IRC-Galleria

Torstai 6.7.

Nukuttuamme pitkään ja pakattua tavarat kirjauduimme ulos hostellista puolilta päivin. Jätimme kamat aulaan ja lähdimme viimeiselle Pekingin kierrokselle tarkoituksena käydä ainakin Maon ruumista katsomassa. Pahaksi onneksemme hallin ovet olivat menneet yleisöltä kiinni 11.30 eli tunti ennen kuin olimme siellä. Varasuunnitelmaksi otimme huvipuistossa käynnin, mutta metrotunnelissa huomasimme matkan sinne kestävän puoli tuntia. Tiedossamme oli illaksi jo paljon junassa istumista, joten pitkä metromatka ei houkuttanut. Palasimme hostellin aulaan juomaan halpaa (2 yuanin, 630ml) Tsing Tao -olutta.

17.30 lähdimme metrolla tavaroinemme kohti Pekingin päärautatieasemaa. Tällä kertaa selvisimme puolen tunnin odotuksella. Vaunut oli kuin olikin paljon parempia kuin Guangzhou-Peking-välillä. Tätä vähän arvelimmekin, kun matkaa oli vain reilut puolet (noin 1200km) ja liput olivat jonkin verran kalliimpia. Juna starttasi aikataulussaan kello 19.00 ja näin 12 tunnin matkamme kohti Shanghaita pääsi alkamaan.

Vastapäätämme istui pari melkolailla meidän ikäistämme kiinalaista. Saimme heistä mukavaa jutustelu- ja korttipeliseuraa ennen yötä. Toinen tiesi kysellä meiltä heti Kimi Räikkösestä ja Nokiasta, kun kerroimme olevamme Suomesta. Tarjosin heille Suomesta ostettua salmiakkia, joka oli heille ihan liian vahvan makuista. Jossain vaiheessa huomasimme ihomme menneen nihkeiksi kosteudesta. Oliko taas tulossa Guangzhoumainen kuuma ja kostea ilma. Matkan lähestyessä puolta ja yön saapuessa rupesimme nukkumaan.


Ulkomaalaisia nähty: melkoisesti

Päivän plussat ja miinukset:
- emme kerenneet Maon ruumista katsomaan
- emmekä mitään muutakaan kovin kiehtovaa
+ paremmat vaunut kuin Pekingiin tullessa
+ 12 tunnin matka meni nopeasti
+ peliseura




Perjantai 7.7.

Vähän ennen junan saapumista kello 7 heräilimme ja pakkasimme kamat. Ilma oli tosiaan melkolailla yhtä kuuma ja kostea kuin Guangzhoussa. Lisäksi kaupungissa vallitsi Pekingin tapainen sumu ja kaikki näytti harmaalta.

Pekingistä olimme saaneet ostettua Shanghain kartan ja varattua hostellin. Suunnitelmamme olivat näin ollen valmiita ja lähdimme metrolla etsimään majapaikkaamme. Metro oli vahan Pekingin kapistusta parempi, mutta tasan yhtä ruuhkainen.

Hostelli löytyi varsin helposti. Ehkä pienimuotoisena järkytyksenä huomasimme hostellin sijaitsevan vanhainkodin neljännessä kerroksessa. Kävimmekin ensimmäiseksi pyörähtämässä ylhäällä, josta meidät ohjattiin ensimmäiseen kerrokseen toisen ulko-oven taakse respaan. Jostain syystä nettivarauksemme ei siellä näkynyt ja kaikki kahden hengen huoneet olivat varattuja. Meille ehdotettiin kuuden hengen dormitorihuonetta privaattikäyttöön, joka luonnollisesti passasi meille varsin hyvin. Olimme melko väsyneitä huonosta junassa nukkumisesta ja jumitimme pari tuntia ilmastoidussa huoneessamme.

Yhdentoista kieppeillä lähdimme katsomaan Shanghaita keskustan suunnasta. Kuljimme tosi kauniin puiston vieressä. Toivottavasti samanlaista kauneutta löytyy ympäri Shanghaita. Suunnistimme ensimmäisenä paikkaan, joka kuvataan jokaisessa Shanghaita koskevassa jutussa – Oriental Pearl –tv-torni. Emme väsyneenä aikoneet monessakaan paikassa enää pyöriä, joten kiertelimme hieman kävelykadulla ja palasimme hostellille.


Ulkomaalaisia nähty: jonkin verran

Päivän plussat ja miinukset:
- liian kuumaa ja kosteaa
- utuista ja harmaata
+ suunnitelmat olivat selvät ja hostelli löytyi helposti
- huone sijaitsee neljännessä kerroksessa
- ei olla ainakaan vielä saatu hirveän kaunista kuvaa Shanghaista

Keskiviikko 5.7.

