IRC-Galleria

Joko mennään?Maanantai 11.06.2007 02:21

Huijui. Matka suureen jukujukumaahan eli Japaniin lähestyy kiivasta tahtia. On siis aika laskea sekunnit lähtöön ja niitähän on 151117. Huonon matematiikkapään omaaville helpotuksena kerron tämän tapahtuva tiistaina klo 17.20.

Viime vuotiseen tapaan kirjoitan ensimmäisen tekstin blogiin kaksi päivää ennen matkaa ja Sobel saapuu tänne huomenna. Tosin tällä kertaa Sobel jää rannalle ruikuttamaan, sillä minä lähden yksin. Hänellä on muuta käyntiä Helsingissä. (Linkki Kiinan matkan ekaan blogitekstiin noin vuosi sitten: Kurisuchan )

Tälle matkalle olen varannut kuukauden aikaa ja kolmen viikon Japan rail pass -lipun. Nyt ei paikan päällä reissaamiselle olla mitään esteitä, kun tuon kolmen viikon aikana saan matkustaa Nozomi-shinkansenia lukuunottamatta kaikilla luotijunilla + monella muullakin junalla ilmaiseksi.

Alustava matkasuunnitelma on: lento Osakaan, muutaman päivän jälkeen kulkeutuminen jollakin tavalla (ei Japan rail pass) Tokioon, jossa x päivän olemisen jälkeen aktivoin junalipun ja lähden kiertelemään Japania raiteita pitkin.

Nyt on tullut aika esittää haasteita. Esitän haasteen kaikille japanilaisille. Viime vuonna Kiinassa kun sanoi, että on Suomesta, niin heti kiinalaiset esittivät puhelinta muistuttavan käsimerkin korvansa vieressä ja sanoivat: "Nokia." :) Haaste siis on: tietävätkö japanilaiset Suomesta yhtään mitään. Itselleni esitän seuraavan haasteen: sakea on opittava juomaan. Se ei todellakaan ole tähän mennessä ollut minulle mitään herkkua.

Lisäksi tulen ottamaan lentokoneen laskeutumisesta aikaa miten nopeasti saan ostettua ensimmäisen oluen automaatista. Lentokentän automaatteja ei hyväksytä tähän suoritukseen.

Viime vuoden Kiinan matkalta kirjoitin jokaiselta päivältä matkakertomusta. Tästä reissusta en osaa vielä sanoa tulenko mitään kirjoittelemaan. Ehkä kirjoitan jokaiselta päivältä tapahtumista, ehkä tulen kirjoittamaan vain silloin tällöin vähän mietteitä. Tämä riippuu ihan omasta fiiliksestä. Ainakin Kiinan matkakertomusta lukiessa on herännyt paljon muistoja tekemisistä. Pelkät kuvat eivät anna täydellistä muistikuvaa matkasta. Ehkä tämä on tarvittava motivaatiopiikki kirjoittamiselle.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.