IRC-Galleria

KritikaL

KritikaL

Vompatti on ihmisen pimeä puoli.

[Ei aihetta]Torstai 29.01.2009 19:54

Pystyisitkö elää ilman sitä ihmistä ketä viimeksi halasit ?
Jos et pystyisi, kopioi tämä pvkirjaasi tai muuten menetät hänet pian!

[Ei aihetta]Perjantai 21.11.2008 11:31

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan :

n0nn4, ssaimi, [Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm-,Hänna`, äliis, ^Isshi^, Chakra^^, jässuu , MMILLAMILLA, SSSESSI, try, idz, Eltsy, RRONJAU, we-, ronjAu`, minnii`, geenivirhe, susi_82, KritikaL

[Ei aihetta]Maanantai 29.09.2008 12:58

Tää täti on sitte tän viikon saikulla... Vanhuus ei selkeesti tuu yksin.

Apuwa...Sunnuntai 28.09.2008 22:23

Viikko enää niin musta tulee vanha... Mä varmaan oikeesti kärsin jostain ikäkriisistä tai jotain...
Tästä sitte kai alkaa se elämä hulluna kissamummona. Kyllähän sitä jo lukiossa ennustettiin, että sellanen musta tulee.

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.07.2008 21:19


Haaste

Tehtävänanto: Paljastan itseni ja itsestäni asioita. Valitsen 5 ihmistä, jotka haastan tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

PERUSJUTUT

Nimi > Katja
Lävistyksiä > kieli, kulma, korvat ja napa
tatuointeja> niskasta löytyy
Pituus > 161cm
Kengännumero > 36-37
Hiustenväri > blondi
Sisarukset > nope

VIIMEISIN...

...Elokuva, jonka ostit? > tais olla joku vääpeli körmy pätkä
...Kappale, jonka kuuntelit? > ei voi tietää nimee...jotain mitä tuli iskelmä radiosta kotimatkalla
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? > Serj Tankian - Sky Is Over
...CD, jonka ostit? > Kent - Isola
...Henkilö, jolle soitit? > Johanna
...Henkilö, joka soitti sinulle? > Johanna
...Henkilö, jota ajattelit? > Mikko

VASTAAN VAI PUOLESTA?

Kaukosuhteet > Vastaan
Itsemurha > Ihan vapaasti jos siltä tuntuu.
Ihmisten tappaminen > ...
Teinitupakointi > hahahahahahahaha!
Rattijuopumus > Vastaan
Homo- ja lesbosuhteet > Puolesta
Saippuasarjat > Jööh...paskaa

MITÄ...

...Shampoota käytät? > Schwarzkopf bonacure
...Kenkiä käytät? > eniten nahkasia kävelykenkiä
...Pelkäät? > vaikka ja mitä...

KUINKA MONTA...

...Kertaa olet ollut rakastunut? > No tällä hetkellä ainakin.
...Kertaa sydämesi on särkynyt? > monta
...Sydäntä olet särkenyt? > Ei voi tietää
...Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? > Jaa-a
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? > kerran tai pari
...Arpea on kehossasi? > 2 taitaa olla sellasta näkyvämpää

AJATTELETKO OLEVASI...

...Soma? > en
...Hauska? > ilmeisesti en
...Kiihkeä? > no jööh
...Ystävällinen? > joskus
...Rakastettava? > jaa...joskus kai
...Huolehtiva? > välillä
...Suloinen? > en

SUOSIKKI...

...Alkoholijuoma? > lorpalo kankero
...Karkki? > fiiliksestä riippuen, mut hedelmäkarkit on jees
...Sarjakuva / piirroshahmo > ööh...ei kyl osaa sanoo
...Purukumi ? > no se perus jenkki spearmint on hyvä
...Väri > musta
...Kynsilakan väri? > väritön
...Viikonpäivä? > lauantai
...Inhokkipäiväsi? > ma, ti, ke, to, su
...Kukka? > ruusu
...Koru? > ei osaa sanoo
... Kesä / talvi? > kesä
... Norja / Ruotsi?> ihan sama
... Trampoliini vai uima-allas? > riippuu trampoliinin koosta

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...

...Nukkui sängyssäsi? > Mikko
...Näki sinun itkevän? > Mikko
...Sai sinut itkemään? > Mikko
...Oli kanssasi elokuvissa? > Pete
...Lähetti sinulle sähköpostia? > Joku tyyppi kai Brysselistä (työjuttuja)

OLETKO KOSKAAN...

