Torstai 21.6.
Aamulla pakkasin tavarani nopeasti ja haivyin Akihabaraan, elektroniikan ja animen ihmemaahan. Jalleen oli kuuma aurinkoinen paiva, joten nakkasin turhana painolastina olleen rinkan kolikkokaappiin.
Hetken kiertelyn ja isoon elektroniikkataloon tutustumisen jalkeen menin paikalliseen mangakahvilaan kyselemaan kavereilta IRCista neuvoja mihin Akihabarassa kannattaa tutustua. Eipa mennyt kauan kun olin saanut hyvan listan pelihalleista, animekaupoista ja vinkeista menna maid-kahvilaan.
Lahdin sitten kiertelemaan animekraasakauppoja. Voi sita tavaran maaran paljoutta. Sen ainakin lupaan, etta jeneja ei kotia ole paljon tulossa. Tuskin niita kuitenkaan on animetavaraan kaytettavaksi. Loysin myos useamman monikerroksisen pelihallin. Alakerta oli aina luovutettu ufo catcherien kayttoon ja niista pystyi voittamaan pienista leluista tyynyihin ja koulupukuihin asti. Muutamaa Evangelioniin liittyvaa yllatyspalloa lukuunottamatta mitaan muuta tavaraa en osta. Kaman roudaaminen ympari Japania ei tunnu kovinkaan viisaalta ratkaisulta.
Ennen poistumistani Akihabarasta etsin viela kasiini maid-kahvilan. Pyydan paikkani tupakoimattomien puolelta. Jostakin alyttomasta syysta tupakkapoydat ja tupakottomat poydat ovat samassa pienessa huoneessa. Kovasti tytto yritti minulle sanoa, etta istun tupakoimattomien poydassa ja naytti rajan, minka takaa tupakoivien poydat alkaa. Harmillisesti savu ei tata rajaa tuntenut. Yritin saada puhuttua itseni kaytavalla olevalle poydalle, eika tytto oikein tajunnut miksi sinne haluan. Joku hyvaa englantia puhuva asiakas tarjoutui kaantamaan ja sain tahtoni lapi.
Kahvilareissun jalkeen nappasin tavarani aseman kaapista ja lahden Uenoon etsimaan netista loytamaa halpaa hotellia. Uenossa katselin hetken aikaa aluetta ja luovuin toivosta. Paatin menna Shibuyassa jo todella tutuksi tulleeseen mangakahvilaan katsomaan saisiko sielta halpaa yopakettia.
Kahvilassa oli halpa (1500 jenia) oleva 8 tunnin paketti, mutta se oli nettipelipaketti, eika silla paassyt superkoppeihin. Kavin vain pari tuntia hengaamassa koneella ja etsin samalla uutta majoituspaikkaa. Sain paahani etsia kapselihotellia Shibuyasta ja sellainenhan sielta loytyi 3700 jenin hintaan.
Huonolla kartalla kompassilla yritin saada mahdollisimma tarkasti katsottua suunnan, etten vahingossakaan kavelisi huti. Kello lahestyi puolta yota ja minua vasytti kummasti. Suunta osui oikeaan ja loysin perille helposti. Ostin automaatista lipun, joka puolen metrin paassa olevalla tiskilla vaihdettiin ensiksi kenkakaapin avaimeen, joka puolestaan vaihtui seuraavassa kerroksessa olleeseen tavarakaapin avaimeen. Kavin tsekkaamassa kapselini kahdeksannesta kerroksesta ennen kylpyyn ja saunaan menemista.
Altaita oli vain kaksi, kylma ja kuuma. Kuumakaan ei ollut mielestani lahellakaan tarpeeksi kuumaa, mutta tulihan siella istuttua. Sauna oli Kyoton sentoossa olleen saunan tapainen. Lauteille viritetyt isot peflettien ja pyyhkeiden valimuotu oli aivan kauhea. Ne olivat imeneet hyvin vetta, joka sitten poltti takapuolta ja jalkapohjia varsin inhottavasti. Minkaan sortin kiuasta ei nakynyt, mutta telkkari loytyi! Joku olisi varmaan vaittanyt sita suomalaiseksi saunaksi, jos olisin sita kysynyt. Siina saunassa ei ollut minun lisaksi tasan mitaan muuta suomalaista.
Hyvan peseytymisen jalkeen kavin viela selkaani myllaamassa hierontasohvalla ja olin valmis nukkumaan. Kapselissa rupesin etsimaan valokatkoisijaa. Kokeilin erilaisia nappeja ja yhdesta meni kapselissa ollut pieni televisio paalle. Taysi jylkytyshan siella oli kaynnissa. Tiesin kapselihotelleista tammoisen kanavan loytyvan.
.
.
Perjantai 22.6.
Sain nukuttua kapselissa varsin hyvin, vaikka valilla jotain kuorsausta kuului ja aamulla ihmisten heratykset alkoivat piipittaa eri aikoihin. Kerasin kimpsuni ja lahdin Tokion sateessa jo uskomattomaan tuttuun mangakahvilaan. Poikkesin kuitenkin ensiksi automaatiravintolaan, jossa automaatista ostetaan lippu, joka annetaan ruokaa vastaan keittajalle. En tieda mita keittaja kysyi. Nyokyttelin paatani ja sain kylman soba-nuudelisatsin. Suhteellisen hyvaa oli nalkaan napostella ja lopulta paasin mangakahvilaan.
Tarkoituksenani oli etsia tietoa yobusseista Osakaan. Hirveasti ei tietoa irronnut ja menin Shinjukuun etsimaan mahdollista lipunmyyntia. En kuitenkaan sellaista loytanyt. Kadulla olleesta kartasta nain noin kilometrin paassa olevan turisti-info, jota kohti lahdin suunnistamaan. Pysyin kuitenkin maan alla, koska ilman sateenvarjoa ei minulla ollut innostusta kavella sateessa. Sen kartan jalkeen ei sitten mitaan viitteita tai missaan muussa kartassa ollut tietoakaan turisti-infosta. Tokio-vitutusmittarini alkoi kayda jo sen verran korkealla, etta parempi tehda asialle jotain ja paatin napata seuraavan shinkansenin Osakaan.Shinkansenin ikkunasta nain jo melkein taysin unohtamani Tokyo Towerin ensimmaisen kerran. Siella pitaa kayda sitten seuraavalla Tokio-visiitilla.
Varmaan melko suurelta osalta tympaantyminen johtuu matkan turtumisvaiheesta. Uutuudenviehatys alkaa olla takana, eika mikaan tunnu viela tutulta tai onnistuvan helpolla. Kaikki vaatii ponnistelua. Uskoisin siita paasevani yli muutamassa paivassa, jonka ajaksi katsoin parasta menna edes jollakin tavalla tuttuihin tai pienempiin piireihin. Suunnitelmani oli menna yhdeksi yoksi Osakaan ja seuraavana paivana Hiroshimaan.
Osakaan tultua menin lahes suorinta reittia vanhaan tuttuun mangakahvilaan Nambaan. Heti taman jalkeen lahdin tutustumaan koko yoksi Spa World -kylpylaan, josta olin kuullut kaveriltani paljon hyvaa.
Spa Worldissakin piti lippu ostaa ensiksi automaatista, joka vaihdettiin rannekkeeseen tiskilla. Koko yoajalle tuli hintaa 3700 - 700 = 3000 jenia (sain 700 alennusta palauttaessani netista tulostaman pienen kyselylapun). Ihmettelemisien ja pienten kiertelyiden jalkeen onnistuin heittamaan tavarat ja vaatteet kaappiin ja lahdin kiertelemaan mystillista kylpylaosastoa. Tassa kuussa oli miesten vuoro olla Eurooppa-osastolla. Saunoja ja altaita oli useita erilaisia Roomasta ja Atlantiksesta lahtien aina Suomeen. Suomalainen sauna kiinnosti kaikista eniten. Halusin paasta nakemaan minkalaisen hokotyksen japanilaiset ovat saaneet kyhattya tahan miljoonia maksaneeseen kylpylaan. Suoraan sanottuna paskaa taytettyna paskalla koko touhu oli. Olinkin tutustunut juuri samanlaisiin "suomalaisiin" saunoihin jo sentoossa Kiotossa ja kapselihotellissa Shibuyassa. Japanilaiset ovat kylla taitavia kopioijia alalla jos toisellakin, mutta miksi he eivat osaa kopioida mitaan oikein, mika liittyy kylpemiseen. Muovisudet muovisen hirsisaunan paalla oli aluksi ihan huvittava tapaus. Saunohuoneita loytyi kaksi, hieman viileampi ja kuumempi, josta loytyi kiuaskin! Voitte arvata heitettiinko siihen vetta. Lampoa oli mittarin mukaan pitkalti yli 100 astetta, olisipa se vain tuntunutkin silta. Lauteet ainakin oli ihan torkeen kuumat. Onneksi sentaan molemmista saunoista loytyi jokaisen suomalaisen saunan vakiovaruste eli telkkari. Poistuin varsin vinhaan saunasta ja jain ihailemaan todella kokon nakoisia tekokoivuja. Rupesin jo vahan nauramaan siina vaiheessa, kun tajusin kuusten takana pilkottavan taustakuvan. Hilliton vuoristomaisema tuntui niin taydellisesti kuuluvan suomalaisen saunan koristeeksi.
Aloin pikku hiljaa tajuta koko kylpylan homman. Yhta allasta lukuunottamatta kaikki oli taysin samanlaisia japanilaisia altaita. Vain lavasteet ymparilta oli erit. Roomalaisen altaan edustalta loytyi isoja patsaita, Suomalaisen saunan ymparoivien altaiden luona oli muovikivia ja Espanjalainen oli rakennettu jonkin muovikiviluolan sisaan. Ainoa valopilkku naissa oli Atlantiksen puolella oleva akvaario, jossa oli pari ihan uskomattoman friikin nakoista kalaa.
Pettymyksien jalkeen haippasin etsimaan nukkumapaikkaa kylpylaosaston ulkopuolelta. Isossa hallissa oli lukuisia nojatuoleja, jotka sai kaannettya vaakatasoon. Jokaisesta tuolista loytyi kaiuttimet, joista sai kuulumaan televisiokanavien aanet. Telkkarit puolestaan loytyi katosta parissa pitkassa rivissa. Hetken telkkarin tillottamisen ja oluen juonnin jalkeen rupesin nukkumaan. Nojatuoleilla oli mielettoman hyva nukkua. Jossakin valissa yota kuitenkin herasin tajuttoman kovaan kuorsaukseen. Jotkut eivat ilmeisesti osanneet nukkua nojatuolleilla ja saivat niskansa taitettua todella ihmeellisiin asentoihin. Vaihdoin paikkani toiselle puolelle salia, jossa lopulta sain taas unen.
*** Suomessa ollessani kirjoitin ensimmaisen matkaan liittyvan kirjoituksen. Siina kerroin, etta tulen ottamaan aikaa lentokoneen laskeutumisesta ensimmaiseen automaatista ostamaani olueen. Japaniin tultua hirveeta himoa ei ole alkoholia kohtaan ollut ja sain vasta talla kylpylareissulla ostettua ensimmaisen bissen automaatista. Tarkka aika oli 23.6. klo 00.15 eli 231,5 tuntia laskeutumisesta.
(Nyt en tieda minkalaista tekstia on tullut kirjoiteltua. Vasyneena olen nama kaksi paivaa naputellut. Toivottavasti kestitte.)
Uusimmat blogimerkinnät
- Ti 17.2. - Viimeinen kokonainen päivä 18.02.
- Ma 16.2. - Legendaarinen Kalashnikov 17.02.
- Su 15.2. - Teh vaellus 17.02.
- La 14.2. - Mielenkiintoisia löytöjä 17.02.
- Pe 13.2. - Alun ihmetykset takana 17.02.
- Matkoilla pitkästä aikaa \o/ 13.02.
- 12.6. 13.07.
- 11.7. 11.07.
- 10.7. 10.07.
- 9.7. 09.07.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2009 (8)
-
▼
2007 (26)
- ▶ heinäkuu 2007 (12)
- ▶ kesäkuu 2007 (13)
- ▶ huhtikuu 2007 (1)
- ▶ 2006 (13)
Blogi
21.-22.6.Perjantai 22.06.2007 09:21
19.-20.6.Keskiviikko 20.06.2007 07:55
Maanantai 19.6.
Kiotossa hengailua en kiireiden takia voinut jatkaa kahta yota pitempaan, silla tanaan tuli Gyururun sinkku myyntiin. Oli siis paastava Tokioon levya ostamaan, jonka mukana saattoi voittaa lipun seuraavan paivan konserttiin. Pakkasin kamani ja lahdin kavelemaan Kioton juna-asemaa kohti. Vaikka aurinko ei paistanut, niin hiki kirposi otsalle kosteasta ja kuumasta ilmasta.
Juna-asemalla kavin vaihtamassa suomesta ostamani junalipun vaihtolapun Japan Rail Pass -lippuun, jolla paasen kolmen viikon ajan reissaamaan shinkanseneilla (ei Nozomi-linjan) ja JR:n omistamilla muilla junilla.
Seuraavaksi menin hankkimaan paikkalipun junaan ja 20 minuutin paasta luotijuna lahtikin matkaan kohti Tokioa. Maisemat vaihtuivat hyvaa tahtia, vaikka vauhtia ei sisalta kasin niin tajuakaan. 2 tunnin 43 minuutin paasta 513,6 kilometria pitka matka oli ohi.
Sitten alkoikin ihmettely. Ihmista riitti valtavan kokoisella asemalla. Hetken ihmettelyn jalkeen loysin informaatiopisteen, josta sain Tokion kartan, mutta kaytannossa lahes hyodyton. Tokio on kuitenkin melko laaja alue ja kaikki kartassa oli pienta piiperrysta. Linjakarttaankin oli merkitty joka ikinen juna- ja metroasema, eika sen sekamelskan tulkitsemisesta jarkiajassa tahtonut tulla mitaan. Otin suunnaksi Shibuyan, koska tiesin Gyarurun levyja myyvan Tower Recordsin sijaitsevan siella.
JR-passilla paasin myos paikallisjunissa kulkemaan ilmaiseksi. Yksikaan juna ei tosin kulkenut suoraan Shibuyaan. Ensiksikin piti arpoa mihin junaan hyppaan, kun ei tahtonut olla hirvean selkeasti mitaan merkittyna. Onnistuin kuitenkin lahtemaan aina oikeaan suuntaan ja vaihto toiseen junaan Shinjukussa tapahtui ilman ongelmia.
