IRC-Galleria

VJS/Rovers oli taas iskukyvyssä kun joukkue kohtasi HPS/Musran!

Joukkue tänään: Marko(Maalissa), Iiro, Mika, Teemu La, Teemu Lu, Azat, Ossi, Timsku, Ari, Jonni ja Jussi.


Peli alkoi Ossin ja Azatin pienellä pyörityksellä HPS päässä ja pari veto paikkaa Azat sai mutta ikävä kyllä jotkut menivät suhtkoht rankastikkin ohi. Peli oli tasaista, pakin paikalla pelannut Iiro nousi joskus niin ylös, ettei laskenut sieltä nopeasti ja vastustajat saivat pieniä vastahyökkäyksiä. Sitten kostautuu Iiron pieni seikkailu ja vastustaja pääsee iskemään kahdella yhtä vastaan, josta vastustaja teki varmasti 1-0 tilanteeksi. Pelin kuluessa, Mika pääsi kentälle, miehen sanoin " 5 sekunttia ja loukkaantuminen". Tämä oli kova kolaus puolustukseen, joka muutenkin oli vähän heikohkon oloinen. Kunnes n.5 minuuttia ensimmäisestä maalista rävähtää taas, miestä ei pidetä maalinpuolelta ja tilanne on 2-0. Markon syy kumpikaan maaleista ei ollut. VJS/Rovers tekee pienen ryhti liikeen, kun kärki parivaljakko Ossi ja Teemu La saavat pari hyvää tilannetta. Ensimmäinen kulma on hyvää harjottelua toista varten, koska pojat iskevät toisesta saamastaan kulmasta. Ossi ajoi hyvin maalille ja Teemu La syötti nopean maatiaisen, 2-1. Noin 2minuuttia tämän jälkeen kärjessä Ossi ja Timsku tekevät taikojaan, Ossi syöttää helvetin tarkan syötön Timskun jalkaan, maalivahti on pelattu pois pelistä ja Timsku viimeistelee ............................................................................................................................................................................................ylärimaan. Ossi yrittää saada jatkopallon sisään, mutta tänään VJS:llä ei käy edes tuuri. Vaikka VJS yritti niin maan perkeleesti tehdä sitä tasoitusta, ei se tällä kertaa tullut. VJS:n vaihtopenkillä ainoa jonka suu kävi oli valmentaja Kari, koska ei ole pitkään aikaan tappio vetänyt näin hiljaiseksi. Niin voitettava ottelu, hävitään parin virheen seurauksena. Voiko tämä edes olla totta. Peli päättyi siis HPS voittoon numeroin 2-1.


Päivän Leijonat:
Azat
Ossi
Teemu Lu
Teemu La
Jonni
Timsku

Azat pelasi tehokasta peliä kärjessä, sai pakkia liikkeelle ja vetojakin, joissa oli voimaa mutta ei oikein suuntaa, mutta hyvä peli Azatilta.
Ossi oli hyökkäyksen pioneeri joka jakoi hyviä syöttöjä Teemu La:lle, Azatille ja Timskulle. Lisäksi kavennusmaali, joka ei oikein lohduttanut edes Ossia.
Teemu Lu pelasi ensimmäisen futsal pelinsä ja hyvin pelasikin. Treeneissä hyvin pelaava Teemu Lu toi treeni energiansa tänään kentällä ja oli yksi ottelun valopilkuista.
Teemu La pelasi energisesti kärjessä syöttäen myös kulmasta tulleen maalin jonka viimeisteli siis Ossi. Pari hyvää vetoa myös Teemulta.
Jonni pelasi hyvää ja varmaa puolustus pelaamista, hienoja keskialueen karvauksia joista porukka pääsi pieniin vastahyökkäyksiin.
Timsku pelasi ihan hyvin kärjessä, vähän jäi harmittamaan tuo 1000 taalan paikka mutta ei niistä aina voi onnistua.

Lampaat:
Jussi
Iiro
Ari

Jussin ensimmäinen futsal peli näkyi vähäsen. Ei ollut mies ihan vielä valmis tähän koitokseen, mutta lisää harjoittelua niin peli alkaa seuraavissa peleissä luistaa!
Iiro on tässä kategoriassa siksi vain, koska valmentajat eivät peluuta häntä kärjessä. Iiron pakin taidot eivät silmiä hivele.
Arilla ei oikein ole kulkenut näissä futsal peleissä. Onko mies enemmänkin ison kentän pelaaja?

