IRC-Galleria

alitajuntani valtaa muisto vuosien takaa, kun väitin itselleni, että vain näyttelen masentunutta. En ymmärrä vieläkään miksi olen tenyt niin, enkä välttämättä koskaan halua ymmärtääkkään. Jäin ajattelemaan asiaa, lopulta kävi niin kuin aina ennenkin: pyörin rauhattomasti sängyssä, itkin, tärisin, pelkäsin ja joku ajatteli puolestani. Mutta nyt syy tähän kaikkeen oli ahdistus siitä, että kaikesta on liian vähän aikaa. Olin vielä aivan pohjalla joulukuussa. Siitä on liian vähän aikaa, enkä pääse pakoon vaikka kuinka yritän.

Se sama ajatus, se pyyntö, se on täällä taas. Ensin ajattelen sen mielessäni sitten sanon sen ääneen : "kun ei tarvis aamulla enää herätä". Se pelottaa. Niin ei saisi ajatella. Tappelen itseni kanssa. Ajattelen etten halua aamulla herätä ja sanon itselleni ääneen "mene pois, mene pois !" Haluan tuosta ajatuksesta eroon, haluan että se menee pois. Haluan itse mennä pois, niin nyt se on ns sanottu ääneen ja se on totta, mutta pääsen siitä eroon koska on pakko.