TEHTÄVÄNANTO: Paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä(paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.
1. Tapaan napsutella kappaleita hampaillani. Bravuurini on popcorn.
2. Olen (ainakin joissain piireissä) tunnettu siitä, että vastaan ihmisille laulujen sanoilla. Joko vain siteeraan laulun sanoja tai sitten jopa niinsanotusti laulan pätkän laulua, joka liittyy jotenkin edellisen ihmisen esilletuomaan asiaan.
3. Tunnen viehätystä omaan peilikuvaani. Nytkin miettiessäni vastauksia vilkuilen ikkunaan heijastuvaa kuvajaistani. Olen huomannut jopa baarissa, baaritiskillä ollessani kädet neitokaisen ympärillä ihailleeni itseäni baaritiskin takana olevasta peilistä.
4. Saatan tahallani käydä kapakkayönä salaa vessaan esim. vartiksi nukkumaan. Menen koppiin, suljen oven, istun vesisäiliön päälle jalat kannelle. Laitan herätyskellon soimaan, painan pään polviin ja otan torkut ja toivoakseni herään pirteämpänä ettei enää nukuta niin pirusti.
5. Kirjoitan joskus mitä kummallisimpia uniani muistiin ja kerron niitä kavereille. Tämä tapa on jo jäänyt hieman vähemmälle kuin mitä se oli joskus, mutta yhä silloin tällöin ilmoitan esim. nähneeni unta jossa olin vähän niinkuin Asterixina Asterixin paikalla ja menen vapauttamaan roomalaisten vangitsemia ystäviäni naamioituneena roomalaisten medictietäjäksi.
Haastan seuraavat:
TeatteriNeuvos
sotapupu
Infiniz
puutarhatonttu
sikakraa