Marko pelasi varman pelin otti pari hyvää torjuntaa tilille ja oli "neutraali" pelaaja tänään.
Mika taas pelasi sen 5 sekunttia joten ei voi oikein arvioida. Toivottavasti on kunnossa ensi peleissä.


Seuraavat pelit: 16.12 Myllypurossa!

VJS/B4 - FC Kontu 2-9Sunnuntai 11.11.2007 00:31

Suhtkoht hyvin alkaneen futsal kauden jälkeen (huomioon ottamatta toista peliä), VJS/B4 tippui takaisin maan tasalle kun Pohjola Stadionilla vastaan tuli FC Kontu.


Peli alkoi tasaisesti, mutta kun n. 10min oli pelattu, FC Kontun pelaaja pääsee yksinläpi tilanteeseen laidasta läpi ja sijoittaa ikävästi etunurkasta sisään, peli 0-1.

Vain minuutti ensimmäisen maalin jälkeen, Kimi hoitaa miehen hyvin pallosta pois ja odotti että Teemu ottaa pallon, mutta Teemu oli kiintynyt myös samaan mieheen ja jätti pallon sivummalle, antaen FC Kontulle 0-2 johdon.

Sen jälkeen pieni VJS pyöritys, kiitos Azatin ja Olavin tarkkojen ja lujien vetojen, peli oli jo yhtäkkiä 2-2 tilanteessa, molemmat maalit tulivat läpisyöttöjen seurauksista.

FC Kontu sai monta tilannetta vasemmalta laidalta, Jonnilla oli tänään vaikea iltapuhde ja itsekin myönsi olevansa hieman "jäässä".

Peli näytti ihan hyvältä, tasaisesti pallo kummallakin, kunnes sitten se ratkaiseva vasemman laidan hyökkäys tulee. Kontu pelaajan keskitys epäonnistuu, mutta se leijailee kompastuneen Teemun yli tolpan kautta maaliin. Ensimmäinen puoliaika päättyi 2-3.

Puoli-ajalla tehtiin maalivahti vaihto, kätensä vähäsen loukannut Teemu vaihdettiin Markoon.

Toisella puoliajalla nurmi muuttui liukkaammaksi ja liukkaammaksi, tämän koki pari Kontu pelaajaa sekä VJS:n puolustus.

Kontu vei selvästi toista puoliaikaa, VJS:n pojilla ei kunto eikä taito riittänyt enää jyräävän Kontun pysäyttämiseen. Tilanteet menivät VJS:n osalta hukkaan liian koviin pystysyöttöihin, kun taas Kontulla onnistui kaikki. Loppujen lopuksi peli päättyi 2-9, pakko se on ääneen sanottava jonkun, joukkueemme ei opettele tarpeeksi puolustusta. Markoa ei niistä hänen päästämästään 6 maalista voi syyttää, harjoitusta pitää kuitenkin vielä tapahtua.


Pelaaja-raportit (Hyvät, Parennettavaa & Neutraalit):


Hyvät(9-10 pelaajat): Azat, Olavi, Ossi, Kimi

Azat on alkanut pelaamaan futista! Peli-ilo kentällä näkyy sillon tällöin, pari hyvää syöttöä sekä hieno maalii sai Azatin tänään Hyvät Pelaajat-lomakkeeseen. Turhautuu välillä itseensä ja toisiin, mutta sekin hyvä sinänsä koska hänen huutonsa pitävät joukkueen hereillä.

Olavi ja Ossi pelasivat tavalliseen tapaan hyvää futista, Olavin tehdessä maalin ja Ossin syöttäessä pari kappaletta hyviä läpisyöttöjä, vaikka mies kirosikin että mikään ei mene minnekkään.

Kimi ehdottomasti yllätti jopa minut hyvällä pelillään, pari kappaletta hyviä liukkareita sekä hyviä nousuja laidalta.


