IRC-Galleria

Kirja nimeltä Helvettiin ja takaisin, marilyn manson & Neil Strauss

Kirja pistää todella miettimään, ja huomaamaan, kuinka mätä helvetti tämä yhteiskunta on. Ja siihen ei ole kukaan muu syyllinen kuin itse ihmiset. Ihminen on yleisesti katsoen minusta tyhmä. Tästä kertoo jo sekin, että mitä vähemmän ihmiset tajuavat jotakuta, sitä fiksumpana häntä pidetään. ( Siksi kaikesta maailmanmenosta päättääkin sellaiset torvet, jotka eivät oikeasti mistään mitään tiedä) Tästä hyvänä esimerkkinä voisi toimia "tohtori" eli Anton Szandor LaVey, Cgurch Of Satanin perustaja ja ylipappi. Hänestä ei tiedetty paljoa, sillä häntä pelättiin. Pelon ansiosta hän oli saanut kaiken valtansa. LaVey on kirjoittanut; "ihmiset vihaavat sitä, mitä pelkäävät." Mansonilla on niin paljon asiaa kirjassaan, lyriikoissaan, hänen sanomassaan, että kaikki tämä ei vain voi mahtua yhdellä kertaa pääni sisään, minun on sisäistettävä se hitaasti, venyttämällä, etten räjähtäisi.
Kirjassa puhutaan paljon Kristinuskosta. Tämä lause jäi minun päähäni kuin takiainen ;

"Satansimissa on kyse oman itsensä palvomisesta, koska ihminen on itse vastuussa omasta hyvästä ja pahastaan. Kristinuskon sodankäynti paholaista vastaan on aina ollut taistelua yksilön luonnollisimpia vaistoja - seksiä, väkivaltaa, omaa mielihyvää - vastaan, ja se on kieltänyt ihmisen kuuluvan eläinkuntaan. Käsitys taivaasta on vain Kristinuskon tapa luoda helvetti maan päälle."

Mietin, kuinka vastaanottavainen persoona olen, kuinka kaikki jää mieleeni ja jäävät sinne kiusaamaan minua niin pitkäksi aikaa, että teen asian eteen jotain. Samalla tavalla aivopestään lapsia kristillisessä merkityksessä. Jos ei ole kiltisti, Saatana tulee, ja kidut ikuisesti helvetin liekeissä. Ja ei niin kristillisessä perheessä lapsia pelotellaan pesemään hampaansa hammaspeikon avulla. Eli toisin sanoen Saatana on Hammaspeikko ja Jumala hammaskeiju.

Miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia? Mutta mietin, kuinka määritellään erilainen? Kaunis? Ruma? Laiha? Lihava? Friikki? Hullu? Psykopaatti? Henkisesti tasapainoinen? Persoonallinen?
Ehkä kaikkien tulisi vain kehitellä oma näkemyksensä maailmankaikkeudesta ja rumuudesta. Unohtaa edes hetkeksi rajat, ja kehitellä kokonaan oma maailmansa, sellainen kuin itse sen haluaisi olla, vaikka lopputuloksena olisikin vain kuolemaa ja kaikkien yhtäläinen kärsimys.

Tuparit meni ihan hyvin sittenkin, vaikka aluksi luulin, ettei porukkaa tulis ollenkaa, kun tuli sählinkiä tuossa kun piti kutsua porukkaa, ja sitten piti perua, ku mulla epäiltiin sika ifluenssaa jnejne, ja sitten piti miettiä, pitääkö niitä ollenkaan, kun puolet porukoista ei päässykkää, yks meni festareille, yks oli juonu ittellensä haima tulehduksen, yks joutu polvileikkaukseen, yks joutu olee laitokses sen vkn lopun, yhellä oli koe aika laitoksesta jnejnejne.

Mut kyllä se siitä, kyllä sitä porukkaa ihmeellisesti sinne kuitenkin ilmaantu :) Eikä mitää menny rikki !

Väsyneenä näkee omiaan..
outoja hahmoja kulkemassa käytävillä,
kulkemassa ihmisten läpi..

pelottavaa..

kuinka näkee asioita, joita muut eivät näe..
Kuinka jotkut asiat koittavat kertoa itsestään unien kautta.

Se on pelottavaa.

Ja junan äänen kuuleminen puhelimessa, kun toinen näkee siitä välähdyksenä unta.

huh

Se on hauskaa.
Ylhäällä kun katsoo kauas horisonttiin.. Tuntuu kuin omistaisi koko maailman.
Se vauhti mäessä.. Tietää, että sattuu jos kaatuu..
Kaikki. Se on ihanaa, ja kukaan ei sitä multa koskaan vie!

Sosiaalisiin toimintakykyihin liitetään ihmisen kyky luoda ystävyyssuhteita, samoin siihen liitetään sosioemotionaaliset taidot, kuten luottamus;
kokemus siitä, että minuun voi luottaa ja minä voin luottaa

Puuttuuko minulta siis osaksi sosioemotionaalisia taitoja?

Emotionaalinen eli tunneterveys näkyy siinä, että ihmisellä on taito ilmaista tunteita ja lukea toisten tunteita.

Taito ilmaista tunteita... Ainakin se taito minulla on, mutta kun ilmaisen tunteeni, minut teljetään valkoiseen, pehmustettuun huoneeseen.

Mentaalinen terveys on kyky oppia uusia asioita.

