IRC-Galleria

Monet ei sitä pahemmin mieti. En itsekkään, ennen kuin se sattui omalle kohdalle.

Viime viikon alussa sattui onnettomuus, jossa ikävä kyllä minulta murtui selkäranka, 12 nikama. Onneksi suomen parhaat selkäkirurgit minut leikkasivat ja korjasivat sen, mitä oli korjattavissa. Ikuisesti olen kiitollinen heille. Ollut nyt "vuodepotilaana" kohta 2 viikkoa. Liikkuminen tapahtuu eräänlaisella "eveliina" telineellä sekä pyörätuolilla. Jalat kyllä kantaa, mutta hatarasti. Ilman tukivälineitä pystyn jo kävelemään pikkuaskelilla hipsuttaen viitisen metriä. Alle kahdessa viikossa. Se on todella hyvin. Treenaan ja jumppaan minkä kerkeän, mutta väliin tulee täysi väsähdys. On vaikea antaa itselleen lupa levätä, kun on nii kova hinku paranemiseen.

Tässä on ollut ja tulee olemaan aikaa miettiä asioita. Missään vaiheessa en kuitenkaan ole masistellut, vaan oikealla asenteella pääsee jo pitkälle, näin olen ajatellut ja tällä mennään. Vaikeinta oli kertoa läheisille ja ystäväpiirille. Juurikin siksi, että mietti ja suorastaan pelkäsi, miten suhtautuminen muuttuu. Olen kuitenkin sama vanha oma itseni, tällä hetkellä vain vähän huonokuntoisempi, mutta olen varma että aika, juurikin aika parantaa haavat ja kova työ ja treeni.Sairaala jakso on 3kk-2 vuotta, näin viisaat minulle kertoivat. On niin tapauskohtaista. Lomille kuitenkin pitäisi jo pian päästä, kunhan pääsee kuntoutusosastolle.

Näin alkoi oma 2014 vuoteni. pysäyttävää, jos en sanoisi. Tästä ei suunta ole kuin "ylöspäin" osuvasti sanottuna. Halusin nyt jakaa tämän asian teidänkin kanssa. Koskaan ei voi tietää mitä tulee tapahtumaan, se voi tapahtua tänään, huomenna, tai muutamassa sekunnissa. EN tällä hae sääliä, se on asia jota en kaipaa ja jota pidän loukkaavana, jos sellainen säälin tunne mielessänne käy tätä lukiessa. Puhtaasti halusin vain jakaa ja kertoa, että en ole ihmisenä miksikään muuttunut. Kiitos.