IRC-Galleria

perustuu lähes täysin lääkkeisiin. Mikä on hämmästyttävää, on että suurimmalle osalle tuosta
hölynpölystä ei löydy edes minkäänlaista empiiristä näyttöä.
Yhdysvalloissa masennuksen kriteerit ovat niin löysät, että kymmenesosa väestöstä kärsii
masennuksesta. Suomi on pärjännyt hyvin tässä hulluudessa. Tällä hetkellä masennuslääkkeitä syö



noin puoli miljoonaa suomalaista, mikä vastaa Yhdysvaltain tilannetta. Suomi kulkee uskollisesti
suurten lääketehtaiden koirapannassa. Ehkä parhaiten tätä todella huolestuttavaa prosessia kuvaa
suhtautuminen suruun. Luonnollinen suru on näiden psykiatristen älypäiden mukaan

masennushäiriö. DSM III:n aikaraja oli yksi vuosi, DSM IV:n aikaraja kaventui kahteen kuukauteen,
ja uusin DSM V määrittelee surun sairaudeksi, jos se kestää yli kaksi viikkoa.
Tässä kohtaa kannattaa pysähtyä miettimään maailman johtavien psykiatrien loogisia kykyjä.
Traagisesti lapsensa menettänyt äiti muuttuu kahdessa viikossa mielenterveyspotilaaksi, jos hän ei

pääse surustaan tuossa ajassa. Todella erikoinen näkökanta, joka voi koskea robotteja, mutta ei
ihmisiä. Myös logiikka ontuu, sillä on erikoista, että elämän tapahtuminen esiin nostattama tunne
muuttuu kahdessa viikossa aivojen kemialliseksi häiriöksi, jota on hoidettava kemialliseksi.

Pelkästään tällä perusteella on helppo tehdä diagnoosi niistä, jotka laativat noita listoja tuon DSM
V:n perusteella. Se on, jos mikään, antisosiaalista psykopatiaa.
Kuvaan tietysti kuuluu myös se, että näitä ilopillereitä myydään vailla haittoja. Todellisuus on aivan

toisenlainen. Masennuslääkkeet aiheuttavat riippuvuutta. Sen sijaan, että tunnistettaisiin tämäkin
haitta, niin johtavat korruptoituneet psykiatrit selittävät asian tosin. Kun lääkitystä lopetellaan, niin
yleensä oireet pahenevat, minkä sitten tulkitaan johtuvan masennuksesta. Näin sitten on hyvä syy
jatkaa lääkitystä loputtomiin, kun todellisuudessa kysymys on vieroitusoireista, jotka voivat olla
huomattaviakin. Pahin puoli näissä oireissa on niiden pitkäkestoisuus. Usein vie jopa vuoden,

kunnes oireet helpottavat. Siksi on äärimmäisen tärkeää miettiä, kenelle määrää lääkkeitä. Valtaosa
potilaista syö lääkkeitä turhaan. On tosin potilaita, jotka voivat hyötyä lääkkeistä, mutta heitä on
huomattavasti vähemmän kuin tämä valtavan kokoinen lääkittyjen lauma.
Toinen seikka, millä lääkityksiä perustellaan, ovat itsemurhat. Katsotaan että lääkkeet estävät

itsemurhia, mikä on paljolti lääketeollisuuden luoma hype. Sen tueksi ole ole esitetty mitään
todellista faktaa. Itse asiassa masennuslääkkeet lisäävät itsemurhia ja itsemurhariskiä. SSRIlääkkeet
synnyttävät potilaissa hyvin aggressiivisia itsetuhoon yllyttäviä ja väkivaltaisia,

pakkomielteenomaisia fantasioita. Erityisen herkkiä tälle ovat lapset ja nuoret. Näiden lääkkeiden
myötä maailmalla on yleistyneet massamurhat ja kouluampumiset, mikä sinänsä on aivan uusi
ilmiö. Näin ei ollut valiumin kultakaudella. Tämä on niin arka asia, että sitä on yritetty peitellä

kriittiset äänet on tavalla tai toisella vaiennettu. Mahdolliset julkitulleet
tapaukset selitetään aina johtuneen tekijän masennuksesta eikä lääkkeistä. Selitys ontuu, sillä eikö
lääkkeiden olisi pitänyt estää moiset tapahtumat.
Alan lehdet eivät julkaise kriittisiä tutkimuksia tai sitten tutkimusten loppupäätelmiä

manipuloidaan niin, ettei tuo karmeus tule esille. Ehkä tunnetuin tapaus oli maailmankuulu
walesilainen psykiatri David Healy. Hänet kutsuttiin vuonna 2000 johtamaan Toronton yliopiston
psykiatrista keskusta. Kaksi kuukautta virkaan astumisen jälkeen Healy piti esitelmän lääketehdas

Eli Lillyn SSRI- myyntihitistä Prozacista (fluoksetiini), joka tunnetaan Suomessa paremmin nimellä
Seronil tai Seromex. Prozac oli aikansa hiittituote, ihmelääke ja todellisen onnentuoja. Sillä