Nyt oli lopulta tiedossa jokaisen Kiinassa tai ainakin Pekingissä käyvän pakkokohde eli Kiinan muuri. Kello 9.55 hyppäsimme minibussiin hostellin pihasta. Vahingoksemme olimme ensimmäiset autossa ja se tiesi pitkää kaupunkireissua, kun keräilimme väkeä matkaan muista hostelleista ja hotelleista. Matkalla oppaamme kertoili hirveästi kaikista Pekingin suuremmista nähtävyyksistä. Olimme Sobelin kanssa kierrelty ihan hyvin seutua kuin vain yhdessä oppaan mainitsemassa paikassa ei oltu käyty - nimittäin ravintolassa, josta saa parasta Pekingin ankkaa.

Matka muurin alle kesti 2h 50min. Siitä vielä viiden minuutin köysiratamatka ja olimme saavuttaneet sen, mitä saavutettavissa oli. Lähdimme samoilemaan jyrkemmän näköistä osuutta kohti. Ilman paitaakin kuumottavassa auringonpaisteessa hiki kirposi siristen iholle. Parhaimmillaan portaat nousivat yli 45 asteen kulmassa. Kävimme suhteellisen korkealla olevalla tornilla, johon kunnossa pidettävä osa loppuikin. Piti tosin kielloista huolimatta käydä parin kymmenen metrin päässä tsiikailemassa. Alas pain tullessa kiipeilimme muurin päältä yhteen vartiotorneista, joiden sisäpuolelta oli portaat otettu pois. Vähän uskaliastahan se oli muurin reunustalle nousta. Ihailimme muuria yhteensä kuuden tornin matkalta. Upeat maisemat sieltä ainakin oli.

Paluu vuorelta tapahtui turistien viihdyttämiseksi tarkoitettua kelkkamakea pitkin. Kyllä siellä henkilökunta oli heti näyttämässä hidastusmerkkiä, kun suomipoika haluaisi vahan vauhtiakin tuntea. Sitten vain vielä hetken odottelu ja lähdimme takaisin pain.

Sitten olikin vuorossa kaikista turhanpäiväsin asia, josta ei missään reissun mainoksessa oltu sanottu - pakkokäyttö silkkitehtaassa. Ensiksi pieni briiffaus silkin historiasta ja sitten parissa ostoshallissa hengailua. Ei sieltä tainnut kukaan meidän porukkaan kuuluva mitään ostaa. Autossa kuunneltiin takanamme olleita japanilaisia, jotka tuntuivat puhuvan yksinkertaisia suomenkielisiä sanoja. Kysyimme asiasta ja nainen vastasi olleensa viime vuonna Suomessa. Sanoimme olevamme Suomesta, jonka jälkeen he eivät enää sanoneet sanaakaan suomea. Hyvin heiltä kuitenkin ääntäminen onnistui ennen kuin keskeytimme heidät.

Jäimme pois edelliseltä päivältä tutulle ostarille. Opas oli mennessä sanonut sen olevan osa Aasian suurinta bisneskeskittymää. Hän myös sanoi sen vieressä olevan kävelykatu, joka meitä kiinnosti. Siellä pyörimisen jälkeen palasimme hostellille.

Ulkomaisia nähty: ihan simona

Päivän plussat ja miinukset:
- mennessä jatkuvasti kälättävä opas
+ Kiinan muuri
- pakkokäyttäminen silkkitehtaassa
+ palatessa opas oli suurimman osan ajasta hiljaa
+ minibussikyyditys Aasian suurimman bisneskeskittymän pihaan

Tiistai 4.7.

Eilisestä lahtien korvani rupesi kuulostamaan kipeältä ja tukkoiselta. Olen aikaisemmasta elämästäni oppinut, että kannattaa mennä tarpeeksi ajoissa hoitoon. Kysyimme lääkäriä hostellin respasta ja suuntasimme sieltä annetun käyntikortin mukaiseen paikkaan.

Hetken etsimisen jälkeen löysimme ainakin sairaalaa muistuttavan rakennuksen. Sisä- tai ulkopuolella ei ollut mitään ymmärrettävää tekstiä. Tämä pisti vähän epäilyttämään, kun hostellin respasta oli sanottu, että siellä osattaisiin englantia. Eihän siellä aulan hoitajat mitään englantia osanneet. Eräs hoitaja sanoi jollekin vartijalle jotain, joka lahti sitten opastamaan meitä johonkin toiseen rakennukseen. Ihan jees oli kulkea univormuisen tyypin saattelemana. Uudessa paikassa sentään osattiin jo englantia ihan hyvään malliin.

Lääkärin vapautumista odotellessa katselimme viereisten huoneiden opasteita. Niissä luki muun muassa "perinteinen hoito" ja "akupunktio". Alakerran apteekissa oli myös "perinteisiä lääkkeitä"-luukku. Minulle ei sentään mitään noista tullut. Sain korvatippoja ja jotain pillereitä, ehkä penisilliiniä. Onpa tullut sentään kiinalaisessa sairaalassa käytyä. Hintaa reissulle tuli noin 280 yuania, josta 80 lääkkeistä.

