Joku Pariisin Kevät. *rakastunut huokaus* Se musiikki on vaan jotain niin sellasta ettei se voi
olla kuulostamatta hyvältä. Ainakaan mun mielestä :--D Näissä biiseissä kaikki palaset loksahtaa
paikalleen ja kaikki asiat täydentää toisiaan, ja kaikki on yhteisessä harmoniassa. Aah. Joka kerta
tätä levyä kuunneltaessa se kuulostaa aina vaan paremmalta ja paremmalta.
Sitten on Patrick Wolf. Se on vaan jotain ai-van kä-sit-tä-mä-tön-tä. Niiku GÄÄÄÄÄ miten joku pystyy tekemään näin täydellistä musiikkia. Se on täysin sellasta mitä mä rakastan, en ikinä muuttais niissä
biiseissä yhtään mitään. (huoh, vajoan tällaseen palvontaan....) MUTTA NÄIN ON.
Alaska in winter ja Beirut. Nää vetää mut melkeen sanattomiksi. Sen voin kuitenki sanoa, että *huokaus, klisee, kyllä* ilman näitä bändejä en vois elää. No okei, ehkä fyysisesti voisin, mut henkisesti
olisin sellanen aivokuollut zombi :--DDd ja minähän en koskaan liiottele.
Viimeseksi esimerkiksi otan Musen, tietysti. Musea oon kuunnellu niin kauan, et lähes jokaseen biisiin liittyy joku muisto. Hyvä tai huono. Ja ne biisit on auttanu mua käsittelemään niitä muistoja ja niihin
liittyviä tunteita ja ajatuksia. Ja niistä biiseistä, ja ihan yleisestikin kaikista, löydän tosi usein, ja paljon myöhemminki, uusia puolia ja sellasia asioita mitä en oo ennen noteerannu. Ja lisäks Muse on ollu
mulle niin kauan sellanen ns. lempibändi, mitä en välttämättä kuuntele sillee joka päivä tai viikko tai ees joka kuukaus, (vaiks se on kyl aika harvinaista), silti en tykkää siitä yhtään vähemmän ku ennen.
Se on niinku sellanen ystävä, kuka jaksaa odottaa sua ja on aina siellä jossain, vaikket sä olis sillä
hetkellä sille. Se rakastaa ja ymmärtää sua ihan yhtä paljon, eikä tuomitse tai hylkää, jos hetkeks
siitä irtaudut. Siinä asiassa se kuitenkin eroo ystävästä, että siihen voi oikeesti luottaa, ettei se
katoa. Vaikka Muse hajois, mitä en uskalla edes ajatella muuten, se kaikki musiikki olis mulla päässä
tallella, ellei mua esim. aivopestäis ja hävitettäis kaikki Musen levyt maailmalta yms :--D Mut oikee
ystävä ei välttämättä tuu enää takasin, vaikka sä miten odotat, jolloin se ei periaatteessa oo ees enää "oikea ystävä".. tämänkin termin voi määritellä monella tavalla. Se saattaa uskotella sulle että kyllä se tietenki tulee takasin, kunhan oot kärsivällinen. Kuitenki voi olla että se on ollu jo pitkään valmis luopumaan
susta jonkin toisen asian tai ihmisen sijaan. Jollain voi olla oikeesti hyvä syy siihen, ehkä se että
se on sulle parempi, jos tää toinen henkilö luopuu susta. Mä keksin monta tällasta tilannetta, ja niissä tilanteissa molemmat joutuu koville, mut ystävät tekee uhrauksia toistensa eteen. Mutta mä myös keksin monta sellasta tilannetta, jossa asiat ei oo näin. Sellasia, jossa asiat esitetään niinku ne olis ihan välttämättömiä. Mutta niissä tilanteissa se riippuu oikeesti siitä ystävästä, miten se päättää tehä ja valita. Musta on kuitenkin tyhmää valita jommasta kummasta ääripäästä; Miksei voi tehdä kompromissia?