IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.05.2009 03:12

Tähän asti olet..

(x) jäänyt koukkuun johonkin TV-sarjaan
(x) ollut onnellinen
( ) tanssinut macarenaa
(x) käynyt ruotisissa
( ) laulanut karaokea kaverilla
(x) laulanut suihkussa
(x) laulanut muuten vaan
(x) jutellut mesessä humalaisen kanssa
(x) ihastunut
(x) ollut jenkeis
(x) kuullut suuren juorun
(x) imuroinut
( ) tehnyt jotain ihan hullua miehen takia
(x) myöhästynyt koulusta
(x) ollut sairaalassa yötä
(x) ehtinyt ajoissa treffeille
(x) juossut liukuportaat väärään suuntaan
( ) jäänyt hissiin jumiin
( ) murtanut kätensä
(x) piirtänyt/maalannut
(x) nauttinut elämästä
(x) unohtanut avaimet kotiin
(x) rakentanut puumajan
(x) kalastanut
(x) tiputtanut kännykän järveen
(x) sienestänyt
(x) kirjoittanut elokuvan/lyhytelokuvan käsikirjoituksen
( ) harrastanut teatteria
( ) nähnyt Dr.Philipin livenä
(x) melonut
(x) perannut kalaa
(x) makannut keskellä autotietä
( ) lukenut viimeisten kuuden vuoden aikana yli 300 kirjaa
(x) ratsastanut kamelilla
(x) nähnyt hain
(x) ollut sokerihumalassa
(x) ajatellut kaksimielisesti
(x) opiskellut niin paljon että päätä särkee
( ) saanut oman noitanimen
( ) piirtänyt mangaa
(x) istunut ja ihmetellyt
(x) mennyt italiaan
(x) mennyt hissillä väärään kerrokseen
(x) rullaluistellut
(x) skeitannut [yrittänyt ainakin :P]
(x) kävellyt puujaloilla

Tekisitkö:

Strippaisitko luokkasi edessä 1 000 eurosta? > En kyllä ihan välttämättä :D
Auttaisitko mummon tien yli 5 eurosta? > Ehdottomasti
Leikkisitkö poneilla kaverisi isän kanssa 10 eurosta? > :DD Jos se ois tanelin isä niin ilman muuta :'D
Söisitkö maksalaatikkoa 2 eurosta? > Vaikka kilokaupalla
Menisitkö spidermanin asussa kouluun 10 000 eurosta ? > Missäs se asu nyt olikaan?
Kutsuisitko inhoamasi henkilön yökylään 500 eurosta? > Voisin ehkä KUTSUAKKIN
Söisitkö karvaisen hämähäkin matojen kera 100 000 eurosta? > HYI HELEVETTI..Sitte ku oon kuollu!
Laulaisitko luokkasi edessä 10 eurosta? > No siis daa
Menisitkö vanhainkotiin apulaiseksi 100 eurosta? > Voisin ehkä mennäkkin
Kiipeäisitkö pilvenpiirtäjän katolle yksin keskiyöllä 50 eurosta ? > Menossa jo
Söisitkö korvasi 1 000 000 eurosta ? > EN!
Astuisitko hevosen paskaan uusilla kengilläsi 100 eurosta ? >no joskus ne kuitenki menee paskasiksi...
Katsoisitko inhoamaasi sarjaa 10 tuntia putkeen 100 eurosta? > En tiiä voishan sitä kai kattua
Pitäisitkö 1700-luvun vaatteita Helsingissä 10 000 eurosta? > Pitäisin
Olisitko vuoden sokeana 1 000 000 eurosta? > En ikinä
Värjäisitkö hiuksesi vihreiksi 100 eurosta? > Kyllä
Veisitkö roskat 0,1 eurosta? > En
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Copy paste from san-sanTiistai 30.09.2008 02:04

Jos saat yli 45, olet huonoa seuraa.
Jos saat alle 15, on mahdollisuus että olet elänyt elämäsi tähän asti kiven alla vailla elämää ja kontaktia muihin ihmisiin.. vielä pahempaa.

Säännöt
* Plussaa yhteen kaikki tekemäsi asiat.
* Ei ole pakko kertoa mitä olet tehnyt.
* Jos ihmiset haluavat tietää, kysykööt.

Oletko koskaan..