Sairaalareissun jälkeen kävimme pyörimässä ostarilla ja ostamassa liput Shanghaihin päärautatieasemalta torstaiksi. Istumapaikkojen hinnaksi tuli vähän reilut 280 yuania eli kalliimmat kuin Guangzhou-Peking, vaikka matkaa on vain reilut puolet. Palasimme hostellille melko aikaisessa. Ostimme huomiseksi kyydityksen ja pääsyliput Kiinan muurille.

Ulkomaalaisia nähty: jälleen paljon

Päivän plussat ja miinukset:
- korvakipu :(
+ vartijan johtamana kulkeminen
- melkoisen tylsä päivä

Maanantai 3.7.

Tänään oli ohjelmassa eiliseltä jäänyt Kielletty kaupunki. Metrolla pääsimme Taivaallisen rauhan aukion viereen, josta tuttua reittiä pitkin pääsimme Kielletyn kaupungin porteille.

Sisäänpääsylle kertyi hintaa 60 yuania eli eipä juuri hirveästi, jos vertaa johonkin Eiffel-tornin lippuihin (en tosin tarkasti muista sitäkään). Kävellessä porteista eteen tuli jatkuvasti uusia, korkeita, punaiseksi maalattuja muureja. Parin pienen museokäynnin jälkeen lähdimme kiertelemään sokkeloisien rakennusten valista. Kaikkialla toteutui punaisien seinien ja keltaisten kattojen teema. Melko pahasti vain oli päässyt ränsistymään. Olisi todella kiehtovaa nähdä palatsin sisäpihat siinä loistossa, missä ne joskus 100-500 vuotta sitten on ollut. Nykyään hienojen palvelus- ja sotilaspukujen tilalla oli t-paitaturistit rihkamalaukkuineen.

Pitkän kiertelyn jälkeen saavuimme toisessa päässä olevaan puutarhaan. Se oli ehdottomasti kaikista tyylikkäin paikka. Vuorimaiseksi tehdystä puutarhasta löytyi jos jonkinmoista katosta. Tosin nämäkin ovat varmasti joskus olleet todella värikkäitä ja koreita. Paluumatkalla kävimme katsomassa yhdeksän lohikäärmeen muuria. Kuljimme jonkin sortin portista, jossa ihmettelimme miksi jotkut antaa joitain lippuja jollekin henkilökuntaan kuuluvalle revittäväksi. Kävelimme viereistä kaistaa pitkin hieman pysähdellen, mutta kuitenkin perille asti. Eipä sieltä sitten löytynytkään kuin pieni piha, jonka reunalla lohikäärmeiden kuvat seinässä komeilivat. Niitä oli kuin olikin tasan yhdeksän. Paluumatkalla huomasimme kyltistä, että sinne olisi pitänyt ostaa jotkut erilliset liput. Ei se meistä olisi ollut mitenkään erillisten lippujen oston arvosta, joten olimme ihan tyytyväisiä ilmaisreissuumme.

Kielletystä kaupungista lähdimme kohti Yanghuanin suosittelemaa ostaria. Kuljimme jälleen Taivaallisen rauhan aukion vierestä. Vanhaan kaupunkiin päästyä otimme ensimmäisen riksakyydin. Alun ohuet kujat vaihtuivat loppumatkan vilkkaan liikenteen keskellä kaahailemiseksi. Ihan älytöntä menoa. Yanghuan varoitteli meitä edellisenä päivänä juuri näiden turvallisuudesta. Kyllä riksa-ajelua nyt yhden kerran pitää kokeilla. Hintaa tuli 40 yuania ja säästimme todella mukavasti jalkoja. Taksilla olisimme varmaan päässeet halvemmalla.

Ostarireissulta palatessa poikkesimme hienommassa kaupunginosassa todella kalliin näköiselle ostarille. Erona suomalaiseen nähden oli huomattavasti kookkaammat ja koreammat tilat. Sieltä löytyi myös luistelurata. Eihän sieltä mitään kehdannut ostaa, kun hinnat pyörivät melkein Suomen tasolla.

Illan päälle alkoi olla jo ihan mukavan viileää. Kello kuusi mittari ostarin mittari näytti enää +30 astetta.

Turisteja nähty: paljon ja vahan lisää päälle

Päivän plussat ja miinukset:
+ Kielletty kaupunki
- sen ränsistyneisyys ja turistien määrä
+ riksa
- sen kalleus (ei osattu tingata kuin kymppi pois)

Perjantai 30.6. – Junailupäivä

Aamulla tiemme Pietan kanssa erkanivat, kun lähdimme rautatieasemalle lippujen ostoon. Emme saaneetkaan aikomaamme kello 11 junaa. Ihmeellisten sekoilujen jälkeen Sobel osti viimeisen istumapaikan ja minä ostin makuupaikan. Istumapaikan hinta oli 250 yuania ja makuupaikan 468 yuania. Sitten olikin vuorossa kuuden tunnin odottaminen junan lähtöön kello 16.48 junaan.

Asema itsessään oli ankea, mutta onneksi siellä oli viileää. Isoja odotushuoneita oli ainakin seitsemän ja niihin virtasi jatkuvasti lisää ihmisiä. Vaikka kuljimmekin ympäri asemaa välillä, emme huomanneet ketään ulkomaalaista. Tuijotuksia meitä kohti sitten riittikin.

