Jälleen sitä havahtuu mietteistään ja huomaa kuinka ankeaa nykyajan maailma todellisuudessaan on. Sitä alkaa haaveilemaan paremmasta jonka kautta huomaa toivovansa että olisi syntynyt joskus kauan kauan sitten. En kaipaa omaa menneisyyttäni alkuunkaan, mutta kaipaan niitä aikoja mitä en ole päässyt edes kokemaan. Aikoja joista voi vain lukea ja kuulla kertomuksia. Surukseen sitä tajuaa että mitään mikä on jo tapahtunut menneisyydessä ei ole enää koskaan saavutettavissa.
Voiko menneidenen aikojen haaveilulla saada itsensä onnelliseksi?
Noh... Ehkäpä sitä joskus löytää valoa näihin elämän pimeisiin risukasoihin.