IRC-Galleria

KatZi||

KatZi||

Motherfucking Princess

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

I'm pretty evil, savage beauty insideTiistai 22.09.2009 23:14



Pojista tietoa:

- he ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
- he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
- he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.

- vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
- jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.

Faktoja:

- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.

- Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
- Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
- Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- Pojista, jotka kuuntelevat.


Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys !
Gosh, I'm so tired -.-'' Menin nukkumaan joskus neljän maisa, ku en aikasemmi saanu unta, mutta aattelin että saan varmaa nukkua pitempään, ku oon flunssassa.. Mutta ei, äiskä & Minkku tuli herättään joskus yheksän maisa x3 Ynh.. Eipä tuosa muuten mtn, mutta vätystää niin pirusti; miun ei eka ees tarttenu nousta, mutta en saanu enää sit nukuttua herättyäni : P Nyt vätystää vähäsen, mutta en jaksa mennä nuggumaa; kuiteski joku kohta kiskomasa ylös x3 Krista & Kirsiki, med Nana, tuli tänne äsken :> Nanan oli pakko päästä halimaan yhtä L&T:n miestä, haha : D Mutta eipä tuo ollu moksiskaan, selitti vaan, että sen pojalla on seeffereitä & hevosia 8> <3 Mie alan kaveeraan sen ukon kans >: D lolz..

Tuli mieleen tässä Minkusta juttu, mikä miun piti jo aikasemmi laittaa; se tässä muutama päivä sitte kulki miun perässä ja sano eka kerran kovalla äänellä että; "Saatana!" ja sitte jatko seuraamista kuiskien sitä Saatanaa koko ajan :''D Haha; khyl mie tiiän, että mie vähän ilkiä olen, mutta että Saatana oikeen x D :'D

Sitte tässä eilen tai toissapäivänä vissiin Krista kyseli siltä sellasia kysymyksiä, että; "Imeks Katrista kaiken sen elinvoiman..?", "Imeks sen ihan olemattomiin..?", jne, niin Minkku vastas aina nauramalla :'D Ja se kyttäs koko ajan miua.. Sitte Krista kysy, että; "Onko Katri Saatana..?", nii se hymähti silleen oikeen ilkiän & möreän kuulosesti, koko ajan kulmien alta mua kattoen & virnuillen x D :'D Pelottava lapsi, haha :'D

Mutta nyt mie meen tästä tsillaan johki; TTFN <3

Psst; Miulla käy vattaan ihan kauhiasti 8< Ihan tuohon ylös; tuntuu, että sisuskaluja kalvaa :x

DeviantArt, Twitter & WorldLauantai 19.09.2009 03:30

Dodih, Kaz is in everywhere, people! lolz :'D Elikkäs siis, uusimmat sivustopäivitykset *selaa lehtiötä lasit nenällä*;


Follow me on Twitter, Twitizens :: http://twitter.com/katzifilth // Been there a while, but still, I'm sure y'all aren't following me yet ;>

The world domination of Twitpic has began! In other words, Kaz is also in Twitpic now :: http://twitpic.com/photos/katzifilth

And last but not least; Kaz is in DeviantArt.. Finally! :: http://katzifilth.deviantart.com/


Eli siinäpä ne tärkeimmät : D See you when you see me ;> <3 Luv y'all, TTFN <3

<3 lolz <3Perjantai 18.09.2009 18:15

mä ittuin
hiekkalaatikolla, mun
valpaat oli ihan
hiekkatet. mä annoin tulle
palan muttaa lakua ja
kuitkatin tun kolvaan: tä
oot mun kaveli. ja titten
minä hellätti tuutelin
tinua, tinä pelkele pulit
minua. minä hellätti
lakattin tinua, tinä
pelkele petit minua.
Mikä herkku olet kavereidesi mielestä ?