Shibuyassa oli taas olo kuin kuutamolla. Ihmisia vilisi sinne ja tanne, eika minulla ollut alueesta mitaan tietoa ja rinkka painoi selassa. Jatin rinkan asematunnelin maksulliseen kaappiin ja lahdin etsimaan internetkahvilaa. Se loytyi yllattavan helposti. Tama paikka oli kaikista mangakahviloista kaikkein pahein. Pariin kerrokseen rakennettu, tyylikkaasti mustaan sisustettu, Shibuyan sydammessa sijaitseva mangakahvila oli taas niin <3. Olisi tehnyt mieli jaada sinne asumaan, mutta 420 jenin tuntitaksalla se ei olisi kovinkaan mahdollinen ratkaisu. Sain ongittua tiedon lahella sijaitsevasta Tower Recordista ja toisella puolella kaupunkia olevasta hostellista.
Seuraavaksi suuntasin Tower Recordsille. Siella ihmettelyjen jalkeen ostin Gyarurun DVD-CD-paketin ja menin arvontaan oikeuttavan lipun kanssa kaivamaan arpalaatikosta muovipalloa. Pallon vari oli punainen ja se oikeutti minut Gyarurun konserriin. Juuri tata olin tullut hakemaan. Sain valita klo 17 ja 19 naytoksista toisen, johon viela arvottiin paikkanumero. Valitsin myohemman, koska olin sopinut parin japanilaisen kanssa tapaamisen seuraavalle paivalle klo 15. Kyllapa oli hyva fiilis kavellessa takaisin asemaa kohti.
Asemalla tulikin sitten ongelmia. En meinannut loytaa millaan kolikkokaappia, jonne rinkkani jatin. Pitkan kiertelyn ja parin kyselyn jalkeen loysin maaranpaahani ja lahdin etsimaan reittia Minowassa olevalle hostellille. Paikallisjunien sekavuus oli jalleen hermoja raastavaa ja paatin kulkea koko matkan metrolla, koska kuitenkin joutuisin viimeset pari pysakkia metrolla kulkemaan. Metro oli jo huomattavasti selkeampi ihmisen kasityskyvylle.
Minowan asemalta reilun 5 minuutin kavelymatkan paasta loytyi hakemani hostelli, josta onnekseni loytyi viela yksi vapaa peti kolmen hengen huoneesta. Hintaa oli 3500 jenia. Tama tulikin vahan kalliimaksi yopymiseksi, mutta huoneesta sattui viela loytymaan DVD-soitin ja mullahan oli uunituore Gyarurun DVD-levy mukanani. Viimeksi olin harjoitellut Suomessa viikko sitten Boom Boom Meccha Macchon parapara-askelia ja mahdollisuus opetella askelia hostellilla koitui suureksi ilokseni. Huonekamppiksiakaan ei nakynyt ollenkaan, joten paasin treenaamaan biisia pitkalle yohon.
Melko hyvaa tuuria on koko paivan pitanyt. Kuulin hostellin respassa viela, etta toinen kamppiksistani on Suomesta. Onko tama jatkoa tuurilleni, vai pitaako onnea jotenkin kompensoida huonolla tuurilla?
.
.
Tiistai 20.6.
Aamulla tutustuin suomalaiseen kamppikseeni ja vaihdoimme vahan Japani-kuulumisia. Emme hirvean pitkaan kerenneet kuitenkaan juttelemaan, kun minulla oli jo suhteellisen kiire takaisin eilisesta tutulle Shibuyassa sijaitsevalle Tower Recordsille ostamaan Gyarurun levya kaverille Suomeen.
Reilun puolen tunnin metromatkan ja levyn ostamisen jalkeen menin tuhlaamaan aikaa edelliselta paivalta tuttuun torkean hienoon mangakahvilaan. Heti sielta menin metropysakin kolmannen uloskaynnin luokse odottamaan paria japanilaista, joiden kanssa olin sopinut tapaamisen. Heita tulikin sitten kolme, jotka kaikki olivat jollakin tavalla tuttuja Kuhmosta parilta viime kesalta.
Japanilaiset ehdottivat, etta menisimme Asakusaan katsomaan buddhalaista temppelia. Se sijaitsi toisella puolella Tokioa. Olin vahan epailevainen miten kerkeaisimme siella kaymaan, kun minun pitaisi olla reilun kolmen tunnin paasta takaisin Shibuyassa Gyarurun konserttia katsomassa. Heidan mielestaan kerkeaisimme hyvin, joten metromatka Asakusaa kohti alkoi. Jotenkin tuntui turhalta kulka Minowasta Shibuyaan, sielta Asakusaan ja tarkoituksena tulla takaisin Shibuyaan. Varsinkin, kun Minowa ja Asakusa ovat hyvin lahella.
Asakusassa oli pitka perinteikas kauppakatu, joissa vahan turhan monessa oli myytavana turistikraasaa. Vanhat rakennelmat ja temppeli olivat todella hienoja. Ihailujen jalkeen menimme syomaan sivukadulla olevaan ravintolaan. Jostakin mielipuolisesta syysta vasta nyt join ensimmaista kertaa alkoholia Japanin maaperalla oluen muodossa.
Heti syonnin jalkeen olikin lahdettava metrolla takaisin Shibuyaan. Kerkesin juuri taydellisesti paikalle. Kaverilleni ostaman levyn mukana voitin toisen paikan Gyarurun konserttiin, jossa oli huomattavasti parempi paikkanumero. Sen avulla paasin ihan eturiviin. Vahan ahistavaa oli kuitenkin istua kahden reilusti paalle 40 vuotiaan ukon valissa. Suurin osa yleisosta oli ehka minun ikaisia jatkia. (Linksun takaa loytyy tietoa Gyarurusta: http://wiki.theppn.org/Gyaruru )
Lopulta koitti suuri hetki ja Gyarurun jasenet saapuivat lavalle. Ennen tanssia he heittivat pitkaan lappaa, enka mina luonnollisestikaan ymmartanyt tasan yhtaan siita. Pitkan hopottelyn jalkeen alkoi tanssi. Oli todella mahtava fiilis seurata upeaa parapara-tanssia vain 2,5 metrin paassa tytoista. Amimi ja Sonene tekivat pienen mokankin, mutta hauskaahan se oli.
Boom Boom Meccha Maccho -biisin jalkeen tuli jalleen lappatuokio ja heti peraan he esittivat toisen biisin, jota en ollut koskaan kuullut tai nahnyt. Lopuksi oli viela kattelytilaisuus, jossa jokainen yleisosta paasi kattelemaan tyttoja ja vahan juttelemaankin. Pitihan minunkin kavasta pari sanaa sanomassa englanniksi. Kylla ne tytot osasivat faneistaan huolehtia. Niin hymyilivat, juttelivat ja vilkuttelivat pohottyneille ukoille - ja luonnollisesti minullekin.
Keikan jalkeen suunnistin jalleen kerran laheiseen mangakahvilaan, josta reilun tunnin hengailun jalkeen lahdin kiertelemaan Shibuyaa. Ennen poistumistani paikalta istuskelin maailman vilkkaimmaksi kutsutun tienristeyksen, Center gain, edustalla kaikkien jattinayttojen alla. On se vain niin kaunis paikka.
Minowan hostellille mennessa kavin viela syomassa ensimmaisen kerran raamen-nuudeleita. Lopulta hostelli paastyani totesin respan menneen jo kiinni. Eihan siina mitaan muuta, mutta tavarani olivat huoneen vaihdon takia nyt respassa lukkojen takana, eika minulla ollut avainta uuteen huoneeseen tai mitaan hajua mika se edes oli. Onneksi respan ikkunaan oli jatetty lappu, jossa kerrottiin huone ja peti. Ovikin oli auki, kun siella asui moni muukin.
Kiotossa hengailua en kiireiden takia voinut jatkaa kahta yota pitempaan, silla tanaan tuli Gyururun sinkku myyntiin. Oli siis paastava Tokioon levya ostamaan, jonka mukana saattoi voittaa lipun seuraavan paivan konserttiin. Pakkasin kamani ja lahdin kavelemaan Kioton juna-asemaa kohti. Vaikka aurinko ei paistanut, niin hiki kirposi otsalle kosteasta ja kuumasta ilmasta.
Juna-asemalla kavin vaihtamassa suomesta ostamani junalipun vaihtolapun Japan Rail Pass -lippuun, jolla paasen kolmen viikon ajan reissaamaan shinkanseneilla (ei Nozomi-linjan) ja JR:n omistamilla muilla junilla.
Seuraavaksi menin hankkimaan paikkalipun junaan ja 20 minuutin paasta luotijuna lahtikin matkaan kohti Tokioa. Maisemat vaihtuivat hyvaa tahtia, vaikka vauhtia ei sisalta kasin niin tajuakaan. 2 tunnin 43 minuutin paasta 513,6 kilometria pitka matka oli ohi.
Sitten alkoikin ihmettely. Ihmista riitti valtavan kokoisella asemalla. Hetken ihmettelyn jalkeen loysin informaatiopisteen, josta sain Tokion kartan, mutta kaytannossa lahes hyodyton. Tokio on kuitenkin melko laaja alue ja kaikki kartassa oli pienta piiperrysta. Linjakarttaankin oli merkitty joka ikinen juna- ja metroasema, eika sen sekamelskan tulkitsemisesta jarkiajassa tahtonut tulla mitaan. Otin suunnaksi Shibuyan, koska tiesin Gyarurun levyja myyvan Tower Recordsin sijaitsevan siella.
JR-passilla paasin myos paikallisjunissa kulkemaan ilmaiseksi. Yksikaan juna ei tosin kulkenut suoraan Shibuyaan. Ensiksikin piti arpoa mihin junaan hyppaan, kun ei tahtonut olla hirvean selkeasti mitaan merkittyna. Onnistuin kuitenkin lahtemaan aina oikeaan suuntaan ja vaihto toiseen junaan Shinjukussa tapahtui ilman ongelmia.
Shibuyassa oli taas olo kuin kuutamolla. Ihmisia vilisi sinne ja tanne, eika minulla ollut alueesta mitaan tietoa ja rinkka painoi selassa. Jatin rinkan asematunnelin maksulliseen kaappiin ja lahdin etsimaan internetkahvilaa. Se loytyi yllattavan helposti. Tama paikka oli kaikista mangakahviloista kaikkein pahein. Pariin kerrokseen rakennettu, tyylikkaasti mustaan sisustettu, Shibuyan sydammessa sijaitseva mangakahvila oli taas niin <3. Olisi tehnyt mieli jaada sinne asumaan, mutta 420 jenin tuntitaksalla se ei olisi kovinkaan mahdollinen ratkaisu. Sain ongittua tiedon lahella sijaitsevasta Tower Recordista ja toisella puolella kaupunkia olevasta hostellista.
Seuraavaksi suuntasin Tower Recordsille. Siella ihmettelyjen jalkeen ostin Gyarurun DVD-CD-paketin ja menin arvontaan oikeuttavan lipun kanssa kaivamaan arpalaatikosta muovipalloa. Pallon vari oli punainen ja se oikeutti minut Gyarurun konserriin. Juuri tata olin tullut hakemaan. Sain valita klo 17 ja 19 naytoksista toisen, johon viela arvottiin paikkanumero. Valitsin myohemman, koska olin sopinut parin japanilaisen kanssa tapaamisen seuraavalle paivalle klo 15. Kyllapa oli hyva fiilis kavellessa takaisin asemaa kohti.
Asemalla tulikin sitten ongelmia. En meinannut loytaa millaan kolikkokaappia, jonne rinkkani jatin. Pitkan kiertelyn ja parin kyselyn jalkeen loysin maaranpaahani ja lahdin etsimaan reittia Minowassa olevalle hostellille. Paikallisjunien sekavuus oli jalleen hermoja raastavaa ja paatin kulkea koko matkan metrolla, koska kuitenkin joutuisin viimeset pari pysakkia metrolla kulkemaan. Metro oli jo huomattavasti selkeampi ihmisen kasityskyvylle.
Minowan asemalta reilun 5 minuutin kavelymatkan paasta loytyi hakemani hostelli, josta onnekseni loytyi viela yksi vapaa peti kolmen hengen huoneesta. Hintaa oli 3500 jenia. Tama tulikin vahan kalliimaksi yopymiseksi, mutta huoneesta sattui viela loytymaan DVD-soitin ja mullahan oli uunituore Gyarurun DVD-levy mukanani. Viimeksi olin harjoitellut Suomessa viikko sitten Boom Boom Meccha Macchon parapara-askelia ja mahdollisuus opetella askelia hostellilla koitui suureksi ilokseni. Huonekamppiksiakaan ei nakynyt ollenkaan, joten paasin treenaamaan biisia pitkalle yohon.
Melko hyvaa tuuria on koko paivan pitanyt. Kuulin hostellin respassa viela, etta toinen kamppiksistani on Suomesta. Onko tama jatkoa tuurilleni, vai pitaako onnea jotenkin kompensoida huonolla tuurilla?
.
.
Tiistai 20.6.
Aamulla tutustuin suomalaiseen kamppikseeni ja vaihdoimme vahan Japani-kuulumisia. Emme hirvean pitkaan kerenneet kuitenkaan juttelemaan, kun minulla oli jo suhteellisen kiire takaisin eilisesta tutulle Shibuyassa sijaitsevalle Tower Recordsille ostamaan Gyarurun levya kaverille Suomeen.
Reilun puolen tunnin metromatkan ja levyn ostamisen jalkeen menin tuhlaamaan aikaa edelliselta paivalta tuttuun torkean hienoon mangakahvilaan. Heti sielta menin metropysakin kolmannen uloskaynnin luokse odottamaan paria japanilaista, joiden kanssa olin sopinut tapaamisen. Heita tulikin sitten kolme, jotka kaikki olivat jollakin tavalla tuttuja Kuhmosta parilta viime kesalta.
Japanilaiset ehdottivat, etta menisimme Asakusaan katsomaan buddhalaista temppelia. Se sijaitsi toisella puolella Tokioa. Olin vahan epailevainen miten kerkeaisimme siella kaymaan, kun minun pitaisi olla reilun kolmen tunnin paasta takaisin Shibuyassa Gyarurun konserttia katsomassa. Heidan mielestaan kerkeaisimme hyvin, joten metromatka Asakusaa kohti alkoi. Jotenkin tuntui turhalta kulka Minowasta Shibuyaan, sielta Asakusaan ja tarkoituksena tulla takaisin Shibuyaan. Varsinkin, kun Minowa ja Asakusa ovat hyvin lahella.
Asakusassa oli pitka perinteikas kauppakatu, joissa vahan turhan monessa oli myytavana turistikraasaa. Vanhat rakennelmat ja temppeli olivat todella hienoja. Ihailujen jalkeen menimme syomaan sivukadulla olevaan ravintolaan. Jostakin mielipuolisesta syysta vasta nyt join ensimmaista kertaa alkoholia Japanin maaperalla oluen muodossa.