Tuntia ennen lähtöä olikin aika etsiä oikea odotushuoneemme. Junalipusta katsomalla ja vertaamalla kyltteihin löysimme kohteemme helposti. Muistaakseni näkemieni kuvien mukaan Madventurissa Riku ja Tunna olivat juuri samaisella asemalla tuumimassa: "Otapa nyt tuostakin selvää", viitatessaan kyltteihin. (Myöhempi lisäys: He eivät olleet samalla asemalla.)

Odotushuone oli ihan täynnä porukkaa, joten päätimme mennä toisaalle istumaan. Löysimme sattumalta kylttejä samaiselle raiteelle, jonne lippumme osoitti. Lähdimme kulkemaan kylttien osoittamaan suuntaan. Mielestämme radalla seissyt juna oli meidän junamme. Teimme vielä viimeiset ostokset junan vieressä olevista kärrykojuista - lähinnä pähkinöitä, nestettä ja vessapaperia. Tämän jälkeen hyppäsimme junaan. Vaunuun oli jo tullut paljon porukkaa. Minulla ei ole mitään hajua, miksi tai mitä ihmiset odottivat odotushuoneessa, kun kerran junaankin pääsi. Vaunut olivat kaukana toisistaan, joten hävisimme toistemme silmistä mahdollisesti 22 tunniksi.

Makuuhytissä oli kuusi sänkyä kolmessa kerroksessa, eikä sukupuolirajoja ollut. Sänky oli yhtä kova kuin hotellissamme. Hytistä löytyi onneksi ilmastointi. Jaoin hyttini neljän lapsen ja samaan seurueeseen kuuluneen miehen kanssa. Kyyti oli Suomen VR:n makuuvaunuihin nähden tasaisempaa ja hiljaisempaa. Käytävillä kulki jatkuvasti myyjiä kärryjen tai korien kanssa. Vessat olivat tuttuja reikä lattiassa -toteutuksia. Vanhemmat ihmiset istuivat suurimman osan ajasta hyttien ulkopuolella olevilla penkeillä, eikä minulla ollut paikkaa katsella maisemia.

Olin varmaan aika harvinainen ilmestys lapsille vaaleiden hiusteni kanssa. Lopulta he uskaltautuivat kysymään mistä päin tulen. Heidän kanssaan oli mukava jutella, vaikka ei paljoa sanoja saatukaan vaihdettua.


Ulkomaalaisia nähty: 3

Päivän plussat ja miinukset
- lipunmyynnissä sekoilu
- aseman rähjäisyys
+ mukavat lapset
+ hyvät makuuvaunut



Lauantai 1.7. – Peking!

Ennen Pekingiin saapumista yritimme lasten kanssa vaihtaa vielä muutaman sanasen. Tarjosin heille suomalaista salmiakkia, mutta he eivät siitä oikein tykänneet. Näytin myös kymmenen euron seteliä ja muutamaa kolikkoa. He halusivat tietää vaihtokurssin ja olivat valmiita vaihtamaan itselleen euroja ja senttejä. Annoin kolikkoni heille. Toivottavasti sitä ei pidetä almujen antamisena.

Edelliseen päivään nähden käytävät oli tyhjempiä ja pääsin katselemaan Pekingin seudun maisemia. Melko karuilta näytti ihmisten elämä siellä.

Peking saavutettiin lopulta noin kello 14.30. Olimme sopineet Sobelin kanssa tapaavamme vaunun 12 edessä. Siellähän Sobel sitten oli. Hänen matkansa ei ollut mennyt lähellekään yhtä hyvin. Sobelin sanojen mukaan kuumasta, meluisasta ja tupakin savulla täytetystä vaunusta puuttui vain lehmät ja siat. Aikomuksenamme on tulevaisuudessa hoitaa matkustukset yöjunassa makuupaikalla. Toinen on kauhumatkan nyt kokenut ja onneksi se en ollut minä.

Lähdimme haahuilemaan läntiseltä rautatieasemalta johonkin suuntaan. Kyselimme kioskeista karttaa, mutta emme löytäneet sitä englanninkielisenä. Jatkoimme matkaa ja päädyimme Railway hotel -ketjun majoituspaikkaan. Tyylikkään näköisen hotellin yön hinnaksi kahdelle yhteensä tuli 318 yuania, johon kuului jo aamupala. Ensimmäistä kertaa hanasta tuli vettä kunnollisella paineella. Pitkän miinuksen voi antaa loppuneesta vessapaperista. Aulasta saimme sentään ostettua kartan ymmärrettävällä kielellä.

Kartasta etsimme nuorisohostellia seuraavaksi majoituspaikaksi. Löysimme yhden hyvien metroyhteyksien varrelta, jonne oli hotelliltamme noin kahden kilometrin matka. Päätimme tutustua kaupunkiin samalla, kun käymme etsimässä ja varaamassa huoneen hostellista seuraavaksi päiväksi. Siellä näkyikin jo enemmän ulkomaalaisia ymmärrettävästä syystä.