Neutraalit(7-8 Pelaajat): Jaakko, Marko(Kentällä ja maalissa), Jabu, Jonni, Nuutinen, Aku, Teemu La(maalissa), Timsku, Sauli

Jaakko pelasi "iha jees", ehkä vähän enemmän odotin mutta tavallisen varma suoritus Jaakolta.
Marko pelasi kentällä hyvää fyysistä futista, maalissa ehkä vähän huonompi kuin kentällä.
Jabu ihan hyvin kärjessä, juoksi paljon ja syötti pari kappaletta laitoihin hyviä.
Jonni oli vähän "jäässä" mutta Jonni pelasi kuitenkin ihan hyvin pelin laitapakkina.
Nuutisen Ville pelasi hyvää peliä myös topparina, pallot vaan aikaisemmin liikkelle.
Aku oli linkkinä ja kärjessä nopea, mutta pallonhallintaa tarvittaisiin vielä vähän enemmän.
Teemulta pari kappaletta varmoja torjuntoja, mutta kaksi helpohkoa meni sisään, harjottelemaan vaan.
Timsku pelisi varman ottelun, ei mitään isoja virheitä, pelasi mielestäni hänen tasoon nähden yllättävän hyvän ja varman pelin, Timskusta tulossa yksi VJS/B4:n luottomiehistä.
Sauli teki pitkästä aikaan paluun pelikentille ja ihan hyvältä näytti Saulin peli, toppari paikkaa en suosittele Saulille enää, toivottavasti valmentajat huomasivat myös tämän.


Parannettavaa(5-6 pelaajat): Teemu Lu, Teemu La(kentällä), Jussi, Iiro, Ari

Teemu Lu, mikä meni vikaan? Usein yllättävän varmat otteet eivät näkyneet ollenkaan tänään Pohjola Stadionin nurmella.
Teemu La, pysy maalissa.
Jussi, pallonhallintaa vielä paremmaksi, nopeus on riittävä mutta Jussi voisi alkaa harjoittelemaan pallonhallintaa esim. harhautuksia.
Iiro, ylimääränen sähläys vielä pois, pallonhallintaa ja nopeutta vielä lisää. Fyysinen peli on hyvällä tasolla.
Ari, vähän näkymätön tänään, vähän enemmän pallonhakua, tekniikkaa Arilla on kyllä vähäsen, nopeus vielä paremmaksi niin saadaan Aristakin huippupelaaja.


Seuraava peli on 2 viikon päästä lauantaina, VJS/Rovers nimellä menevä joukkue lähtee hakemaan lisää pisteitä hyvin alkaneeseen Futsal-kauteen!

P.S. Pepen poissaolo näkyi ;( toivottavasti mies ei vielä hylkää B4:sta. Ja toivottavasti Azatin uhkaukset ei käy toteen, miestä tarvitaan todella joukkueessa.

Futsal Sarja alkoi VJS/Roversin osalta!Sunnuntai 28.10.2007 23:27

Futsal Sarja alkoi siis Roversin osalta Myllypurossa klo 9.00 alkavalla ottelulla Inter/Koivukylää vastaan. Ossi huomatti pelin alussa tärkeän seikan:"Muistakaa jätkät, meil on taas sitten Rovers nimi" johon Teemu jatkoi:" Pelataan sitten sen mukaan!" Ja Rovershan pelasi.

Inter/Koivukylä - VJS/Rovers 1-3

Futsal on paljon vauhdikkaampi laji, joten vähän pelotti miten tästä nyt mennään läpi. Mutta näyttävästi mentiin, kiitos Roylle, joka pelasi aivan upean pelin maalissa ja otti alussa jo pari hienoa. Teemu ja Jaakko sopivat ennen kentälle menemistään että mennään vähän rähisemään sinne ja kun pojat pääsivät kentälle, rähinää syntyi. Inter otti vaihdon ja veskarilla oli vain 4 sekunttia aikaa laittamaan pallo peliin joten hän hädissään laittoi sen suoraan Jaakon jalkaan, joka vei veskari sivummalle ja syötti Teemulle suoraan jalkaan, jolla oli helppo työ pussittaa pallo sisään, 1-0. Peliä oli pelattu noin 5min.