Heti syonnin jalkeen olikin lahdettava metrolla takaisin Shibuyaan. Kerkesin juuri taydellisesti paikalle. Kaverilleni ostaman levyn mukana voitin toisen paikan Gyarurun konserttiin, jossa oli huomattavasti parempi paikkanumero. Sen avulla paasin ihan eturiviin. Vahan ahistavaa oli kuitenkin istua kahden reilusti paalle 40 vuotiaan ukon valissa. Suurin osa yleisosta oli ehka minun ikaisia jatkia. (Linksun takaa loytyy tietoa Gyarurusta: http://wiki.theppn.org/Gyaruru )
Lopulta koitti suuri hetki ja Gyarurun jasenet saapuivat lavalle. Ennen tanssia he heittivat pitkaan lappaa, enka mina luonnollisestikaan ymmartanyt tasan yhtaan siita. Pitkan hopottelyn jalkeen alkoi tanssi. Oli todella mahtava fiilis seurata upeaa parapara-tanssia vain 2,5 metrin paassa tytoista. Amimi ja Sonene tekivat pienen mokankin, mutta hauskaahan se oli.
Boom Boom Meccha Maccho -biisin jalkeen tuli jalleen lappatuokio ja heti peraan he esittivat toisen biisin, jota en ollut koskaan kuullut tai nahnyt. Lopuksi oli viela kattelytilaisuus, jossa jokainen yleisosta paasi kattelemaan tyttoja ja vahan juttelemaankin. Pitihan minunkin kavasta pari sanaa sanomassa englanniksi. Kylla ne tytot osasivat faneistaan huolehtia. Niin hymyilivat, juttelivat ja vilkuttelivat pohottyneille ukoille - ja luonnollisesti minullekin.
Keikan jalkeen suunnistin jalleen kerran laheiseen mangakahvilaan, josta reilun tunnin hengailun jalkeen lahdin kiertelemaan Shibuyaa. Ennen poistumistani paikalta istuskelin maailman vilkkaimmaksi kutsutun tienristeyksen, Center gain, edustalla kaikkien jattinayttojen alla. On se vain niin kaunis paikka.
Minowan hostellille mennessa kavin viela syomassa ensimmaisen kerran raamen-nuudeleita. Lopulta hostelli paastyani totesin respan menneen jo kiinni. Eihan siina mitaan muuta, mutta tavarani olivat huoneen vaihdon takia nyt respassa lukkojen takana, eika minulla ollut avainta uuteen huoneeseen tai mitaan hajua mika se edes oli. Onneksi respan ikkunaan oli jatetty lappu, jossa kerrottiin huone ja peti. Ovikin oli auki, kun siella asui moni muukin.
17.-18.6.Maanantai 18.06.2007 10:10
Sunnuntai 17.6.
Aamulla herattya ja syotya pikanuudeleita, annoin avaimen pois ja jatin tavarani tiskin taakse kaupunkikiertelyn ajaksi. Ensimmaisena kavelin jo melko vakiopaikaksi tulleeseen mangakahvilaan Nambaan.
Parin tunnin koppi-istumisen jalkeen menin Namban asemalle, jossa minun oli tarkoitus tavata Maiko, jonka kanssa olin edellisena paivana sopinut tapaamisen puhelimessa. Han oli tullut autolla, joten jatkoimme silla matkaa. Kavimme hakemassa sen tosi siistista parkkihallista. Auto ajetaan hissiin, josta se siirretaan automaattisesti pinoon. Ei tarvitse vaivautua ainakaan ajelemaan ohuita kaytavia pitkin ja sarhaamaan olemattoman kokoisiin karsinoihin. Aluksi oli tosi friikin tuntoista istua autossa pelkaajan paikalla vasemmalla puolella.
Suuntasimme Etela-Osakaan, jossa menimme syomaan soba-nuudeleita. Talla kertaa opettelun kanssa paasin melko helpolla, kun pystyin ottamaan suoraan mallia Maikolta ja kysymaan epaselvassa tilanteessa neuvoa. Kylla ruoka maittoi ja lahdimme autolla takaisin pohjoiseen.
Tarkoitukseni oli karistaa Osakan polyt jaloista ja suunnata junalla tai bussilla Kiotoon. Haimme tavarani hostellilta ja Maiko heitti minut juna-asemalle, jonne ilmeisesti hanellakin oli tarkoitus menna. Junalippu maksoi 330 jenia eli ei todellakaan paha hinta Suomeen nahden.
Noin tunnin junamatkan jalkeen etsin asemalta turisti-infon. Tarkoitukseni oli saada tietoa mangakahviloista ja sentoista. Saan lajan paperia mukaan niista plus nahtavyyksista ja busseista. Seuraavaksi suuntaan laheiseen sentoon, jossa ei todellakaan osattu yhtaan englantia. Menin miesten pukuhuoneeseen ja siella joku rupesi jotain kyselemaan minulta japaniksi. Ymmarsin sanojen valista sanan "otoko" eli mies. Sanoin muutaman sanan englantia ja he varmasti aanestani saivat paateltya minun olevan mies. Sen jalkeen homma meneekin ihan saatamiseksi. En tieda yhtaan miten pukuhuoneessa tuli toimia. Miehet kayvat kutsumassa sentoon pitajan ja han yrittaa jotenkin opastaa minua. Lopulta olen valmis menemaan pesupuolelle, josta loytyi useampia altaita. Onneksi tiedan jotain sentoista, enka heti ensimmaisena mennyt pulikoimaan niihin, vaan peseydyin huolella. Sitten vain kokeilemaan minkalaista vetta altaista loytyy. Oli kylmaa, lamminta, kuumaa ja poreallasta. Loytyipa sielta viela saunakin. Nayttipa olevan viela "Finrando no sauna".
Pitkan pulikointisession jalkeen lahdin kavellen kohti keskustaa etsimaan mangakahvilaa. Asemalla saadusta listasta valitsin halvimman, jota ei tahtonut millaan loytya. Kysyin neuvoa ravintolan edessa olleelta mainostajalta. Han neuvoi minut viereiselle kavelykadulle, josta sita ei kuitenkaan loytynyt. Mietiskelytauon aikana joku hyvaa englantia puhua tytto tuli kysymaan voiko han auttaa. Palasimme jonkin matkaa, jossa etsiskely alkoi. Han osasi osoitteen perusteella nayttaa paikan suunnilleen ja lopulta loysimme portaat kellariin, jossa sen olisi pitanyt olla. Siella oli kuitenkin joku ravintola, jonka tyontekija sanoi meille, etta silla paikalla on joskus ollut mangakahvila. Valitsin listaltani seuraavan, joka oli todella lahella. Sen loytamiseen en enaa apuja tarvinnut. Neuvojani oli kaupungilla jakamassa free hugeja, joten halasimme ja hyvastelimme toisemme. Todella hyvaa palvelua, apua tullaan tarjoamaan ilman kysymista ja saa viela halinkin kaupan paalle.
Mangakahvila oli suurin tahan mennessa olleista. 10 tunnin paketti maksoi vajaa 2000 jenia + minun piti ostaa 300 jenin hintainen vierailijalippu. Samaan hintaan olisi voinut rekisteroityakin, eika enaa koskaan olisi tarvinnut maksaa 300 jenin lisahintaa, mutta en voinut tehda sita, koska en asu Japanissa. Tasta paikasta loytyi hieman tilavampi koppi, jossa nahkapenkista sai nostettua jalkatuen. Ilmaistarjoilupuolelta loytyi normaalien limpparien, kaakaon ja teen lisaksi pehmista ja ainakin miljoonaa erilaista kahvia. Kahviosasto piti jattaa tietenkin kokonaan valiin, kun en semmoisia myrkkyja juo.
Hetken surffailun jalkeen rupesin nukkumaan. Hyvan nukkumisasennon loytaminen olikin sitten vahan hankalaa.
.
.
Maanantai 18.6.
Herasin varhain aamulla en niin hyvin nukkuneena. En ole kovinkaan tottunut nukkumaan penkilla, joten uni oli melko katkeilevaa. Kavin tilaamassa tiskilta jotain aamupalaakin, joka toimitettiin koppiini. Riisia, kalaa ja misokeittoa irtosi 350 jenilla. Koko reissulle hintaa tuli 2910 jenia, kun tulin olleeksi hieman yliaikaa.
Valittomasti poistumisen jalkeen lahdin etsimaan netista loytamaani hostellia joen toiselta puolelta. Sade haittasi fiilistani melkoisesti, mutta onneksi se ei hirmuisen suuri ollut ja hostellikin oli lahella.
Kirjauduin sisaan jo aamuvarhain, vaikka varsinainen kirjautumisaika ei ollut viella lahellakaan. Ilmeisesti asukkaiden vahainen maara mahdollisti taman. 2500 jenia yosta todella lahella keskustaa ei ole ollenkaan paha.
Suunnittelin paivan tekemisia jonkin aikaa, eika hirmuista hinkua ollut suuremmalle kiertelylle sateen takia. Hostellista poistuessani sain matkaani hostellin puolesta sateenvarjon, etten ihan kastuisi.
Otin maaranpaaksi Kiyomizun temppelin. 300 jenin hintaan paasi kiertamaan temppelialuetta, josta avautui kivat nakymat kukkulalle ja alas kaupunkiin. Sadekin raukesi sopivasti ja oli todella hyva kierrella. Ennen tanne paasya olin ajatellut, etta sateen takia ei varmaan hirveeta tungosta ole, mutta kylla siella populaa riitti.
Palatessani kavin matkan varrelta ostamassa ruokaa, jota menin hostellille tekemaan. Pidemman aikaa siella oltua paatin viela tehda kavelymatkan keskustaan. Talla kertaa sain rauhassa katsella ymparilleni ilman ylimaaraista repun aiheuttamaa painolastia. Keskustassa nakyi todella paljon nuorta vakea muotihepeneissa.
Aamulla herattya ja syotya pikanuudeleita, annoin avaimen pois ja jatin tavarani tiskin taakse kaupunkikiertelyn ajaksi. Ensimmaisena kavelin jo melko vakiopaikaksi tulleeseen mangakahvilaan Nambaan.
Parin tunnin koppi-istumisen jalkeen menin Namban asemalle, jossa minun oli tarkoitus tavata Maiko, jonka kanssa olin edellisena paivana sopinut tapaamisen puhelimessa. Han oli tullut autolla, joten jatkoimme silla matkaa. Kavimme hakemassa sen tosi siistista parkkihallista. Auto ajetaan hissiin, josta se siirretaan automaattisesti pinoon. Ei tarvitse vaivautua ainakaan ajelemaan ohuita kaytavia pitkin ja sarhaamaan olemattoman kokoisiin karsinoihin. Aluksi oli tosi friikin tuntoista istua autossa pelkaajan paikalla vasemmalla puolella.
Suuntasimme Etela-Osakaan, jossa menimme syomaan soba-nuudeleita. Talla kertaa opettelun kanssa paasin melko helpolla, kun pystyin ottamaan suoraan mallia Maikolta ja kysymaan epaselvassa tilanteessa neuvoa. Kylla ruoka maittoi ja lahdimme autolla takaisin pohjoiseen.
Tarkoitukseni oli karistaa Osakan polyt jaloista ja suunnata junalla tai bussilla Kiotoon. Haimme tavarani hostellilta ja Maiko heitti minut juna-asemalle, jonne ilmeisesti hanellakin oli tarkoitus menna. Junalippu maksoi 330 jenia eli ei todellakaan paha hinta Suomeen nahden.
Noin tunnin junamatkan jalkeen etsin asemalta turisti-infon. Tarkoitukseni oli saada tietoa mangakahviloista ja sentoista. Saan lajan paperia mukaan niista plus nahtavyyksista ja busseista. Seuraavaksi suuntaan laheiseen sentoon, jossa ei todellakaan osattu yhtaan englantia. Menin miesten pukuhuoneeseen ja siella joku rupesi jotain kyselemaan minulta japaniksi. Ymmarsin sanojen valista sanan "otoko" eli mies. Sanoin muutaman sanan englantia ja he varmasti aanestani saivat paateltya minun olevan mies. Sen jalkeen homma meneekin ihan saatamiseksi. En tieda yhtaan miten pukuhuoneessa tuli toimia. Miehet kayvat kutsumassa sentoon pitajan ja han yrittaa jotenkin opastaa minua. Lopulta olen valmis menemaan pesupuolelle, josta loytyi useampia altaita. Onneksi tiedan jotain sentoista, enka heti ensimmaisena mennyt pulikoimaan niihin, vaan peseydyin huolella. Sitten vain kokeilemaan minkalaista vetta altaista loytyy. Oli kylmaa, lamminta, kuumaa ja poreallasta. Loytyipa sielta viela saunakin. Nayttipa olevan viela "Finrando no sauna".
Pitkan pulikointisession jalkeen lahdin kavellen kohti keskustaa etsimaan mangakahvilaa. Asemalla saadusta listasta valitsin halvimman, jota ei tahtonut millaan loytya. Kysyin neuvoa ravintolan edessa olleelta mainostajalta. Han neuvoi minut viereiselle kavelykadulle, josta sita ei kuitenkaan loytynyt. Mietiskelytauon aikana joku hyvaa englantia puhua tytto tuli kysymaan voiko han auttaa. Palasimme jonkin matkaa, jossa etsiskely alkoi. Han osasi osoitteen perusteella nayttaa paikan suunnilleen ja lopulta loysimme portaat kellariin, jossa sen olisi pitanyt olla. Siella oli kuitenkin joku ravintola, jonka tyontekija sanoi meille, etta silla paikalla on joskus ollut mangakahvila. Valitsin listaltani seuraavan, joka oli todella lahella. Sen loytamiseen en enaa apuja tarvinnut. Neuvojani oli kaupungilla jakamassa free hugeja, joten halasimme ja hyvastelimme toisemme. Todella hyvaa palvelua, apua tullaan tarjoamaan ilman kysymista ja saa viela halinkin kaupan paalle.
Mangakahvila oli suurin tahan mennessa olleista. 10 tunnin paketti maksoi vajaa 2000 jenia + minun piti ostaa 300 jenin hintainen vierailijalippu. Samaan hintaan olisi voinut rekisteroityakin, eika enaa koskaan olisi tarvinnut maksaa 300 jenin lisahintaa, mutta en voinut tehda sita, koska en asu Japanissa. Tasta paikasta loytyi hieman tilavampi koppi, jossa nahkapenkista sai nostettua jalkatuen. Ilmaistarjoilupuolelta loytyi normaalien limpparien, kaakaon ja teen lisaksi pehmista ja ainakin miljoonaa erilaista kahvia. Kahviosasto piti jattaa tietenkin kokonaan valiin, kun en semmoisia myrkkyja juo.