Henkinen terveys on sitä, että ihminen kokee oman elämänsä merkitykselliseksi ja arkielämän mielekkääksi. ymmärtää omaa elämäänsä ja tuntee, että pystyy vaikuttamaan siihen.
(elämänhallinta, koherenssi)

Onko olemassa Diabolisia ihmisiä? On. En jaksa Demonstroida.

Tunnen monia Byrokraatteja. Brutaaleja sellaisia.

Olenko Boheemi? Niin on väitetty.

Olenko Blaseerautunut? Sitä en myönnä.

Bestiaalinen..

Elämme Autoritaarisessa valtiossa.

Olen tänään saanut paljon Affekteja..

Haluaisin maistaa Ambrostaa, jumalien ravintoa.

ASOSIAALINEN

Cogito, ergo sum

Cuius regio eius religio

De nihilo nihil

Diem perdidi

Yöllä on ihana vaeltaa. Kävellä ja miettiä, millainen maailma olisi, jos sinua ei olisi koskaan ollutkaan.
Olisiko se kovinkaan erilainen? Vai olisiko se täysin erilainen?

Mä rakastan kulkee yöllä pitkin katuja, kun valot välkkyy lampuissa, kun ne sumenee kohti pimeyttä ja lopulta katoaa.

Mä rakastan kuunnella kun maailma elää, antaa metsän ja kosteuden tuoksun tunkeutua mun sisään.

Kun lumi narskuu kenkien alla, kun tuuli iskeytyy vasten kasvoja, terävänä, kylmänä, vailla sääliä.
Tuuli on niin voimakas, että silmät kostuvat ja kyyneleet alkavat valua kasvoja pitkin.

Jäädä paikoilleen seisomaan, vain kuunnella. Katsoa kuinka kaikki näyttää kuolleelta, ja niin houkuttelevan kauniilta.

Ajatella, että ehkä kaikki onkin vain unta, painajaista.
Painajaista, joka tuntuu niin pitkältä, vaikka onkin niin lyhyt, samoin kuin elämä.
Painajaista, jossa haluaisi vain juosta pakoon kaikkea maailman pahuutta, muttei pääse liikkeelle,
vaikka kuinka yrittää huutaa, kirkua, juosta, mikään ei onnistu. Kaikki on niin hidasta.
Ja sen tuntee. Tuntee, kuinka jokin kauhea asia on lähestymässä, tiedät, että kohta sinua sattuu,
ja tummista tummin pelko valtaa sisimpäsi. Olet pakokauhun vallassa.

Sitten heräisi. Olisi hiestä märkänä, tärisisi edelleen, tuntisi pelon edelleen kaikialla sielun sopukoissa, vilkuilee ympärilleen hädissään.

Etsii vierestään turvaa, henkilöä, joka saa olon tuntumaan turvalliselta, jonka kanssa et pelkää mitään, et edes elämää, ja sen tulevia painajaisia. hapuilet kuin pimeässä, etkä löydä ketään.

Eli haluisinko sittenkään että tämä kaikki olisikin vain unta? Herätessäni painajainen vain jatkuisi, todempana, kylmempänä, julmempana.

Jäisin yksin tärisemään, hapuilemaan pimeään, peläten.

Mun sisällä on tyhjä olo... Eilen ei ollu vielä niin tyhjä, mutta sen mä arvasinkin. Vasta kun ihmismieli alkaa havainnollistamaan asioita, niin alkaa tapahtumaan. Tosin, tässä tilanteessa ei tapahdu mitään. Kurkussa on koko ajan pala, tuntuu kuin sydämmeen ei pääsisi verta, vaikka suonet kuinka pumppaisivat, ja siitä tulee ahdistus. Ei ole nälkä, kaikki näyttää harmaalta, ei halua ajatella asiaa, mutta kuitenkin sitä ajattelee koko ajan.
Paras missä ihminen voi rypeä, on itsesääli
Kertaa asioita mielessään, miksi näin? Miksi minä? Mikä tarkoitus tällä kaikella on/oli?
Haluaisi tuon kamalan ahdistuksen pois elimistöstä,
viha alkaa kasvamaan sisällä,
kaikki kääntyy päälaelleen, ja kaikki hyvät muistot vaihtuu huonoihin.
Unohtaa toisen hyvät puolet, muistelee vain niitä huonoja, vaikkei sellaisia olisikaan ollut, sitten niitä keksii päästään.

Jotkut tajuaa, jotkut eivät.

Tunteet on ihmeellisiä. Siis mistä ne oikeen tulee? En tajuu. Tunti sitten voin olla vihanen koko maailmalle ilman mitään kummoisempaa syytä, ja heti tunnin päästä mulla voi olla NIIN onnellinen olo, että melkeen itkettää, ja mietin vaan, kuinka onnellinen oon, ja kuinka mä tykkäänkään ja välitän kaikitsta mun läheisistä. Sit mä voin tunnin päästä taas olla ihan masis, kelailla kaikkii koulukiusattuja ja kaikkia kuolleita sukulaisia ym. Sit tunnin päästä voi olla taas ihan hämmentyny olo.
Siis ihan sekopäistä!
Miettikää, miten helppoo olis ku ei olis tunteita ollenkaan, ei ois koskaa ollukkaa. Mikään ei tuntuis missää, mut se olis aivan kamalaa!
Ei olis surullinen, ei vihanen, ei masentunu, ei ahdistunu,
ei onnellinen, ei ilonen..
Mikään ei tuntuis miltään.. Kaikki olis vaa sellasta tasapaksua usvaa, missä laahustaa.

On tää sitten vaikeeta