IRC-Galleria

Mie EN ikinä uskonut että minutkin olisi tarkoitettu jollekin aviovaimoksi.. en ikinä... ajattelin että kelpaan vain helpoksi panoksi ihmisille.... olen ollut parisuhteissa khyl mutta koskaan en ole rakastanut.. ihastunut olen ollut mutta siihen se jääkin.... olen pelannut ihmisillä ja tunteilla saadakseni itselleni kaiken hyödyn kaikista... en ole koskaan tuntenut henkisesti hyvää oloa kenenkään kanssa... fyysistä kyllä... mutta sitten tuli tuommioinen vanha mutta helvetin rakas jäärä ja sai tämänkin jäisen sydämen lämpenemään.... ekaa kertaa elämäni aikana itkin hänen kainalossaan siksi että minulla oli hyvä olla henkisesti... en juossut itkuani piilotellen karkuun vaan katsoin miestäni silmiin ja sanoin "minä rakastan sinua" silloin tiesin että nyt se on menoa.....

No niin jos tässä vähän päivittelis pitkäst aikaa... ku nyt ois sen verran vapaata eikä mitn muuta tekemistä... et joo... minust on kyl vitun hassua et on pariskuntia joista toinen päättää kenen kanssa toinen saa edes moi sanoa.. ei toimis mul ja onneks meil molemmat saa päättää aivan itse kenen kans kaveeraa jos haluu... aikuisia kuitenkin ollaan mut pariskuntia on monenlaisia... mut joo...tää vkl on mennyt aikalailla pakkaillessa ja rakkaita nähdessä... viel ois tekemistä ja PALJON mut kyl tää urakka on kaiken vaivan arvoinen... mieheni sanoja lainatakseni "pellet lähtee sirkus jää" ;) mut on kyl outoa et miten moni läheisistämme kans suunnitellut muuttoa täält johonkin muualle.... kaikki täysjärkiset huomaa miten tää meno on muuttunut aikalailla lastentarha meiningiks :D mut joo kyl mie sen tiedän et moni varmaan odottaa et myö lähetään koska en anna enää kenenkään hyppiä nenilleni tai polkea mua jalkoihin :D sen verran on itseluottamusta täs tullut et moni on yllättyn jopa siitä et nykyään en oo heti hyökkääs ihmisten päälle vaan oon oppinut sen et aikuisena osaan puhua asioista enkä hoida asioita väkivallalla :D mut ei siinä... elämä on ja elämää pitää elää... mun elämä jatkuu jossain muualla mut onneks sielt pääsee kyl takas jos tarvis ja jotkut vois muistaa et sinnekin kyl sana tulee jos joku tarpeeks rupee isottelee ni muutama tunti ni oon bäkkii tääl.... et joo... kyl pakko myöntää et tuo muuttaminen tuntemattomaan kaupunkiin jännittää ja pelottaakin mut onneks en oo yksin sinne lähös vaan ihmisen kanssa johon saatan luottaa liiikaakin mut hää ei oo antan mitn syytä miksen luottais... ainoa mitä mieheni on mult alust lähtien vaatin on se et mie oisin aidosti oma itseni ja sitä kyl oon ollukkin... tuo ihminen on nähnyt musta jopa sen puolen mitä moni muu ei oo... eli sen et oon myös heikko ja mietin ihan vitust pääni sisällä kaikkea... hää joskus sanokin "kyl sie oot fiksu mut aina välil hukkaat vaan järkesi hetkellisesti johonkin" :D mut joo... välil mietin et mitäkhää niin hyvää mie oon tehnyt elämässäni et pääsin sielt kynnysmattona olost pois ja sain tuollaisen helmen miehekseni... miehen joka itse väittää edelleenkin että on simpukka tai no joo onhan hää mut kuoret on sil simpukal levähtäneet... no joo sellasta... en mie vaihtais meidän elämästä päivääkään pois.. en ees niit huonoja... meidän suurin ongelma parisuhteessamme on se et meil ei oo ongelmia pariskuntana ollenkaan... siitähän myö juuri riidellään ku ei oo aiheita riitoihin... siis