1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita
YHTEENSÄ: 7

1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
TOTAL: 7

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
TOTAL: 2

1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
TOTAL: 3

1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
TOTAL: 2

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
TOTAL: 6

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
TOTAL: 5

1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
TOTAL: 3

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
TOTAL: 5

yht: 40

VOI KAUHIA!!!

Från sirrexTiistai 12.08.2008 22:16


SUOMI
[x] Tykkään lihapullista ja perunamuusista
[x] Olen ollut Helsingissä
[x] ja tiedän mikä Helsinki on
[ ] Minulla/perheelläni on mökki järven rannalla
[x] Olen käynyt Lapissa
[/] Tykkään jääkiekosta
[ ] Talvi on lempi vuodenaikani
[/] Kuuntelen iskelmiä
[x] Asun omakotitalossa
[x] Olen käynyt Linnanmäellä
Total: 7

RUOTSI
[ ] Heja Sverige!
[x] Olen vaaleahiuksinen
[x] Olen käynyt Tukholmassa
[x] Tykkään Basshunterista
[x] Olen ollut Silja ja/tai Viking Linella
[ ] Olen homo
[ ] Olen käynyt Gröna Lundissa
[x] Tiedän Ruotsin rahayksikön
[ ] Osaan ruotsia
[xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx] Olen prinsessa tai nimeni on Victoria
Total: 26

ESPANJA
[x] Olen käynyt Madridissa
[ ] Tykkään paellasta
[ ] Osaan espanjaa
[x] Tiedän mitä churrot ovat
[x] Tiedän Espanjan lipun värit
[x] Olen käynyt Kanariansaarilla
[ ] Seuraan Los Serranoa
[x] Tiedän mitä kirjainta käytetään Espanjan ajoneuvojen lyhenteenä
[x] Tykkään yli 30 + asteen lämpötilasta
[x?] Tiedän mikä on Espanjan korkein vuori
Total: 7

AMERIKKA
[x] roskaruoka
[x] Olen hieman lihava
[x] Olen ollut keltaisen taksin kyydissä
[x] Olen jättänyt tippiä ravintolassa
[x] Osaan puhua sujuvasti Englantia
[x] Tiedän kuka on Yhdysvaltojen presidentti
[ ] Olen saanut ajokortin 16-vuotiaana
[x] Olen käynyt Amerikassa
[ ] Vietän kiitospäivää
[x] Tiedän missä ilmansuunnassa California sijaitsee
Total: 8

EGYPTI
[ ] Minulla on tummat hiukset
[x] Olen käynyt Kairossa
[x] Pidän itämaisesta ruoasta
[x] Haluaisin mennä risteilylle Niilille
[x] Olen lentänyt yli 6 tunnin lentomatkan
[ ] Olen Islam-uskoinen
[ ] Tykkään poseerata kuten patsaat/kleopatrat
[/] En pelkää terrori-iskuja enkä sotia
[ ] Tykkään tanssia vatsatanssia
Total: 4½

JAPANI
[x] Olen käynyt Aasiassa
[ ] Pidän mangasta
[x] Tykkään riisistä
[ ] Seuraan aktiivisesti sumopainia
[ ] Olen käynyt Tokiossa
[ ] Tunnen buddhalaisen/shintolaisen
[ ] Japanin keisari on idolini
[x] Osaan sijoittaa Japanin kartalle
[x] Tiedän Japanin rahayksikön
[ ] Tykkään sushista
Total: 4

ISLANTI
[x] Pidän kylmästä ilmasta
[ ] Olen käynyt Reykjavikissa
[ ] Asun saarivaltiossa
[x] Haluaisin käydä kuumassalähteessä
[x] Viihdyn alueella jossa ei ole korkeita puita
[x] Pidän jäätiköistä
[ ] Tykkään hevosista
[x] Olen nähnyt naalin
[x] Tykkään kalasta
[/] Pidän pienistä valtioista
Total: 6½

Tää oli aika hauska!Tiistai 13.05.2008 23:47

Löydätkö C -kirjaimen ?

OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOCOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

Kun löysit C:n...

Etsi 6:nen!

9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999699999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999

Kun löysit 6:sen...

Etsi N -kirjain!

MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMNMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM

Kun löysit N -kirjaimen...

Etsi Y -kirjain!

TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTYTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT

Kun löysit Y- kirjaimen...

Etsi W- kirjain!

VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVWVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV

Kun löydät W- kirjaimen niin toivo jotain.
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
..
.