A) NEEKERINSUUKKO
viileän tyylikäs ulkokuori, sisältä makea ja herttainen! herättää keskustelua
muiden keskuudessa

B) TIKKUNEKKU
lapsenomainen ja hauska, ulkonäöltään yksinkertainen, sisimmissään todella luotettava

C) CUPCAKE
varsinaista silmänruokaa, luonteeltaan pirteä ja positiivinen, kaikkien kaveri

D) MARMELAADIKUULA
vahva persoona, luja ystävä, jotkut inhoaa, jotkut rakastaa

E) PRINSESSAKAKKU
huomiota herättävä ulkonäkö, luonteeltaan todella lempeä ja auttavainen

F) LAKRITSAPIIPPU
tarkka tyylistään, sosiaalinen, tumma ja tulinen persoona, energinen ystävä

R.I.P :'<Keskiviikko 16.09.2009 00:47

R.I.P Patrick Swayze <3 15.9.2009, 57v <3

Siinä meni taas yks parhaista näyttelijöistä ikinä :'< Monia hienoja leffoja seki on tehny, esim. Dirty Dancing on yks miun suosikeista <3 Damn, 57-vuotiaana vieläpä; typerä haimasyöpä :< No, Rest In Peace </3


http://www.iltalehti.fi/leffat/2009091510249446_le.shtml

001: Omituisin mielitekosi viimeisen kuukauden sisällä?
★ Jaa-a, en oikeen ossaa sanoa 8<

002: Minkäväriset alusvaatteet naisilla on rock?
★ Mustat \m/_ Ja maybe puna-mustat & valko-mustat..? Ite ainaski tykkään <3

003: Koska viimeksi kerroit pitäväsi jostakin henkilöstä?
★ Mies vai naispuolisesta..? Kaikille kerron joka päivä pitäväni tietyistä henkilöistä, mutta niille itelleen en sitä oikeen voi kertoa 8< Snif.. <3

004: Kykenisitkö hätätapauksessa pesemään hampaasi jonkun toisen hammasharjalla?
★ Iyyyh! En :x

005: Osaatko soittaa pianoa?
★ Khyyl, jonku verran ainaki.. Ulkomuistista ihan, en nuoteista ;<

006: Oliko sinulla viime synttäreilläsi syntymäpäiväkakku?
★ Öähm, oli..?

007: Onko sulla pimeitä salaisuuksia joista kukaan ei tiedä?
★ Maybe

008: Mitkä ovat lempituoksujasi?
★ Vanilja <3 Kahvi <3

009: Eksoottisin eläin jota olet koskettanut?
★ kissani<3 ihan murre exoottinen kurre << Haha :''D Tuo oli jollaa aikasemmala, joka tän teki.. LoL x D :'D

010: Mitä laitat kahviisi?
★ Maitoa & makeutusainetta <3 Tosin voin mie ihan mustaaki juua, töissä sitä oppii :>

011: Jos tupakoit vaikka edes joskus, mikä on ollu eka röökimerkkisi?
★ I don't smoke.. I have tasted, but don't smoke

012: Onko sinulla tatuointi/tatuointeja?
★ Ei ole vielä ;>

013: Mitä sulle tulee ekana mieleen sanasta auto?
★ Ferrari 8> <3

014: Tavallinen vai valkosuklaa?
★ Molemmat..? No okkei, maybe tavallinen..? <3 Emt 8 P <3

015: Tykkäätkö juustoista?
★ Yeah 8 D lolz

016: Lempitaulu/-taiteilija?
★ Montaaa

017: Mihin ruokiin ketsuppia voi/kuuluisi laittaa?
★ Makaronilaatikkoon ainaski.. Ja paistinperunoihin med makkara, ranskalaisiin, hamppareihin, etc 8>

018: Kumpi on kauniimpi sana: love vai fuck?
★ Love, duh -.-''

019: Omistatko pöytälampun?
★ Juu ja en.. Omistan, muttei oo käytössä x3

020: Pureskeletko/puretko ikinä mitään muuta kuin ruokaa?
★ Juups, purggaaa 8 D *snort* Ja hammastikkuja : D

021: Lempiruumiinosa?
★ Silmät, huulet, hiukset [en tiiä onko ruumiinosa 8 D lolz], sääret, ranteet.. Yes, I love myself, you gotta problem with that..?

