IRC-Galleria

Ktuhnu

Ktuhnu

Ktuhnu on väsynyt

Blogi

- Vanhemmat »


Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.
Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.
Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.
Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.
Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.
Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.
Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.
Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.
Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.
Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.
Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.
Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.
Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.
Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.
Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.
Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.
Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.

Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin.

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.06.2006 14:08

Nonniin, ja nyt hyvämuotoinen tupakkitauko ennekuin alan paljastelemaan pikkareitteni väriä ja kokoa. ->

Nonniin.

1. PALJONKO KELLO ON? 10:45

2. MIKÄ ON NIMESI? Paula Annika

3. MINKÄ VÄRISET PITKÄT HOUSUT SINULLA ON JUURI NYT JALASSASI? Siniset (farkut)

4. MITÄ KUUNTELET JUURI NYT? Flogging Mollya

5. MITÄ TEIT EILEN ILLALLA? Poltin ennätysnopiaa tupakan

6. MITÄ OLET VIIMEKSI SYÖNYT? keksin.

7. MILLANEN ILMA ON JUURI NYT? Kuuma

8. KENEN KANSSA OLET VIIMEKSI PUHUNUT PUHELIMESSA? Juhon

9. MIHIN ENSIMMÄISEKSI KIINNITÄT HUOMIOTA VASTAKKAISESSA SUKUPUOLESSA? Käyttäytymiseen

10. KUINKA VOIT TÄNÄÄN? Valmiina luomaan vallankumouksen

11. MIKÄ ON LEMPIJUOMASI? Fanta

12. SUOSIKKISI ALKOHOLIPITOISISTA JUOMISTA? Karhu. Olen juntti.

13. LEMPIURHEILU? Pöydän alle juominen.

14. HIUSTENVÄRISI? Punanen

15. SILMIENVÄRISI? Vihreät

16. AURINGONNOUSU VAI AURINGONLASKU? Nousu

17. SISARUKSET JA HEIDÄN IKÄNSÄ? Ari 15, Miia kait 30 jottai?

18. LEMPIKUUKAUTESI? Syyskuu

19. LEMPIRUOKALAJISI? Hernesoppa

20. VIIMEINEN NÄKEMÄSI ELOKUVA? Hitler

21. LEMPIVIIKONPÄIVÄSI? Perjantai

22. LEMPIHARRASTUS? Sarjakuvat

23. OLETKO LIIAN UJO PYYTÄÄKSESI JOTAKUTA ULOS? Nääh....

24. LEMPIMUSIIKKISI/KAPPALEESI? Advent Childrenin Sepi-setä piisi.

25. KESÄ VAI TALVI? Talvi

26. HALAUKSIA VAI PUSUJA? Ei välttämättä kumpiakaan

27. SUHDE VAI YHDEN YÖN JUTTUJA? Kaljaa.

28. SUKLAA VAI VANILJA? Suklaa

30. KENET ARVIOIT VARMIMMAKSI VASTAAJAKSI? BaddestRuffest.

31. POLTATKO? Silloin ko tekee mieli

32. MILLAISTA KIRJALLISUUTTA LUET? Hyvää

33. MILLAINEN HIIRIMATTOSI ON? Sininen.

34. LEMPIPELISI? SilentHill. / Volkkari

35. VOITKO KOSKETTAA NENÄNPÄÄTÄSI KIELELLÄ? En

36. OLETKO ROMANTTINEN? Lisää kaljaa.

37. OLETKO OMASTA MIELESTÄSI ONNELLINEN? Tällä hetkellä? Juu.

38. OLETKO OLLUT VAKAVASSA ONNETTOMUUDESSA? En.

39. LASTENKARUSELLI VAI BENJIHYPPY? Benjihyppy

40. VIIMEINEN ULKOMAANMATKASI, MINNE JA MILLOIN? Ei oo.

41. MIKÄ SINUSTA TULEE ISONA? Perseaukinen.

40. KAIKISTA MUKAVINTA TEKEMISTÄ MIELESTÄSI ON? Kahvin juonti aamulla.

41. TATUOINTEJA/LÄVÄREITÄ? Huulessa ja muutenki lärvi täynnä.

42. ASIAT,JOTKA HELPOTTAVAT ELÄMÄÄSI? Kahvi ja tupakka.

43. LEMPIJÄÄTELÖSI? Halvin

44. MIKÄ ON LEMPILEFFASI? Moulin Rouge.

45. MIKÄ ON LEMPIKIRJASI? Hengen miekka.

46. MINKÄ KIRJAN LUIT VIIMEKSI? Robin Hobb, Narrin matka.

47. MIKÄ ON LEMPILAUSAHDUKSESI/SANANLASKUSI? "....kato ko tämä on tämmönen valuuttakramppi..."

48. MITÄ TEIT VIIME VIIKONLOPPUNA? Juopottelin.

49. JOS OLISIT ELÄIN,MIKÄ ELÄIN OLISIT? Karhu.

50. KISSA VAI KOIRA? Koira

51. KELLO NYT? 11:07

Seuraavaksi haastan BaddestRuffest!!

Täällanen.....Tiistai 28.02.2006 17:30

Eikös se yksi jo riittäny?