Nyt kun olet toivonut jotain, toive toteutuu kunhan kopioit tämän omaasi päiväkirjaasi.
1. Syntymäkuukautesi
TAMMIKUU - ajatellut
HELMIKUU - rakastanut
MAALISKUU - haukkunut
HUHTIKUU - pettänyt
TOUKOKUU - ikävöinyt
KESÄKUU - voinut paremmin ilman
HEINÄKUU - haistellut
ELOKUU - lyönyt
SYYSKUU - kiusannut
LOKAKUU - lähennellyt
MARRASKUU - suudellut
JOULUKUU - häiriköinyt

2. Nimesi alkukirjain
A-B - joulupukkia
C-D - haisevaa koiraasi
E-F - rahojasi
G-H - poikaystävääsi
I-J - norsua
K-L - naapurin Kimmoa
M-N - kauniita hiuksiasi
O-P - housujasi
Q-R - puliukkoa
S-T - pappia
U-V - Venäjän kulkukoiria
W-X - kamalinta opettajaasi
Y-Z - kännykkääsi
Å-Ö - takapuoltasi

3. Minkä värinen paita sinulla on päälläsi?
VALKOINEN - maksaa viiden sentin velkasi takaisin
MUSTA - varastaneesi kaikki vaatteeni
HARMAA - että rakastan sinua kaikesta huolimatta
SININEN - ajaneesi polkupyörällä päin puuta
VIHREÄ - että tulit eilen kännissä kotiin
PUNAINEN - syöneesi koulun kalakeittoa
LILA - hakanneesi viattoman mummon
KELTAINEN - ostaa minulle pilkullisen ponin
ORANSSI - ratsastaa kamelilla
VAALEANPUNAINEN - syödä lautasen tyhjäksi
KIRJAVA - viedä roskat ulos
MUU - lähteä ajoissa bussipysäkille
EI PAITAA - pukeutua lämpimästi

4. Minkä värisiä kenkiä käytit viimeeksi?
MUSTAT - röyhkeä
VALKOISET - sekopää
MUSTAVALKOISET - kännissä
HARMAAT - pelikaani
PUNAISET - jo valmiiksi ongelmissa
SINISET - kylmissäsi
VIHREÄT - intohimoinen
KELTAISET- tarmokas
RUSKEAT - huono puhumaan
MUUT - epätoivoinen tapaus

5. Mikä päivä nyt on?
MAANANTAI - kaipaisit hoitoa
TIISTAI - masentunut
KESKIVIIKKO - pieni
TORSTAI - vaarallinen
PERJANTAI - selviytyvän tästä asiasta
LAUANTAI - unohtavan tämän jo viiden minuutin kuluttua
SUNNUNTAI - huonokuntoinen

6. Lempieläimesi?
KISSA - teollisuusalueelle
KOIRA - ajamaan ralliautoa
HEVONEN - kaatopaikalle
KANI - sillan alle
MARSU - kouluun
PAPUKAIJA - kirkkoon
KILPIKONNA - lenkille
KÄÄRME - Niilin rannalle
ROTTA - pohjoisnavalle
HÄMÄHÄKKI - mansikkamaalle
FRETTI - Big Brotheriin
JOKU MUU - pensaaseen

7. Minkä väriset hiukset sinulla on?
BLONDIT - kotini
VAALEANRUSKEAT - kuinka täällä eletään
TUMMANRUSKEAT - sukulaiseni
MUSTAT - millaiset ovat ruokailutottumukseni
PUNAISET - että olet epäonnistunut elämässäsi
VIHREÄT - kuinka huonosti minulla menee
SINISET - että osaan käyttäytyä huonosti
VAALEANPUNAISET - kuinka täältä pääsee pois
HARMAAT - mitä on olla köyhä
KAKSIVÄRISET - taivaan merkit
MONIVÄRISET - että olet täysin sekaisin
MUU - alastonkuviani

8. Minkä värinen lattia on huoneessa, jossa olet parhaillaan?
HARMAA - pahastuisi
VALKOINEN - löisi minua
PUINEN - nauraisi minulle
MUSTA - soittaisi poliisille
RUSKEA - kompastuisi suuriin jalkoihisi
VAALEANPUNAINEN - hajottaisi paikkoja
VAALEANSININEN - tekisi läksyjä
KELTAINEN - joisi viinaa
MUU - ottaisi vanhempiasi mukaan

