kyl vitun hassua et on pariskuntia joista toinen päättää kenen kanssa toinen saa edes moi sanoa.. ei toimis mul ja onneks meil molemmat saa päättää aivan itse kenen kans kaveeraa jos haluu... aikuisia kuitenkin ollaan mut pariskuntia on monenlaisia... mut joo...tää vkl on mennyt aikalailla pakkaillessa ja rakkaita nähdessä... viel ois tekemistä ja PALJON mut kyl tää urakka on kaiken vaivan arvoinen... mieheni sanoja lainatakseni "pellet lähtee sirkus jää" ;) mut on kyl outoa et miten moni läheisistämme kans suunnitellut muuttoa täält johonkin muualle.... kaikki täysjärkiset huomaa miten tää meno on muuttunut aikalailla lastentarha meiningiks :D mut joo kyl mie sen tiedän et moni varmaan odottaa et myö lähetään koska en anna enää kenenkään hyppiä nenilleni tai polkea mua jalkoihin :D sen verran on itseluottamusta täs tullut et moni on yllättyn jopa siitä et nykyään en oo heti hyökkääs ihmisten päälle vaan oon oppinut sen et aikuisena osaan puhua asioista enkä hoida asioita väkivallalla :D mut ei siinä... elämä on ja elämää pitää elää... mun elämä jatkuu jossain muualla mut onneks sielt pääsee kyl takas jos tarvis ja jotkut vois muistaa et sinnekin kyl sana tulee jos joku tarpeeks rupee isottelee ni muutama tunti ni oon bäkkii tääl.... et joo... kyl pakko myöntää et tuo muuttaminen tuntemattomaan kaupunkiin jännittää ja pelottaakin mut onneks en oo yksin sinne lähös vaan ihmisen kanssa johon saatan luottaa liiikaakin mut hää ei oo antan mitn syytä miksen luottais... ainoa mitä mieheni on mult alust lähtien vaatin on se et mie oisin aidosti oma itseni ja sitä kyl oon ollukkin... tuo ihminen on nähnyt musta jopa sen puolen mitä moni muu ei oo... eli sen et oon myös heikko ja mietin ihan vitust pääni sisällä kaikkea... hää joskus sanokin "kyl sie oot fiksu mut aina välil hukkaat vaan järkesi hetkellisesti johonkin" :D mut joo... välil mietin et mitäkhää niin hyvää mie oon tehnyt elämässäni et pääsin sielt kynnysmattona olost pois ja sain tuollaisen helmen miehekseni... miehen joka itse väittää edelleenkin että on simpukka tai no joo onhan hää mut kuoret on sil simpukal levähtäneet... no joo sellasta... en mie vaihtais meidän elämästä päivääkään pois.. en ees niit huonoja... meidän suurin ongelma parisuhteessamme on se et meil ei oo ongelmia pariskuntana ollenkaan... siitähän myö juuri riidellään ku ei oo aiheita riitoihin... siis on meil muita ongelmii paljonkin mut ne ei liity meidän kahden väliseen suhteeseen juurikaan.... mut kyl mua ärsyttää ku jotkut tutut on sitä mieltä et myö ollaan täydellinen pariskunta... paskanmarjat sanon minä... meidän parisuhde ei oo oppikirja matskua vaan kaukana siitä.... mut myö eletään elämäämme just niin ku halutaan eikä muutes hävetä yhtään.... tuon miehen ansiosta olen oppinut paljon ja nykyään voin sanoa että seison omilla jaloillani... luotan itseeni koska mua tuetaan ja tsempataan... mieheni ja laumani tuen ja ns perseelle potkimisen ansiosta olen päässy helvetisti eteenpäin elämässäni ja nykyään sisälläni velloo myös lämpimät ajatukset ja tunteet eikä vain neg energia ja fiilikset jotka oli täyttäneet mut viel vuonna 2019 tammikuussa... mut joo eikhää tää riitä täl kertaa... olipas sekava päivitys mut joo omia ajatuksiani nää oli mitä tähän kirjoitin..... palaillaan taas joskus sit ku ehin taas päivitellä muilta elämäni kiireilt..... mut elossa ollaan :)

No niin jos tässä vähän päivittelis pitkäst aikaa... ku nyt ois sen verran vapaata eikä mitn muuta tekemistä... et joo... minust on kyl vitun hassua et on pariskuntia joista toinen päättää kenen kanssa toinen saa edes moi sanoa.. ei toimis mul ja onneks meil molemmat saa päättää aivan itse kenen kans kaveeraa jos haluu... aikuisia kuitenkin ollaan mut pariskuntia on monenlaisia... mut joo...tää vkl on mennyt aikalailla pakkaillessa ja rakkaita nähdessä... viel ois tekemistä ja PALJON mut kyl tää urakka on kaiken vaivan arvoinen... mieheni sanoja lainatakseni "pellet lähtee sirkus jää" ;) mut on kyl outoa et miten moni läheisistämme kans suunnitellut muuttoa täält johonkin muualle.... kaikki täysjärkiset huomaa