Olen herkkä ja pelokas mutta rehellinen.
Ihmisenä on vain hyväksyttävä kaikki pelko ja suhtauduttava niihin luonnollisesti vaikka elämä on yhtä ihmeellistä kuin kuolemakin.
Kuoleman pelko on pahinta ja lääkärit sanoo että kuolema on tukallinen..
Ajattelin kerran itse murhaa mutta minusta ei ole sellaista tekemään.
Suutuin kerran yhdelle tosipahasti mutta kohta lepyin joten en ole väkivaltainen.
Omasta mielestä ollen heikko ja hellyyttä vaativa parka.
Etsin aina uutta valoa ja ohjelmaa vaikka aurinko ei paista joka päivä.
Teen päivästä elämisen arvoisen satoi, paistoi, rantää lunta tai pakkasta. Sovinto on mulle aina ollut se kaiken paras mitä aina hajen ja Rakkaus on aina voittanut oli sitten mikä hyvänsä sillä ihminen on luotu rakastamaan.
Pahaan uppoaa rakkaus ja niin pahaa ei ole että rakkaus ei tehoa.
Rakkaus on suuri ja voittamaton ja sen löytää kaikkialta.
Kovaa jätkää tai likkaa ei ole olemassakaan koska nekin itkee sillä rakkas sattuu.
HÄVIÄJÄ AINA VOITTAA JA VOITTAJA AINA HÄVIÄÄ.
Ihminen on sitkeä mutta heikko kapistus, sen heikkouden voi myöntää kun toisinaan aamuisin varvas osuu tuolin reunaan ja käy kipeään.
Isokin mies polvistuu kontalleen kivusta sanoen: hellitä, hellitä sillä varvas vain osui tuolin reunaan. Näin heikko on ihminen.
Valheen puhujat ja kaksinaamaiset lupaajat on inhottavia ja satuttaa eniten heikkoa ihmistä sillä heiltä puuttuu tunteet.
Aikani minä yritän olla ja tehdä parhaani mutta kun alan huokailemaan ja väsymään niin yhteys alkaa katketa, katketa yhä kauvemmaksi ja kohta en vastaa.
Syynä on se että yritän koska sanotaan että pidä yhteyttä ja sitten sanotaan että lopeta. kumpaa minä teen? en tiedä.
Olen vain yhteydessä ihmisiin jotka osoittaa rakkautta ja rehellisyys ei satuta ketään koska se on rakkautta toista kohtaan, rehellisyys eikä lupaus joka pettää.
Jatkua pettäminen on pahasta ja rikkoo rauhaa ja vie sen lopunkin ilon.
Yleensä kun juttelen niin ihmiseen itseensä minä samaistun heti mutta jos en pääse sisään niin alan ihmetellä tai salataan asioita niin huomaan heti.
Annan anteeksi kun pyydetään ja pyydän anteeksi vaikka ei annetakkaan mutta olen iloinen jos anteeksi saan. Tahdon vain yhtä asiaa. Kolme sanaa sinulle, ole ystävä minulle... Siunausta..