022: Onnenlukusi?
★ 1,2,4,5,7,8,10.. Monta x3

023: Oletko nähnyt koskaan ruumista?
★ Oonpa saatanu nähä pariki kertaa.. Eläinten ruumiita ainaki on tullu ikävä kyllä nähtyä :'<

024: Onko hauskempaa lyödä jotakuta vai halata jotakuta?
★ No se vähän riippuu x3

025: Esine jota olet joskus hirveesti himoinnut ja myös saanut sen?
★ Hardy-koru 8> <3 Ja Miz & Jeff Hardy-paiat <3

026: Pelottavin iskurepliikki joka sulle on osotettu?
★ Haha, onhan noita x D :''D

027: Missä olit viime yönä?
★ Kotona ihan, nuggumassa

028: Onko sinulla parisänky vai yhden hengen sänky?
★ Yhden hengen ihan.. Tosin siinä on kaks patjaa päällekäin, does that count..? 8 D

029: Onko sulla omana mitään joka on joskus kuulunu sun isovanhemmille?
★ Noh, on vaikka mitä; mummun Ainot [<3], sen posliininukke, josta se sano että se näyttää ihan multa & siks sain sen, jne <3

030: Joisitko mieluumin lasillisen rasvaista piimää vai lasillisen omaa vertasi?
★ Gah, no maybe sitä piimää mielummin O-o''

031: Minkälaiset seinät on huoneessa, jossa olet tällä hetkellä?
★ Vaaleet paneliseinät :> <3

032: Pidätkö puistoista?
★ Juupsista puupsista (:

033: Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
★ The Marine <3

034: Pidätkö lentokoneista?
★ Ihan kiwoja :>

035: Lempikirosanasi?
★ Stana, prkl 8 D : D <3

036: Missä huoneessa olet nyt?
★ Äiskän tietsikkahuoneessa/Minkun huoneessa/lemmikkien huoneessa : D

037: Mitä löydät näyttösi päältä?
★ En mtn..? Katon..? x D :'D

038: Tahtoisitko nännilävistyksen?
★ Auuuuuuuuts! En x__x''

039: Käytkö katsomassa jonkun tietyn henkilön/tiettyjen henkilöiden kuvia?
★ Öähm, vähän random; täällä vai muualla netissä vai..?

040: Montako kertaa olet tänään aivastanut?
★ Muutaman kerran vissii.. lol..

041: Montako Galleria-kommenttia saat päivittäin?
★ Se vähän riippuu päivästä :>

042: Montako tekstiviestiä saat kännykkääsi päivittäin?
★ En välttis yhtäkään; and I like it that way, thank you very much :'>

043: Kirja, jonka luit viimeksi?
★ Öööh, oisko ollu joku hevoskirja..? En muista nimee nyt justiinsa..

044: Onko sinulla jonkin kirjan lukeminen tällä hetkellä kesken?
★ Haha, kysytki vielä :''D Niin monen, että huhhuh x3

045: Mikä soittoääni kännykässäsi on?
★ The Miz & John Morrison - Mizfits & Mofos <3

046: Mitä cd:tä kuuntelit viimeksi?
★ En mie muista.. Oisko ollu Akcentin yhtä levyä..? : D <3

047: Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu?
★ Gosh, vaikka minkä; Rihannan [lol], Katie Leungin [HP:n Cho.. lol..], Alexis Bledelin, Amy Leen, Sharon den Adelin, Tarja Turusen, jne x3 lolz

048: Käytätkö nukkuessasi sukkia?
★ No en tod x3 Epämukavaa, vaikka tunnustan joskus näinkin tehneeni :'>

049: Minkä taidon ottaisit jos saisit valita?
★ Ajatustenlukemisen taidon 8> <3

050: Mainitse ulkonäköösi liittyen viisi asiaa, joista sinut tunnistaa?
★ Noh, ainaki miun signature-kajaaliviivoista x D lolz.. Ja yleensä miulla on mustat vaatteet, paitojen osalta siis, as well as farkut taikka Pumat <3 Piän kans aina miun Hardy-korua [<3] sekä vähintään kahta muuta korua kerrala & kummassaki kädessä pitää aina olla muutama käsikoru x3

051: Minkälaisista asioista ärsyynnyt?
★ Monenkilaisista

052: Minkävärinen päiväpeittosi on?
★ Musta

053: Milloin sait viimeksi lahjan ja keneltä?
★ Jaa-a, enpä ossaa sanoa :> No jos se lahjaks lasketaan, niin sain Kristalta Onnen-bambun : D <3

054: Lempi kohtasi Raamatusta?
★ Yäh, Raamattu *sähisee ja suojaa itseään, kyyristyy valmiina tappeluun*.. lolz..