miten tää meno on muuttunut aikalailla lastentarha meiningiks :D mut joo kyl mie sen tiedän et moni varmaan odottaa et myö lähetään koska en anna enää kenenkään hyppiä nenilleni tai polkea mua jalkoihin :D sen verran on itseluottamusta täs tullut et moni on yllättyn jopa siitä et nykyään en oo heti hyökkääs ihmisten päälle vaan oon oppinut sen et aikuisena osaan puhua asioista enkä hoida asioita väkivallalla :D mut ei siinä... elämä on ja elämää pitää elää... mun elämä jatkuu jossain muualla mut onneks sielt pääsee kyl takas jos tarvis ja jotkut vois muistaa et sinnekin kyl sana tulee jos joku tarpeeks rupee isottelee ni muutama tunti ni oon bäkkii tääl.... et joo... kyl pakko myöntää et tuo muuttaminen tuntemattomaan kaupunkiin jännittää ja pelottaakin mut onneks en oo yksin sinne lähös vaan ihmisen kanssa johon saatan luottaa liiikaakin mut hää ei oo antan mitn syytä miksen luottais... ainoa mitä mieheni on mult alust lähtien vaatin on se et mie oisin aidosti oma itseni ja sitä kyl oon ollukkin... tuo ihminen on nähnyt musta jopa sen puolen mitä moni muu ei oo... eli sen et oon myös heikko ja mietin ihan vitust pääni sisällä kaikkea... hää joskus sanokin "kyl sie oot fiksu mut aina välil hukkaat vaan järkesi hetkellisesti johonkin" :D mut joo... välil mietin et mitäkhää niin hyvää mie oon tehnyt elämässäni et pääsin sielt kynnysmattona olost pois ja sain tuollaisen helmen miehekseni... miehen joka itse väittää edelleenkin että on simpukka tai no joo onhan hää mut kuoret on sil simpukal levähtäneet... no joo sellasta... en mie vaihtais meidän elämästä päivääkään pois.. en ees niit huonoja... meidän suurin ongelma parisuhteessamme on se et meil ei oo ongelmia pariskuntana ollenkaan... siitähän myö juuri riidellään ku ei oo aiheita riitoihin... siis on meil muita ongelmii paljonkin mut ne ei liity meidän kahden väliseen suhteeseen juurikaan.... mut kyl mua ärsyttää ku jotkut tutut on sitä mieltä et myö ollaan täydellinen pariskunta... paskanmarjat sanon minä... meidän parisuhde ei oo oppikirja matskua vaan kaukana siitä.... mut myö eletään elämäämme just niin ku halutaan eikä muutes hävetä yhtään.... tuon miehen ansiosta olen oppinut paljon ja nykyään voin sanoa että seison omilla jaloillani... luotan itseeni koska mua tuetaan ja tsempataan... mieheni ja laumani tuen ja ns perseelle potkimisen ansiosta olen päässy helvetisti eteenpäin elämässäni ja nykyään sisälläni velloo myös lämpimät ajatukset ja tunteet eikä vain neg energia ja fiilikset jotka oli täyttäneet mut viel vuonna 2019 tammikuussa... mut joo eikhää tää riitä täl kertaa... olipas sekava päivitys mut joo omia ajatuksiani nää oli mitä tähän kirjoitin..... palaillaan taas joskus sit ku ehin taas päivitellä muilta elämäni kiireilt..... mut elossa ollaan :)

vitsi mikä ilta/yö... tajusin jälleen kuinka vitun lapanen musta on tullut ton ihmisen kans ja varsinkin sen jälkeen kun muutettiin kotkasta yhdessä pois... mie leivon melkein päivittäin ja nautin siittä... nautin myös saunomisest melkein joka ilta ja jopa perjantai iltaisin mielestäni paras tapa rentoutua on käydä saunassa ja vetää olo asu päälle, villasukat jalkaan ja leiriytyä sohvan nurkkaan katselemaan telkkaria kynttilöiden valossa röhnöttäen rakkaan paskiaiseni (jota myös aviomiehekseni kutsutaan). kainalossa (miettikää et mie joka oon aina oikeasti inhon ylikaiken jopa sanaa "romantiikka" nautin siitä et välil fiilistellään kynttilänvalossa kainalokkain :O ) ... ennen oisin varmasti ollut helvetinmoisessa kuumees jos en ois lähten joka perjantai radalle säätämään humalassa.... tai sit musta alkaa tulee vanha.... :O mut tänne ku muutettiin ni ymmärsin et oikeasti parasta on aivan tavallinen ja helvetin tylsä arki ihmisen kanssa jota oikeasti jja aidosti rakastaa.... mien vaihtais päivääkään nykyisestä elämästäni pois, en ees niit huonoja vaikka niit on hiukan enemmän ku hyviä .... se on se et asenne pitää olla oikea ni mikään asia ei oo ongelma ja varsinkaan jos siitä ei tee itse ongelmaa itselleen... mut en mie ois viel muutama vuosi sitten uskonut ja olisiin varmaan nauranut paskasesti