On tämä päivä, kello on liikaa. Pilviä taivaalla ja muurahaisia maassa. Istun koneella. Tai oikeastaan tuolilla sen edessä. Jos ojentaisin selkäni ja kurkistaisin pihalle niin mitä näkisin. Olenhan ollut jo tänään pihalla, miksi sitten katsoa sinne? Silkasta uteliaisuudesta. Mutta on niin hyvä olla selkä lytyssä koneen edessä ja tuiotaa virtuaali maailmaa. No! Pakko kai minun on ryhdistäytyä. Nyt suoristan selkäni, kurkistan kaihtimien välistä ja mitä näenkään: uuden Wolkswagenin! Harmikseni tiedän että se ei ole meidän, se on jonkun toisen.