055: Minkälainen kaveripiiri sinulla on?
★ Ihan paras; vähälukuinen, vain parhaat tyypit included, not easy to get into ;> <3

056: Onko sinulla pehmoleluja?
★ Paljon 8> <3

057: Tykkäätkö pingviineistä?
★ Öf cöörs, musta tullee isona pinkkiviini 8> <3

058: Oletko tyytyväinen nimimerkkiisi?
★ Yep, ollu miulla alusta asti, ilman minkäänlaisia muutoksia ^^ <3

059: Asutko kerrostalossa?
★ En, thank goodness -.-''

060: Mikä on parasta juhannuksessa?
★ Vaikka ja mikä

061: Kiroiletko liikaa?
★ En, koska kiroilu on miusta melko lapsellisen kuulosta :>

062: Käytkö joskus yökävelyllä?
★ Khyl, jos on hyvää seuraa mukana <3 (:

063: Nukutko koskaan laivalla?
★ Enpä tiiä, ku en oo ollu

064: Katseletko usein tähtiä?
★ Melko monesti juu <3

065: Osaatko lausua hyvin englantia?
★ Yeah, that's something I can handle pretty well ;> <3

066: Pidätkö huutamisesta?
★ Enpä paljonkaan, lol

067: Mitä mieltä olet arvista?
★ Pitäskö niistäki erikseen jottaa mieltä olla Ô__ô''

068: Pelkäätkö käärmeitä ja hämähäkkejä?
★ Enpä oikeestaan : P

069: oletko koskaan hypännyt järveen vaatteet päällä?
★ Öf cöörs 8 D lolz

070: kuinka peset farkkusi?
★ Pesukoneessa

071: Oletko koskaan saanut matikankokeesta täyttä kymppiä?
★ Monestikki :>

072: Mistä ostit viimeksi kengät?
★ Tamppiksesta, if I can remember correctly

073: Kaatosade vai helle?
★ Kaatosade <3

074: Onko sinulla sukset?
★ Ei, thank goodness again x__x''

075: Pyydätkö usein anteeksi?
★ En; I fear nothing & regret less.. So there's nothing to appologize for

076: Keikutko tuolilla?
★ Joskus

077: Käytätkö sinistä ripsiväriä?
★ Enpä voi sanoa käyttäväni

078: Jos olisit stabilo, minkä värinen olisit?
★ Jaa-a, sitä ei moni tiedä & harva arvaa x3

079: Kuka on lempimuumisi?
★ Minä! 8 D .. No lol, muumimamma <3 Se tekkee niin hyvän näköstä ruokaa 8< <3

080: Millaiset ovat lempikenkäsi?
★ Miulla on monet <3

081: Oletko heppatyttö?
★ Mistä arvasit, lol ^^ <3 Öf cöörs I am (:

082: Oletko koskaan puhunut peilikuvallesi?
★ Ainahan mie

083: Tykkäätkö imuroimisesta?
★ Jepjep <3 Me & my nuu nuu make a great team 8> <3

084: Kuinka monta kertaa olet muuttanut?
★ En yhtään ^^ <3

085: Rakastatko suklaata?
★ Kysytkin vielä 8> <3

086: Mitä haluat seuraavaksi?
★ Oh, vaikka ja mitä ;> <3

087: Mitä teet yleensä arki-iltaisin?
★ No se vähän riippuu mistä roikkuu taase : P

088: Joudutko usein pulaan?
★ Emt, se vähän riippuu kansa x D :'D

089: Pidätkö piirtämisestä?
★ Love it <3

090: Pidätkö punaisesta?
★ Toinen lempiväreistä, so yeah, I do :>

091: Mikä on paras kirja?
★ HP:t, TSH-Trilogia, Jääkansan Tarina [<3], Merlin Salaliitto, Twilight, jne <3

092: Mitä julisteita on seinilläsi?
★ Kaks hevosjulistetta, Michael Jacksonin muistojuliste, jne :> <3

093: Mitä lehtiä tilaat?
★ VV

094: Juotko joka viikonloppu?
★ En läheskään :>

095: Oletko huijannut poliiseja?
★ En, kait..?

