IRC-Galleria

-- Nuuskamuikkusen teki mieli tehdä lauluja. Hän odotti kunnes halu kävi polttavaksi, ja eräänä iltana hän kaivoi huuliharpun esiin reppunsa pohjalta. Elokuussa hän oli Muumilaaksosta jostakin löytänyt viisi tahtia, jotka kiistämättä olivat loistava alku sävelmään. Ne olivat tulleet ihan itsestään, niin kuin sävelet tulevat kun niiden on annettu olla rauhassa. Nyt oli oikea hetki tarttua niihin ja antaa niiden kasvaa sadelauluksi.

Nuuskamuikkunen odotti ja kuulosteli. Hänen viisi tahtiaan eivät tulleet. Hän odotti ja odotti, eikä ollut lainkaan levoton, sillä hän tiesi miten sävelien laita on. Mutta hän ei kuullut muuta kuin sateen vaimeaa kohinaa ja veden solinaa. Vähitellen tuli aivan pimeää.

Nuuskamuikkunen otti piipun käteensä mutta työnsi sen takaisin reppuun. Hän ymmärsi, että hänen viisi tahtiaan olivat jääneet laaksoon ja ettei hän tavoittaisi niitä mistään muualta.

On miljoonia lauluja, joihin on helppo tarttua, ja uusia syntyy kaiken aikaa. Mutta niiden Nuuskamuikkunen antoi lentää matkoihinsa, ne olivat kenen tahansa kesälauluja. Hän ryömi telttaan makuupussiinsa ja veti hupun korvilleen. Sateen kohina ja veden solina jatkuivat muuttumattomina, niissä oli sama lempeä yksinäisyyden ja täyttymyksen ääni. Mutta mitä hän sateesta piittasi kun ei osannut tehdä laulua, joka kertoi sateesta.