9. Monesko päivä olet syntynyt?
1. arkaluontoinen
2. hölmö
3. tuskallinen
4. tunteellinen
5. tärkeä
6. naurettava
7. turha
8. järkyttävä
9. itsestäänselvä
10. itkettävä
11. kaunis
12. epämääräinen
13. kulmikas
14. yksinkertainen
15. ehdoton
16. vaarallinen
17. kauhistuttava
18. pahanlaatuinen
19. monimutkainen
20. korkealentoinen
21. pelottava
22. huomioitava
23. räjähtävä
24. oikukas
25. huomaamaton
26. ajatuksia herättävä
27. karvainen
28. masentava
29. salainen
30. arvaamaton
31. tunteita kuohuttava

10. Viime (peruskoulun) todistuksesi keskiarvo?
4-5 - petit minua setäni kanssa
5-6 - löysin sinut koulun siivouskomerosta
6-7 - leikit eilen batmania
7-8 - söit vihreän sukkani
8-9 - oksensit päälleni
10 - löit pääsi lipputankoon

11. Mielialasi?
ILOINEN - olemme sisaruksia
MASENTUNUT - lupasin olla muistuttamatta sinua äskeisestä
YLIPIRTEÄ - tonttusi puri minua korvasta
SURULLINEN - pitäisi tehdä läksyt
PETTYNYT - olen sinun kaukainen sukulaisesi
STRESSAANTUNUT - olet liian lihava
HUOLESTUNUT - unohdin ottaa kattilan pois liedeltä
NEUTRAALI - jätin rintaliivini K-marketin tiskille
SEURANKIPEÄ - unohdin silitysraudan päälle
TYLSISTYNYT - vihaan sinua

12. Mitä musiikkia et voi sietää?
ROCKIA - syömällä kaikki donitsisi
RÄPPIÄ - varastamalla pinkin kaulaliinasi
POPPIA - lyömällä itseäni pesäpallomailalla
KLASSISTA - soittamalla äidilleni
ISKELMÄÄ - syömällä suklaata
HEAVYA - nukkumalla huomenna pommiin
JOTAIN MUUTA - soittamalla pilapuhelun

13. Monelta heräsit tänään?
ENNEN KLO 4 AAMULLA - Vihaan sinua.
KLO 4-6 - Haluan korvauksen henkisestä kärsimyksestä.
KLO 6-8 - Unohdin ruokkia kultakalasi.
KLO 8-10 - Hyppää kaivoon.
KLO 10-12 - Aion syödä torakan.

Hei, (kaverisi nimi)
Olen 1.______ sinua ja 2.______, tiedäthän sen? Toivon, että muistat 3.______ , mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan 4._____ ja 5._____.
Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä 6.______ ja näyttäisin sinulle 7.______. Toivon, ettet silloin 8.________, sillä tämä on todella 9.________ asia. Enhän minäkään pettänyt luottamustasi, kun 10.__________.
Ai niin, muistin juuri, että 11._______, mutta olen silti varma, että voin korjata asian 12._______.
Rakkaudella
-(Nimesi)
PS. 13.________



Hei Taneli

Olen ajatellut ja pappia, tiedäthän sen? Toivon, että muistat ajaneesi polkupyörällä päin puuta, mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan kännissä ja pieni.
Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä teollisuusalueelle ja näyttäisin sinulle kotini. Toivon, ettet silloin nauraisi minulle, sillä tämä on todella turha asia. Enhän minäkään pettänyt luottamustasi, kun söit vihreän sukkani.
Ai niin, muistin juuri, että jätin rintaliivini K-marketin tiskille, mutta olen silti varma, että voin korjata asian soittamalla pilapuhelun.

Rakkaudella
Tuomo

P.S. unohdin ruokkia kultakalasi

Otin tämän Tiinalta :DMaanantai 05.05.2008 17:00

Kummat on söpömpiä blondit vai tummat?
- molemmat

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
- en

Ikävöitkö ketään?
- kaikkia tämän vuoden varvilaisia

Ketä? (jos vastasit kyllä edelliseen)
- kaikkia niitä

Oletko mustasukkainen?
- joo jos valkoset on pesussa (lainaan tätäki tiinalta mutta tämä vaan oli niin hyvin sanottu)

Paras ystäväsi?
- Taneli

Mitä teet v.loppuisin?
- nukun

Oletko hyvä koulussa?
- en

Lempiaineesi koulussa?
- Englanti

Mitä kouluaineita vihaat?
- RUOTSIA

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- ihastunu

Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
- ei oo kivoja

Onko sinua koskaan petetty?
- ei

Mitä mieltä olet irc-galleriasta?
- kiva :D

Onko sinulla kuvia ii2?
- ei

Jos on niin nick?
- --

Onko sinulla webkamera?
- on

Onko sinulla ollut kuvia kauankin galleriassa?
- joo yli 3 vuotta

Kuinka pitkä olet?
- 185 cm

Mitä vihaat itsessäsi?
- emt.

Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
- maalla

Lempieläimesi?
- kissa

Mitä eläintä itse muistutat eniten?
- gorillaa

Lempinumerosi?
- 7

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
- on

Luonteeltani olen:
[ ]Puhelias
[ ] Ujo
[x]Itsenäinen
[x]Seurallinen
[ ]Tulinen
[x]Rauhallinen

OLEN..
[x] Soittanut hätänumeroon
[x] Nukkunut pommiin
[ ] Syönyt muurahaisen
[x] Värjännyt hiukset
[x] Ollut blondi
[x] Haistatellut vitut
[x] Tehnyt läksyt kunnolla
[ ] Saanut 4:n
[ ] Viskonut omenoita
[ ] Ratsastanut
[ ] Ollut putkassa
[ ] Nukkunut roskiksessa
[x] Tehnyt rikoksen
[x] Paiskonut tavaroita
[x] Kuunnellut Himiä
[ ] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
[x]Lintsannut
[ ] Juonut kusta
[x] Nukkunut tunnilla
[ ] Käyttänyt huumeita
[x]Ollut lentokoneessa
[x]Muuttanut
[x] Tilannut tuotteita netistä
[x] Tehnyt yli 100:n euron kännykkä laskun
[ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
[x] Ollut haastattelussa
[ ]Saanut turpiinsa
[x] Soittanut kitaraa
[ ] Varastanut posteja laatikosta
[x] Lyönyt vetoa
[ ] Poseeranut alasti
[ ] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[x] Yöpynyt hotellissa
[x] Oksentanut matolle
[x] Lukenut seiskaa
[x] Pelannut Harry Potteria
[ ]Vittuillut vanhemmille
[x] Väärentänyt kokeeseen nimen
[x] Juossut pakoon ampiaisia
[x] Pyytänyt anteeksi
[x] Istunut koneella jopa 14h putkeen
[x] Soittanut pilapuheluja
[ ] Vihannut räppäreitä
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Nukkunut sohvalla
[ ] Nukkunut puun alla
[x] Ollut sairaalassa
[x]Valvonut koko yön
[ ]Juossut alasti ulkona
[x]Käynyt avannossa
[x] Hypännyt ikkunasta ulos
[ ] Paskonu housuihin yli 10v.
[ ]Pudonnut hevosen selästä
[ ] Omistanut hämähäkin
[x] Saanut 10:n kokeesta
[x] Leikannut hiuksiansa
[ ] Kiroillut ruokapöydässä
[x] Polttanut levyjä
[x] Harrastanut liikuntaa
[ ] Seurustellut yli 20-vuotiaan kanssa
[x] Karannut kotoa
[x] Näytellyt
[x] Nukkunut päivällä
[x] Käynyt ulkohuusissa
[x] Ostanut tupakkaa
[ ] Polttanut talon/pientalon
[x] Grillannut
[x] Nähnyt teurastettuja sikoja
[x]Ollut Linnanmäellä
[x] Uskonut horoskooppeihin
[x] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[ ] Käyttänyt vanhempien korttia
[x] Ajanut autoa
[ ]Syönyt matoja
[ ] Raiskannut
[x] Hyppinyt katolla
[x] Eksynyt ostoksilla
[x] Matkustanut junalla
[x] Nukkunut bussissa
[x] Tekstannut mtv3 chattiin
[ ] Itkenyt uneen
[x] Ratsastanut aasilla
[ ] Oksentanut lautaselle
[ ] Käyttänyt sukkahousuja
[x] Selaillut kaupan lehtiä
[ ] Katkaissut luita
[x] Lukenut siskon/veljen viestit
[ ] Ostanut huumeita
[ ] Vaihtanut vauvan vaipat
[x] Imenyt verta
[ ] Pyörtynyt
[x] Pelotellut ihmisiä
[x] Nukahtanut tietokoneen ääreen
[ ] Harrastanut tanssia
[x] Ollut vesirokossa
[x] Perustanut bändin
[x] Puhdistanut wc-pönttöä
[x] Käynyt Puuhamaassa
[x] Tanssinut napatanssia
[x] Juonut Hyla-maitoa
[x] Hengittänyt heliumia
[x] Koskettanut käärmettä
[ ] Juonut venäläistä valkoviiniä
[x] Ollut tuhkarokossa
[x] Laskenut pulkalla katolta
[ ] Pelannut kännykällä kirkossa
[x] Nähnyt kaupassa julkkiksen
[x] Ollut puolukassa
[x] Liftannut
[x] Käynyt navetassa
[ ] Hypännyt benjihyppyä
[x] Laulanut mikrofoniin
[x] Astunut lehmän paskaan
[ ] Tykännyt The Rasmuksesta
[xxxxx]Täyttänyt 15 vuotta