Noh, Oletko:

Suudellut miestä?
- Tottakai!
Suudellut naista?
- Enemmän kuin miehiä...
Käynyt huussissa?
- harrastukseni.
Harjannut kissaa?
- Kuinka pahasti?
Ollut jälki-istunnossa?
- En oo vaivautunu paikalle.
Lyönyt kaveria?
- Totta munassa.
Halannut naapuria?
- Ainahan minä!
Juonut shämppänjää?
- Joo, ja se oli perkeleen pahhaa.
Heittänyt television ikkunasta?
- Liian raskas. Muuten juu.
Yöpynyt hotellissa?
- En. Oisin pistäny päreiksi.
Käynyt Jenkeissä?
- NO HYI WITTU!
Puhdistanut wc-pöntön?
- Aina ku se o paskanen.
Käynyt Puuhamaassa?
- Ks. Jenkit.
Uinut Serenassa?
- Joo, ja tylsää oli.
Valehdellut äidille?
- Ei uskalla.
Ollut musiikkivideossa?
- ....en.....
Tanssinut napatanssia?
- Mikä se on?
Varastanut?
- Korkeintaan sielusi.
Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita?
- Papan juu.
Valvonut koko yötä?
- Aina!! Ks. Unirytmi.
Rikkonut ikkunan?
- Naapurin.
Sanonut "rakastan sinua"?
- Jokaiselle.
Ollut rippileirillä?
- En. Rippikoulussa.
Nukkunut villasukat jalassa?
- Joka Yö!
Pissinyt yli 8-vuotiaana housuun?
- Öööhh....en?
Syönyt kuivattuja banaanilastuja?
- Juup.
Mokannut kotitalouden tunnilla?
- JAUHOSOTA!!!
Tehnyt yli 80 %u20AC puhelinlaskua?
- Suomeksi kits.
Leikannu koirankynsiä?
- Tottakai!
Pessyt vauvan pyllyä?
- Pari kertaa.
Ollut päivän syömättä mitään?
- Vain sairaana!
Ajanut traktorilla?
- Ei ole nainen jos ei ole ajanu traktoria.
Tilannut taksia?
- En, mutta kaverin.
Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä?
- Ööööhhh............................Joo.
Ajanut viiksiä?
- Joka aamu. Ja täysikuu.
Syönyt kynsiä?
- Pakko, liian paksut leikkuriin.
Soittanut pilapuhelua?
- Aina kun on aikaa!
Ollut moottoripyörän kyydissä?
- em.
Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa?
- Aina.
Soittanut seksilinjalle?
- Liian kallista.
Haukkunut hoppareita?
- HAHAHAAA!!!!
Soittanut bassoa?
- Aina kun on mahis.
Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto?
- Ootko ite kuullu kunnasta nimeltä Ii?
Uinut vaatteet päällä?
- Juu.
Kuunnellut klassista musiikkia?
- Radiosta.
Ajanut pyörällä laiturilta järveen?
- Harrastus.
Röyhtäissyt ruokapöydässä?
- Se on kiitos. Ja mainio semmoinen!
Nielaissut jääpalan?
-Tyhmä kun olen....Joo.
Itkenyt ilman syytä?
- Jos tekee mieli.
Matkustanut peräkontissa?
- .......................olen.....................
Siivonnut lattialta oksennuta?
- Jos oon ihte siihen lervannu.
Kävellyt yli 10 cm koroilla?
- Ei pysy pystyssä.
Karannut kotoa?
- Pari kertaa.
Saanut hylätyn kokeesta?
- Liian monta kertaa.
Pelannut kännykällä kirkossa?
- En käy kirkossa.
Vastannut seuranhakuilmoitukseen?
-Noup.
Nähnyt kaupassa julkkiksia?
- Lähikaupan zombin!!
Pelännyt hämähäkkejä?
- Koko ajan.
Hävennyt kilojasi?
- Paskanmarjat.
Rakastunut?
- En.
Poistanut punkkia?
- Joo.
Nolannut itsesi ihastuksesi edessä?
- Minkä ihastuksen?
Laulanut kun olet kävelyllä ja kuvitellut, ettei kukaan kuule?
- Ulvonut kilpaa koran kanssa.
Hypännyt 10 metristä pää edellä?
- Ei uskalla.
Hypännyt benji-hyppyä?
- Täällä?
Ollut yksin lentokoneessa?
- En krtaakaan.
Eksynyt kaupungille?
- noup.
Laulanut mikkiin "JOOOSSSAAAIN!"?
- Mikä vitt........?
Laittanut metalliesineen mikroon?
- Enoo tarpeeksi tymä.
Astunut lehmän paskaan?
- Liian usein.
Neilaissut purukumin?
- Monasti.
Ollut/ vieraillut vankilassa?
- en vielä.
Itkenyt itsesi uneen?
- Joskus.
Ajatellut itsemurhaa?
- TeinigoottidoomÄNGSTmetallisti kun olen, niin en.
Tykännyt "The" Rasmuksesta?
- .......
Täyttänyt yli 14-vuotta?
- Henkinen ikä 5.
Käynyt kallonkutistajalla?
- Hyi wittu!
Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa?
- En.
Seurustellut?
- Jupah.
Ollut alipainoinen?
- Minä?
Käyttänyt narubikinejä?
- ????????MINÄ??????
Laihduttanut?
- Never.
Keräillyt kaljapullojen korkkeja?
- Täytyyhä muksuilla olla harrastus! ^^
Juonut Hyla-maitoa?
- Se on pahaa.
Ollut krapulassa?
- Älkää koskaan juoko sekoituksen sekoituksen sekoituksia!
Hengittänyt heliumia?
- ?
Käyttäny ripsentaivutinta?
- ??
Koskettanut käärmettä?
- Olen.
Juonut ryssäläistä valkkarii?
- En, mutta saksalaista.
Ollut tuhkarokossa?
- En
Tehnyt heräteostosta?
- Voiko ostokset suunnitella?
Hävennyt poikaystävääsi?
- Mitä poikaystävää?

Tällä ärsytän seuraavia Ihmisiä.
BaddestRuffest
Lightin
jhartz
- Vanhemmat »