IRC-Galleria

Eilen oli yksi mahtavimmista keikoista ikinä. Rakastan Lapkoa. Oli aivan mahtavaa. Rakastan myös Turun Klubia joka silloin tällöin hemmottelee alaikäistä yleisöään. Ja mä rakastan niitä kaikkia jotka oli siellä yleisössä. Ja niitä keiden kanssa mä siellä olin ja jotka piti mut pystyssä.

Ja tänään mä rakastan myös Bloodpittia ja perjantain Tampere-talon keikkaa. Ja rakastan BP:n uusia biisejä. Ja Alarikin uusia hiuksia (samis!). Mä rakastan myös niiden roudareita ja sitä kiuasta.

Tänään mä rakastan jopa Suomen loistavaa jääkiekkojoukuetta, ei hopee hei oo paha. Ja mä rakastan meseä ja kaikkia ihmisiä, jotka mä tavotan sen avulla.

Koulua mä en rakasta, mut sinne on pakko palata huomenna. Ja koulussa on monia ihmisiä, joita mä en rakasta.

Mut silti tänään mä rakastan

<3 Roosa

Tein sen sitten. Vedin hiukset pois. Nyt on kyllä vähän outo olo. Harjaaminen on ihan mahdotonta. Äiti sai pienen kohtauksen. Itki et mä oon ihan hullu. Koittais ite elää niiden hiusten kanssa. Ei ollut herkkua, ei.

Oon sukulaisissa Ruovedellä nyt. Huomen Tampereelle. Bloodpit taas pitkästä aikaa. Keikkalointia!!!

<3 Roosa

Tänään se tapahtuu. Apua

<3 Roosa

Pitäis varmaan huolestua. Mulla oli koeviikolla kolme keikkaa putkeen. Tulokset oli tähän mennessä parhaita. Ei mitään järkeä. Ehkä mä olen vaan pro.

Lauantai-ilta. Mä olen yksin kotona. Porukat lähti laivalle ja kaikki on varmaan jossain juhlimassa. Mä aattelin kattoo olympialaisia. Tai siis kuunnella samalla ku tässä istuskelen ja kirjottelen.

Mä en ole kertaakaan katunut et valitsin tän koulun, mut viime viikko oli sellainen et... No oli aika mielenkiintoista. En tunne itseäni ihmiseksi. Onneks täs voi nyt viikon verran sulatella ja rauhoittua.

Oon kai tulossa kipeeks. Päätä särkee ja mahaan sattuu ja mikään ei toimi. Tyypillistä. Mä oon kipee sit lomalla. Loistavaa.

Tänään ois Avuttomat-bileet. Tai on ne kai jo alkanu. Harmittaa aika paljon etten päässy paikalle. Mut kai mä sit huomenna kuulen kaiken mitä siel tapahtuu...

<3 Roosa

Niin, se on menoa taas. Näähän menee koko ajan realistisemmaks. Tällä kertaa maailman paras snoukkaaja suoraan jenkkilästä. Täältä katsottuna täydellinen.

Oon viime aikoina oppinut, että sellaista käsitettä kuin "mahdoton" ei ole olemassa. Mutta toi on jo niin kaukaa haettu, et ois kai paras unohtaa alkuunsa. Se taito multa tosin puuttuu. Tässähän sitä harjoitellaan.

Luin joskus, et julkisuuden henkilöihin ihastuminen on normaalikehitysvaihe tytöille varhaisteini-iässä. Sepäs lohduttaa. En ole edes teini, olen varhaisteni. No, toiset kehittyy vähän hitaammin... Vittu mä oon tyhmä.

Muttakunseonsöpö

<3 Roosa

Eilen yllätin kaikki, itseni mukaanlukien, kuuntelemalla koko päivän (lukuunottamatta sitä pientä hetkeä jonka vietin karaoken ihmeellisessä maailmassa) Jonna Tervomaata, Maija Vilkkumaata ja PMMP:tä. Siis julkisisti mä en myönnä pitäväni yhtään yhdestäkään edellämainituista, ja jos joku kysyy mä en kuuntele naislaulajia. Se oli siis hetken hairahdus.

Tänään taas mä olen korviani myöten Lovemetallissa. Sen jälkeen kun on katsonut HIM-dvd:n läpi, ei kannata muuten leikkiä meikeillä. Äiti meinasi saada sydänkohtauksen.

Pian on hiihtoloma. Enää viikko Kupittaan suljetulla osastolla ja sitten on vapaa. Hassua, et nyt aattelee et enää viikko kouluu, ja sit joku loma. Mut eihän se lomakaan oo ku viikon. Mut joo, en edelleenkään ole lääkäri. Pääsen hiihtolomalla Tampereella. Saan hiihtolomalla uudet hiukset. Mahtavaa tulee.

Tekee mieli katsoo joku leffa. Kehittelen jotain, adios!

<3 Roosa

Omituinen viikko. Kaikki on ihan kallellaan. Mä olen ollut jatkuvasti tosi väsynyt. Sen jälkeen kun sunnuntaina palasin kotiin, on tehnyt mieli vain nukkua. Ja samalla oon ihan sairaalloisen levoton. En pysty keskittymään. En edes musiikkiin. Ja se on jo vakavaa. Kokeet meni arvattavasti päin vittua. Paitsi hissan eka kysymys: "Kerro 1950-luvun jälkeisistä nuorisokulttuureista". Ainut asia maan päällä johon mä oon oikeesti perehtynyt kohtuullisesti. Tosin voi olla että siinä tarkoitettiin jotain poliittista, ja mun musiikkikulttuuriselitykset oli yhtä tyhjän kanssa. Aika näyttää.

Sitten tähän levottumuuteeen. Mä en käsitä mistä se johtuu. Jos mua edes jännittäis tai hermostuttais joku, mut ei. Ei tässä nyt oo mitään. Mä en osaa enää ees jännittää samalla tavalla ku vuos sitten. Ilmeisesti sitten vain kaikkeen tottuu. Se on väärin.

Ehkä mä oon henkisesti ja fyysisesti epätasapainossa. Mun henkinen väsymys pakottaa mut nukkumaan, mut se on ruumiille liikaa ja purkautuu levottomuutena. Tiedä häntä, mä en oo mikään lääkäri.

Mä lopetin karkin syönnin. Suklaata mä syön edelleen, mut muuten ei kiitos. Sen jälkeen kun mun lakko loppui, mä olen vetänyt nannaa ihan mielipuolisesti. Se näkyy. Eilen muistin taas, miten helppoa luopuminen loppujen lopuksi oli, ja nyt mulla ei edes ole samanlaisia paineita kuin viimeksi. Keksit maistuu edelleen paremmilta.

Nirvana. Ehkä kuitenkin, loppujen lopuksi, kaikella on tarkoitus.

<3 Roosa

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

Tänään, ensimmäistä kertaa seitsemääntoista vuoteen, mulla on suorat hiukset. Jumala on sittenkin olemassa.

Katjalle kiitos

Huomasin myös et mun hiukset on ehkä vähän liian pitkät, mut se muuttuu pian.

Ihana tunne

<3 Roosa

Lisää tohon haastejuttuun, että oon myös armoton pilkunnussija. Tai niin ne väittää