`````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````` ````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````_IKqqqX``````````````````` `````````````````KqqdqdqqqE_````````````````````````````````````````````````````FHqqqqqqqqqqK````````````````` ````````````````NqqqqqqqqqqqqqX_`````````````````__i__TT____`````````````````FNqqqqqqqqqqqqqqi```````````````` ```````````````dqqqqqHBBqqqqqqqqqX````````iYHqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqBFi``````_BqqqqqqqNA___KqqqdE```````````````` ```````````````NqqqN______iRqqqqqqqqi`IqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqTYqqqqqqqBT_______HqqqN```````````````` ```````````````NdqqI__________HqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqB__________RqqqR```````````````` ```````````````NqqqI____________Fqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqc____________qqqqB```````````````` ```````````````_qqqd___________cqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqA__________Fqqqq_```````````````` ````````````````Nqqqc_________qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqY________BqqqH````````````````` ````````````````Iqqqq_______Xqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqd______Xqqqq_````````````````` `````````````````dqqqd_____NqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqI____qqqdK`````````````````` `````````````````_qqqqh___BqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqF__qqqqq``````````````````` ``````````````````cqqqqF_KqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqYNqqqqX``````````````````` ```````````````````dqqqqNqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqH```````````````````` ```````````````````_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq````````````````````` ````````````````````iqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_````````````````````` `````````````````````iqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqB`````````````````````` `````````````````````Xqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_````````````````````` `````````````````````qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdc````````````````````` ````````````````````Xqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdddqqqqqqqqqqqqqqqqq````````````````````` ````````````````````KqqqqqqqqqqqqqqqdBFYXdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqE``````_qqqqqqqqqqqqqqT```````````````````` ````````````````````Nqqqqqqqqqqqdq``````````Bqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_```````````NqqqqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqqqT`````````````qqqqqqqqqqqqqqqqqq``````````````cqqqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqqi```````````````qqqqqqqqqqqqqqqq_``BRKi`````````NqqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqB````````Tqqqqq``AqqqqqqqqqqqqqqB`EqqqqqK`````````qqqqqqqqqK```````````````````` ````````````````````qqqqqqqqqqF````````dqqqqqB`FqqqqqqqqqqqqqqE`qqqqqqd`````````qqqqqqqqq_```````````````````` ````````````````````KqqqqqqqqqF````````qqqqqqB`cqqqqqqqqqqqqqqd`EqqqqqR````````_qqqqqqqqqBBqqqqqBEci`````````` ````````_HNqqqqqqqqqqqqqqqqqqqd````````iqqqqN``ddqqqqqqqqqqqqqq_`TENHF`````````dqqqqqqqqNFT____iiFXhNB```````` ````````__```````````BqqqqqqqqqK``````````````cqqqqqqqqqqqqqqqqq``````````````Bqqqqqqqqq`````````````````````` ``````````````````````qqqqqqqqqqH````````````IqqqqqqqNcRhqqqqqqqdX``````````Fqqqqqqqqqq_`````````````````````` ``````````````````````_qqqqqqqqqqdNi``````_XqqqqqqqqAccccAqqqqqqqqdqYi__iFNqqqqqqqqqqqB``````````````````````` ```````````````````````IqqqqqqqqqqqqdqqqqqqqqqqqqqqdcccccXqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqB```````````````````````` ````````````````````````RqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqNcABRdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqA```````````````````````` ```````````````````````Fdqdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq_YqqdY````````````````````` ````````````````````INqqN_`YqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqT`````FqqqHI````````````````` ````````````````_BqqNE_``````_dqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdqN_``````````_RqqqdH````````````` `````````````NqqqK_`````````````FhqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqE```````````````````iF````````````` ```````````````````````````````````_cqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqddqHi````````````````````````````````````` ````````````````````````````````````````TBNqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdNH_````````````````````````````````````````` ``````````````````````````````````````````HdTiiiccRREhhEKEcYFiiTTBqq_````````````````````````````````````````` `````````````````````````````````````````qqqqqXTTTTTTTTTTTTTTTYqqqqqqB```````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````TqqqqqqqqqqqhRRRRRRhqqqqqqqqqqqq_`````````````````````````````````````` ``````````````````````````````````````XqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqNqqqi````````````````````````````````````` `````````````````````````````````````TqqqYddqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqBRqqqA```````````````dqh`````````````````` `````````````````````````````````````qqqq`qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdTqqqqB`````````````qqqd`````````````````` ````````````````````````````````````dqqqq_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqidqqqqY```````````dqqqT`````````````````` ```````````````````````````````````Bqqqqq`qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq`NqqqqN``````````BqqqK``````````````````` ``````````````````````````````````iqqqqqq_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq`qqqqqq`````````NqqqK```````````````````` ``````````````````````````````````iqqqqqqKRqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqRFqqqqqq````````dqqdF````````````````````` ```````````````````````````````````qqqqqqq_qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqIdqqqqqT``````iqqqq``````````````````````` ````````````````````````````````````IdqqdF`FdqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqE_ii_``````iqqqdh```````````````````````` ````````````````````````````````````````````AqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqAF__iIKqqqqqF````````````````````````` ````````````````````````````````````````````TqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqdK`FdqqqqqqqqqqqdT``````````````````````````` ````````````````````````````````````````````Yqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq`````_XNdNhT``````````````````````````````` ````````````````````````````````````````````qqqqqqqqqqqIKqqqqqqqqqqd`````````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````````BdqqqqqqqqqqEKqqqqqqqqqqqK````````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````````qqqqqqqqqqqqBHqqqqqqqqqqqd````````````````````````````````````````` ```````````````````````````````````````````NqqqqqqqqqqqiHqqqqqqqqqqd`````````````````````````````````````````` `````````````````````````````````````````````FKqqqqqqXi``TcAKHcXF_```````````````````````````````````````````` `````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````````

Auta kissaa valtaamaan irc-galleria
Lisäämällä tämä päiväkirjaasi!!!

One timePerjantai 25.01.2008 22:47

kumpi näistä?

[x] Mansikka
[ ] Mustikka

[x] Karkki
[ ] Sipsi

[x] Tietokone
[ ]Kannettava

[x] Pepsi
[ ] Coca Cola

[ ] Huulikiilto
[x] Huulipuna

[x] Tarrat
[ ] Kiiltokuvat

OLETKO KOSKAAN...

[ ] Hyppinyt sängyllä niin että se on räsähtänyt
[ ] Kiroillut pienempien kuullen
[ ] Laulanut hississä
[ ] Laulanut suihkussa
[x] Laulanut luokassa
[ ] ollut jälkistunnossa
[x] Syönyt karkkipussia päivässä
[ ] Hajoittanut vahingossa tv:n
[x] Leikannut veitsellä viillon sormeen
[ ] Ommellut ompelukoneella sormeen
