Herätin sitten miehenkin. Se on niin herkkäuninen, herää siihen kun kissa kuopsuttelee hiekkalaatikolla tai Victor hyrisee mun peiton alla. Kerroin unista ja epämukavasta tunteesta koko ruumiissa ja sielussani ja mies totesi unisella äänellä että olen masentunut. Riittävä diagnoosi joten nousin syömään, juomaan ja käymään vessassa. Kutsumme muuten vessaamme nimellä Finland. Siellä ei ole lämmitystä.
Kesti vielä muutaman tunnin että sain unen päästä kiinni. Ei sekään kauan kestänyt kun mies heräsi ja leväytti ikkunat auki. Itse meni toiseen huoneeseen juomaan kahvia. Miehen veli oli täällä. Esitin nukkuvaa, silloin veli ei huuda vaan kuiskaa. Herättyäni tekounesta sain kokeilla kuminauhalla ammuttavaa lennokkia. Kissat söivät ahneesti uutta ruokaansa, edellinen mitä testattiin ei kelvannut kenellekään paitsi yhdelle joka ulkona päiväkaudet vaelsi.
Aamupäivän olo oli likainen. Tahdoin kuurata sen väsymyksen, ärtyneisyyden ja ahdistavat ajatukset ulos minusta. Negatiivisuus tuhoaa ihmiselämiä. Säärikarvatkin olivat liian pitkät.
Vesi vanhin voitehista, auttoi ainakin hetkeksi. On tämä tammikuu ja helmikuukin vielä sekä joskus osa maaliskuusta joka vuosi samanlaista. Sitä sinnittelee sisäisessä kiirastulessansa jotta kevään koittaessa osaisi riemuita elämän taivaallisesta olotilasta. Silloin koko luonto on pientä onneen pyrkivää ihmistä tukemassa. linnut aamulla päivään heränneen tervetulleeksi toivottaa, aurinko elämän lämmön antaa, puutarhan yrtit ja kukat mieltäkin ravitsee.
Jos ei muistissa kaikki nuo kevään ja kesän ihanuudet olisi niin ei elämä enää elämistä olis. Pelkkää kiirastuli persuksen alla istumista vaan.