on meil muita ongelmii paljonkin mut ne ei liity meidän kahden väliseen suhteeseen juurikaan.... mut kyl mua ärsyttää ku jotkut tutut on sitä mieltä et myö ollaan täydellinen pariskunta... paskanmarjat sanon minä... meidän parisuhde ei oo oppikirja matskua vaan kaukana siitä.... mut myö eletään elämäämme just niin ku halutaan eikä muutes hävetä yhtään.... tuon miehen ansiosta olen oppinut paljon ja nykyään voin sanoa että seison omilla jaloillani... luotan itseeni koska mua tuetaan ja tsempataan... mieheni ja laumani tuen ja ns perseelle potkimisen ansiosta olen päässy helvetisti eteenpäin elämässäni ja nykyään sisälläni velloo myös lämpimät ajatukset ja tunteet eikä vain neg energia ja fiilikset jotka oli täyttäneet mut viel vuonna 2019 tammikuussa... mut joo eikhää tää riitä täl kertaa... olipas sekava päivitys mut joo omia ajatuksiani nää oli mitä tähän kirjoitin..... palaillaan taas joskus sit ku ehin taas päivitellä muilta elämäni kiireilt..... mut elossa ollaan :)

No niin jos tässä vähän päivittelis pitkäst aikaa... ku nyt ois sen verran vapaata eikä mitn muuta tekemistä... et joo... minust on kyl vitun hassua et on pariskuntia joista toinen päättää kenen kanssa toinen saa edes moi sanoa.. ei toimis mul ja onneks meil molemmat saa päättää aivan itse kenen kans kaveeraa jos haluu... aikuisia kuitenkin ollaan mut pariskuntia on monenlaisia... mut joo...tää vkl on mennyt aikalailla pakkaillessa ja rakkaita nähdessä... viel ois tekemistä ja PALJON mut kyl tää urakka on kaiken vaivan arvoinen... mieheni sanoja lainatakseni "pellet lähtee sirkus jää" ;) mut on kyl outoa et miten moni läheisistämme kans suunnitellut muuttoa täält johonkin muualle.... kaikki täysjärkiset huomaa miten tää meno on muuttunut aikalailla lastentarha meiningiks :D mut joo kyl mie sen tiedän et moni varmaan odottaa et myö lähetään koska en anna enää kenenkään hyppiä nenilleni tai polkea mua jalkoihin :D sen verran on itseluottamusta täs tullut et moni on yllättyn jopa siitä et nykyään en oo heti hyökkääs ihmisten päälle vaan oon oppinut sen et aikuisena osaan puhua asioista enkä hoida asioita väkivallalla :D mut ei siinä... elämä on ja elämää pitää elää... mun elämä jatkuu jossain muualla mut onneks sielt pääsee kyl takas jos tarvis ja jotkut vois muistaa et sinnekin kyl sana tulee jos joku tarpeeks rupee isottelee ni muutama tunti ni oon bäkkii tääl.... et joo... kyl pakko myöntää et tuo muuttaminen tuntemattomaan kaupunkiin jännittää ja pelottaakin mut onneks en oo yksin sinne lähös vaan ihmisen kanssa johon saatan luottaa liiikaakin mut hää ei oo antan mitn syytä miksen luottais... ainoa mitä mieheni on mult alust lähtien vaatin on se et mie oisin aidosti oma itseni ja sitä kyl oon ollukkin... tuo ihminen on nähnyt musta jopa sen puolen mitä moni muu ei oo... eli sen et oon myös heikko ja mietin ihan vitust pääni sisällä kaikkea... hää joskus sanokin "kyl sie oot fiksu mut aina välil hukkaat vaan järkesi hetkellisesti johonkin" :D mut joo... välil mietin et mitäkhää niin hyvää mie oon tehnyt elämässäni et pääsin sielt kynnysmattona olost pois ja sain tuollaisen helmen miehekseni... miehen joka itse väittää edelleenkin että on simpukka tai no joo onhan hää mut kuoret on sil simpukal levähtäneet... no joo sellasta... en mie vaihtais meidän elämästä