...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä? > Olen
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? > enpä ole
...Pitänyt jonkun salaisuuden? > jep
...Itkenyt elokuvan aikana? > juu
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? > olen
...Ollut esiintymislavalla? > onhan siellä tullu käytyä
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? > en tod

Paljonko kello on? > 18.10
Omenat vai banaanit? > banaani menis ainaki nyt, kun nälkä
Sininen vai punainen? > sininen
Kevät vai syksy? > kummassakin puolensa, mutta ehkä kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? > kokkaa nuudeleita ja kreikkalaisen salaatin
Minkä aterian söit viimeksi? > smetana pizza duunissa
Oletko tylsistynyt? > en just nyt, mutta usein joo
Minkä äänen kuulit viimeksi? > simpsonit huutaa telkussa
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? > uutta kasvorasvaa

YSTÄVYYS/RAKKAUS

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? > en kai
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? > sitten joskus ja 2 oli passeli
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? > luottamus

MUUTA TIETOA

Rikosrekisteri? > ei ole
Mitä kieliä osaat? > suomi, englanti ja jossain määrin ruotsi
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi > toi sänky on kyllä kiva
Ketä rakastat? > Mikkoa
Ketä kaipaat? > no comments
Lempinimet? > eipä taida olla
Nimesi alkukirjaimet? > KAL
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? > ihan fiiliksestä riippuu
Silmälasit / piilolinssit? > piilarit vaikkakin duunissa lasit
Onko sinulla lemmikkejä? > Kidi, Nekku, Timon ja Edwin eli kissa, kissa, käärme ja koira
Mikä saa sinut onnelliseksi? > sellaset pienet asiat...ei jaksa luetella
Mikä huolestuttaa sinua? > yleensä kaikki mahdollinen

OLETKO KOSKAAN...

...Ajatellut, että kuolet? > juu
...Halunnut karata? > joskus
...Kokeillut huumeita? > No en kyl.
Pinnannut koulusta? > liikaa
Montakos piti haastaa??? > 5
Haastan;

Stimpy78
pinde
Krista83
Twen-
infinity69

[Ei aihetta]Maanantai 09.06.2008 00:09

Enpä olis ikinä uskonu, että yks ihminen vois tehdä mut onnelliseks päivä toisensa jälkeen...

Taitaa tää tyttö olla ihan tosissaan rakastunu<3

Sky Is OverTorstai 29.05.2008 01:14

Everybody knows,
Everybody knows,
That you cradle the sun, sun
Living in remorse,
Sky is over,

Don't you want to hold me baby,
Disappointed, going crazy,

Even though we can't afford
The sky is over,
Even though we can't afford
The sky is over,
I don't want to see you go,
The sky is over
Even though we can't afford
The sky is over,

Behind closes eyes lie
The minds ready to awaken you,
Are you at war with land
And all of it's creatures,
Your not-so-gentle persuasion
Has been known to wreck economies
Of countries, of empires, the sky is over,

Don't you want to hold me baby,
Disappointed, going crazy,

Not even from the sun,
Not even from the sun
Not even from the sun,
Don't you want me to run,

Even though you can't afford
The sky is over,
Even though we can't afford
The sky is over,
I don't want to see you go,
The sky is over
Even though we can't afford
The sky is over,
I don't want to see you go,
The sky is over
Even though we can't afford
The sky is over,
I don't want to see you go,
The sky is over
Even though we can't afford
The sky is over,
The sky is over us.

[Ei aihetta]Torstai 24.04.2008 19:47

Sano HEP, jos olen kaverilistallasi.
Tämä mittaa ihmisten rehellisyyttä.
Ja ujoutta.
Muistakaa kävijälista.
Sanottuasi HEP, kopioi tämä omaan päiväkirjaan ja katso kuinka moni uskaltaa olla SINULLE rehellinen

[Ei aihetta]Tiistai 18.03.2008 20:44

Listaa KUUSI biisiä mistä tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden kuuden laulun kanssa. Nakita sitten seuraavat seitsemän henkilöä (tai vähemmän jos olet laiska ja juoppo vätys) nähdäksesi mitä he kuuntelevat.


1. Serj Tankian - Empty Walls
2. Leona Lewis - Bleeding Love
3. Taikakuu - Sinut tahdon kokonaan
4. Bruce Springsteen & E-Street Band - Radio Nowhere
5. Sixx:A.M: - Life is Beautiful
6. Zen Cafe- Todella kaunis