Palasimme hotellille nukkumaan metrolla. Se vastasi siisteydeltään Helsingin metroa, mutta hirveällä tungoksella. Kolmen yuanin hinta ei päätä huimannut. Vaihtoasemalla tapahtui mitä missään aikaisemmassa metrossa minulle ei ole tapahtunut. Kaikki ihmiset eivät sopineet vaunuihin! Siellä oli oikeasti populaa. Loppumatkan kävelimme todella hämäriä kujia pitkin. Jossain toisessa kaupungissa semmoiset saattaisivat pelottaa, mutta täällä ne tuntuivat kuitenkin turvallisilta.


Ulkomaalaisia nähty: 3 (jos ei oteta hostellia lukuun)

Päivän plussat ja miinukset:
- Sobelin kokemukset junamatkasta
- huono englanninkielisten karttojen saatavuus rautatieaseman läheisyydessä
+ tyylikäs, mutta kuitenkin halpa, hotelli rautatieaseman kupeessa
- vessapaperi loppu hotellissa




Sunnuntai 2.6. – Kallein päivä

Aamulla kävin kokeilemassa jälleen kiinalaista aamupalaa Sobelin jäädessä nukkumaan. Jälleen kerran sain tuijotusta osakseni ravintolassa liikkuessani. En hirveästi uskaltanut ottaa mitään. Vaikutti aikalailla Guangzhoussa olleen aamupalan tapaiselta suuremmalla valikoimalla.

Kello 12 karistimme hotellin tomuttomat tomut jaloistamme ja lähdimme kohti hostellia. Jostain syystä huonetta ei oltu siivottu. Ei alkanut elämä tässä hostellissa todellakaan hyvin. Sobel yritti respassa selittää jollekin ukolle, että siellä on likaista. Keskustelu meni jotenkin näin:
Sobel: "Huoneessamme on likaista. Esimerkiksi pyyhkeet ovat likaisia."
Mies: "Pyyhkeistä pitää maksaa lisämaksu. Ne eivät kuulu huoneen hintaan."
Sobel: "Niin mutta, kun siellä on likaisia pyyhkeitä."
Mies: "Ne eivät ole teitä varten."
Noin samoilla sanoilla mentiin vielä pari kierrosta ja Sobel antoi asian olla miehen kanssa. Heti hostellineidin vapauduttua toisen asiakkaan palvelemisesta, menimme hänelle puhumaan. Nyt saimme sentään viestin perille. Asia otettiin hoitaakseen ja me lähdimme kaupungille.

Taivaallisen rauhan aukio oli ihan kävelymatkan päässä, joten päätimme kulkea jalan ja käydä matkan varrella syömässä. Saavuimme aukiolle suunnasta, joka ei avannut suoraan aukion suurta loistoa. Siellä kulkiessa kuitenkin alkoi pikku hiljaa tajuta sen todellista kokoa. Olimme liian myöhään liikkeellä, emmekä enää päässeet halleihin tai tien toisella puolella olleeseen Kiellettyyn kaupunkiin. Joku taiteita opiskeleva suhteellisen hyvää englantia puhuva kiinatar ohjasi meidät perässään aukion laidalla olleen museon tiloihin. Siellä oli paljon todella upeita taideteoksia myytävinä. Ostimme Sobelin kanssa perinteiset pitkät rullalle laitettavat maalaukset. Minua houkutti todella mahtavat värit maalauksissa. Päädyinkin ostamaan suhteellisen ison kevääseen liittyvän maalauksen 750 yuanin hinnalla.

Istahdimme kielletyn kaupungin edustalla kivetykselle ja melkein heti pari shanghailaista tyttöä istui viereemme. Toinen heistä lahti pian hotellilleen ja toisen, Yanghuanin, kanssa lähdimme kohti vanhaa kaupunkia. Hän käytti meitä kiinalaisia yrttejä myyvässä kaupassa ja vei sen jälkeen teehuoneelle, joka löytyi jonkin marketin yläkerrasta. Todella hienon näköisessä teehuoneessa meidät ohjattiin omaan yksityiseen huoneeseen. Yanghuan toimi samalla tulkkina, kun teenkeittäjä kertoili teen juontiin ja muuhun liittyvää juttua. Keittäjää kiinnosti erityisesti minun hiukseni. Hän kyseli kotimaani, onko vaalea hiusteni luonnollinen väri ja onko ne myös luonnollisesti noin kiharat. Maistelimme yhteensä kuutta erilaista teetä. Jokaista juotiin kaksi kupillista. Olen joskus ollut Suomessa piknikin yhteydessä japanilaisessa teeseremoniassa ja siihen nähden tämä oli hyvinkin erilainen. Melkoista läträämistä se olikin. Ihan huoletta keittäjä kaateli teetä ja vettä pöydälle, joka oli aika erikoisen mallinen (kuva tulossa). Jossakin vaiheessa hän ruiskutti vettä meidänkin päällemme. Hinnat olivat myös eksoottiset. 80 yuania jokaisesta teelaadusta plus maksu kuppien pesemisestä ja huoneen vuokrasta. Yhdelle henkilölle hintaa tuli 580 yuania. Teetä olisi saanut ostettua myös mukaan. Vaikka emme varsinaisesti teetä mukaan ostaneetkaan, niin saimme posliinisen esineen ja pienessä noin 15cm * 5cm halkaisijalta olevassa ympyrälieriöastiassa haluamaamme teetä matkaan. Häpeämmeksemme minulta ja Sobelilta loppuivat rahat, emmekä saaneet maksettua kokonaan osuuttamme. Yanghuan joutui maksamaan hieman meidän puolesta, jonka korvasimme heti automaatille päästyamme. Heti tämän jälkeen lähdimme eri suuntiin. Ehkä tapaamme Yanghuanin vielä Shanghaissa.