päivääkään pois.. en ees niit huonoja... meidän suurin ongelma parisuhteessamme on se et meil ei oo ongelmia pariskuntana ollenkaan... siitähän myö juuri riidellään ku ei oo aiheita riitoihin... siis on meil muita ongelmii paljonkin mut ne ei liity meidän kahden väliseen suhteeseen juurikaan.... mut kyl mua ärsyttää ku jotkut tutut on sitä mieltä et myö ollaan täydellinen pariskunta... paskanmarjat sanon minä... meidän parisuhde ei oo oppikirja matskua vaan kaukana siitä.... mut myö eletään elämäämme just niin ku halutaan eikä muutes hävetä yhtään.... tuon miehen ansiosta olen oppinut paljon ja nykyään voin sanoa että seison omilla jaloillani... luotan itseeni koska mua tuetaan ja tsempataan... mieheni ja laumani tuen ja ns perseelle potkimisen ansiosta olen päässy helvetisti eteenpäin elämässäni ja nykyään sisälläni velloo myös lämpimät ajatukset ja tunteet eikä vain neg energia ja fiilikset jotka oli täyttäneet mut viel vuonna 2019 tammikuussa... mut joo eikhää tää riitä täl kertaa... olipas sekava päivitys mut joo omia ajatuksiani nää oli mitä tähän kirjoitin..... palaillaan taas joskus sit ku ehin taas päivitellä muilta elämäni kiireilt..... mut elossa ollaan :)

vitsi mikä ilta/yö... tajusin jälleen kuinka vitun lapanen musta on tullut ton ihmisen kans ja varsinkin sen jälkeen kun muutettiin kotkasta yhdessä pois... mie leivon melkein päivittäin ja nautin siittä... nautin myös saunomisest melkein joka ilta ja jopa perjantai iltaisin mielestäni paras tapa rentoutua on käydä saunassa ja vetää olo asu päälle, villasukat jalkaan ja leiriytyä sohvan nurkkaan katselemaan telkkaria kynttilöiden valossa röhnöttäen rakkaan paskiaiseni (jota myös aviomiehekseni kutsutaan). kainalossa (miettikää et mie joka oon aina oikeasti inhon ylikaiken jopa sanaa "romantiikka" nautin siitä et välil fiilistellään kynttilänvalossa kainalokkain :O ) ... ennen oisin varmasti ollut helvetinmoisessa kuumees jos en ois lähten joka perjantai radalle säätämään humalassa.... tai sit musta alkaa tulee vanha.... :O mut tänne ku muutettiin ni ymmärsin et oikeasti parasta on aivan tavallinen ja helvetin tylsä arki ihmisen kanssa jota oikeasti jja aidosti rakastaa.... mien vaihtais päivääkään nykyisestä elämästäni pois, en ees niit huonoja vaikka niit on hiukan enemmän ku hyviä .... se on se et asenne pitää olla oikea ni mikään asia ei oo ongelma ja varsinkaan jos siitä ei tee itse ongelmaa itselleen... mut en mie ois viel muutama vuosi sitten uskonut ja olisiin varmaan nauranut paskasesti jos joku ois mulle ennustan näin tapahtuvan ja et varsinkaan tuon ihmisen kans muutan tänne ja jätän kaiken tutun ja "turvalisen".... kotkasta oon koko elämäni halun vittuun mut en oo uskaltan muuuttaa sielt pois ku en oo uskon et pärjäisin muualla.... ukko sano mulle ku lähettiin ajaa kotkast tänne et oon hullu ku sen kans tänne muutan kaupunkiin mist en tiedä et mis tälläinen kaupunkii suomes on.... mut mitä lähemmäs tultiiin meidän uutta kotia muuttokuorman kans ni sitä rauhallisempi olo mul tuli... kun päästiin tänne asti ja ensimmäistä kertaa astuin tost ulko ovest ni jumahdin vain tuijottaa tätä torppaa sanattomana ja miettien "mitä vittua mie tääl teen... mie joka monien mielest kuuluis ongelmajäte astiaan.... eka viikko tääl asues meni siin tunnetilassa et oon vaan