IRC-Galleria

Katottiin tossa ohjelmaa ihmisten suhtautumisesta ulkonäköön ajatellen yksilön lähestyttävyyttä, ja selvis mielenkiintoinen, muttei niin yllättävä seikka. Kauniita ihmisiä ei uskalleta mennä fyysisesti yhtä lähelle ku vähemmän viehättäviä. Tästä lähtien vetoan kyseiseen faktaan jos meikäläistä ei lähestytä.

Eihän se toisaalta mitenkään uutta oikeasti oo, ainahan sitä on mietitty, että "onko tuo mun tasoa?" ja sen mukaan päätetty ketä lähestytään ja ketä ei. SE ON JÄRKKYMÄTÖN SÄÄNTÖ.

Nyt sitte vaan laskeskeleen kuka muu siellä tanssilattialla on sen 10++++++ arvosanan omaava, että kehtaa mennä iskemään... ;)

Tällä hetkellä mä katon tosi syyttävästi mun kameraa, joka istuskelee itsetyytyväisenä mun vieressä sohvalla, ja näyttää kieltä. Ei, olen kamera, en saata antaa sinun siirtää kuvia koneelle. Olen btw myös kone, ja vihaan sd-kortteja, eritoten sellaisia, jotka sisältävät kivoja kuvia conista tai vapaa-ajalta.

Minä myös olen kone, joka ajatteli jotenkin nielaista sen sd-kortin syövereihinsä niin, että sen joutui hellävaraisesti änkeä ulos hiuspinnillä. Mutta ei se mitään, eihän niitä kuvia kukaan olisikaan tahtonut koneelle. En minä ainakaan.

Elektroniikan vastaisku on vasta alkua tällä taipaleella. Kamera kiukkuilee, kone kiukkuilee, ja digiboksi kieltäytyy lahjakkaasti tallentamasta ohjelmaa, jonka tahdon. Joku roti näille koneille.

Muuten tässä menettelee, serkku käynyt vierailulla, ja ollaan naureskeltu jos millekin. Tuli myös huomattua, että edelleen ollaan niin samanlaisia, että osataan huvittua yhteisistä aiheista niin ettei henki kulje. Sitten kun talouden naistäydennys on palannut sijoilleen voin jakaa kaikki hurmaavat käkätyksen aiheet yhteisesti :D

Myöskin tuli huomattua, että jotkut ihmiset eivät vain osaa. Jos ei osaa, niin propsit siitä, että yrität. Mutta voisiko sen yrittämisen lopettaa ennen kuin siitä tulee noloa? Serious bisnes, kaikki ei vain oo tarkoitettu ihan kaikkien jutuksi, ja jossakin vaiheessa se kannattaa tajuta..

Nim. 'Koettaa kestää "superpätevää" tuttavuutta'

Zombeilta nimittäin.

Black Ops Zombie systeemi on herkku. Yksinkertaisesti herkku. Ollaan tässä hakattu sitä Autumnin kanssa 2 päivää putkeen ja se vain on ihan hitsin viihdyttävä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan. Nyt pitäis sitte jaksaa raahautua kavereitten kanssa iltamiin, kattoon leffoja ja sellasta.

Mutta kun tahtoo vaan pelata. Ja pelata lisää! >:D

Nim. *ohjain kourassa*

P.s. Musta tuntuu, että vammautan sen yhen kohta. Ostin Rise of Nightmares:n (kinect) ja siinä pikkusen alkaa käsiä särkeä kun sitä mättää ja huitoo zombeja jääsahalla. En oo ite vielä mättäny sitä, mutta tuon yhen kädet on vähän liikuntavammaiset kun se pelasi kauniisti 3 tuntia putkeen :')

Se on mielenkiintonen juttu se. Yllättää pirullisesti nurkan takaa eikä ole mitään mahdollisuuksia välttää sitä. Ainakaan jos suurin urheilullinen voimanponnistus on matka tietokoneelta jääkaapille.. ja takas.

Tuli sellanen vaihtellinen myrskyävä masennus kun hoksasin etten osaa laulaa karaokea. Se oli oikeasti hyvin masentavaa, ja tavallaan aika hassuakin. Ehkä tällekin havainnolle voi nauraa joku päivä >:D

Istuskelin täsä vähän aikaa tietokonetuolissa pohtimassa niinkin erityistä asiaa kuin rakastuminen ja rakastaminen. Tässä vähän aikaa jo naistenmasennuksessa oon miettinyt, miksi mulla ei ole ketään special one? No tulin siihen tulokseen etten taho sellasta.

Ensinnäkin, mun elämässä on niin paljon kaikkea jo, että parisuhteen mahduttaminen on syntisen mahdotonta. Ellei sitten tule vastaan ihmistä, joka vastaa aina vain et: "voi kulta, mee vaan ratsastaan, tanssiin, meikkaan, pelaan korista, kotia yksin ku sua ei huvita tai vaikka matkalle sun parhaan ystävän kanssa, kyllä minä odotan täällä seuraavat 8 viikkoa tyytyväisenä", mä en seurustele..

