IRC-Galleria

Mitä on luottamus? Onko se sitä että uskot sen, mitä toinen sanoo? Onko luottamus sitä että luotat toisen toimivan juuri niin kuin odotat? Jos näin on, etkö itse luo toisen ihmisen rajat, ilman että hän edes niitä tietää? Ja entä jos hän tietää mitä sinä haluat häneltä, miten sinä haluaisit hänen toimivan, pettääkö hän silloin luottamuksesi jos toimiikin toisin? Entä jos minkäänlaisia lupauksia ei koskaan ole annettukkaan, mutta toinen osapuoli on koittanut käyttäytyä niin että toinen voi häneen luottaa. Tulisiko silloin tämän toisen, joka myös tietää mitä toinen häneltä odottaa, edes pyrkiä toimimaan niin?

Eikö odotuksesi toista ihmistä kohtaan olekkin loppujen lopuksi sinusta itsestäsi kiinni? Etkö silloin ole itse pettänyt itsesi odottamalla liikoja toisesta ihmisestä? Onko siis järkeä olettaa toisen toimivan millään tavoin jos hän ei ole niin luvannut, sehän on vain itsensä pettämistä. Jos uskot toisen toimivan niin kuin odotat, luotat enemmänkin siihen miten hyvin tunnet sen ihmisen. Jos olit väärässä, et yksinkertaisesti tuntenut ihmistä tarpeeksi.

Luottamus minulle merkitsee muutakin kuin sanoja, sanattomat lupaukset ovat myös tärkeitä. Tälläiset lupaukset tulevat ilmi toiminnassa, ei saa antaa ihmisten ymmärtää tahalleen jotain muuta kuin mitä tarkoittaa, eli kaikesta tulisi puhua. Tulisi pyrkiä käyttäytymään tietyllä tavalla sitä ihmistä kohtaan johon luotat, ja jolta odotat tietyntapaista toimintaa vastalahjana omasta käytöksestäsi. Tietenkään ei saa rikkoa omaa personallisuuttaan vaan pitää toimia omalla tavallaan, omalla persoonallisella tavallaan. Vaan aina pitää tehdä pieniä uhrauksia, varsinkin ihmissuhteissa.

Sekava teksti on sekava ja se jatkuu vieläkin.

Noh, sanotaanko näin... Luotan suurimman osan ihmisistä sanallisiin lupauksiin, ja siihen mitä ihmiset sanovat. Mutta todellisesti luotan vain pariin ihmiseen, nämä ihmiset ovat ihmisiä joista tiedän että tulevat aina tukemaan, "pelastamaan", ja toimimaan niin kuin odotan... Se tarkoittaa siis sitä että uskon tuntevani ne ihmiset, ja pidän heitä läheisenä (Tarkennus=En siis usko siihen että nämä ihmiset tekevät mitä tahansa hyväkseni, vaan uskon heidän tekevän juuri kuin he tekevät). Nämäkin luottamuspohjat ovat murtumassa, ja siitä en voi syyttää ketään muuta kuin itseäni. Siksi en luota itseeni, en luota siihen että toimin niin kuin pitää, enkä enää jaksa uskoa että tulkitsen ihmisiä oikein. Miksi uskoisin koska tulkintani vaikka osuvatkin yleensä oikeaan, satuttavat minua enemmän kuin väärät tulkinnat.

Ihmiset auttavat toisia ihmisiä, joista he pitävät, niin kauan kuin se ei ole heille itselleen haitaksi. Jonkun muun hyöty voi olla minun haittani, mutta useimmiten muiden ihmisten hyöty on myös minun hyötyni. Niin kauan kuin on ristiriitainen tilanne jossa pitää valita kahden eri ihmisen välillä, ei saa luottaa siihen että sinut valitaan sen arvokkaamman ihmisen yli. Sinun siis pitää lukea oikein, kumpi on toisen henkilön mielestä parempi vaihtoehto, kaikki skenaariot on käytävä läpi. Mutta entä jos järki sanoo jotain muuta kuin tunteet? Entä jos tiedät että toisellakin henkilöllä on tälläinen ongelma, järki sanoo muuta kuin tunteet?

