IRC-Galleria

(Kuvan copyrait © www.sonisphere.fi)

Rakas päiväkirja... Tänään varmistui pääsemiseni Metallican keikalle. :)

Video kestää n. 8 minuuttia, mutta suosittelen katsomaan alusta loppuun asti ja ajattelemaan hetken.. Katso ja hämmästy:

http://pullovesi.fi/

Se mikä on elämässä epäreiluinta..

..on tapa jolla se päättyy.

Elämä on itse asiassa yhtä helvettiä. Se vie suurimman osan ajastasi,ja mitä saat kiitokseksi? Kuoleman! Onko se joku bonus vai mikä!? Minun mielestä elämä pitäisi elää takaperin. Hoidetaan pahin tälli,eli kuolema,pois alta heti alkuun. Tämän jälkeen siirrytään vanhainkotiin,josta sinut passitetaan pihalle koska olet liian nuori ja hyväkuntoinen. Saat kultakellon ja aloitat työelämäsi korkeimmalta pallilta. Teet töitä 40 vuotta,kunnes aloitat riemukkaan opiskeluelämän. Kuntosi paranee koko ajan,ja näytät päivä päivältä paremmalta. Ryyppäät ja riehut ja seksielämäsi on yhtä sekoilua valmistuessasi yläasteelle menemiseen. Käyt läpi ylä- ja ala-asteet,jossa koulutehtävät helpottuvat vuosi vuodelta. Lopussa saat kultaisen tähden vihkoosi kun lasket 1+2 oikein. Olet lapsi ja elät viimeiset vuotesi ilman vastuuta leikkien,syöden ja nukkuen. Lopuksi kellut äidin vatsassa yhdeksän kuukautta jonka jälkeen päätät elämäsi orgasmiin!

Aamen!

Erään tytön tarina:

Ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? "Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä. Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti. He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: "Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen." Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi. Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui. Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa. Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi. Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit. Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä. Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan. Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!" Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. "Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan." Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. "Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa." Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.

Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit välittää tämän viestin ystävillesi.
2) Voit hävittää tämän viestin ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

"Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään."

Disneyn elokuvia

x= nähty
/= jotain pätkiä

[] Lumikki ja seitsemän kääpiötä
[x] Pinocchio
[] Fantasia
[] Dumbo
[x] Bambi
[] Tuhkimo
[] Liisa ihmemaassa
[] Peter Pan
[x] Kaunotar ja Kulkuri
[] Prinsessa Ruusunen
[x] 101 dalmatiaista
[] Miekka kivessä
[] Viidakkokirja
[] Aristokatit
[] Robin Hood
[] Nalle Puh
[] Pelastuspartio Bernard ja Bianca
[] Topi ja Tessu
[] Hiidenpata
[] Mestarietsivä Basil Hiiri
[] Oliver ja kumppanit
[] Pieni merenneito
[] Kaunotar ja Hirviö
[x] Aladdin
[x] Leijonakuningas
[x] Pocahontas
[/] Notre Damen kellonsoittaja
[] Herkules
[] Mulan
[] Tarzan
[] Fantasia 2000
[] Keisarin uudet kuviot
[] Atlantis
[] Lilo & Stitch
[] Aarreplaneetta
[] Karhuveljeni Koda
[] Lehmäjengi
[] Pikkukananen
[] Aivan Villit
[] Autot
[] Monsterit Oy
[] Robots
[] Hain tarina
[x] Nemoa etsimässä
[x] Toy Story
[] Ihmeperhe
[/] Ötökän elämää
[/] Nasun suuri elokuva
[x] Tiikerin oma elokuva

Joo-oh....

PERUSKOULUN PÄÄTTÖTODISTUS


Äidinkieli..................... 6
Englanti....................... 4
Ruotsi........................ 10
Matematiikka.................. 10
Fysiikka ja kemia............. 10
Biologia ja maantieto.......... 6
Historia ja yhteiskuntaoppi.... 6
Uskonto....................... 10
Liikunta ja terveystieto...... 10
Musiikki....................... 7
Kotitalous.................... 10
Käsityö: tekstiilityö.......... 8
Kuvataide..................... 10
Käytös ja huolellisuus......... 9

Keskiarvo.................... 8,

Minkä vitun takia Kristian tipahti Idolsista?! Tämän iltasen esityksen perusteella ja muidenkin juttujen puolesta oon täysin sitä mieltä, et Anna olis saanu tipahtaa.. Sillä ei riitä pää idolina olemiseen.. Se on niin nuori, pieni ja nätti, et idolina olemisen paine hajottaa sen pään.. Jos fanien innostus on hänen mielestään "häiriköintiä", ni mitä se kertoo siitä nuoresta naisesta.. Liian nuoresta..

Siis Kristiina sentään ottaa ton homman jotenkin aikuismaisemmin, vaikka onkin nuorin koko letkasta.. Kristiina on rauhallinen, rento ja ottaa homman niinkun idolin pitää otta.. Vaikkakin pientä falskia laulua ja ääni hieman erikoinen "pikkutytön lallatus" (Aqua, Nylon Beat jne jne..) ja todella englanninkielen lausumisessa pientä vivahdetta rallikuskiksi / formula-ajajaksi.. <jännä> Jokatapauksessa finaalissa olis ollu ehkä kova sana Kristian ja Kristiina.. Ehkä hieman hassu myöntää.. Koko kilvan ajan ollut Arin puolella ja paljon äänestänyt Aria ja melkein vallan lauluäänen vuoksi ja ehkä myös hevimies on hevimies tyyliin, mutta...

