Krisse Sydän ja Särkyneet Sydämet (Lyhennettynä KS&SS) koki kesän ja syksyn mittaan melkoisia kokoonpanomuutoksia. Ja nykyään poppoossa on viisi varsinaista jäsentä ja Wirallista Ulkojäsenistöäkin on siunaantunut. Ja kaikkein parasta on se, että uusi jäsenistö on enemmän kuin innoissaan kaikesta tekemästään. Vaikka taustalaulaja Muru Kissa on kiireinen työläinen, Krissellä on miljuuna proggista, basisti Hanna on aktiivinen aktivisti, kitaristi Anna opiskelee Ikaalisissa ja rumpali Esse opiskelee Turussa, on kaikilla virtaa Krisse Sydän & Särkyneet Sydämet bändissä keikkailuun ja äänittämiseen.
Koska Krissellä ei näemma ruuti lopu ihan hevillä, hän luo tulevia äänitteitä varten koko ajan piisejä. Ja kuten yleensäkin KS&SS-meiningeissä, piisien genrerajoja ei ole mitenkään rajoitettu, joten taas kerran uusien piisien tyylikirjo ulottuu popista post-punkin kautta bluesiin ja rockiin. Tällä hetkelläkin Krisse Sydän säveltää Wirallisen Ulkojäsen Joanniina Lo StrangeLoven kanssa uutta materiaalia.
Kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa suljettujen ovien sisällä ja maskien takana Krisse Sydän on käynyt läpi yhtyeensä kanssa äänitteen teon esituotantovaihetta. Piisejä on treenattu, sovitettu uudelle kokoonpanolle sopiviksi, ja hieman esidemotettukin omaan käyttöön. Lokakuun mittaan KS&SS aikoo vihdoinkin äänittää Pala tulevaa -äänitteensä. Äänitallenne aiotaan tallenoida mahdollisimman vanhoilla metodeilla TeeSeItse-hengessä mahdollisimman autenttisesti livetilannetta mukaillen. Saattaa jopa käydä niin, että poppoo äänittää kertaotoilla piisejä livenä yleisön edessä yksityistilaisuuksissa. Siitä ei paljon autenttisemmaksi livemenoksi pääse, eikä myöskään paljoa kauemmaksi nykyajan kliinistä studiotyöskentelyilmapiiriä.
Ja kun Krisse Sydän ja Särkyneet Sydämet on selviytynyt äänityksistä, aikoo se tehdä spesiaalikeikan! La 28.11. Tampereella Kalevassa Pub Huurupiilossa klo 20-23 Krisse Sydän ja Särkyneet Sydämet soittaa kolme minisettiä rock-standardeja, bluesia, psykedeliaa, poppia ja omaa matskua. Keikalla yleisölle esitellään kokonaisuudessaan uusi kokoonpano ja mukana on myös Wirallisista Ulkojäsenistä Joanniina.
Kun äänityksestä ja spesiaalikeikasta on selvitty, suuntaa KS&SS taas äänityspuuhien pariin. Kyseinen äänite julkaistaan tammi-helmikuussa 2010.
2010 KS&SS kiipeää keikka-auton kyytiin, sillä tammikuun spesiaalikeikan jälkeen riiviöt aikovat hyökätä loppuSuomen kimppuun suuntaamalla kulkunsa helmikuussa ympäri Suomen keikkalavoja VegFest 2010 tukikeikkakiertueen muodossa.
Maaliskuussa KS&SS vetäissee spesiaalikeikkoja Aikuisen Erotiikan Anatomiaa 2010-tapahtumassa. Huhtikuusta alkaen KS&SS aikoo soittaa spesiaalikeikkoina cover-keikkoja kerran kuussa. Kesällä kenties jotain festivaalikeikkoja. Syyskuussa 2010 poppoo lähtee syyskiertueelle. Sen jälkeen kenties taas äänityksiä.
Tämä lauma kiipeää ruohonjuuri tasolta sitkeästi ylöspäin askel kerrallaan!!! ;-)