Onnellisina ja paljon köyhempinä lähdimme kulkemaan hostelliamme kohti. Matkalla poikkesimme vielä paitakauppaan vanhassa kaupungissa. Eikä tietenkään älytty mennä tarpeeksi ajoissa takaisin suuremmalle tielle, vaan yritimme päästä ohuita kujia pitkin perille. Tulimme huomaamaa, että 90 asteen kääntyminen kulkusuuntaan nähden huomaamatta Pekingissä ei ole mikään ihme. Pikkusen suuremman lenkin jälkeen pääsimme kuitenkin perille. Onneksi oli kartta mukana.

Tätä kirjoitellessa nautin hostellin aulassa kahden yuanin, 640ml Tsing Tao oluita. Ei voi kuin kauhistella ja nauttia tämän maan halpuutta.


Ulkomaalaisia nähty: paljon

Päivän plussat ja miinukset:
- hostellihuoneen likaisuus
- eikä miehelle siitä sanominen meinannut mennä mitenkään perille
+ taivaallisen rauhan aukio
+ teehuone
- joka tuli kalliiksi

Löysin itseni paikasta, jossa ihmisillä on vinot silmät ja musta tukka. Kirjaimista en saa mitään selvää. Näihin havaintoihin vedoten voisin melkein väittää löytäneeni itseni Kiinasta.





Keskiviikko 28.6.

Guagzhoun lentokentällä lähdimme hoipertelemaan random-suuntaan toivoen löytävämme jonkin tavan päästä hotellille. Joku lasta kantava nainen tuli kysylemaan tekemisiämme ja tarjosi taksia. Kuljimme hänen perässään hyvän matkaa läpi terminaalin. Kulkiessamme nainen tarjosi puhelinliittymää. Epäilimme jo tässä vaiheessa, että taidamme törmätä pimeään taksiin - olimme oikeassa. Nainen vei meidät jonkun miehen ja naisen luo, jossa myös bongasimme suomalaisen Pieta-ihmisen. Arvoimme siinä hetken ja päädyimme kolmelleen samaan taksiin ja maksoimme 350 yuania eli noin 35e. Suomalaisittain ajattelimme matkaa ihan ookoo-halvaksi, mutta todellisuudessa olisimme varmasti selvinneet noin sadalla yuanilla. Selitykseksi voisin sanoa yleisen sekavuustilan väsymyksestä ja uudesta paikasta johtuen. Taksi-ihmiset olivat kovia tarjoamaan myös jotain hotellia, mutta kieltäydyimme, koska olimme jo varanneet ja maksaneet toisen hotellin. Annoin heille tulostamani esitteen hotellista ja pyysin viemään meidät sinne, mutta taksisuhari ajoikin meidät "omalle" hotellilleen. Respassa nainen osasi hieman parempaa englantia ja saimme hänen välityksellään sanottua, että meidän pitäisi päästä toiselle hotellille. Ei muuta kuin uudelleen saman tyypin kyytiin ja pääsimme määränpäähämme.

Hieman rupesi epäilyttämään, kun hotellimme sijaitsi ohuen, kauppojen vuorastaman kujan varrella. Hotelli itsessään on tyylikäs Pieta vuokrasi oman huoneen samasta hotellista. Hotellihuone on todella viihtyisä. Paksu sänky houkutteli rojahtamaan, mutta se olikin kova kuin retkipatja kalliolla. Huoneesta tuli ihanan viileä, kun saimme säädettyä ilmastointilaitteen 26 asteeseen.

Lyhyen hotellihiimailun jälkeen lähdimme tutustumaan lähiympäristöön. Pimeän taksin kuski sanoi hotellimme vieressä olleesta ostarista: "My friend. Good shopping". Suuntasimme sitten sinne. Kuljimme ensimmäisessä kerroksessa ja kaikissa kojuissa myytiin vain nahkatuotteita tai laukkuja. Toiseen kerrokseen emme koskaan menneetkään. Jatkoimme matkaa sivukujalle, mutta sielläkin vain nahkaa ja laukkuja. Puolen kilometrin matkalla vain nahkaa ja laukkuja, aina vain nahkaa ja laukkuja. Emme siellä mitään ostoksia tehneet, vaan lähdimme suurempaa katua pitkin. Kuljimme kahden ostarin ohi, joiden kyljissä luki jotain nahkasta ja laukuista. Sitten yllätti sade. Olimme hetken aikaa autosiltojen alla suojassa. Sitten lähdimme kulkemaan takaisin pain toisella puolella tietä. Sieltä puolelta tietä löytyi sentään muuta kuin nahkaa. Sade sen kuin yltyi. Päätimme seuraavaksi mennä suojaan ostarille. Järkytykseksemme sielläkin oli nahkaa ja laukkuja. Kolmessa kerroksessa oli ehkä kahta kojua ja ravintolaa lukuun ottamatta kaikki kojut täynnä nahkaa ja laukkuja.