096: Onko sinulla pitkä koulumatka?
★ Ei, ku en oo missään koulussa

097: Tykkäätkö halailusta?
★ Ihan kiwaa, ainaki jos kohde on todella halattava 8> <3

098: Minkä väriset ovat lempilakanasi?
★ Mintun vihreet & persikan väriset 8 D <3

099: Voisitko tappaa?
★ Yeah, I think I could

100: Oletko koskenut sähköpaimeneen?
★ Jep x D Onneks se ei ollu päällä :'D

101: Onko olemassa joku joka ei pidä sinusta jonkin asian takia jota et edes tehnyt?
★ Montaki -.-''

102: Kaipaatko jotakuta?
★ Montaki, jopa sellasia, joita en oo koskaan nähny <3

103: Luuletko että hänkin kaipaa sinua?
★ Maybe, maybe not

104: Puhutko vielä joskus hänelle?
★ ...

105: Milloin viimeksi nauroit?
★ Tänään, moneen otteseen : D

106: Oletko vihainen kenellekkään juuri nyt? Kenelle?
★ Emt.. Maybe..

107: Pidätkö tällä hetkellä kenestäkään?
★ Julkkiksista <3

108: Oletko suudellut ketään huulille viimeisen 24 tunnin aikana? Entä poskelle?
★ En

109: Pidätkö etunimestäsi?
★ Öf cöörs I do <3 (:

110: viimeisin ihminen jolle nauroit?
★ Emt, Katalle..? : D Tai Katan kanssa jollekki randomille x D :''D

111: Viimeisin henkilö jolle soitit?
★ Jaa-a, emt

112: Viimeisin henkilö joka haki sinut jostakin?
★ Äiskä

113: Viimeisin asia jonka takia itkit?
★ En muista.. Meinas khyl itku päästä ku Jeff lähti WWE:stä ;< </3

114: Kenen samaa sukupuolta olevan vieressä nukuit viimeksi?
★ Katjan : D Tai Katan, jos sitä lasketaan, että se nuggu mun sängyn vieressä patjalla x D :'D

115: Missä kävit viimeksi syömässä? Mainitse 3 paikkaa.
★ Emt, en jaksa miettiä x3

116: Kenen julkkiksien kanssa haluaisit viettää päivän?
★ Monen 8> <3

117: Koska olet viimeksi siivonnut?
★ Tänään jonkun verran :>

118: Onko sinulla paljon rahaa?
★ No eipä juuri; tällä hetkellä jottaa 25€ maybe..? x3

119: Mitä olet viimeksi saanut? (mainitse 3 asiaa).
★ Onnen-bambun, The Marine-leffan & Pepsi Maxia 8 D <3

120: Oletko käynyt elokuvissa eri sukupuolta olevan kanssa?
★ Juups, tosin mukana oli monta muutaki : D

121: Entä onko eri sukupuolta oleva kaverisi ollut luonasi yötä?
★ Yep yep
VARMOJA RAKKAUDEN MERKKEJÄ:
– Kun näkee tytön, johon on rakastunut, ruumis alkaa tykyttää nopeammin ja verisuonet nousevat pystyyn. – Nick 8v.
– Kun pelaa jalkapalloa pihalla, sydän lyö nopeammin. Kun on rakastunut, on vain pihalla. – Allan 8v.
– Ruumiista näkee, onko rakastunut. Silloin vain seisoo ihan nolon näköisenä. – Thomas 8v.
– Jos menee tytön kanssa naimisiin, tietää että tykkää hänestä. – Danny 8v.
– Silloin kun on rakastunut, ei saa maitoa alas viiteen päivään. – Simon 8v.

MISTÄ RAKKAUS LÖYTYY?
– Ei voi seurustella ennen kuin ostaa auton. Miten sen tytön muuten löytää? – Alex 7v.
– Voi kirjoittaa vaikka kirjeen, jossa lukee: ”Alatko mun kanssa?” Sitten siinä lukee ”en”, ”joo” tai ”en tiedä”. Siihen voi sitten ruksata. – Rasmus 7v.
– Tyttökavereita löytää kaupungin keskustasta, koska siellä asuu paljon naisia. Heitä ei nimittäin huvita kuljeskella vahtimassa sikoja. – Soren 8v.
– Vanhemmat päättävät, kenen kansaa pitää seurustella. Muuten saa vain semmoisen tyhmän, joka juo. – Keran 8v.
– Parasta olisi, jos alkaisi seurustella vasta 18-vuotiaana. Silloin on varaa ostaa auto ja niitä tyttöjä on helpompi haeskella. – Jimmi 9v.