Toisaalta jos en saa uskoa siihenkään, niin mihin sitten uskon? Miksi en uskoisi että sen mielestä johon itse luotan, olisin parempi vaihtoehto? Siksi että minut on todistettu joka kerta vääräksi, ja siksi että minun luottamukseni on lävistetty niin monta kertaa, että se kituu katuojan pohjalla... Vielä hengissä ja yhtä uskovaisena, mutta silti niin haavoittuneena ja lähellä kuolemaa, vain viimeistä iskua odotellen. Ei ole kyse kenestäkään muusta kuin minusta, kukaan ei tehnyt sitä, minä tein sen itselleni.

Mitä sen jälkeen? Mitä tekee ihminen joka ei luota enää kehenkään? Onko sillä väliä, eikö se periaatteessa ole helpompaa, eipähän koskaan petä itseään uskomalla liikoja. Toisaalta niin ei koskaan pääse eteenpäin, niin ei ikinä tule löytämään sitä mitä etsin, oma perhe, työpaikka, todellinen rakkaus ja onnellisuus.

Rakkaus, todellinen rakkaus. Se on kaiken alku ja juuri, loppujen lopuksi millään muulla ei ole väliä. Jos rakastat jotain, sinä myös automaattisesti luotat. Luotat tuntevasi ihmisen tarpeeksi hyvin että tiedät mitä hän tulee tekemään, ja luotat siihen että hän tulee aina olemaan rinnallasi. Entä jos sinusta siltikin tuntuu siltä, että se rikkoo sinua itseäsi vastaan? Pitäisikö silti uskoa että kaikki kääntyy parhain päin? Pitääkö monen kuoleman jälkeen vieläkin nousta jatkamaan sitä matkaa, joka perustuu vain siihen että rakastat toista ihmistä. "Kyllä vielä joskus...." Missä kulkee raja? Ei ole olemassa rakkautta ilman luottamusta, näin minä itse ajattelen. Jos et voi luottaa siihen ihmiseen, silloin et voi myöskään rakastaa häntä, jos luottamus katoaa katoaako rakkauskin? Ei rakkaus katoa, se muuttuu mielipuoliseksi suruksi, osittain ehkä jopa vihaksi kaikkea kohtaan sekä itseään että muita.

Kertokaa minulle minkä vuoksi elätte? Kai teidän elämällänne on tarkoitus? Kai te siitä jotain haluatte? Vai pelkäättekö te vain kuolemaa?

Minä uskon siihen että minun elämälläni on tarkoitus, minä uskon vähän vaikka mihin joista voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi mutta nyt alkaa jo väsyttämään ja tuntunu rinnassa kokoajan kun kirjottanu, eikä edes voi kirjottaa niin suoraan asioista kun haluaisi. Jos luottamukseni nyt kaatuu, enkä enää voi luottaa ihmisiin, mitä toivoa tulevaisuudella on? Todellista rakkausta ei silloin voi saavuttaa, ja kaikki menettää merkityksensä. Niin kauan kun pystyn luottamaan ihmisiin, niin kauan elämälläni on tarkoitus.

Voisin kyllä huomenna tai yli-huomenna kirjottaa lisää minun rakkaus ja ihmissuhde käsityksistäni ihankuin jotain kiinnostaisi.

Ja nehän tosiaan ovat vain käsityksiä kun itse kokemus puuttuu monestakin asiasta.

EDIT: Julmaa henriä lainatakseni:

Elä luota keheenkään niin sua ei koskaan satu. Mä teen sen joskus mut en tänään, ehkä huomenna muttei tänään.

Unelmat olikin vain unelmia, aidan toiselle puolelle typeriä kuvitelmia. Mä tarviin aina jonkun johon asettaa toivon sillä ilman sitä toivoa ei oo. Ja ilman toivoa ei jaksa kahlata tässä paskassa toivo että pääsen perille saa mut jatkamaan. Monesti mä oon asettanu toivon johonkin henkilöön ja todennu että vittu ei tää toimikkaan. Ja joka kerta se viiltää samalla tavalla, se on vitun raskasta jatkaa taas. Kun alkaa tottua pettymään, alkaa kyynistyä. Tähän asti mää oon selvinny, toivo ei oo menny, se on sussa!

Julma-Henri & Syrjäytyneet - 010706 Feat. Huilumies

Taas itken palatessa, se oli harhaa mut tuntu niin mahtavalta.