Sitä, kun astuin sisälle ja
olin huutamassa: "Mammaa" enkä
sitä näkyä ainakaan, kun käänsin pääni!
Enkä niitä kummallisia väristyksiä selkäpiissä,
kun soitin etkä vastannut.
Enkä myöskään sitä kellon aikaa, jolloin
hain puhelimen ja soitin...
Joka päivä kyyneleet valuvat poskeani pitkin,
vaikka kielsit itkemästä.
Vasta äsken olit tuossa,
halasit ja toivotit hyvää syntymäpäivää.
MIKSEI kukaan kertonut,
että se oli viimeinen hali?
MIKSEI kukaan kertonut,
että se oli viimeinen päivä,
kun näimme?
MIKSEN tullut lauantaina
sun luo, mikä muu oli tärkeämpää??
MIKÄ??
Sitä tyhmää syytä ei voi edes itselleni ääneen
sanoa.
Tätä pelkäsin niin kovasti
pari vuotta sitte Kalajoella juhannuksena.
Silloin ei ollut hätää.
Se meidän kahden keskeinen juttelu tuokio ennen juhannusta.
En ole kertonut sitä koskaan kellekään, koska
sitä en halunnut koskaan kokea.
Tänä juhannuksena olit poissa ja
se täytyi nyt kokea.
Niin kamala ikävä <3