Myös puolustus oli myös aivan loistavassa roolissa, Mika ja Marko tekivät hienoa työtä puolustuksessa ja Inter ei päässyt melkein ollenkaan laukomaan maalia päin. Kun 2. hyökkäys kenttä(Teemu & Jaakko) otettiin pois kentältä, alkoi turkkilainen sirkus, Azat-Show. Ensimmäinen maali oli hieno yksilö suoritus Azatilta, jossa huomataan että kannattaa pelata tilanne loppuun asti. Azat laukoo pienestä nurkasta, jonka maalivahti ensiksi torjuu, mutta Azat ottaa riparin ja pamauttaa kärsällä pienestä etunurkasta tilanteeksi 2-0. Peliä pelattu noin 10min.

Toinen Azatin maali tulee melkein heti perään ensimmäisen jälkeen, mies itse rakentaa kuvion, syöttää Arille, joka syöttää takaisin ja Azat tykittää keskeltä numeroiksi 3-0. VJS:llä alkoi tulla pieni hyvänolon tunne jo, mutta pojat tiesivät että peli ei ollut vielä ohi, kun pelattu oli vasta 13min.

VJS hallitsi ottelua mennen tullen, mutta Inter sai pari hyvää paikkaa, jotka Roy pelasti, mutta vaikka Roylla oli tänään hyvä ottelu menossa, ei hänkään voinut mitään Interin maalille jossa Interin pelaajalle pelataan 1 vs. 1 tilanne Royta vastaan, joka harmiksemme meni Royn puikoista sisään. 3-1 kavennus tuli ajassa 17min.

Inter painosti kovaa loppua, mutta myös VJS piti palloa eikä saanut lukuisistaan paikoista palloa enää kertaakaan sisään, mutta ei myös saanut Interkään, joten VJS/Roversin ensimmäinen futsal matsi koskaan päättyi iloisesti 1-3 voiton juhliin!

Pelistä pelaaja-arviot:

Roy 9½ (Maalivahti)
Mika 8+ (1.kentän pakki)
Marko 8½ (1.kentän pakki)
Azat 10- (1.kentän hyökkääjä)
Ari 7½ (1.kentän hyökkääjä)
Teemu 8½ (2.kentän hyökkääjä)
Jaakko 9- (2.kentän hyökkääjä)
Ossi 9 (2.kentän pakki)
Timsku 8+ (2.kentän pakki)
Jonni 8 (joka paikan höylä)


Tauolla VJS:lle ilmeni että seuraava joukkue, joka tulee vastaan, eli MaKu, onkin PK-35. Joukkue tiesi että nyt on pantava kovasti vastaan, joka ikävä kyllä jäi vain puheeksi eikä muuttunut teoiksi.

VJS/Rovers - MaKu(PK-35) 0-19

MaKu vei mennen tullen ja kun pelattu oli 23sekunttia, tuli jo ensimmäinen maali. Peli ei ollut pelkästään VJS:n paskuutta, koska jos vastaan tulee Suomen 6.paras joukkue, ei se peli ole enää toisen vastustajan huonodestakaan kiinni pelkästään. MaKun maalit olivat kaikki upeita joukkue suorituksia, joka kertoo että jalkapallo todellakin on joukkuelaji. Syöttö, paikanhaku, veto, maali - tuollainen oli MaKun tavallinen maali ottelussa.

Pelaaja-arviot pelistä:

Roy(Maalivahti): Jos olet maalissa, älä koskaan käännä selkää vastustajalle. 7
Azat: Azat halusi pelata futsalia ja kyllähän hän sitä siellä pelasi, vaikka vastassa olisi ollut Tampere United. Hän rakensi kaikki meidän todella vähissä olleet paikat ja hankki jopa vaparin.
9½
Loput kenttäpelaajat: Ei ollut kenenkään paskuudesta kyse, MaKu oli vain sen verran hyvä. Kaikki tekivät varmasti parhaansa, mutta ikävä kyllä ei riittänyt. Kaikkille yrityksestä kyllä 10 mutta jos pitäisi pelillisesti arvostella, taitaa se jäädä sinne 7 tasolle. Mutta ei voi mitään.

Futsal kausi jatkuu kuukauden päästä Hakaniemessä, jolloin vastaan tulee HPS/Musra!
Joo eli nyt kävi näin :D Ottelu oli tiukka, Honka painosti mutta selvää voittoa VJS ei Hongalle antanut. Hongan kärki numero #3 oli pitelemätön ja hän teki kaikki nämä 3 maalia. Rispektit hänelle siitä. Mutta pelaaja arvioihin siis.