Hetken surffailun jalkeen rupesin nukkumaan. Hyvan nukkumisasennon loytaminen olikin sitten vahan hankalaa.
.
.
Maanantai 18.6.
Herasin varhain aamulla en niin hyvin nukkuneena. En ole kovinkaan tottunut nukkumaan penkilla, joten uni oli melko katkeilevaa. Kavin tilaamassa tiskilta jotain aamupalaakin, joka toimitettiin koppiini. Riisia, kalaa ja misokeittoa irtosi 350 jenilla. Koko reissulle hintaa tuli 2910 jenia, kun tulin olleeksi hieman yliaikaa.
Valittomasti poistumisen jalkeen lahdin etsimaan netista loytamaani hostellia joen toiselta puolelta. Sade haittasi fiilistani melkoisesti, mutta onneksi se ei hirmuisen suuri ollut ja hostellikin oli lahella.
Kirjauduin sisaan jo aamuvarhain, vaikka varsinainen kirjautumisaika ei ollut viella lahellakaan. Ilmeisesti asukkaiden vahainen maara mahdollisti taman. 2500 jenia yosta todella lahella keskustaa ei ole ollenkaan paha.
Suunnittelin paivan tekemisia jonkin aikaa, eika hirmuista hinkua ollut suuremmalle kiertelylle sateen takia. Hostellista poistuessani sain matkaani hostellin puolesta sateenvarjon, etten ihan kastuisi.
Otin maaranpaaksi Kiyomizun temppelin. 300 jenin hintaan paasi kiertamaan temppelialuetta, josta avautui kivat nakymat kukkulalle ja alas kaupunkiin. Sadekin raukesi sopivasti ja oli todella hyva kierrella. Ennen tanne paasya olin ajatellut, etta sateen takia ei varmaan hirveeta tungosta ole, mutta kylla siella populaa riitti.
Palatessani kavin matkan varrelta ostamassa ruokaa, jota menin hostellille tekemaan. Pidemman aikaa siella oltua paatin viela tehda kavelymatkan keskustaan. Talla kertaa sain rauhassa katsella ymparilleni ilman ylimaaraista repun aiheuttamaa painolastia. Keskustassa nakyi todella paljon nuorta vakea muotihepeneissa.
12.-16.6.Lauantai 16.06.2007 05:05
Tiistai 12.6.
Lopultakin kauan odotettu matkapaiva on koittanut \o/
Pakkasin kamat loppuun ja lahdin Sobelin kanssa Makelantien bussipysakkia kohti. Ennen bussiin menemista kavimme horppaamassa bisset jonkin sortin katoksessa Makelan uimakeskuksen puistikossa.
Pysakille paastya tuli otettua pienet englantitreenit ulkomaalaisen pukumiehen kanssa hopotellessa.
Lentokentalle saavuin kolmisen tuntia ennen lentoa. Ei ainakaan tarvinnut hoppuilla minkaan kanssa. Tax freesta kavin ostamassa viimeiset meniaisostokset ja suunnistin rahanvaihtopisteelle. Siella kuitenkin jenin kurssi oli vain 154, joka oli mielestani todella kehno. Paatin ottaa riskin ja jattaa jenien vaihdon Japaniin.
Paikkani lentokoneessa oli yhden pykalan paassa ikkunasta liettualaisen japanin opiskelijan vieressa. Matka meni jonkin verran nopeammin hanen kanssa jutellessa.
Yo tuli melko nopeasti, kiitos matkustamisen itaan. Minua ei kuitenkaan vasyttanyt yhtaan, enka saanut nukuttua ollenkaan.
.
.
Keskiviikko 13.6.
Lentoreitti meni lahelta Hohhotia, Pekingia ja Soulia. Yritin Pekingin kohdalla katsella ikkunasta nakisinko mitaan tuttua viime kesan Pekingin matkalta. Pimeys ja pilvisyys kuitenkin esti nakemisen. Lentokone saapui perille ajallaan kello 8.45.
Passin tarkastuksessa minulle tuli suuria ongelmia. Maahantulolappuun piti kirjoittaa osoite Japanissa. En muistanut Suomen paassa varata hostellia/hotellia, joten eihan minulla mitaan osoitetta ollut. Passin tarkastaja ohjasi minut pyodalle, jossa oli tyhjia maahantulolappuja ja ohjeet tayttamiseen. Tilanteeseeni ei kuitenkaan loytynyt yhtaan apua sielta. Jain odottamaan jonojen haviamista ja menin sitten kokeilemaan uudestaan. Juttelin ekaksi asiasta tarkistuspisteiden edessa olleen poliisisedan kanssa. Han kehoitti minua menemaan toiseen tarkistuspisteeseen, jossa tarkastaja kysyi hotellin osoitetta. Olin jo vahan semmosissa fiiliksissa, etta ei tamakaan minua paasta, kun sanoin, etta minulla ei ole hotellia. Han kuitenkin teki kaikki tarvittavat toimenpiteet passiin ja paasti minut menemaan.
Seuraavaksi kavin nappaamassa rinkkani liukuhihnalta. Tullauspisteella virkailija rupesi kyselemaan kaikenlaista. Ilmeisesti oli tylsaa ja hiljaista, kun lahes kaikki turistit olivat jo menneet ohi. Onneksi han ei kuitenkaan ruvennut tonkimaan tavaroitani.
Ensimmaisena minun taytyi loytaa rahanvaihtopiste. Alkoi jo hymyilyttamaan kummasti, kun rahanvaitopisteella oli lappu luukulla. Olisi ollut ihan kiva saada viimestaan nyt vaihdettua paikallista valuuttaa. Onneksi toisella puolella kaytavaa oli vaihtopaikka - luonnollisestikin hillittomalla jonolla. Kurssi oli 158, joten vaihtamisen jattaminen Japaniin oli todella kannattavaa. Voitin 5600 jenia.
Rahan vaihtamisen jalkeen oli aika suunnitella minne pain lahden Osakassa. Suhteellisen pitkan netin ja kartan selailun jalkeen paatin matkustaa junalla Shin-Imamiyan aseman lahettyvilla olevaan halvan oloiseen hotelliin. Lentokentan juna-asemalla meni hetki zoomaillessa, kun siella oli 2-3 eri firman lipunmyyntikoneet ja omat portit laiturille. Pyysin jonkin sortin univormuun pukeutuneelta apua JR:n lippuautomaatien edessa. Han ei puhunut kuin muutaman sanan englantia ja senkin tosi hiljaa. Han osoitti automaattien edessa ollutta kylttia ja puhui jostain aksidentosta. Sain ostettua lipun toisen firman automaatista 890 jenilla. Asemalaiturilta minun piti ostaa viela 500 jenilla paikkalippu.
Junamatkalla nain kilometritolkulla ahtaasti rakennettuja taloja. Talojen valissa olleet pienet riisipellot oli tosi siistin nakosia. Niiden rinnalla suomalaisten perunapellot omakotitalojen pihalla kalpenee kertaheitolla.
Paastyani Shin-Imamiyan asemalle vuorossa oli netissa nakemani hotellin etsiminen. En kuitenkaan loytanyt sita lentokentalla piirtamastani kartasta huolimatta. Silla alueella nain useampia kyltteja, joissa luki katakanalla "hoteru". Yritin pariin menna, mutta niissa huiskututtiin katta ja sanottiin jotain "dame, dame". Ehka paikka oli taysi tai sitten he eivat halunneet nahda rumaa naamaani. Menin hotelliin, jossa luki lansimaisin kirjaimin hotel. Siella osattiin puhua englantia jopa ihan hyvin ja sain huoneen yhdeksi yoksi 10. kerrokseen kolmen tatamin huoneeseen. Hintaa yolle tuli 1800 jenia.
Kavin nakkaamassa tavarat huoneeseen ja lahdin kiertamaan lahiymparistoa. Lahdin kohti lahella olevaa Spa Worldia. Se on jonkin sortin iso kylpyla, josta olen kuullut paljon kehuja. Se olikin yksi syy minka takia tulin juuri talta alueelta etsimaan majapaikkaa. Kavelin aika summa mutikassa sinne pain ja paadyin kivan nakoiselle kavelykadulle. Sielta loytyi useiden ravintoloiden ja liikkeiden lisaksi karaokepaikka ja pachinkohalleja.
Kavin syomassa todella maittavan aterian, jonka jalkeen alkoi todella ramaista. Menin takaisin hotellille, jossa ajattelin ottaa puolen tunnin tirsat. Nukkumiseni kuitenkin venahtaa yli kahden tunnin mittaiseksi. Yritan pysytella hereilla ja katson nollat taulussa baseballia televisiosta. Lopulta saan kammettua itseni ylos ja lahden kaymaan katolla katsomassa lahiymparistoa. Kaupunki ja varsinkin kavelykadun suunta naytti hamaran aikaan todella natilta. Oli ihan pakko paasta sinne takaisin.
Suurin tavoitteeni oli loytaa internetkavila. Noin tunnin kiertelyn jalkeen luovuin toivosta ja lahdin hotellia kohti. Satuin huomaamaan matkan varrella mangakahvilan, jossa paasin nettiin. 150 jenilla sai surffailla puoli tuntia netissa, lukea mangaa ja juoda ilmaisia alkoholittomia juomia. Ainut haitta oli tupakkaa polttavat vierustoverit.
Tunnin surffailun jalkeen palaan hotellille nukkumaan.
.
.
Torstai 14.6.
Herasin aamulla viiden aikaan johtuen edellisen paivan paivaunista. Kello 8 otin kamat matkaan ja lahdin kohti eilista mangakahvilaa, josta oli tarkoitus loytaa joku kiva hostelli. Jostakin syysta mangakahvila ei vain osunut silmaan. Harhailin pitkaan ympariinsa ja paatin lahtea taysin uusille seuduille. Katsoin kartasta kivan kuuloisen ja suhteellisen keskeiselta paikalta aseman, jonne metrolla karautin.
Kitahamaan paastyani otin suunnakseni suunnilleen lannen. Pitkan aikaa kaveltyani paatin menna mukavan nakoiseen kahvilaan horppaamaan jotain kylmaa juotavaa ja lepuuttamaan hartioita. Minullahan oli tayspakkaus mukana. Kahvilan tati puhui jonkin verran englantia ja jonkin verrain saimme juttua vaihdettua syodessani mooninku setto'a, johon kuului paahtoleipaa, muna ja juoma (350 jenia). Oli ihana laskea rinkka selasta ja istua. Kysyin lahtiessani tietaisiko han internetkahvilaa, mutta silla alueella semmoisia ei kuulemma ole.
Jonkin matkaa kahvilalta kaveltya menin metroasemalle. Huomasin kulkeneeni pitkan matkan itaan pain, vaikka suuntana oli lansi. Olin ilmeisesti mokannut kompassia katsoessa pahan kerran. Onneksi mulla ei ollut maaranpaata alun pitaenkaan, niin en paljoa tassa touhussa menettanyt. Nyt kaytin aivojani ensimmaisen kerran koko paivana ja keksin, etta voisin menna jonnekin turisti-infoon kyselemaan internetkahvilaa. Suunnaksi siis Namban asema, joka sijaitsi melko keskeisella paikalla.
Namban asema oli suurin tahan asti olleista asemista ja nyt alkoi ensimmaista kertaa olemaan ihmisia oikeasti ymparilla. Turisti-infosta sain uuden kartan ja tiedon lahella olevasta mangakahvilasta. Onnistuin kavelemaan kertaalleen ohi ja ehka toisenkin kerran, jos en olisi sattumoisin pysahtynyt pienen ostarin edessa olevan infokyltin eteen, jossa luki eri kerrosten liikkeiden nimet katakanalla. Menkoon ohi kaveleminen vasymyken piikkiin, koska todellakin unohdin kavellessa mita olin tekemassa.
Kapusin hissilla neljanteen kerrokseen, jossa avautui todella hieno ja iso mangakahvila. Samalla se oli hieman kalliimpi kuin edellisen paivan mangakahvila (180 jenia / puoli tuntia). Otin koneen jonkin sortin ryhmapelihuoneesta, jossa oli vahan epamiellyttavat baarijakkaran takaiset penkit. Luonnollisesti taallakin oli ilmaiset soft drinkit. Niitten saannista huolehti kolme isoa juoma-automaattia, joista sai jos jonkinmoista lipitettavaa. Sai limua, mehua, kahvia ja kaakota, joista kahta viimeista kuumana tai jaiden kera. Minun piti olla todella tarkkana, etten vahingossa mene ottamaan kahvia. Paasin ensimmaista kertaa kokeilemaan japanilaista scifiponttoa, joka oli aluksi melko pelottavan tuntoinen lammitetyn istuimen ansiosta. Ihan niin kuin joku olisi istunut siina hetkea aikasemmin. Tunti kului kuin siivilla ja sain netista tiedon mukavan oloisesta hostellista yhden metropysakin paassa nykyisesta olinpaikastani.
Kuljin taman suhteellisen lyhyen matkan metrolla. Olin mielestani roudannut rinkkaa ihan tarpeeksi selassani, eika ajatus uudesta eksymisesta napannut yhtaan. Hostelli loytyi suhteellisen helposti, mutta sisalle rakennukseen en paassyt. Puhelin kylla oli, mutta kukaan ei sielta vastannut. Viitisen minuuttia odottelin oven edessa ja joku japanilaismies paasti minut sisaan kulkiessaan. Nousin hissilla hostellin kerrokseen, jossa tuli eteeni jalleen lukittu ovi. Soitin ovikelloa ja tanskalainen nainen tuli sen avaamaan. Han naytti hieman paikkoja ja sanoi, etta hostellin pitaja, Keiko-san, ei ole paikanpaalla. Han pyysi odottamaan noin tunnin. Jain odottamaan olohuoneeseen Keikoa, jossa paatin kayttaa aikani hyodyllisesti ottamalla paivaunet sohvalla. Jalleen puolen tunnin unet karkasivat kolmen tunnin mittaisiksi.
Herattyani hostellin pitajaa ei nakynyt vielakaan. Paikalle tuli pari nuorta kiinalaista, joiden kanssa juttua heittaessa Keiko lopultakin tuli. Hanen mukanaan tuli myos suomalainen tytto. On tamakin nyt jotain, toinen paiva Japanissa ja jo tormaan suomalaiseen! Onkohan kyseessa hyva, vai huono tuuri?
Taman tormaamisen ja pienen jutustelun jalkeen lahdin kiinalaisten kanssa etsimaan ravintolaa. Toinen kiinalaista halusi nuudeleita, joten yritimme loytaa nuudeliravintolan. Harhailujen jalkeen saimme eraasta ravintolasta tiedon nuudeliravintolasta. Kysyimme pariin otteeseen ohikulkijoilta suuntaa, joista toinen soitti puhelimella jonnekin. Han antoi meille tarkan suunnan ja ravintolan puhelinnumeron. Olen kuullut, etta japanilaiset ovat avuliaita ja tama todisti asian pitkalti.