Nahka ja laukku -reissun jälkeen suoritimme pikaisen visiitin hotellilla, jonka jälkeen lähdimme etsimään metroa. Hotellin respassa ei tajuttu ollenkaan sanoja metro, underground ja subway, joka minusta on vähän hassua. Lähdimme kokeilemaan onnea läheiseltä rautatieasemalta.

Asema oli tajuttoman pitkä, jossa oli monia ovia ja ihan sikana ihmisiä jonotti tai muuten vain parveili lähistöllä. Muutamien pysähtelemisien ja ihmettelemisien jälkeen löysimme metron. Metro oli tosi siistin oloinen. Automaatista saimme kätevästi ostettua muovipoletteja, joiden sisässä oli jonkin sortin siru. Metron portit aukesivat polettia pitämällä tunnistuspaikan päällä ja pois mennessä poletti piti tiputtaa portissa löytyvästä aukosta. Itse metrotunneli oli todella siistin näköinen. Tukholman metro on hikisintä tunkiotakin ankeampi paikka tähän nähden.

Metrolla yritimme päästä kävelykadulle. Tosin meillä ei ollut mitään muuta kuin Pietan tulostama kartta, josta ei saanut tarkkaa sijaintia metroasemaan nähden selville. Jonkin aikaa haahuiltuamme ja jollain ostarilla käytyamme kysyimme mainoksia jakaneelta mieheltä kävelykadun sijaintia. Mies pysäytti taksin ja kertoi tälle minne meidät pitää kärrätä. Matka kesti jotain 10-15 minuuttia ja tuli maksamaan 15 yuania. Jäi vahan hämäräksi kuljettajan käsimerkit matkan hinnasta. Mittarissa hetki ennen sammuttamista näkyi 13 yuania, jota Sobel yritti tarjota, mutta kuljettaja näyttää vielä kolmea sormea lisäksi. Kiinalaisen tavan mukaan ilmeisesti 13+3=15.

Kävelykadulta löytyi oletettavasti paljon ostareita ihan uusissa rakennuksissa. Ennen olen vain kuvista nähnyt valokylttejä, joiden tekstistä ei saa mitään selvää, vuorattuja katuja. Uusien tai vasta valmistumassa olevien rakennusten vieressä saattoi kohota vanhoja, ränsistyneitä kerrostaloja.

Ajattelimme syödä kävelykadun laitamilta löytyvässä ravintolassa kevyen keittopäivällisen. Taisimme siinä sitten tilata kaksi alkukeittoa koko porukalle ja yhden kasvisruoan. Joku ukko jatkuvasti vilkuili meidän pöytään meidän syömistouhua. Olimme ihan hämillämme koko touhusta. Kyllä meillä hauskaa oli ja naurettiin, että nyt ei ihan taida mennä tämä homma mallikkaasti. Saimme kelpo todisteen tästä, kun laskun tilattua tarjoilijatar naurahti työtoverilleen.

Illan hämärtyessä aloimme lähteä metroa kohti. Metrosta poistuessa oli tullut jo ihan pilkkopimeä, joka on Suomeen nähden ihan erilaista. Rautatieasemalla oli edelleenkin tosi paljon porukkaa. Tosi ihmeellistä huomata, että jossakin paikassa olisi tuommoinen ihmispaljous jatkuvasti.

Oli todella mukava päästä takaisin hotellin viileyteen todella tunkkaisesta ulkoilmasta.


( Kirjoitan jokaisen päivän jälkeen päivän plussat ja miinukset, joiden tarkoitus on olla myös lyhennelmä päivän tapahtumista. Samoja asioita saattaa toistua monena päivänä, enkä tule kirjoittamaan näitä uusiksi. Lisäksi kirjoitan näkemieni ulkomaalaisten määrän. )

Ulkomaalaisia nähty: 9

Päivän plussat ja miinukset:
+ Pietan tapaaminen
- pimeät taksit
- liian lämmintä ja kosteaa
+ tuuletuslaite
+ pienet kojut (ei koske nahka- ja laukkukojuja)
- nahka ja laukut
+ hyvät naurut nahasta ja laukuista
- sade
+ ruoka
+ turistien vähyys
+ meitä mollottavat silmäparit (ihan niin kuin eivät olisi ennen ulkomaalaisia nähneet)




Torstai 29.6. – Toinen ja viimeinen kokonainen päivä Guangzhoussa

Hotellin kiinalainen aamiainen oli kiehtova tavallisesti syömääni länsimaiseen aamupalaan nähden. Söin tuntemattomaksi jääneitä vihanneksia, kananmunan, vetistä riisipuuroa ja jonkin lihalla täytetyn taikinapullan.