Hevoset vie aikaa elämästä, se on ihan itsestään selvä fakta. Sitten on tämä mun luonne, että tahon lukittautua omaan huoneeseen, rakennella pikaliimalla ja kynsilakalla muovinpaloista hiuskoristeita, täysin ilman häiriötä, ja tanssia niin paljo ku sielu sietää viikonloppusin baareissa. Juomatta sitte pisaraakaan. Tupakointi on hyi hyi, koska mulla on kivat vaaleanpunaiset keuhkot, ja herkät hengitystiet. Se vaan simply pistää hengityksen lukkoon.

Vielä siihen kaiken päälle toisen ihmisen turvallisuudeksikaan en ryhdy parisuhteeseen. Mä olen sairaalloisen omistushaluinen, ja jos joku juttu on mun, niin se on sitten mun. Pystyn hillitsemään ja peittelemään tätä tiettyyn pisteeseen asti, mutta auta armias jos kumppani erehtyy pettämään ja kuulen siitä. Voivat läheiset ja ystävät alkaa naarata pohjanlahtea..

Kaiken kaikkiaan siis mun elämässäni kaikki on niin hyvin, ettei tähän tilanteeseen kannata rueta ymppäämään seurustelua, muuttamisia, eroja, turhaa rasitetta tai muuta turhuutta. Pitää vaan muistuttaa aina välillä siitä itelleenkin.

Miksiköhän mä sitten edes hetkisen masentelen rakkaudettomuutta? Koska se on ihmisiin asennettu tikittävä aikapommi, ja sillon ku sulla on tylsää, satut kaipaan ihmisiä, tai muuten vain oot hitusen vajaalla tuulella, alkaa höpöttämään sellasesta asiasta ku rakkaus.


"As long as you love me, we could be starving, we could be homeless, we could be broke"

Sinällään kuulostaa tietenkin niin romanttiselta, ihanalta, uskomattomalta, suurelta, täydelliseltä... Ja sitte mä katon alas ja totean, että tämä täysi kulhollinen kuskusta ja salaattia, seinät ympärillä, ja uusien kivojen peruukkien ja satuloiden ostamista varten kortilla muiluvat mammonat onki ihan kiva juttu... :)

Beware of psychopath kyltti ovessa~ <3

Tässä eilen löysin muutamia melko mielenkiintoisia blogeja netin syövereistä, ja kun pitempään niitä tutki, alkoi vähän masentaa. Vaikka niissä blogeissa olikin eri ajattelija, eri kirjoitustyyli, eri kuvia (tai ainakin eri postauksissa), alkoi pikkuhiljaa tuntua, että ihmisten bloggailu on kääntynyt tosi paljon siihen suuntaan, että joka ainoa idea on vähintään sitten muutamalla kymmenellä ihmisellä. Kaikki ne oli jotenkin ihan samanlaisia, ei mitään uutta.

Eipä siinä, meitä ihmisiä on ihan kamalan paljon, ja meistä varmasti monet bloggailee, ja mikäs siinä sitten loppujen lopuksi jos pitää blogia kakuista, kynsitaiteilusta, yleisesti elämästään, tai vaikka sitten laihdutuksesta, mutta mä toivon vielä joskus törmääväni oikein erikoiseen blogiin, sellaseen, ettei tunnu et ne asiat on tullut luettua jo triljoona kertaa ennenkin.

Tarkoitus ei siis ole valittaa siitä, että ihmiset on lahjattomia ja kaikki kirjoittaa samasta aiheesta, ehei. Tarkoitus oli vinkua, että tahon jotain oikein oikein erikoista seurattavaa. Jotain sellaista mitä ei ole kahta. (Okei, ihmisen omasta elämästä kertovia blogeja ei voi olla kahta samanlaista, mutta varmaan pointin tajuaa..)

Olis vaan niin hemmetisti sellanen olo, että tahon dicoverata jotain uutta! >:)

Mun lävistyksellinen toispuoleisuus on nyt mennyttä päivää, kiitos Tuomaksen :) Asiakaspalvelua huipussaan ajaa keskellä yötä peräkylille!

Sky on aika korkealla, ihan näin btw. Ihan kamalaa mennä sillä hissillä josta näkee ympäriinsä, pikkusen tärisytti. Mutta kiitos Adamin ja Ninan, Annan ja Autumnin, oli todella ihana vkl :)

Shoppailtua tuli vaikka mitä, ja nähtyä paikkoja :) Turisteiltiin ympäriinsä ja näytettiin ilmeisesti jotenki poikkeavilta koska kaikki puhu meille englantia, vaikka suomea oltas puhuttu vähä väliin. Anna kun ei osaa suomea, eikä meillä se ruotsi luista, englanti on ihan hyvä yhteiskieli :)

Että sellasta, tätä settiä vois uudestaankin <3