jos joku ois mulle ennustan näin tapahtuvan ja et varsinkaan tuon ihmisen kans muutan tänne ja jätän kaiken tutun ja "turvalisen".... kotkasta oon koko elämäni halun vittuun mut en oo uskaltan muuuttaa sielt pois ku en oo uskon et pärjäisin muualla.... ukko sano mulle ku lähettiin ajaa kotkast tänne et oon hullu ku sen kans tänne muutan kaupunkiin mist en tiedä et mis tälläinen kaupunkii suomes on.... mut mitä lähemmäs tultiiin meidän uutta kotia muuttokuorman kans ni sitä rauhallisempi olo mul tuli... kun päästiin tänne asti ja ensimmäistä kertaa astuin tost ulko ovest ni jumahdin vain tuijottaa tätä torppaa sanattomana ja miettien "mitä vittua mie tääl teen... mie joka monien mielest kuuluis ongelmajäte astiaan.... eka viikko tääl asues meni siin tunnetilassa et oon vaan lomalla ja hetken päästä palataan takas kotkaan mut nyt ku ollaan tääl asuttu yli kk ni voin jo sanoa et mikään ei sais mua palaa kotkaan asustaa ja elää.... mul on muutamia ihmisiä kotkast ihan vitunmoinen ikävä mut ei sitä elämää mitä siel eletään oo yhtään ikävä... tänne muutto oli meille helvetinmoinen riski ja sovittiinkin ennen muuttoa et tullaan kattoo tääl asumist eka vuodeks ja mietimme sit uudelleen et jäämmeks tänne vai mihin laumamme suuntaa seuraavaks mut nyt sekin sopimus on täysin unohdettu... mikään ei sais meit täält muuttaa mihinkään.... tää on meidän ensimmäinen yhteinen koti josta pikkuhiljaa tehdään meidän näköstä.. täällä on sitä kaipaamaamme rauhallist ns normaalia elämää ilman turhaa säätämistä.... tänne muutto teki meille pariskuntana hyvää mut myös yksilöinä.... jopa eppu on täysin erillainen kissa tääl ku vertaa siihen millainen oli ku kotkassa asuimme.... nyt koemme et oomme siellä mis kuuluukin.... mut joo... kyl mua silti ärsyttää ku ihmiset hokee sitä et kuinka ylpeitä ovat meist ku oikeasti muutettiin eikä vaan puhuttu vaikka kyl varmast moni meidät tunteva ihminen mietti kotkassa et myö vaan puhutaan et todellisuudessa olla mihinkään sielt muuttamast... mut meille sil ei oo vitunkaan välii mitä muut miettii elämästämme ku ei myö muille eletä vaan itsellemme ja ehkä pienesti toisillemme... mut kotkassa ei oltu onnellisia ja tääl ollaan.. kyl myö vitun tyhmii ihmisii ollaan mut myö jos ees ruvettais täs kohtaa mietti kotkaan paluuta ees pienest ni myö oltais siinä täysin idiootteja.... ei ei ei..... elämä ei oo mitn ruuusuil tanssimist meillä täälläkään mut meil vahva luotto siihen et kaikesta selvitään YHDESSÄ!!! "ilman sua ei olis muakaan" <3 mut nyt taidan lopetella tän avautumisen ja kömpiä pikkuhiljaa peitonalle joka on muuten yks parhaista asioista ku voi kömpiä illan päätteeks sänkyyn nukkuu puhtaisiin petivaatteiiin eikä tarvi nukkua kellaris patjalla hiekkaa perseen alla hiirien rapistelles vieres roskapussin kimpussa... elämä on valintoja ja tänne muutto oli meidän valintamme johon kellään ulkopuolisella ei ole nokan koputtamisest... aikuinen ku on ni saa aivan itse päättää mitä tekee jne ilman et keneltäkään tarvis lupaa pyytää ... senkin oon miehen kanss vast oppinut et aikusen ihmisenkään ei tarvitse pärjätä ongelmiensa kans yksin... aikuinenkin voi pyytää apua.... no niin mutta jooo... öitä <3 ps. monille ns normaaleille tää mun nykyinen elämä ja arki täällä on normaalia mut mulle tää kaikki on aivan vierasta ja uutta koska mun elämä menneisyydessäni on ollut kaukana tavallisesta.... jopa leipominen ja ruuan laitto on varmasti monille muille pieni asia mut mulle iitselleni helvetin iso ja merkityksellinen.....en mie oo koskaan ajatellut et esim voisin nauttia perunoiden kuorimisesta et saa tehtyy perunamuussia mut mulle se on terapeuttista henkisesti eikä haittaa yhtään vaikka kädet tärisee viikon sen jälkeen ku oon kuorin melkein kaks kiloa perunoita aamutuimaan... se on nautinto eikä mitn pakko pullaa niin ku ennen oli et söin vain siks et pysyn hengis ja jos ruokaa satuin tekee itse ni yleensä tein vaan jtn nopeaa mut tääl nautin ku saan käyttää ruuanlaittoon vaikka kaks tuntia.... toisaalta ei tääl maalla asuessa oo mikään kiire mihinkää ni aikaa on ruuantekoonkin paneutua.... :)