Tulis sitten ostaneeksi Universal Monster Legacy Collectionin, jossa on Neljä DVD-kokoelmaa(Draculat, Frankensteinit, Wolf Manit sekä Muumio, Oopperan Kummitus, Mustan Laguunin Hirviö ja Invisiblee man, joista vain kahta viimeistä en omistanut ennestään, ja kolme ensimmäistä elokuvasarjaa minulla oli jo täysin samoina bokseina), ja pienet patsaat Draculasta, Frankensteinista ja Susimiehestä (jotka siis näkyvät kuvassakin). No se että käytin vähän rahaa ostakseni jotain joka oli suurelta osin samaa roskaa jota jo omistin, ei vielä tee minusta kovinkaan nörttiä, ei edes niiden patsaiden vuoksi mutta se mitä huomasin patsaista, tekee.
Kuten kuvastakin näkyy, on Frankenstein patsas hieman pitempi kuin muut. Tämä on vastoin kaikkea järkeä, sillä Borin Karloff, joka näytteli Frankensteinin hirviötä (ja jonka nimi on myös patsaassa) oli suurin piirtein minun pituinen, eli vähän vajaa 180 cm. Lon Chaney Jr (susimies) ja Belà Lugosi (Dracula) taas olivat huomattavasti pitempiä, itseasiassa molemmat n. kymmenen senttiä pitempiä kuin Karloff. Lugosin kohdalla tämä näkyy melko selvästi esimerkiksi Son Of Frankenstein elokuvassa, jossa tämä kulkee selkä kyyryssä Frankensteinin hirviön vieressä (edelleen siis Karloff) ja on silti tätä pitempi. Että tällaista tällä kertaa. Kun keräilyesineitä tehdään, niin tuollaisiin pikkutekijöihin pitäisi kiinnittää huomiota, sillä jos minäkin huomaan kyseisen lähestulkoon epäkohdan, niin miten sitten joku tosinörtti?
P.S. Toki kyseessä on vain rintakuva, joten se kai jotenkin voidaan antaa anteeksi, mutta se olisi helpompaa, jos kaksi muuta olisivat erikokoisia.