Teemu La (Maalissa): Ihan ok peli omasta mielestäni, pari lipsahdusta mutta pari hyvää vastaantuloa ja pari ihan näppärää torjuntaa.
9

Ossi: Ei pääse ossi topparin tontilta pois. Ihan hyvää peliä Ossilta, Hongan pelaajien taito näkyi siinä että jopa Ossi ei välillä saanut palloa pois.
9-

Make: Varma peli Makelta, make ei virheitä tee. Pääsi myös kärkeen missä pari hyvää juoksua ja lähes maalikin. Hyvä peli.
9½

Azat: Lähes ainoa mikä jäi pelistä mieleen oli Azatin "tuomarista se läpi mene" heittäytyminen :D kyllä siellä oli pari kikkaa ja keskitystä myös mitkä jäivät mieleen, ei huono peli Azatilta.
9

Pepe: Uhkaili jopa että viimeinen peli B4. Mutta oli peli mikä hyvänsä, Pepe pelaa aina hyvin. Miestä rikottiin niin paljon että pienempää olisi hirvittänyt. Pepe antaa aina 110% joukkueelle, sen takia hän on niin hyvä. Ei tässä jää paljoa arvailun varaan. Kaveri juoksee koko ajan, pelaa tosissaan eikä anna koskaan periksi.
10

Marko: Palasi takaisin kentille, ehkä jopa viimeisen kerran maalivahti Teemun lähdön takia? Ihan ok peliä Markolta, huomioon ottaen että ensimmäinen peli pitkään aikaan kentällä.
8+

Tähän väliin on pakko mainita JAAKKO, joka ei päässyt pelaamaan lisenssi sotkujen takia. VJS/B4 kiittää Jaakkoa väärän lisenssin valitsemisesta.

Zani: Ehdottomasti Zanin kaltaisia pelaajia tarvitaan tämmöisiin Honka peleihin jolloin vastustajat repivät ja rikkovat. Zani oli ehdottomasti kentän fyysisin pelaaja joka laittoi joskus tahalteenkin nilkoille jos oli pakko.
8½

Jonni: Se puurtaa, Se puurtaa, se puurtaa, se puurtaa, se puurtaa............. Jonni on aivan ilmömäinen pakki. Hän vain jaksaa. Hieno peli vaikka Hongan pojat tuli aika rankasti selkään.
8+

Tässä vaiheessa on pakko sanoa, että ketään muita pelaajia ei jäänyt mieleen pelista :S Kimin, Mikan, Iiron ja Teemu Lu:n suorituksia en muista vaikka olivat pelaamasssa mutta annetaan heille yhteinen 7 edes että tulivat peliin ^_^
"Raamattu ei ole välttämättä Jumalan kirjoittama, kuten tässä Nikolaksen 3 tekstissä sanotaan: "Jumalan hengessä me tämän kirjoitamme........""

Hauskaa oli kunnes loppu ='(Sunnuntai 07.10.2007 23:22

VJS/B4</3
Ehkä vielä joskus, ehkä vielä joskus <3.

VJSB4-HooGee River Plate 1-2Perjantai 05.10.2007 01:27

Niukka tappio, VJS hallitsi ottelua mutta parit maalipaikat jäi ikävästä käytämättä, onnetarkaan ei ollut tällä kertaa mukana, pisteet matkasivat Espooseen.

Pelaaja-arvioinnit:

Aloitetaan poissajäänneillä, tärkeät pelaajat olivat poissa, Jaakko, Pepe ja Mika. Royn poissa jäänti oli vain hyväksi joukkueelle :D noeei, vitsi vitsi.

Marko: Markolla alussa todella ikävän näkönen lipsahdus joka oli menossa jo maaliin, mutta onneksi ei mennyt. Ei oikein virheitäkään tehnyt, varma peli.
8½

Jonni: Kyllä Jonni juoksee niin pitkää päivää ettei huhhuh. Taas upea peli tältä vasemmalta pakilta. Ei kertaakaan vaihtoon jos oikein muistan. Hattua täytyy nostaa. Varma peli Jonnilta, ei virheitä.
9-

Make: "Ilpo, pääseks mä ylös?" oli Maken päivän lause. Maken hieno peli topparin paikalla piti melkein koko ajan tuon HooGeen numero 3 kaukana maalilta mutta ei Makekaan sentääs ihmeitäkään pysty tekemään. Suunsoitosta Make hankki tässäkin ottelussa keltaisen.
9½

