IRC-Galleria

When you're gone

the pieces of my heart are missing

When you're gone

the face I came to know is missing too

Päivän aiheena on ollu onnelliset loput.

Tiiättekö, sellaset loput mitä kirjoissa ja elokuvissa on?

Ne saa mut voimaan pahoin. Koska elämä ei lopu kesken, siihen yhteen onnelliseen hetkeen. Toisekseen, onni on tarkotettu vaan harvoille ja sen ansainneille...

Onni on käsitteenäki tosi häilyvä, kuka osaa kunnolla määritellä sen? Se tarkottaa kaikille jotain vähän erilaista. Mut nyt tarkotan nimenomaan niitä kirjojen ja leffojen loppuja, miten kaikki vaan yhtäkkiä onki kirkkaan yksinkertasta ja onnellista. Niin se ei vaan elämässä mene, aina tulee uutta paskaa niskaan kerta toisensa jälkeen... Siks nauranki perseeni irti nyt ku jonku romanttisen elokuvan erehdyin kattomaan.

I'm running these streets alone no matter how someone tries to support me, I'm all by myself...

I born alone, I live my life alone & I'll die alone. Thats just how the game goes hunny

Yes it does hurt when I smile.

Okei, oonhan sen itekki huomannu että peilikuva on pahin vihollinen, jaksaminen vähissä, tunteet hukassa, mieli maassa jo pitkään.

Jo 2 vuotta ollu niin, mut ehkä asiasta pitää huolestuu siinä vaiheessa ku opettaja ottaa yhteyttä että varaa lääkäriajan mulle olemisen helpottamiseksi ja henkisen poissaolon ja passiivisuuden takia?

En tiedä. Mitä mulle tapahtu? Ilosen esittäminen on helppoo, kyl sen hymyn saa helposti naamalla ja naurun ulos suusta, mut ku kottin pääsee nii romahtaa aina.

En jaksa tosin valittaa tai tehä asialle mitää, jos näin on tarkotus olla nii sit on.