Nuudeliravintolassa ostimme kolme erilaista udon-nuudeliateriaa, joita jokaista maistelimme omaa tahtia. Voin vakuuttaa, etta ne olivat ihan omaa luokkaansa kuin pussinuudelit.
Palasimme hostellille, jossa hengailun jalkeen menin nukkumaan kuuden hengen huoneeseen.
.
.
Perjantai 15.6.
Paivan suunnitelmani oli menna syomaan aamupalaksi okonomiyakia, ostaa kiinalaisten suosittelma Osaka Unlimited Pass ja kiertaa sen kanssa ympari Osakaa nahtavyyksia katselemassa.
Okonomiyakin kiilto silmissa lahdin kavellen matkaan kohti Keikon suosittelemaa kavelykatua Namban aseman laheisyydessa. Matkaa alueelle oli noin kaksi kilometria. Ilma oli pilvinen, kuiva ja juuri sopivan lampoinen.
Kavelykadulla yritin ruuhkassa etsia okonomiyakia tarjoilevaa ravintolaa ja lopultakin loysin melko hienon nakoisen. Paatin kuitenkin uskaltautua sisaan, vaikka pelkasinkin reissusta tulevan kallis. Ensimmaisesta huoneesta tehtiin varaus ylakerran ravintolaan, jonne kuljettiin hissilla. Halusin ennen varsinaiselle ravintolapuolelle menoa vilkaista menua. Hinnaksi naytti tulevan 800-1000 jenia halvimpien okonomiyakien osalta, enka pitanyt sita ollenkaan pahana. Ravintolapuolelle paastya minut ohjattiin poytaan. Tilasin katkarapu-okonomiyakin, joka hetken odottelun jalkeen tuotiin poydassa olevan lammityslevyn paalle. Yritin vahan ottaa mallia muista huoneessa olleista syojista, mutta en uskaltanut tillottaa hirveasti, niin oppini jai vahan katkonaiseksi. Poydassa oli joitain mausteita, mutta en uskaltanut niihin koskea, vaikka okonomiyaki olikin vahan kuivan yksinkertaisen makuista. Soin pari palaa ja rupesin kyselemaan saisinko ostettua salaattia okonomiyakin paalle. Kavi kuitenkin ilmi, etta poydassa olevat mausteet kuuluvat melko oleellisesti ruokaan. Tarjoilijatar maustoi lopulta lattyni majoneesilla, jollakin vihrealla mausteella ja jollakin, jota en tassa osaa kuvailla. Nyt okonomiyaki paasi makunsa puolesta todella oikeuksiinsa. Se oli uskomattoman hyvaa, eika varmasti jaa viimeiseksi talla reissulla.
Aamupalan jalkeen olikin aika suunnistaa eiliselta tutulle Namban aseman turisti-infolle ostamaan Osaka Unlimited Passia. 2700 jenin hintaan paasee kahden paivan aikana reissaamaan ilmaiseksi metroissa ja busseissa seka kiertamaan 24 nahtavyydella. Lisaksi saa alennusta moneen muuhunkin nahtavyyteen, ravintolaan ja hotelliin.
Suhautin ensimmaisena metrolla Castle Museumille katsomaan vanhaa linnoitusta. Saastan jo tassa vaiheessa metrolipussa 200 ja linnan sisaanpaasymaksussa 700 jenia. Linna oli hieno ja korkeimmasta kerroksesta avautui nakymat laajalle. Linna ei kuitenkaan olisi ollut 700 jenin vaarti. Varsinkaan, kun linnaa lukuunottamatta lahiymparistossa kiertely oli ilmaista.
Seuraavaksi ajattelin suunnata eilisesta tutulle mangakahvilalle Nambaan Osaka City Air Terminaalin kattopuutarhan kautta. Melko koyha oli puutarhan anti, enka siella hirvean pitkaan viitynyt. Melkoisen turha kiertolenkki tuli tehtya.
Mangakahvilassa nappasin talla kertaa oman pienen kopin kolmeksi tunniksi (880 jenia), jossa loytyi tietokone, televisio, pieni kassakaappi ja kaiken kruunaava todella miellyttava nahkainen tyotuoli. Oli todella mahtava rentoutua rauhallisessa kopissa limpparin ja kaakaon avustuksella. Nyt olen niin rakastunut mangakahviloihin. Tarkoituksenani oli odotella siella pimean tulemista ja menna The Floating Garden Observatorylle katsomaan yollista Osakaa. Netissa surffaillessa vasymys alkoi vallata mieleni ja paatin jattaa kaynnin seuraavalle paivalle.
Palasin hostellille, jossa tutustuin Chigacolaiseen pariskuntaan. Kiinalaisten tultua hostellille vaihdoin heidan kanssaan kuulumisia paivan tekemisista.
.
.
Lauantai 16.6.
Herasin jalleen aikasessa. Tarkoitukseni oli jatkaa nahtavyyksien kiertelya, mutta heti ensimmaisena suunnistin lahella olevaan korealaiseen internetpaikkaan kirjoittamaan matkakertomusta ja surffailemaan nettiin. Se paikka olikin enemman ryhmapeliluola kuin kahvilan tapainen. 300 jenin hintaan sai surffailla tunnin, mutta juomia ei kuulunut hintaan. Oli aamu, eika siella porukkaa ollut, joten paatin vahan treenata Bailan Muy Bien -biisin techpara-asekelia.
Ensimmaiseksi nahtavyyskohteeksi otin Shitennojin temppelin. Kaunista, korkeaa ja kapeaa temppelia oli kiva ihailla ulkoa ja sisalta. Temppelin ymparisto oli myos mukavan nakoista. Luonnollisesti taaltakin loytyy laja limuautomaatteja. Unlimited Passilla paasi tutustumaan myos todella kauniiseen puutarhaan. Tuli napsittua melko monta valokuvaa. Pois lahtiessa tormasin hostellilta tuttuhin kiinalisiin. Muutama sana kerettiin vaihtaa ennen kuin jatkoimme matkaa eri suuntiin.
Toisena kohteenani oli Tsutenkakun torni Shin-Imamiya-aseman lahelta. Tama seutuhan oli minulle tuttu parilta ensimmaiselta paivalta Osakassa. Lahiseutu nakyi kivasti 91 metrin korkeudesta. Poistuessani kavaisin viela ensimmaisessa vierailemassani mangakahvilassa, jonka jalleen kerran satuin vahingossa loytamaan.
Surffailun jalkeen paatin lahtea katsomaan vahan kauempana keskustasta olevaa sentoa. Metrosta poistuessani alkoi ongelmat, kun yksikaan kartta ei yltanyt talle alueelle. Hetken katselemisen jalkeen paatin kysya neuvoa ohikulkijoilta. Kolme ensimmaista miesta vain kaveli ohi, eivatka viitsineet edes katsoa minuun. Joku vahan nyokytteli paataan, mutta siina se. Ei sentaan kaikki japanilaiset ole ystavallisia ja palvelualttiita turisteja kohtaan. Olisivat voineet edes jotain sanoa, eika kavella aivovammaisen nakoisena ohi. Seuraavaksi pysaytin pikkulapsen kanssa kulkeneen naisen. Han oli ihmeisesti imenyt kaiken auttamishalun koko lahialueelta, kun han lahti kovaa kavelyvauhtia etsimaan tietoa bussipysakilta. Hanen lapsensa ei tahtonut pysya vauhdissa mukana. Sen jalkeen han viela poikkesi omalta alkuperaiselta reitiltaan saattamaan minut sivutiella olleelle bussipysakille. Heidan lahtiessaan lapsi sanoo minulle: "bye bye". Voitte vain kuvitella miten sopolta se kuulosti ^^
Seisoskelin noin 10 minuuttia pysakilla, eika minulla ollut mitaan aavistusta kellonajasta tai siita milloin seuraava bussi tulee. Minua alkoi myos vasyttaa torkeesti, joten paatin lahtea metrolla takaisin keskustaa kohti. Vahan havetti olla menematta kylpylaan, kun se nainen oli niin paljon nahnyt vaivaa minun eteen. Metrossa jo torkahtelin ja olin todella lahella jattaa eilisen ohjelmasta pois jaaneen Umeda Sky Buildingin The Floating Garden Observatorylla kaynnin jalleen pois. Olin kuullut siita niin paljon kehuja, etta pakotin itseni sinne menemaan.
Poistuin metrosta Umedassa. Asema ja lahiymparisto oli hienoa seutua, olihan tama nyt Osakan keskustaa. Asemalta joutui kavelemaan viela melkoisesti ja pimeakin oli hyvaa vauhtia tulossa. Noustessa hissilla nain auringon olevan laskeutumassa vuorten taakse. Taivas naytti uskomattoman kauniilta. Tuli melkoinen kiire paasta katolle ikuistamaan auringonlaskua. Useiden kuvien jalkeen jain hetkeksi katselemaan Osakan kaupunkia. Rakennuksien valoista tuli suuri valomeri, jota oli todella mukava ihailla.
Lopultakin kauan odotettu matkapaiva on koittanut \o/
Pakkasin kamat loppuun ja lahdin Sobelin kanssa Makelantien bussipysakkia kohti. Ennen bussiin menemista kavimme horppaamassa bisset jonkin sortin katoksessa Makelan uimakeskuksen puistikossa.
Pysakille paastya tuli otettua pienet englantitreenit ulkomaalaisen pukumiehen kanssa hopotellessa.
Lentokentalle saavuin kolmisen tuntia ennen lentoa. Ei ainakaan tarvinnut hoppuilla minkaan kanssa. Tax freesta kavin ostamassa viimeiset meniaisostokset ja suunnistin rahanvaihtopisteelle. Siella kuitenkin jenin kurssi oli vain 154, joka oli mielestani todella kehno. Paatin ottaa riskin ja jattaa jenien vaihdon Japaniin.
Paikkani lentokoneessa oli yhden pykalan paassa ikkunasta liettualaisen japanin opiskelijan vieressa. Matka meni jonkin verran nopeammin hanen kanssa jutellessa.
Yo tuli melko nopeasti, kiitos matkustamisen itaan. Minua ei kuitenkaan vasyttanyt yhtaan, enka saanut nukuttua ollenkaan.
.
.
Keskiviikko 13.6.
Lentoreitti meni lahelta Hohhotia, Pekingia ja Soulia. Yritin Pekingin kohdalla katsella ikkunasta nakisinko mitaan tuttua viime kesan Pekingin matkalta. Pimeys ja pilvisyys kuitenkin esti nakemisen. Lentokone saapui perille ajallaan kello 8.45.
Passin tarkastuksessa minulle tuli suuria ongelmia. Maahantulolappuun piti kirjoittaa osoite Japanissa. En muistanut Suomen paassa varata hostellia/hotellia, joten eihan minulla mitaan osoitetta ollut. Passin tarkastaja ohjasi minut pyodalle, jossa oli tyhjia maahantulolappuja ja ohjeet tayttamiseen. Tilanteeseeni ei kuitenkaan loytynyt yhtaan apua sielta. Jain odottamaan jonojen haviamista ja menin sitten kokeilemaan uudestaan. Juttelin ekaksi asiasta tarkistuspisteiden edessa olleen poliisisedan kanssa. Han kehoitti minua menemaan toiseen tarkistuspisteeseen, jossa tarkastaja kysyi hotellin osoitetta. Olin jo vahan semmosissa fiiliksissa, etta ei tamakaan minua paasta, kun sanoin, etta minulla ei ole hotellia. Han kuitenkin teki kaikki tarvittavat toimenpiteet passiin ja paasti minut menemaan.
Seuraavaksi kavin nappaamassa rinkkani liukuhihnalta. Tullauspisteella virkailija rupesi kyselemaan kaikenlaista. Ilmeisesti oli tylsaa ja hiljaista, kun lahes kaikki turistit olivat jo menneet ohi. Onneksi han ei kuitenkaan ruvennut tonkimaan tavaroitani.
Ensimmaisena minun taytyi loytaa rahanvaihtopiste. Alkoi jo hymyilyttamaan kummasti, kun rahanvaitopisteella oli lappu luukulla. Olisi ollut ihan kiva saada viimestaan nyt vaihdettua paikallista valuuttaa. Onneksi toisella puolella kaytavaa oli vaihtopaikka - luonnollisestikin hillittomalla jonolla. Kurssi oli 158, joten vaihtamisen jattaminen Japaniin oli todella kannattavaa. Voitin 5600 jenia.
Rahan vaihtamisen jalkeen oli aika suunnitella minne pain lahden Osakassa. Suhteellisen pitkan netin ja kartan selailun jalkeen paatin matkustaa junalla Shin-Imamiyan aseman lahettyvilla olevaan halvan oloiseen hotelliin. Lentokentan juna-asemalla meni hetki zoomaillessa, kun siella oli 2-3 eri firman lipunmyyntikoneet ja omat portit laiturille. Pyysin jonkin sortin univormuun pukeutuneelta apua JR:n lippuautomaatien edessa. Han ei puhunut kuin muutaman sanan englantia ja senkin tosi hiljaa. Han osoitti automaattien edessa ollutta kylttia ja puhui jostain aksidentosta. Sain ostettua lipun toisen firman automaatista 890 jenilla. Asemalaiturilta minun piti ostaa viela 500 jenilla paikkalippu.
Junamatkalla nain kilometritolkulla ahtaasti rakennettuja taloja. Talojen valissa olleet pienet riisipellot oli tosi siistin nakosia. Niiden rinnalla suomalaisten perunapellot omakotitalojen pihalla kalpenee kertaheitolla.
Paastyani Shin-Imamiyan asemalle vuorossa oli netissa nakemani hotellin etsiminen. En kuitenkaan loytanyt sita lentokentalla piirtamastani kartasta huolimatta. Silla alueella nain useampia kyltteja, joissa luki katakanalla "hoteru". Yritin pariin menna, mutta niissa huiskututtiin katta ja sanottiin jotain "dame, dame". Ehka paikka oli taysi tai sitten he eivat halunneet nahda rumaa naamaani. Menin hotelliin, jossa luki lansimaisin kirjaimin hotel. Siella osattiin puhua englantia jopa ihan hyvin ja sain huoneen yhdeksi yoksi 10. kerrokseen kolmen tatamin huoneeseen. Hintaa yolle tuli 1800 jenia.
