Lauantai 23.6.
Herasin suhteellisen vahan levanneena Spa Worldin sohvalta. Aikaa minulla oli puoli tuntia poistumiseen ennen kuin joutuisin pulittamaan lisamaksua. Suoritin aamupesun ja vaatteiden vaihtamisen omiini nopsaan ja lahdin etsimaan poistumisreittia. Spa Worldista poistuminenkin tapahtui automaatin kautta. Ranneke tokattiin luukusta sisaan ja mahdolliset maksut suoritettiin siihen. Kone sylkaisi ulos kortin, jolla paasi porteista ulos.
Suunnitelmanani oli hurauttaa shinkansenilla Hiroshimaan, mutta ennen sita metroilin jalleen kerran Nambassa sijainneeseen mangakahvilaan. Etsiskelin tietoa Hiroshiman hostelleista. Suunnitelmani alkoivat pikkuhiljaa kaantya toiseen suuntaan. En halunnut lahtea kokeilemaan viela mitaan uutta, vaan paatin ottaa suunnaksi Kioton, jossa tiesin olevan hyva hostelli hyvalla paikalla. Myos auringonpaiste sai minut aluamaan sinne, koska ekalla Kiotoreissulla oli pilvista ja vahan sadellut, joka ei tehnyt temppelien katsomisesta kovinkaan mielekasta.
Suuntasin Shin-Osakaan, jossa 15 minuutin odottelun jalkeen shinkansen kohti Kiotoa lahti. 15 minuuttia siita olinkin jo ulkona junasta ja lahdin kuumassa auringonpaisteessa kohti tuttua hostellia.
Saadin hostellissa tavaroiden ja suunnitelmien kanssa jonkin aikaa. Kello 17 lahdin kavellen kohti hopeista paviljonkia. Kavin matkalla nappaamassa kompinista vahan purtavaa ja 1,5 tunnin kavelyn jalkeen paasin perille vain todetakseni, etta paikka oli mennyt kiinni klo 17. Kavely takaisin tammoisen reissun takia ei paljon napannut ja paatin kokeilla bussia. Touhu oli melkein painvastainen kuin Suomessa. Kaytannossa ainoa sama asia oli, etta silla koroteltiin johonkin suuntaan. Ensinnakin bussiin hypattiin takaovesta, jossa otettiin lappu. Poistuminen tapahtui etuoven kautta ja siina samalla heitettiin maksu kuljetun matkan osalta. Japanilaiset nayttavat tykkaavan ajatuksesta maksaa kuljetun matkan osalta. Aalioiden tayttamassa Suomessahan tallainen ei voisi mitenkaan tulla toimimaan.
Palasin hotellille ja paatin rentoutua oikein kunnolla. Kaksi viimeista yota olin ollut melko tilapaismajoituksessa kylpylassa ja kapselihotellissa. Kaksi yota ennen sita oli myos olleet melko vahaunisia Tokiossa myohasen nukkumaanmenon takia. Huonetoverinani oleva australiatar oli menossa katsomaan yoelamaa ja mina paadyin rentoutumisajatuksestani huolimatta hanen matkaansa.