Aamiaisen jälkeen lähdimme rautatieasemalle. Kävimme kysymässä lippuja seuraavana päivänä lähtevään Pekingin junaan. Istumapaikan hinta oli noin 250 yuania ja makuupaikka reilut 400 yunia. Matkan kestoksi sanottiin 22 tuntia. Samalta asemalta ei lähtenyt junia Hongkongiin, jonne Pietalla oli matka. Jouduimme siis matkustamaan metrolla toiselle asemalle.

Jouduimme vaihtamaan toiseen metrolinjaan matkalla. Se ei ollut ihan yhtä hieno kuin aikaisempi, mutta siisti kuitenkin. Itäinen juna-asema oli todella hieno. Ulkopuolella kohosivat todella tyyriin näköisiä kerrostaloja.

Pietalle lipun hommattua lähdimme kyselemään lentolippuja minulle ja Sobelille Pekingiin. Löysimme jopa yhden lentoyhtiön toimiston osoitteen perusteella ja pidimme tätä suurena saavutuksena. Ihan oikeasti! Tosin kyseinen lentoyhtiö ei myynyt lippuja Pekingiin. Lähistöltä löytyi jokin linna tapainen, nimeltään Sun yat-sen Memorial Hall. Sisäänpääsy puutarhaan ja sisälle oli 10 yuania. Sisällä oli suuri sali, jossa oli ihanan viileää. Paikallisilla oli käynnissä jotain harjoituksia suurempaa esitystä varten. Taustalla näkyi sirppi ja vasara -teemalla olevia kuvia. Olimme nähneet näitä kuvia aikaisemmin jo televisiossa. Lähdimme linnalta metrolla kohti eilisestä tuttua kävelykatua.

Vaikka minua onkin varoiteltu ostamasta mitään suoraan kujille myyvistä ruokapaikoista, niin oli ihan pakko ostaa vartaaseen laitettua mustekalaa. Aika väkevästi maustettu mustekala oli hieman sitkasta, mutta ihan mielenkiintoinen kokemus. Se ei maistunut juuri kanaa kummemmalta. Melkolailla heti löysimme kahvilasta ensimmäisen yleisökäyttöön tarkoitetun internetkoneen. Ei niitä liikaa tunnu Kiinasta löytyvän.

Pimeän tultua lähdimme etsimään Pietan kuulemien tietojen mukaisia markkinoita. Epäilimme markkinoiden löytymisiä tähän aikaan vuorokaudesta. Pitkään haahuiltuamme löysimme ulkomaisen ja kalliin kahvion. Sieltä saimme reissumme ihan ensimmäiset Tsing Tao -oluet. Helsingissä kuulimme bussissa töihin menossa olevalta lentoemännältä, että Kiinasta saa sitä ihan kaikkialta. Eipä pitänyt ihan paikkaansa. Hän kyllä sanoi käyneensä vain Pekingissä. Tsing Tao oli todella kuulemieni kehujen väärti. Ei varsinaisesti mitään päätä räjäyttävän ihmeellisen erikoista, mutta todella hyvää. Hintaa pullolliselle kertyi 20 yuania.

Ennen paluuta takaisin hotellille kiertelimme lähiympäristössä. Löysimme todella kivan näköisiä ulkobaareja ja nuorisohotellin. Jos palatessa pitää viettää yhtään yötä Guangzhoussa, niin aikomuksenamme on viettää ne yöt juurikin tässä hostellissa.


Ulkomaalaisia nähty: 16

Päivän plussat ja miinukset:
+ kiinalainen aamupala
+ todella tyylikäs Sun yat-sen Memorial Hall
+ mustekala (ainakin vielä, kun mitään haitallista ei ole tapahtunut)
++ Tsing Tao
- Tsing Taota pitäisi saada kaikkialta, mutta eipä saakaan

Voe pojat, voe pojat. Alkaa olla perhosia mahan pohjalla. Enää 146884 sekuntia jäljellä lähtöön. Lentokone siis ponkaisee ilmaan tiistaina klo 17.

Nyt vietän kaksi yötä kavereideni luona Helsingissä - nykyisessä kotikaupungissani, jossa mulla nykyisin ei ole kämppää. Matkaseurani, Sobel, saapuu tänne huomenissa.

Alustaviin suunnitelmiin kuuluu parin yön vietto Guagzhoussa (Kantonissa). Tämän jälkeen, heti kiinan kielen opittuamme, matka jatkuu junalla pohjoiseen :). Mielihalupohjalta tulemme löytämään itsemme jostain (toivottavasti) mielenkiintoisista mestoista. Ehkäpä pääsemme jossain vaiheessa Kiinan muurille asti. Matkaa Guagzhousta muurille on linnuntietä noin 2000 kilometriä eli herkullista junamatkailua on todella odotettavissa.