Kavin nakkaamassa tavarat huoneeseen ja lahdin kiertamaan lahiymparistoa. Lahdin kohti lahella olevaa Spa Worldia. Se on jonkin sortin iso kylpyla, josta olen kuullut paljon kehuja. Se olikin yksi syy minka takia tulin juuri talta alueelta etsimaan majapaikkaa. Kavelin aika summa mutikassa sinne pain ja paadyin kivan nakoiselle kavelykadulle. Sielta loytyi useiden ravintoloiden ja liikkeiden lisaksi karaokepaikka ja pachinkohalleja.
Kavin syomassa todella maittavan aterian, jonka jalkeen alkoi todella ramaista. Menin takaisin hotellille, jossa ajattelin ottaa puolen tunnin tirsat. Nukkumiseni kuitenkin venahtaa yli kahden tunnin mittaiseksi. Yritan pysytella hereilla ja katson nollat taulussa baseballia televisiosta. Lopulta saan kammettua itseni ylos ja lahden kaymaan katolla katsomassa lahiymparistoa. Kaupunki ja varsinkin kavelykadun suunta naytti hamaran aikaan todella natilta. Oli ihan pakko paasta sinne takaisin.
Suurin tavoitteeni oli loytaa internetkavila. Noin tunnin kiertelyn jalkeen luovuin toivosta ja lahdin hotellia kohti. Satuin huomaamaan matkan varrella mangakahvilan, jossa paasin nettiin. 150 jenilla sai surffailla puoli tuntia netissa, lukea mangaa ja juoda ilmaisia alkoholittomia juomia. Ainut haitta oli tupakkaa polttavat vierustoverit.
Tunnin surffailun jalkeen palaan hotellille nukkumaan.
.
.
Torstai 14.6.
Herasin aamulla viiden aikaan johtuen edellisen paivan paivaunista. Kello 8 otin kamat matkaan ja lahdin kohti eilista mangakahvilaa, josta oli tarkoitus loytaa joku kiva hostelli. Jostakin syysta mangakahvila ei vain osunut silmaan. Harhailin pitkaan ympariinsa ja paatin lahtea taysin uusille seuduille. Katsoin kartasta kivan kuuloisen ja suhteellisen keskeiselta paikalta aseman, jonne metrolla karautin.
Kitahamaan paastyani otin suunnakseni suunnilleen lannen. Pitkan aikaa kaveltyani paatin menna mukavan nakoiseen kahvilaan horppaamaan jotain kylmaa juotavaa ja lepuuttamaan hartioita. Minullahan oli tayspakkaus mukana. Kahvilan tati puhui jonkin verran englantia ja jonkin verrain saimme juttua vaihdettua syodessani mooninku setto'a, johon kuului paahtoleipaa, muna ja juoma (350 jenia). Oli ihana laskea rinkka selasta ja istua. Kysyin lahtiessani tietaisiko han internetkahvilaa, mutta silla alueella semmoisia ei kuulemma ole.
Jonkin matkaa kahvilalta kaveltya menin metroasemalle. Huomasin kulkeneeni pitkan matkan itaan pain, vaikka suuntana oli lansi. Olin ilmeisesti mokannut kompassia katsoessa pahan kerran. Onneksi mulla ei ollut maaranpaata alun pitaenkaan, niin en paljoa tassa touhussa menettanyt. Nyt kaytin aivojani ensimmaisen kerran koko paivana ja keksin, etta voisin menna jonnekin turisti-infoon kyselemaan internetkahvilaa. Suunnaksi siis Namban asema, joka sijaitsi melko keskeisella paikalla.
Namban asema oli suurin tahan asti olleista asemista ja nyt alkoi ensimmaista kertaa olemaan ihmisia oikeasti ymparilla. Turisti-infosta sain uuden kartan ja tiedon lahella olevasta mangakahvilasta. Onnistuin kavelemaan kertaalleen ohi ja ehka toisenkin kerran, jos en olisi sattumoisin pysahtynyt pienen ostarin edessa olevan infokyltin eteen, jossa luki eri kerrosten liikkeiden nimet katakanalla. Menkoon ohi kaveleminen vasymyken piikkiin, koska todellakin unohdin kavellessa mita olin tekemassa.
Kapusin hissilla neljanteen kerrokseen, jossa avautui todella hieno ja iso mangakahvila. Samalla se oli hieman kalliimpi kuin edellisen paivan mangakahvila (180 jenia / puoli tuntia). Otin koneen jonkin sortin ryhmapelihuoneesta, jossa oli vahan epamiellyttavat baarijakkaran takaiset penkit. Luonnollisesti taallakin oli ilmaiset soft drinkit. Niitten saannista huolehti kolme isoa juoma-automaattia, joista sai jos jonkinmoista lipitettavaa. Sai limua, mehua, kahvia ja kaakota, joista kahta viimeista kuumana tai jaiden kera. Minun piti olla todella tarkkana, etten vahingossa mene ottamaan kahvia. Paasin ensimmaista kertaa kokeilemaan japanilaista scifiponttoa, joka oli aluksi melko pelottavan tuntoinen lammitetyn istuimen ansiosta. Ihan niin kuin joku olisi istunut siina hetkea aikasemmin. Tunti kului kuin siivilla ja sain netista tiedon mukavan oloisesta hostellista yhden metropysakin paassa nykyisesta olinpaikastani.
Kuljin taman suhteellisen lyhyen matkan metrolla. Olin mielestani roudannut rinkkaa ihan tarpeeksi selassani, eika ajatus uudesta eksymisesta napannut yhtaan. Hostelli loytyi suhteellisen helposti, mutta sisalle rakennukseen en paassyt. Puhelin kylla oli, mutta kukaan ei sielta vastannut. Viitisen minuuttia odottelin oven edessa ja joku japanilaismies paasti minut sisaan kulkiessaan. Nousin hissilla hostellin kerrokseen, jossa tuli eteeni jalleen lukittu ovi. Soitin ovikelloa ja tanskalainen nainen tuli sen avaamaan. Han naytti hieman paikkoja ja sanoi, etta hostellin pitaja, Keiko-san, ei ole paikanpaalla. Han pyysi odottamaan noin tunnin. Jain odottamaan olohuoneeseen Keikoa, jossa paatin kayttaa aikani hyodyllisesti ottamalla paivaunet sohvalla. Jalleen puolen tunnin unet karkasivat kolmen tunnin mittaisiksi.
Herattyani hostellin pitajaa ei nakynyt vielakaan. Paikalle tuli pari nuorta kiinalaista, joiden kanssa juttua heittaessa Keiko lopultakin tuli. Hanen mukanaan tuli myos suomalainen tytto. On tamakin nyt jotain, toinen paiva Japanissa ja jo tormaan suomalaiseen! Onkohan kyseessa hyva, vai huono tuuri?
Taman tormaamisen ja pienen jutustelun jalkeen lahdin kiinalaisten kanssa etsimaan ravintolaa. Toinen kiinalaista halusi nuudeleita, joten yritimme loytaa nuudeliravintolan. Harhailujen jalkeen saimme eraasta ravintolasta tiedon nuudeliravintolasta. Kysyimme pariin otteeseen ohikulkijoilta suuntaa, joista toinen soitti puhelimella jonnekin. Han antoi meille tarkan suunnan ja ravintolan puhelinnumeron. Olen kuullut, etta japanilaiset ovat avuliaita ja tama todisti asian pitkalti.
Nuudeliravintolassa ostimme kolme erilaista udon-nuudeliateriaa, joita jokaista maistelimme omaa tahtia. Voin vakuuttaa, etta ne olivat ihan omaa luokkaansa kuin pussinuudelit.
Palasimme hostellille, jossa hengailun jalkeen menin nukkumaan kuuden hengen huoneeseen.
.
.
Perjantai 15.6.
Paivan suunnitelmani oli menna syomaan aamupalaksi okonomiyakia, ostaa kiinalaisten suosittelma Osaka Unlimited Pass ja kiertaa sen kanssa ympari Osakaa nahtavyyksia katselemassa.
Okonomiyakin kiilto silmissa lahdin kavellen matkaan kohti Keikon suosittelemaa kavelykatua Namban aseman laheisyydessa. Matkaa alueelle oli noin kaksi kilometria. Ilma oli pilvinen, kuiva ja juuri sopivan lampoinen.
Kavelykadulla yritin ruuhkassa etsia okonomiyakia tarjoilevaa ravintolaa ja lopultakin loysin melko hienon nakoisen. Paatin kuitenkin uskaltautua sisaan, vaikka pelkasinkin reissusta tulevan kallis. Ensimmaisesta huoneesta tehtiin varaus ylakerran ravintolaan, jonne kuljettiin hissilla. Halusin ennen varsinaiselle ravintolapuolelle menoa vilkaista menua. Hinnaksi naytti tulevan 800-1000 jenia halvimpien okonomiyakien osalta, enka pitanyt sita ollenkaan pahana. Ravintolapuolelle paastya minut ohjattiin poytaan. Tilasin katkarapu-okonomiyakin, joka hetken odottelun jalkeen tuotiin poydassa olevan lammityslevyn paalle. Yritin vahan ottaa mallia muista huoneessa olleista syojista, mutta en uskaltanut tillottaa hirveasti, niin oppini jai vahan katkonaiseksi. Poydassa oli joitain mausteita, mutta en uskaltanut niihin koskea, vaikka okonomiyaki olikin vahan kuivan yksinkertaisen makuista. Soin pari palaa ja rupesin kyselemaan saisinko ostettua salaattia okonomiyakin paalle. Kavi kuitenkin ilmi, etta poydassa olevat mausteet kuuluvat melko oleellisesti ruokaan. Tarjoilijatar maustoi lopulta lattyni majoneesilla, jollakin vihrealla mausteella ja jollakin, jota en tassa osaa kuvailla. Nyt okonomiyaki paasi makunsa puolesta todella oikeuksiinsa. Se oli uskomattoman hyvaa, eika varmasti jaa viimeiseksi talla reissulla.
Aamupalan jalkeen olikin aika suunnistaa eiliselta tutulle Namban aseman turisti-infolle ostamaan Osaka Unlimited Passia. 2700 jenin hintaan paasee kahden paivan aikana reissaamaan ilmaiseksi metroissa ja busseissa seka kiertamaan 24 nahtavyydella. Lisaksi saa alennusta moneen muuhunkin nahtavyyteen, ravintolaan ja hotelliin.
Suhautin ensimmaisena metrolla Castle Museumille katsomaan vanhaa linnoitusta. Saastan jo tassa vaiheessa metrolipussa 200 ja linnan sisaanpaasymaksussa 700 jenia. Linna oli hieno ja korkeimmasta kerroksesta avautui nakymat laajalle. Linna ei kuitenkaan olisi ollut 700 jenin vaarti. Varsinkaan, kun linnaa lukuunottamatta lahiymparistossa kiertely oli ilmaista.
Seuraavaksi ajattelin suunnata eilisesta tutulle mangakahvilalle Nambaan Osaka City Air Terminaalin kattopuutarhan kautta. Melko koyha oli puutarhan anti, enka siella hirvean pitkaan viitynyt. Melkoisen turha kiertolenkki tuli tehtya.
Mangakahvilassa nappasin talla kertaa oman pienen kopin kolmeksi tunniksi (880 jenia), jossa loytyi tietokone, televisio, pieni kassakaappi ja kaiken kruunaava todella miellyttava nahkainen tyotuoli. Oli todella mahtava rentoutua rauhallisessa kopissa limpparin ja kaakaon avustuksella. Nyt olen niin rakastunut mangakahviloihin. Tarkoituksenani oli odotella siella pimean tulemista ja menna The Floating Garden Observatorylle katsomaan yollista Osakaa. Netissa surffaillessa vasymys alkoi vallata mieleni ja paatin jattaa kaynnin seuraavalle paivalle.
Palasin hostellille, jossa tutustuin Chigacolaiseen pariskuntaan. Kiinalaisten tultua hostellille vaihdoin heidan kanssaan kuulumisia paivan tekemisista.
.
.
Lauantai 16.6.
Herasin jalleen aikasessa. Tarkoitukseni oli jatkaa nahtavyyksien kiertelya, mutta heti ensimmaisena suunnistin lahella olevaan korealaiseen internetpaikkaan kirjoittamaan matkakertomusta ja surffailemaan nettiin. Se paikka olikin enemman ryhmapeliluola kuin kahvilan tapainen. 300 jenin hintaan sai surffailla tunnin, mutta juomia ei kuulunut hintaan. Oli aamu, eika siella porukkaa ollut, joten paatin vahan treenata Bailan Muy Bien -biisin techpara-asekelia.
Ensimmaiseksi nahtavyyskohteeksi otin Shitennojin temppelin. Kaunista, korkeaa ja kapeaa temppelia oli kiva ihailla ulkoa ja sisalta. Temppelin ymparisto oli myos mukavan nakoista. Luonnollisesti taaltakin loytyy laja limuautomaatteja. Unlimited Passilla paasi tutustumaan myos todella kauniiseen puutarhaan. Tuli napsittua melko monta valokuvaa. Pois lahtiessa tormasin hostellilta tuttuhin kiinalisiin. Muutama sana kerettiin vaihtaa ennen kuin jatkoimme matkaa eri suuntiin.
Toisena kohteenani oli Tsutenkakun torni Shin-Imamiya-aseman lahelta. Tama seutuhan oli minulle tuttu parilta ensimmaiselta paivalta Osakassa. Lahiseutu nakyi kivasti 91 metrin korkeudesta. Poistuessani kavaisin viela ensimmaisessa vierailemassani mangakahvilassa, jonka jalleen kerran satuin vahingossa loytamaan.
Surffailun jalkeen paatin lahtea katsomaan vahan kauempana keskustasta olevaa sentoa. Metrosta poistuessani alkoi ongelmat, kun yksikaan kartta ei yltanyt talle alueelle. Hetken katselemisen jalkeen paatin kysya neuvoa ohikulkijoilta. Kolme ensimmaista miesta vain kaveli ohi, eivatka viitsineet edes katsoa minuun. Joku vahan nyokytteli paataan, mutta siina se. Ei sentaan kaikki japanilaiset ole ystavallisia ja palvelualttiita turisteja kohtaan. Olisivat voineet edes jotain sanoa, eika kavella aivovammaisen nakoisena ohi. Seuraavaksi pysaytin pikkulapsen kanssa kulkeneen naisen. Han oli ihmeisesti imenyt kaiken auttamishalun koko lahialueelta, kun han lahti kovaa kavelyvauhtia etsimaan tietoa bussipysakilta. Hanen lapsensa ei tahtonut pysya vauhdissa mukana. Sen jalkeen han viela poikkesi omalta alkuperaiselta reitiltaan saattamaan minut sivutiella olleelle bussipysakille. Heidan lahtiessaan lapsi sanoo minulle: "bye bye". Voitte vain kuvitella miten sopolta se kuulosti ^^
Seisoskelin noin 10 minuuttia pysakilla, eika minulla ollut mitaan aavistusta kellonajasta tai siita milloin seuraava bussi tulee. Minua alkoi myos vasyttaa torkeesti, joten paatin lahtea metrolla takaisin keskustaa kohti. Vahan havetti olla menematta kylpylaan, kun se nainen oli niin paljon nahnyt vaivaa minun eteen. Metrossa jo torkahtelin ja olin todella lahella jattaa eilisen ohjelmasta pois jaaneen Umeda Sky Buildingin The Floating Garden Observatorylla kaynnin jalleen pois. Olin kuullut siita niin paljon kehuja, etta pakotin itseni sinne menemaan.