[ ] saanut 1 cm kokoista tikkua varpaaseen
[ ] syönyt kärpäsen

PIDÄN

[ ] Karjala lippistä
[x] AXE:a kohtuu hyvänä deodoranttina
[ ] Huumeita kotonani
[ ] maalisia housuja
[ ] Farkku takkia
[x Mikähän vitun kysymys tääki on] Munaa vasemmassa lahkeessa (jos mahdollista)

NÄITÄ KARKKEJA SYÖN

[ ] Bonbons
[ ] Tikkarit
[ ] Vaahtokarkit
[x] Aakkoskarkit
[ ] Suklaarae
[ ] Suklaapisarakeksi
[x] Irtokarkki pussi
[ ] Turkinpippurit
[ ] Jimi patukka
[x] Jenkki purukumi
[ ] Salmiakki
[x] Laku

KATSON...

[x] Frendejä
[ ] O.C:tä
[ ] Teho-osastoa
[ ] Lostia
[x] Hurjaa Muodonmuutosta
[ ] Everwoodia
[ ] Huppumalli haussa
[ ] E! Entertaimenttia
[ ] Musiikkitv:tä
[ ] Sinkkuelämää
[ ] Amorin apulaista

KÄYTÄN HIUKSIINI...

[ ] Geeliä
[ ] Muotovaahtoa
[x] Shampoota
[ ] Hoitoainetta
[ ] Hiustenkuivaajaa
[ ] Väriaineita
[ ] Tehohoitoa
[ ] Lakkaa
[ ] Kiiltoaineita
[ ] Vahaa

Olen:
[ ]Ala-Asteella
[x]Ylä-Asteella
[ ]Lukiossa
[ ]Amiksessa
[ ]Jossain muussa

[x]Blondi
[ ]Brunette
[ ]Punapää
[ ]jokin muu

[ ]Alle 160 cm
[ ]160-170 cm
[ ]170-180 cm
[x]Yli 180 cm

[ ]Pitkähiuksinen
[x]Lyhythiuksinen
[ ]Puolipitkähiuksinen
[ ]Kiharahiuksinen
[ ]Suorahiuksinen

Omistan:
[x]Nokian kännykän
[ ]Siemensin kännykän
[ ]Jonkin muun kännykän

ElämänkokemuksiaPerjantai 25.01.2008 22:34


[x] Ollut jälki-istunnossa
[ ] Saanut 4 kokeesta
[ ] Nukahtanyt koulussa tunnilla
[x] Jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] Koulussa tiputtanut terveyssiteen lattialle
[x] Saanut kympin kokeesta
[x] Lintsannut
[x] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] Luntannut kokeessa
[ ] Oksentanut väkisin (en onnistunut :<)
[x] Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Tehnyt yli 80euron kännykkälaskun
[x] Tilannut taksin
[x] Soittanut pilapuheluita
[ ] Käynyt psykiatrilla
[ ] Ollut/vieraillut vankilassa
[ ] Itkenyt itseni uneen
[x] Ajatellut itsemurhaa
[ ] Tuntenut mielisairaan
[ ] Saanut turpaan tuntemattomalta
[x] Valehdellut äidilleni
[x] Varastanut
[x] Rikkonut ikkunan
[x] Ajanut autoa
[x] Ajanut mopoa
[ ] Eksynyt
[ ] Ollut kielikurssilla
[ ] Liftannut
[x] Leikannut koiran kynsiä
[x] Uinut vaatteet päällä
[x] Röyhtäissyt ruokapöydässä
[x] Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[x] Halannut julkkista
[x] Laskenut pulkalla katolta
[x] Siivonnut lattialta oksennusta
[ ] Pelännyt hämähäkkejä
[ ] Ihaillut gootteja
[ ] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[ ] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule...
[ ] Seisonut hevosen selässä
[x] Käynyt navetassa
[x] Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[x] Astunut lehmän paskaan
[x] Käyttänyt henkseleitä
[x] Hengittänyt heliumia
[ ] Koskettanut käärmettä
[ ] Mennyt vahingossa väärään junaan
[x] Katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[ ] Diggaillut Spice Girlsiä
[ ] Tehnyt runoa
[ ] Ollut lempiartistisi keikalla
[x] Ollut vähällä jäädä auton alle
[x] Värjännyt hiuksiasi
[x] Rukoillut Jumalaa
[x] Lukenut Raamattua
[x] Tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[ ] Ollut yksin leffassa
[ ] Kokeillut nyrkkeilyä
[ ] Pyörtynyt
[x] Juonut kännejä
[ ] Haaveillut näyttelijän urasta
[ ] Tuntenut itseäsi yksinäiseksi
[ ] Tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] Harrastanut näyttelemistä
[x] Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[ ] Katsonut Stand by me-leffaa
[ ] Järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[x] Omistanut lemmikkieläintä
[ ] Saanut aivotärähdystä
[x] Maistanut mustekalaa
[x] Unohtanut parhaan kaverisi syntymäpäivää
[ ] Saanut ampiaisenpistoa
[x] Saanut murtumaa
[x] Antanut rahaa katusoittajalle
[x] Ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä

« Uudemmat -