Arilla ei sais nousta nyt kusi päähän.. Se tiedetään, et on syntyny laulajaks on suotu noin ainutlaatunen ja mahtava hevilaulajan hevilauluääni.. Kovaa ja korkeelta ja tyylillä ja vielä nuotilleen?? Harvinaista todella.. Idolilla pitää olla myös tietynlaista nöyryyttä ja pitää pystyä keskittymään olennaiseen ja pitää myös pystyä joustamaan.. Okei hevimies on hevimies ja itekki hevimies henkeen ja vereen, mut kyllä pitää pystyä joustamaan tällasessa kilpailussa kun idols on.. Vaikka kuinka on hevilaulaja ni vähän pitäs pystyy laulamaan muutakin.. Tää Billy Joelin Piano Man oli hyvä veto.. Niitä lisää.. Jos multa kysytään..

Kristianin kohdalla oli asia aivan toinen.. Se osas ottaa yleisön, osas ottaa palautetta, osas käyttäytyä ja sillä oli tietty nöyryys ja idolin asenne.. Ennen kaikkee sil oli elämänkokemusta ja idolin asenne isolla iillä.. Fanienläheinen luonne.. Hevimiehen asennetta, rokkilaulajan meininkiä, mutta kuitenkin tietty miehinen herkkyys (sainpas sen kuulostamaan niiiin homolta) ja kerran vielä: n-ö-y-r-y-y-s... Mielestäni Äijä isolla Äällä.. En ymmärrä miks just henkiseltä puolelta ja lauluvalinnoilta ja esiintymisen kannalta kaikista paras - ainakin ja varsinkin viimeisien finaalijaksojen perusteella - piti tipahtaa.. Kansa päätti.. Sou not, ei voi tietää.. Elämä on laiffii ja sitä rataa..

Odotan innolla äijän levyä jokatapauksessa.. Olis kiva vielä päästä joskus jopa vaihtamaan muutaman sanan äijän kanssa.. :) Odotan keikkaa porissa ja heti kun näkyy jossain mainos Kristian Meurman - I'll B there..

En muista paljoakaan synnyinpaikastani. Siellä oli ahdasta ja pimeää, eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme. Muistan äitini ja hänen pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha. Hänellä oli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni. Muistan monien sisaruksieni kuolleen ja kaipaan heitä niin.

Muistan myös päivän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olin niin surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet. Minun olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään, mutta hän oli niin sairas. Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan. Vain me kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme kiinni toisiimme, yksikään ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja! Olemme kaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut naukuvat ja toiset piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääniä täältä.

Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti "pienistä ihmisistä", lapsista. He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, ihan kuin he haluaisivat leikkiä kanssani! Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme, joskus ilkeät ihmiset lyövät ikkunaan pelotellakseen meitä. Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä mutta toiset satuttavat meitä. Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä! Tahdon tuollaisen!", mutta koskaan emme pääse kenenkään mukaan.

Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen pehmeälle turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan ruumiinsa. Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas ja minutkin pitäisi myydä alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä eroon. Luulen pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kun hänen ruumiinsa aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.

Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava perhe ja he todella, todella halusivat minut! He olivat ostaneet kupin ja ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästi sylissään. Rakastan häntä niin paljon! Tytön äiti ja isä kehuvat minua suloiseksi ja hyväksi pennuksi! Minut nimetään Angeliksi (Enkeliksi). Rakastan nuolla uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat helliä ja rakastavat minua. Hellävaroen he opettavat minulle oikean ja väärän, antavat hyvää ruokaa ja paljon rakkautta. Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän leikkimisestä hänen kanssaan!

Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari rokotusta, mutta paras ystäväni, pikku tyttö piti minua hellästi ja sanoi sen olevan OK. Niinpä rentouduin. Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia sanoja rakkaalle perheelleni, koska he näyttivät kamalan onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä, että vanhempiani ei varmaankaan oltu kuvattu. En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita, ainoastaan sen, että minua koskee nähdä perheeni näin surullisena. Mutta he silti rakastavat minua ja minäkin rakastan heitä hyvin paljon!

Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä useimmat muut pennut ovat vankkoja ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin. Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan pikku-tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea hengittää. Yritän parhaani ollakseni se vahva pentu, mikä minun pitäisi olla, mutta se on niin vaikeaa. Sydämeni särkyy kun näen pikku-tytön niin surullisena ja kuulen Äidin ja Isän sanovan: "nyt on varmaankin aika". Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärillä, eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan synnynnäisistä ongelmista. Haluan vain tuntea lämpimän auringonpaisteen, leikkiä ja helliä perhettäni. Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani, juominenkin koskee.

Yritän nousta, mutta voin ainoastaan inistä kivusta. Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia, enkä tiedä miksi. Olenko ollut tuhma? Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin? Voi kun tämä kipu vain menisi pois! Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet. Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta.

Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmiset kaikki halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini. Voin tuntea heidän rakkautensa ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidän käsiään. Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja aavistan jonkinlaista helpotusta kivulleni.

Pikku-tyttö pitää minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan rakkaudesta. Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään. Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole kipua, ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit perheelleni ainoalla tuntemallani tavalla, pienellä hännän heilautuksella (ja hellällä kuonon tökkäisyllä). Olin toivonut viettäväni monta vuotta heidän kanssaan, mutta niin vain ei ollut tarkoitettu. "Nähkääs", sanoi eläinlääkäri: ”eläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnon kasvattajilta". Kipu poistuu nyt ja tiedän, että tulee kulumaan monta vuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.

(Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen, että se pysäyttää moraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä rodun parantamisen vuoksi. Copyright 1999 J. Ellis)