Tuijotti ovea pieni kissa,
oli aivan hädissään.
Minä se täällä, avatkaa ovi,
onhan jo pimeää.
On nälkä ja jano, unikin jo,
minua paleltaa.
Tuo metsäkin
huokuu pelottavasti,
on jo kuurassa maa.
Ovi aukeni silloin,
kun mansikat tuoksui,
säteili taivas ja maa.
Ilo kaikui
kallion kupeelta,
sirkat soitteli viuluaan.
Aurinko hitsasi ahjossaan,
lintujen kuoro soi.
Kelli kissa nurmella selällään
ja onnen maljasta joi.
Nyt pysyy ovi suljettuna,
nukkuu portailla vainaja.
Sillä jäätynyt pisara
poskellaan ja silmät
suljettuna.
Se pisara hyljätyn kyynel on,
se itkunsa itkenyt on.
Vain yksi ovi armahti hyljätyn,
pääsi lämpöön ja valohon.
Nyt kissojen taivaassa hyljätty,
siellä kyynel on pyyhitty pois.
Saa nukkua helmassa armahtajan,
mikä parempi olla vois.
Via dolorosa oli viimeinen
polku kesäisen lemmikin.
Muistele lähditkö mökiltä
Sinä puhtain sydämin.
-Liisa Aaltonen-