Poistuin metrosta Umedassa. Asema ja lahiymparisto oli hienoa seutua, olihan tama nyt Osakan keskustaa. Asemalta joutui kavelemaan viela melkoisesti ja pimeakin oli hyvaa vauhtia tulossa. Noustessa hissilla nain auringon olevan laskeutumassa vuorten taakse. Taivas naytti uskomattoman kauniilta. Tuli melkoinen kiire paasta katolle ikuistamaan auringonlaskua. Useiden kuvien jalkeen jain hetkeksi katselemaan Osakan kaupunkia. Rakennuksien valoista tuli suuri valomeri, jota oli todella mukava ihailla.
Joko mennään?Maanantai 11.06.2007 02:21
Huijui. Matka suureen jukujukumaahan eli Japaniin lähestyy kiivasta tahtia. On siis aika laskea sekunnit lähtöön ja niitähän on 151117. Huonon matematiikkapään omaaville helpotuksena kerron tämän tapahtuva tiistaina klo 17.20.
Viime vuotiseen tapaan kirjoitan ensimmäisen tekstin blogiin kaksi päivää ennen matkaa ja Sobel saapuu tänne huomenna. Tosin tällä kertaa Sobel jää rannalle ruikuttamaan, sillä minä lähden yksin. Hänellä on muuta käyntiä Helsingissä. (Linkki Kiinan matkan ekaan blogitekstiin noin vuosi sitten: Kurisuchan )
Tälle matkalle olen varannut kuukauden aikaa ja kolmen viikon Japan rail pass -lipun. Nyt ei paikan päällä reissaamiselle olla mitään esteitä, kun tuon kolmen viikon aikana saan matkustaa Nozomi-shinkansenia lukuunottamatta kaikilla luotijunilla + monella muullakin junalla ilmaiseksi.
Alustava matkasuunnitelma on: lento Osakaan, muutaman päivän jälkeen kulkeutuminen jollakin tavalla (ei Japan rail pass) Tokioon, jossa x päivän olemisen jälkeen aktivoin junalipun ja lähden kiertelemään Japania raiteita pitkin.
Nyt on tullut aika esittää haasteita. Esitän haasteen kaikille japanilaisille. Viime vuonna Kiinassa kun sanoi, että on Suomesta, niin heti kiinalaiset esittivät puhelinta muistuttavan käsimerkin korvansa vieressä ja sanoivat: "Nokia." :) Haaste siis on: tietävätkö japanilaiset Suomesta yhtään mitään. Itselleni esitän seuraavan haasteen: sakea on opittava juomaan. Se ei todellakaan ole tähän mennessä ollut minulle mitään herkkua.
Lisäksi tulen ottamaan lentokoneen laskeutumisesta aikaa miten nopeasti saan ostettua ensimmäisen oluen automaatista. Lentokentän automaatteja ei hyväksytä tähän suoritukseen.
Viime vuoden Kiinan matkalta kirjoitin jokaiselta päivältä matkakertomusta. Tästä reissusta en osaa vielä sanoa tulenko mitään kirjoittelemaan. Ehkä kirjoitan jokaiselta päivältä tapahtumista, ehkä tulen kirjoittamaan vain silloin tällöin vähän mietteitä. Tämä riippuu ihan omasta fiiliksestä. Ainakin Kiinan matkakertomusta lukiessa on herännyt paljon muistoja tekemisistä. Pelkät kuvat eivät anna täydellistä muistikuvaa matkasta. Ehkä tämä on tarvittava motivaatiopiikki kirjoittamiselle.
Viime vuotiseen tapaan kirjoitan ensimmäisen tekstin blogiin kaksi päivää ennen matkaa ja Sobel saapuu tänne huomenna. Tosin tällä kertaa Sobel jää rannalle ruikuttamaan, sillä minä lähden yksin. Hänellä on muuta käyntiä Helsingissä. (Linkki Kiinan matkan ekaan blogitekstiin noin vuosi sitten: Kurisuchan )
Tälle matkalle olen varannut kuukauden aikaa ja kolmen viikon Japan rail pass -lipun. Nyt ei paikan päällä reissaamiselle olla mitään esteitä, kun tuon kolmen viikon aikana saan matkustaa Nozomi-shinkansenia lukuunottamatta kaikilla luotijunilla + monella muullakin junalla ilmaiseksi.
Alustava matkasuunnitelma on: lento Osakaan, muutaman päivän jälkeen kulkeutuminen jollakin tavalla (ei Japan rail pass) Tokioon, jossa x päivän olemisen jälkeen aktivoin junalipun ja lähden kiertelemään Japania raiteita pitkin.
Nyt on tullut aika esittää haasteita. Esitän haasteen kaikille japanilaisille. Viime vuonna Kiinassa kun sanoi, että on Suomesta, niin heti kiinalaiset esittivät puhelinta muistuttavan käsimerkin korvansa vieressä ja sanoivat: "Nokia." :) Haaste siis on: tietävätkö japanilaiset Suomesta yhtään mitään. Itselleni esitän seuraavan haasteen: sakea on opittava juomaan. Se ei todellakaan ole tähän mennessä ollut minulle mitään herkkua.
Lisäksi tulen ottamaan lentokoneen laskeutumisesta aikaa miten nopeasti saan ostettua ensimmäisen oluen automaatista. Lentokentän automaatteja ei hyväksytä tähän suoritukseen.
Viime vuoden Kiinan matkalta kirjoitin jokaiselta päivältä matkakertomusta. Tästä reissusta en osaa vielä sanoa tulenko mitään kirjoittelemaan. Ehkä kirjoitan jokaiselta päivältä tapahtumista, ehkä tulen kirjoittamaan vain silloin tällöin vähän mietteitä. Tämä riippuu ihan omasta fiiliksestä. Ainakin Kiinan matkakertomusta lukiessa on herännyt paljon muistoja tekemisistä. Pelkät kuvat eivät anna täydellistä muistikuvaa matkasta. Ehkä tämä on tarvittava motivaatiopiikki kirjoittamiselle.
Rästiin jääneet tehtävät on vihdoin hoidettuTiistai 10.04.2007 05:14
Vihdoinkin tärkeä asia on tehty, mikä piti tehdä jo aikoja sitten. Sain lopultakin puuhtaaksikirjoitettua jollakin tavalla blogin Kiinan matkalta, tehtyä hikiset kotisivut ja lisättyä kuvia ihmisten pällötettäväksi.
Sivut löytyvät osoitteesta: http://www.cs.helsinki.fi/u/ktapulkk/
Sieltä löytyy blogi mukavemmassa lukumuodossa ja reilu 40 kuvaa.
Blogin aioin työstää puhtaaksi noin 10 päivän kuluessa Kiinasta palaamisen jälkeen. Sieltä palasin 14.7.2006 eli 270 päivää sitten. Nyt on niin voittajafiilis.
Uutta matkaakin pukkaa. Tällä kertaa lennähdän Japaniin kesäkuussa ja kuukausi olisi tarkoitus siellä viettää. Nyt ei ole edes matkaseuraa. Ei kukaan ilmoittanut halukkuutta, enkä olisi ketään edes matkaan huolinut. Nyt mennään seikkailemaan yksin >:)
.
Laitanpa vielä hieman statseja viime kesän Kiinan matkalta:
- Reitin Guangzhou-Peking-Shanghai-Guangzhou pituus linnuntietä on noin 4200 km
- Junassa istuimme näillä kolmella matkalla 57,5 tuntia
(Ei nyt väsymyksen johdosta tule muuta mieleen. Lisäilen aikanaan)
Sivut löytyvät osoitteesta: http://www.cs.helsinki.fi/u/ktapulkk/
Sieltä löytyy blogi mukavemmassa lukumuodossa ja reilu 40 kuvaa.
Blogin aioin työstää puhtaaksi noin 10 päivän kuluessa Kiinasta palaamisen jälkeen. Sieltä palasin 14.7.2006 eli 270 päivää sitten. Nyt on niin voittajafiilis.
Uutta matkaakin pukkaa. Tällä kertaa lennähdän Japaniin kesäkuussa ja kuukausi olisi tarkoitus siellä viettää. Nyt ei ole edes matkaseuraa. Ei kukaan ilmoittanut halukkuutta, enkä olisi ketään edes matkaan huolinut. Nyt mennään seikkailemaan yksin >:)
.
Laitanpa vielä hieman statseja viime kesän Kiinan matkalta:
- Reitin Guangzhou-Peking-Shanghai-Guangzhou pituus linnuntietä on noin 4200 km
- Junassa istuimme näillä kolmella matkalla 57,5 tuntia
(Ei nyt väsymyksen johdosta tule muuta mieleen. Lisäilen aikanaan)
Hei, me lennetäänLauantai 15.07.2006 14:37
Perjantai 14.7.
6.45 nappasimme taksin lentokentälle. Hintaa kyydille tuli 108 yuania eli vajaan kolmanneksen kuin pimeällä taksilla Kiinaan saapuessamme. Terminaalissa saimme vaihdettua ensimmäiset sanat suomalaisen kanssa Pietasta eroamisen jälkeen.
Lentokone starttasi noin puoli tuntia myöhässä, mutta saavuimme Helsinkiin jonkin verran etuajassa. Hyppäsimme Helsingin keskustaa kohti menevään bussiin heti matkatavarat saatuani. Sörnäisen kurvissa oli oikeasti mukava odotella ratikkaa, kun lämmintä oli vain 20 astetta ja liikenne oli niin paljon rauhallisempi. Kukaan ei edes töötännyt riikkaria.
Menimme kaverini kämpiltä hakemaan tavarat, jonka jälkeen suuntasimme keskustaan syömään. Sobel lähti saman tien kohti Jyväskylää ja minulla oli muutaman tunnin odottelu Kajaanin yöjunaan. Suoritin odottelun kaverini kämpillä. Hintaa opiskelijalle Helsinki-Kajaani-välille makuupaikalla tuli 44,10 euroa eli noin saman verran kuin yli 2000 kilometriä pitkälle Guangzhou-Peking-välille.
Lauantai 15.7.
Aamulla vaihdoin Kajaanissa kulkuneuvoksin bussin, jolla pääsin lopulta Kuhmoon. Pitkä matkani oli tullut päätökseen.
6.45 nappasimme taksin lentokentälle. Hintaa kyydille tuli 108 yuania eli vajaan kolmanneksen kuin pimeällä taksilla Kiinaan saapuessamme. Terminaalissa saimme vaihdettua ensimmäiset sanat suomalaisen kanssa Pietasta eroamisen jälkeen.
Lentokone starttasi noin puoli tuntia myöhässä, mutta saavuimme Helsinkiin jonkin verran etuajassa. Hyppäsimme Helsingin keskustaa kohti menevään bussiin heti matkatavarat saatuani. Sörnäisen kurvissa oli oikeasti mukava odotella ratikkaa, kun lämmintä oli vain 20 astetta ja liikenne oli niin paljon rauhallisempi. Kukaan ei edes töötännyt riikkaria.
Menimme kaverini kämpiltä hakemaan tavarat, jonka jälkeen suuntasimme keskustaan syömään. Sobel lähti saman tien kohti Jyväskylää ja minulla oli muutaman tunnin odottelu Kajaanin yöjunaan. Suoritin odottelun kaverini kämpillä. Hintaa opiskelijalle Helsinki-Kajaani-välille makuupaikalla tuli 44,10 euroa eli noin saman verran kuin yli 2000 kilometriä pitkälle Guangzhou-Peking-välille.
Lauantai 15.7.
Aamulla vaihdoin Kajaanissa kulkuneuvoksin bussin, jolla pääsin lopulta Kuhmoon. Pitkä matkani oli tullut päätökseen.
Viimeinen rupeamaTorstai 13.07.2006 20:03
Keskiviikko 12.7.
Aamulla pakkasimme tavarat ja lähdimme kohti Shanghain rautatieasemaa. Noin tunnin asemalla odottamisen jälkeen viimeinen junamatkamme kello 11.24 kohti Guangzhouta alkoi. Tällä kertaa hyteissä oli neljä sänkyä. Matkaseuraksemme saimme kaksi keski-ikäistä naista. Varsinaisesti meillä piti olla alapedit, mutta naiset pyysivät vaihtoa. Meille se kävi ihan hyvin. Enpä olisi välttämättä halunnut nähdä heidän könyävän yläsängyille.
Otimme Sobelin kanssa tavoitteeksi pelata sata (100) Kymppi-korttipeliä muutamalla omalla lisäsäännöllä. 12 tunnin matkan pitäisi riittää tähän ihan hyvin ja vielä pitäisi riittää aikaa maisemien ihailemiseen. Saimme tavoitteemme suoritettua noin kymmenessä tunnissa, jonka aikana pidimme pari lyhyttä maisematarkkailutaukoa ja yhden ruokatauon. Voittoja emme laskeneet, emmekä saaneet selvitettyä kumpi on Kymppi-mestari.
Täällä ravintolavaunua pystyy oikeasti sanomaan ravintolavaunuksi. Sieltä sai kunnollista ruokaa, eikä mitään Suomen mallin mukaisia ylikalliita kolmioleipiä. Ymmärtää tietysti, kun matkustajia on enemmän ja matkat ovat pidempiä. Hinnat olivat normaalien ravintoloiden tasoa.
Sitten alkoikin suuri ihmetyksen aika. Yhdentoista aikaan illalla luonnollisestikin oli jo ihan pimeä. Aikaa määränpäähämme luulomme mukaan piti olla noin puoli tuntia, mutta miksi ihmeessä vaunussa alkoi olla melko hiljaista ja kiinalaiset kulkivat pyjamoissaan. Oliko matkan tarkoitus kestää pitempään kuin 12 tuntia? Aioimme katsella meininkiä puolille öin ja ruveta nukkumaan, jos emme vielä olisi määränpäässämme. Niinhän siinä sitten kävi, että juna vain puksutti tasasta kyytiä eteenpäin. Unten maille oli ruvettava.
Ulkomaalaisia nähty: 1 (jos hostellia ei lasketa)
Päivän plussat ja miinukset:
- äänekäs matkaseura
+ tavoitteiden onnistuminen
+ ravintolavaunu
- luultua pidempi matka
Torstai 13.7.
