Leimarit män oikein hauskasti ja oli tosi kiva, että oltiin siellä koko porukka. Näitä lisää <3 Anteeks Tiina, että jouduit nukkumaan vähän aikaa märällä rappusella.
Lauantaina käytiin Lepsukalla valmistumassa ammattiin, liikuttumassa kyyneliin ja saunomassa Bertan synttäreitä. Grillattiin myös ja syötiin karsinogeenejä. Nukuttiin paljon mutta epämukavasti.
Dagen efter olikin siitä syystä erikoinen, että päätettiin Tiinan kanssa Bertan painostuksesta johtuen lähteä Turkuun ihan vaan kakkukahville. KORJAAN: Berta kävi kakkukahvilla, Tiina ja minä huuhailtiin jossain päin Turkua tyhminä Tamperelaisina. Mutta kunhan saatiin ihan ikioma kartta löytyikin jo Aurajoki. Tajuttiin olevamme täl puol jokkee, joten päätettiin kävästä myös tois puol jokkee. Siellä olikin sitten aivan eri meininki, kirkko meinas hajota käsiin ja se oli täynnä jotain kuolleita heppuja. Kun lopulta päästiin ajamaan kohti Tamperetta, jouduttiin kinkkisen dilemman eteen: Venäjälle vaiko sittenkin Korpeen? Päätettiin olla menemättä kumpaankaan. Kotikaupungin turvaan päästyämme Tiina kyni Beeritin pään ja siitä tuli komea.
Kiitos Josefiina, Beerit ja Lurppana, Mari ja Lare, Wilma, koko Lepaan porukka, ihanat matluk2:set, se hirvee butch Turun ärrällä ja mun oma pikku neulatyynyseni