Pidät sydäntäni kädessäsi, katsot sitä, pidät siitä, ja rakastat sitä.
Sitten kauniisti hymyillen murskaat sen, se sattuu.
Ennen niin kaunis sydän on nyt pirstaleina ympärilläsi.
Katsot ympärillesi murskaantunutta sydäntä ja yrität korjata sitä, mutta turhaan; tuuli puhaltaa poimimasi palasen pois.
Katson sinuun, enkä halua uskoa mitä juuri teit, ja katsot minuun hymyillen tuota ihanaa hymyäsi ja kuiskaat: '' anteeksi, ei tässä pitänyt käydä näin''.
Silmäsi muuttuvat kylmäksi, käännät minulle selkäsi ja kävelet kauas pois, ettei sinun tarvitse nähdä kyyneliäni.
Ystäväni tuovat keräämänsä kimaltelevat palaset koettaen liimata ne paikoilleen.
Mutta ennen niin kaunis sydän on vain varjo entisestä.
Suurin pala sydämmestäni leijailee tuulen mukana tuolla jossain, yhä lämpimänä käsiesi kosketuksesta, yhä rakkautesi tuntien.
♥