KUN KYLLÄSTYTTÄÄ…
– Jos on kyllästynyt poikakaveriinsa, voi kysyä ystävältään, eikö tämä huolisi poikaa. – Tanja 7v.
– Jos ei halua enää seurustella, voi sanoa: ”Minä en halua enää olla kanssasi. Minusta sinä olet ruma.” – Anne Sofie 8v.
– Poikakaverista pääsee eroon, jos matkustaa Grönlantiin ja kirjoittaa sieltä: ”Minulla ei ole sinua tippaakaan ikävä.” – Cacilie 8v.
– Jos seurustelee, mutta ei sitten enää haluakaan olla tytön kanssa, olisi hyvä tajuta se kun ollaan vielä yhdessä. – Robert 8v.

RAKKAUDESSA ON IKÄVÄÄ…
– Ei paljon huvita hommata tyttöystävää. Ties vaikka se sitten jättää. – Christian 8v.
– Jos on tavannut miehen vähän aikaa sitten, sen kanssa haluaa olla ihan kahdestaan. Mutta kun mies lähtee töihin, ei huvittaisi yhtään jäädä kotiin paistelemaan silakoita. – Laura 8v.

YHDESSÄ:
– Poika voi auttaa tyttöä tuomalla kotiin lautoja, kun tyttö rakentaa terassia. – Maja 7v.
– Minulla oli kerran tyttökaveri. Hän oli ihan tyhmä. Mutta minä tunnen hänen isänsä, ja hän on supersiisti. – Stefan 8v.
– Haluaisin kovasti miehen. Mutta en minä vaan haluaisi seurustella sen kanssa. – Rikke 6v.
– Miehen ja poikakaverin ero on se, että miehet ovat pikkusen mutkikkaampia. – Josephine 8v.
– Jos haluaa pysyä yhdessä, pitää kertoa missä asuu. – Josephine 6v.

KUINKA KAUAN RAKKAUS KESTÄÄ?
– Rakkaus kestää siihen asti kun tyttö saa selville, että pojalla on toinen. – Simon 7v.
– Rakkaus kestää vaikka ikuisesti, jos etsii välillä uuden rakkaan. – Marie 8v.
– Rakkaus kestää suunnilleen nelikymppiseksi, sitten löytyy takuulla toinen. – Kim 8v.

MITÄ RAKASTUNEET LUPAAVAT?
– Silloin kun rakastutaan, luvataan ettei riidellä koskaan. Mutta tytöt rikkovat lupauksen aina. He suuttuvat, kun mies vetää kännit. – Dan 7v.
– Tytöt pitävät aina lupauksensa. He eivät halua olla tuhmia… - Oskar 8v.
- … minäkin yritin kerran valehdella. Mutta ei siitä oikein mitään tullut. – Thomas 8v.

MITÄ RAKKAUDESTA SEURAA?
– Jos ei enää halua olla poikakaverinsa kanssa, on ymmärtänyt väärin kaiken mitä tapahtui kun tavattiin. – Katja 8v.
– Jos on rakastunut, eikä pidä varaansa, saattaa joutua naimisiin. – Sandra 8v.
– Jos syö pillereitä, ei saa lapsia. Niitä voi antaa kissallekin. – Maria 6v.

KAKSI MIESTÄ…
– Minä luin vähän aikaa sitten telkkarilehdestä, että nyt on keksitty sellainen sääntö, että pojatkin voivat rakastua toisiinsa. – Stine 8v.
– Kyllä kaksi miestä voi mennä naimisiin. Silloin pappi kysyy: ”Miten te olette tehneet sitä?” – Dea 8v.
– Homot eivät voi saada lapsia. Monet kyllä yrittävät kovasti… - Nicolaj 8v.