lomalla ja hetken päästä palataan takas kotkaan mut nyt ku ollaan tääl asuttu yli kk ni voin jo sanoa et mikään ei sais mua palaa kotkaan asustaa ja elää.... mul on muutamia ihmisiä kotkast ihan vitunmoinen ikävä mut ei sitä elämää mitä siel eletään oo yhtään ikävä... tänne muutto oli meille helvetinmoinen riski ja sovittiinkin ennen muuttoa et tullaan kattoo tääl asumist eka vuodeks ja mietimme sit uudelleen et jäämmeks tänne vai mihin laumamme suuntaa seuraavaks mut nyt sekin sopimus on täysin unohdettu... mikään ei sais meit täält muuttaa mihinkään.... tää on meidän ensimmäinen yhteinen koti josta pikkuhiljaa tehdään meidän näköstä.. täällä on sitä kaipaamaamme rauhallist ns normaalia elämää ilman turhaa säätämistä.... tänne muutto teki meille pariskuntana hyvää mut myös yksilöinä.... jopa eppu on täysin erillainen kissa tääl ku vertaa siihen millainen oli ku kotkassa asuimme.... nyt koemme et oomme siellä mis kuuluukin.... mut joo... kyl mua silti ärsyttää ku ihmiset hokee sitä et kuinka ylpeitä ovat meist ku oikeasti muutettiin eikä vaan puhuttu vaikka kyl varmast moni meidät tunteva ihminen mietti kotkassa et myö vaan puhutaan et todellisuudessa olla mihinkään sielt muuttamast... mut meille sil ei oo vitunkaan välii mitä muut miettii elämästämme ku ei myö muille eletä vaan itsellemme ja ehkä pienesti toisillemme... mut kotkassa ei oltu onnellisia ja tääl ollaan.. kyl myö vitun tyhmii ihmisii ollaan mut myö jos ees ruvettais täs kohtaa mietti kotkaan paluuta ees pienest ni myö oltais siinä täysin idiootteja.... ei ei ei..... elämä ei oo mitn ruuusuil tanssimist meillä täälläkään mut meil vahva luotto siihen et kaikesta selvitään YHDESSÄ!!! "ilman sua ei olis muakaan" <3 mut nyt taidan lopetella tän avautumisen ja kömpiä pikkuhiljaa peitonalle joka on muuten yks parhaista asioista ku voi kömpiä illan päätteeks sänkyyn nukkuu puhtaisiin petivaatteiiin eikä tarvi nukkua kellaris patjalla hiekkaa perseen alla hiirien rapistelles vieres roskapussin kimpussa... elämä on valintoja ja tänne muutto oli meidän valintamme johon kellään ulkopuolisella ei ole nokan koputtamisest... aikuinen ku on ni saa aivan itse päättää mitä tekee jne ilman et keneltäkään tarvis lupaa pyytää ... senkin oon miehen kanss vast oppinut et aikusen ihmisenkään ei tarvitse pärjätä ongelmiensa kans yksin... aikuinenkin voi pyytää apua.... no niin mutta jooo... öitä <3 ps. monille ns normaaleille tää mun nykyinen elämä ja arki täällä on normaalia mut mulle tää kaikki on aivan vierasta ja uutta koska mun elämä menneisyydessäni on ollut kaukana tavallisesta.... jopa leipominen ja ruuan laitto on varmasti monille muille pieni asia mut mulle iitselleni helvetin iso ja merkityksellinen.....en mie oo koskaan ajatellut et esim voisin nauttia perunoiden kuorimisesta et saa tehtyy perunamuussia mut mulle se on terapeuttista henkisesti eikä haittaa yhtään vaikka kädet tärisee viikon sen jälkeen ku oon kuorin melkein kaks kiloa perunoita aamutuimaan... se on nautinto eikä mitn pakko pullaa niin ku ennen oli et söin vain siks et pysyn hengis ja jos ruokaa satuin tekee itse ni yleensä tein vaan jtn nopeaa mut tääl nautin ku saan käyttää ruuanlaittoon vaikka kaks tuntia.... toisaalta ei tääl maalla asuessa oo mikään kiire mihinkää ni aikaa on ruuantekoonkin paneutua.... :)