On antanut meille aikamme,
Isämme Jumala.
Ain päivän matkan kerrallaan,
Hän kulkee rinnalla.
Kun tuuli yllämme hiljenee,
Hän kutsuu meidät pois.
Mikä hellempää, mikä rakkaampaa,
meille kohdallamme ois?
On lahjaa suurta elämä,
päivämme jokainen.
On kultaa iltahetkissä,
myös vielä vanhuuden.
Vaan kaipaa uutta kotia,
jo mieli tyyntynyt.
Sitä odottaa, että kutsun saa,
Isän lapsi väsynyt.
~Helena Viertola~