KAKSI NAISTA…
– Kaksi tyttöä voi seurustella keskenään. Mutta vain se voi saada lapsia, joka makaa alla. – Louise 6v.
– Tietysti kaksi tyttöä voi seurustella. He ovat yksinkertaisesti lepsuja. – Benjamin 8v.
– Kaksi tyttöä voi mennä naimisiin. Yhdessä ohjelmassa sanottiin, että työnkin kanssa voi olla naimisissa. – Maria 7v.
Katri: *laulaa Celin Dionin My Heart Will Go On:ia sydäntä särkevästi*

Katri: "Mää laulan suruun ku Jeff on menny pois WWE:stä"
Kata: "My Heart Will Go On:ia vai" :'D *huvittunut äänensävy*
Katri: "Nii" ;< *jatkaa kiekumista*
Kata: "Ei helevetti" :'D


Grrr, nyt se jakso näytettiin _vihdoin_ meiläki; Jeff lähti pois WWE:stä ;< Tyhmä CM Punk; se huijaski siinä matsin alussa stana, kävi pääle ennen ku Jeff kerkes ees kehän viereen.. Tyhmät käsikirjottajat, tyhmä Punk.. Hmph! Nyt itken syvällä sisimmässäni kunnes se tulee takas 8< </3 Mutta Punkkipa saaki vastaansa Undertakerin Breaking Pointissa >: D Haah! Tiesin khyl senki jo; Amerikassa BP on ihan justiinsa -.-'' Gosh, sometimes, living in here sucks big time.. *sigh*

But yeah, I hope that Undertaker takes that lil' piece of shit called CM Punk and makes him squeal! I hope he'll tear him apart limb by limb.. Murr.. Punk is officially on top of my "Kill List" now.. Like waay on top -.-''

Yyyyyyh, itken verta :''< Why Jeff! Miksi sen piti mennä pois..? Gosh, toivottavasti son vaan joku lyhyt loma, jonka son anonu ja set siks kirjotettiin tuohon matsiin Punkin kans.. Yäääh, nyt miun pittää fanittaa jälellä olevaa Hardya ihan täysillä; go Matt, kick Punk's ass!

Btw, Matt & Morrison on tosi hyvä tiimi; toivottavasti ne alkaa Tag Teamaan ihan oikeesti : D <3 Luv <3

Käytiinpä Katan & Katjan kans kattomasa Nanaa Match Show:ssa (: Ei nähty ekaa kehää, mutta onneks ehittiin toiseen just soppelisti näkemään, että ketkä pääs 4 kärkeen; ja TADAA, ihan niinku aavistinkin, Nana tuli kolmanneksi! ^^ Tiesin, että se pääsee kärkikolmikkoon; jos ei ois päässy, oisin ollu ihan stunned O-O'' Mutta siis joo, arvasin että se tulee kolmanneks, koska niistä kolmesta jälellä olevasta arvasin heti, ketkä tulee ekaks & tokaks; Nana pikkanen ku ei oikeen tuota juoksemista handlaa aina ;< .. Mutta tosi hyvin meni; eka "näyttelyt", joten hyvä tulos (: Siitä se lähtee! Keep up the good work, my dior <3 Ja Kirsi oli oikeen onnellinen emäntä ;> <3

Oisin tahtonu khyl vielä jäähä kattomaan, että miten Tessulla mennee, mutta Kata & Katja ei jaksanu enää jäähä sinne : P No jaa, voin khyl jo arvata, että miten siinä käy; Tessu pokaa pokaalit! Son niin muotovalio & son voittanu niin isoja palkintoja, että son ihan lasten leikkiä tuollanen takapajulan Match Show x3 lolz..

Aivan ihania koiria oli khyl sielä; ihastuin ihan täysin sellaseen isoon, mustaan, tanskandoggi urokseen 8> <3 Soli siis niiiin komia, ettäh.. Ja sitten sielä oli kaks nöfföäki, ihanan isoja & sulosia alaskanmalamuutteja, leonberginkoira, jne <3 Tosi nöpösiä <3

Nyt tästä meen tsillaan muualle nettiin; miut jätettiin taas yssin tänne ;< Snif.. No joo, I like being alone sometimes; it's Kaz-time <3 Moikka Moi & See ya soon! <3