Ossi: Kun Kari kertoi avauskokoonpanoa alussa, Ossia vielä nauratti. "Topparina Ossi" ja Ossin hymy oli hyytynyt. Vaikka hymy hyytyi, niin kentällä mies ei hyytynyt vaan jatkoi varmoja otteitaan leikitellen Maken kanssa puolustuksen kanssa. Lopussa Ossi pääsi vielä kymppi paikalle pelaamaan mutta harmiksemme tulosta ei syntynyt.
9½

Jussi: Jussia on alkanut hyökkääminen kiinnostamaan ja se on hyvä. Jussin nopeutta hyökkäyksissä tarvitsemmekin vaikka viimeistely taito ei ole vielä yhtä hyvää kuin esimerkiksi Ronaldolla. Vähän vielä kovuutta ja pallo varmuutta miehelle lisää, niin kyllä hyvää tulee.
8

Teemu Lu: Uskomaton peli, en ole koskaan nähnyt Teemun pelaavan noin hyvin. Pallo pysyi jalassa, kikat onnistuivat lähes kaikki, aivan käsittämätön peli. Olisiko Teemu saanut uutta voimaa Lohja-pelin upeasta maalista?
9½

Teemu La: Aloitti kärjessä aika vaisusti Jabun kanssa, mutta pelasi ehkä yhden elämänsä parhaimmista peleistänsä alemman keskikentän tontilla. Vielä vähän kuntopohjaa lisää niin jaksaisi laskea niistä hyökkäyksistä alaskin. Pari hyvää kikkaa ja keskitystä, ihan ok peli.
9

Jabu: Kärjessä yksi oiva tilaisuus jopa maalintekoon mutta Jabu viisasti säästi ensimmäisen maalinsa tulevaan Honka peliin. Pelasi myös alempaa keskikenttää ja pelasi sielläkin mallikaasti.
8½

Iiro: Iiro pelasi vasempaa linkkiä ja juoksi siellä niinkuin pitikin. Harvinaisesta syystä Iirolle kortti: Suunsoitosta! Ei kai Make ole opettanut B4 poikia puhumaan rumasti tuomarille?
8

Zani: Pelasi kyllä hyvin tämän ottelun kärjessä sekä linkkinä. Heti ottelun alussa keltainen, aika helposti kyllä nousi tuomarilta. Kärjessä pari hienoa juoksua mutta ei harmiksemme maalia, toivottavasti Zani säästeli tulevaan Honka peliin.
9-

Ari: Täl kertaa ei unohtunut ;) Pelasi linkkinä ja hetken alempana keskikenttänä. Ei pahempia virheitä Arilta, suht kohta varmaa peliä.
7½

Aku: Pelasi oikeata linkkiä. Puolustus hommia Aku ei vielä oikein hallitse täysin mutta Aku onkin enemmän hyökkäävä linkki. Akun juoksu laitaan ja keskitys antoivat VJS:lle ainoan maalinsa. Ihan hyvä peli.
8+

Timsku: Timsku parantanut otteitansa peli peliltä, uskaltaa mennä palloihin ja haastaa pelaajia. Pari oivallista syöttöä ja riistoa, hyvä peli.
8½

Ville: Ville, Makelle tutummin Nuutinen, pelasi myös hienoa peliä. Jos pallo lähtisi jalasta vähän aikaisemmin niin aivan varmasti tulisi hyvää jälkeä. Pari hyvää juoksua ja pari keskitystäkin lähti.
9

Azat: Tulihan se sieltä kun vähän potki. Azat teki vihdoin ensimmäisen maalinsa VJS paita päällä. Azatmaisesti vaikka olisi voinut jo vetää siinä 7metrin kohdalla, Azat kikkaa vielä kolme kaveria ja vetää vasta sitten. Ihan hieno maali ja tuuletuksesta huomasi että turkkilainen apina tippui pois selästä (läppä, läppä ;)). Pari muutakin upeata juoksua Azatilta ja ensimmäisen puoliajan ylärima laukaus. Uskon että tästä se lähtee ja Azat tulee olemaan vaikea pideltävä Honka pelissä.
10- (miinus tulee menetetyistä maalinteko paikoista)