Aamulla kello 11 lopulta saavuimme Guangzhoun asemalle. Matkamme oli kestänyt 23 tuntia ja 20 minuuttia eli melkein tuplana luulemaamme. Oli jännä saapua kaupunkiin, jonka jo melko hyvin tiesi. Hurautimme metrolla toiselle puolen kaupunkia, jossa tiesimme pari viikkoa sitten Guangzhoussa kiertelyn aikaan löytyneen nuorisohostellin olevan. 200 yuania kaksoishuoneesta todella mukavalla ja rauhallisella paikalla keskellä turistirysiä ei ollut paha. En osaa sanoa mikä tästä paikasta teki hostellin, kun kaikki hintaa lukuun ottamatta vaikutti olevan kuin 2-3 tähden hotellissa.
Hetken huonehengailun jälkeen lähdin kiertelemään läheisiä matkamuistomyymälöitä ja tekemään varsin myöhäiseksi jääneitä tuliaisostoksia. Tältä seudulta löytyi Guangzhoun parhaat englannin kielen taitajat. Ostokseni tehtyä Sobelille tulee kello 20 mieleen, että hän tarvitsisi bassokotelon. 2,5 viikon matkaamisen aikana ihan viimeisenä iltana hän muistaa tarvitsevansa juuri sen. Viimeiseltä Guangzhou-käynniltä tiesimme yhden musiikkiliikkeen, jonne suuntasimme heti metrolla. Oli todella vaikuttavan näköistä kulkea kaupungin poikki kulkevan joen varrella pimeällä. Todella kauniit valot rakennuksissa ja laivoissa antoi Guangzhousta mukavan kuvan. Vahingoksemme musiikkiliike oli sulkenut ovensa.
Paluumatkalla huomasimme ChinaV-nimisen laulumestan. Hinnasto oli vain kiinaksi, joten menimme kyselemään ulkopuolella olleilta työntekijöiltä mitä hinnaston hinnat tarkoittavat. Henkilökunnassa ei kukaan osannut hirveästi englantia, joten siinä sitten jumitettiinkin hetki. Paras hetki koettiin, kun pari tyttöä yrittää selittää meille hinnastoa ja yksi poika osoittaa ChinaV:n suurta kylttiä ja tuumaa iloiseen ääneen: "ChinaV". Olin niin lähellä revetä. Ajatuksissani pyöri: "Kerro jotain uutta." Saimme sitten selville, että juuri tähän aikaan huoneen tuntivuokraksi 2-6 hengelle tulisi 98 yuania, mutta juomat olisi pitänyt ostaa erikseen. Jatkoimme paluumatkaa hostellia kohti.
Poikkesimme ennen hostellia kahvilaan, jossa nautimme pari viikkoa sitten ensimmäiset Kiinan matkan ensimmäiset Tsing Tao -oluet. Tällä kertaa nautimme Tsing Taot läksiäismeiningissä. Hostellille päästyä pakkasimme tavarat lentoa varten.
Ulkomaalaisia nähty: melko paljon
Päivän plussat ja miinukset:
+ tuttu kaupunki ja suunnitelmat selvillä
+ "ChinaV"
Aamulla pakkasimme tavarat ja lähdimme kohti Shanghain rautatieasemaa. Noin tunnin asemalla odottamisen jälkeen viimeinen junamatkamme kello 11.24 kohti Guangzhouta alkoi. Tällä kertaa hyteissä oli neljä sänkyä. Matkaseuraksemme saimme kaksi keski-ikäistä naista. Varsinaisesti meillä piti olla alapedit, mutta naiset pyysivät vaihtoa. Meille se kävi ihan hyvin. Enpä olisi välttämättä halunnut nähdä heidän könyävän yläsängyille.
Otimme Sobelin kanssa tavoitteeksi pelata sata (100) Kymppi-korttipeliä muutamalla omalla lisäsäännöllä. 12 tunnin matkan pitäisi riittää tähän ihan hyvin ja vielä pitäisi riittää aikaa maisemien ihailemiseen. Saimme tavoitteemme suoritettua noin kymmenessä tunnissa, jonka aikana pidimme pari lyhyttä maisematarkkailutaukoa ja yhden ruokatauon. Voittoja emme laskeneet, emmekä saaneet selvitettyä kumpi on Kymppi-mestari.
Täällä ravintolavaunua pystyy oikeasti sanomaan ravintolavaunuksi. Sieltä sai kunnollista ruokaa, eikä mitään Suomen mallin mukaisia ylikalliita kolmioleipiä. Ymmärtää tietysti, kun matkustajia on enemmän ja matkat ovat pidempiä. Hinnat olivat normaalien ravintoloiden tasoa.
Sitten alkoikin suuri ihmetyksen aika. Yhdentoista aikaan illalla luonnollisestikin oli jo ihan pimeä. Aikaa määränpäähämme luulomme mukaan piti olla noin puoli tuntia, mutta miksi ihmeessä vaunussa alkoi olla melko hiljaista ja kiinalaiset kulkivat pyjamoissaan. Oliko matkan tarkoitus kestää pitempään kuin 12 tuntia? Aioimme katsella meininkiä puolille öin ja ruveta nukkumaan, jos emme vielä olisi määränpäässämme. Niinhän siinä sitten kävi, että juna vain puksutti tasasta kyytiä eteenpäin. Unten maille oli ruvettava.
Ulkomaalaisia nähty: 1 (jos hostellia ei lasketa)
Päivän plussat ja miinukset:
- äänekäs matkaseura
+ tavoitteiden onnistuminen
+ ravintolavaunu
- luultua pidempi matka
Torstai 13.7.
Aamulla kello 11 lopulta saavuimme Guangzhoun asemalle. Matkamme oli kestänyt 23 tuntia ja 20 minuuttia eli melkein tuplana luulemaamme. Oli jännä saapua kaupunkiin, jonka jo melko hyvin tiesi. Hurautimme metrolla toiselle puolen kaupunkia, jossa tiesimme pari viikkoa sitten Guangzhoussa kiertelyn aikaan löytyneen nuorisohostellin olevan. 200 yuania kaksoishuoneesta todella mukavalla ja rauhallisella paikalla keskellä turistirysiä ei ollut paha. En osaa sanoa mikä tästä paikasta teki hostellin, kun kaikki hintaa lukuun ottamatta vaikutti olevan kuin 2-3 tähden hotellissa.
Hetken huonehengailun jälkeen lähdin kiertelemään läheisiä matkamuistomyymälöitä ja tekemään varsin myöhäiseksi jääneitä tuliaisostoksia. Tältä seudulta löytyi Guangzhoun parhaat englannin kielen taitajat. Ostokseni tehtyä Sobelille tulee kello 20 mieleen, että hän tarvitsisi bassokotelon. 2,5 viikon matkaamisen aikana ihan viimeisenä iltana hän muistaa tarvitsevansa juuri sen. Viimeiseltä Guangzhou-käynniltä tiesimme yhden musiikkiliikkeen, jonne suuntasimme heti metrolla. Oli todella vaikuttavan näköistä kulkea kaupungin poikki kulkevan joen varrella pimeällä. Todella kauniit valot rakennuksissa ja laivoissa antoi Guangzhousta mukavan kuvan. Vahingoksemme musiikkiliike oli sulkenut ovensa.
Paluumatkalla huomasimme ChinaV-nimisen laulumestan. Hinnasto oli vain kiinaksi, joten menimme kyselemään ulkopuolella olleilta työntekijöiltä mitä hinnaston hinnat tarkoittavat. Henkilökunnassa ei kukaan osannut hirveästi englantia, joten siinä sitten jumitettiinkin hetki. Paras hetki koettiin, kun pari tyttöä yrittää selittää meille hinnastoa ja yksi poika osoittaa ChinaV:n suurta kylttiä ja tuumaa iloiseen ääneen: "ChinaV". Olin niin lähellä revetä. Ajatuksissani pyöri: "Kerro jotain uutta." Saimme sitten selville, että juuri tähän aikaan huoneen tuntivuokraksi 2-6 hengelle tulisi 98 yuania, mutta juomat olisi pitänyt ostaa erikseen. Jatkoimme paluumatkaa hostellia kohti.
Poikkesimme ennen hostellia kahvilaan, jossa nautimme pari viikkoa sitten ensimmäiset Kiinan matkan ensimmäiset Tsing Tao -oluet. Tällä kertaa nautimme Tsing Taot läksiäismeiningissä. Hostellille päästyä pakkasimme tavarat lentoa varten.
Ulkomaalaisia nähty: melko paljon
Päivän plussat ja miinukset:
+ tuttu kaupunki ja suunnitelmat selvillä
+ "ChinaV"
Vielä vähän vähemmän ihmeellistäTiistai 11.07.2006 20:32
Tiistai 11.7.
Tavaksi tulleen aamujumituksen jälkeen otimme suunnaksemme Shanghain tiedemuseon. Todella upean näköisen talon meininkinä oli opettaa asioita vähän leikkisältä kannalta. Suuri osa siellä esiintyneestä asiasta on tullut tutuksi jo lukion penkiltä, vaikka koskaan en niin hirveästi ole lukenutkaan. Suurimmasta osasta löytyi sekä kiinankielinen, että englanninkielinen teksti, mutta jostain kumman syystä kaikkeen ei englanninkielisen otsikon lisäksi löytynyt mitään muuta. Esimerkiksi kysymykseen "Mistä Shanghai on saanut nimensä?" emme saaneet vastausta. Asiaa löytyi muun muassa sademetsistä, hämähäkeistä, mikrobimaailmasta, avaruudesta ja informaatioyhteiskunnasta.
Loppumatkasta löytyi jo suhteellisen paljon laitteita, joita pystyi itse räpläämään. Monet laitteet sattuivat olemaan epäkunnossa tai muuten vain yleisön ulottuvilta poissa, jonka lisäksi toimiviin laitteisiin oli reilut kiinalaisista muodostuneet jonot. Puitteet olivat hienot, mutta jäi vähän huonon toteutuksen maku. 10 vuotta nuorempana ja kiinan kieltä osaavana saisi varmasti paljon enemmän irti. Hyvää ajanvietettä käynti kyllä oli muuten vähätouhuisena päivänä. Lippujen hinta oli 60 yuania, eikä 45 yuanin opiskelijalippuja saanut korkeakouluopiskelijat.
Eipä meillä enää ollut haluja missään paikassa käydä, joten palasimme hostellille pakkaamaan tavaroita huomista 12 tunnin junamatkaa varten Guangzhouhun.
Sää oli tänään ehkä kaikista kuumin Shanghaissa olon aikana. Keskipäivällä varjo oli melko mitätön. Pikku hiljaa alkaa Suomen viileämpi kesä houkuttaa.
Ulkomaalaisia nähty: melko vähän edellisiin päiviin nähden
Päivän plussat ja miinukset:
+ hienon näköinen tiedemuseo
- vähän ontuva ja nuoremmille tarkoitettu meininki
- kuumuus
Tavaksi tulleen aamujumituksen jälkeen otimme suunnaksemme Shanghain tiedemuseon. Todella upean näköisen talon meininkinä oli opettaa asioita vähän leikkisältä kannalta. Suuri osa siellä esiintyneestä asiasta on tullut tutuksi jo lukion penkiltä, vaikka koskaan en niin hirveästi ole lukenutkaan. Suurimmasta osasta löytyi sekä kiinankielinen, että englanninkielinen teksti, mutta jostain kumman syystä kaikkeen ei englanninkielisen otsikon lisäksi löytynyt mitään muuta. Esimerkiksi kysymykseen "Mistä Shanghai on saanut nimensä?" emme saaneet vastausta. Asiaa löytyi muun muassa sademetsistä, hämähäkeistä, mikrobimaailmasta, avaruudesta ja informaatioyhteiskunnasta.
Loppumatkasta löytyi jo suhteellisen paljon laitteita, joita pystyi itse räpläämään. Monet laitteet sattuivat olemaan epäkunnossa tai muuten vain yleisön ulottuvilta poissa, jonka lisäksi toimiviin laitteisiin oli reilut kiinalaisista muodostuneet jonot. Puitteet olivat hienot, mutta jäi vähän huonon toteutuksen maku. 10 vuotta nuorempana ja kiinan kieltä osaavana saisi varmasti paljon enemmän irti. Hyvää ajanvietettä käynti kyllä oli muuten vähätouhuisena päivänä. Lippujen hinta oli 60 yuania, eikä 45 yuanin opiskelijalippuja saanut korkeakouluopiskelijat.
Eipä meillä enää ollut haluja missään paikassa käydä, joten palasimme hostellille pakkaamaan tavaroita huomista 12 tunnin junamatkaa varten Guangzhouhun.
Sää oli tänään ehkä kaikista kuumin Shanghaissa olon aikana. Keskipäivällä varjo oli melko mitätön. Pikku hiljaa alkaa Suomen viileämpi kesä houkuttaa.
Ulkomaalaisia nähty: melko vähän edellisiin päiviin nähden
Päivän plussat ja miinukset:
+ hienon näköinen tiedemuseo
- vähän ontuva ja nuoremmille tarkoitettu meininki
- kuumuus
Ei mitään hirmuisen ihmeellistäMaanantai 10.07.2006 19:47
Maanantai 10.7.
Tänäkin aamuna oli tuttuun tapaan pitkä jumitushetki. Sobel katsoi yöllä kolmen aikaan alkaneesta jalkapallosta ensimmäisen puoliajan, joten nukuttiin pitkälle päivään.
Minua kiinnosti käydä katsomassa kungfutselaistemppelia reilun kilometrin päässä TV-tornista, joten lähdimme ensimmäiseksi metrolla sitä kohti. Kartan mukaan alueen olisi pitänyt olla isokin, mutta eipä näytä Kiinassa paljon karttoihin uskominen. Kartan mukaiselta paikalta löysimme vain moskeijan.
Emme siinä sitten jääneet sen pidemmäksi aikaa arpomaan, vaan jatkoimme matkaa Jing Mao -tornille. Pietalta saamassa lapussa sanottiin sen olevan ilmainen, joten se houkutti enemmän kuin vain hieman korkeampi 135 yuanin TV-torni. Rakennukseen päästyä tuli taas "emme kuulu tänne"-fiilis, kun kaiken maailman pukuihmisiä kulki jatkuvasti ohi ja monelle hissille oli portit, joissa oli kulunvalvontalaitteet ja muutamia työntekijöitä kyttäämässä. Pienen aulakiertelyn jälkeen löysimme liudan hissejä, jonne pääsi huoletta kulkemaan. Shanghain maisemat avautuivat varsin kivasti 54:sta kerroksesta. Shangri-la-hotellikin näytti pieneltä. Tornin ylimpiin kerroksiin oli rakennettu ökyravintoloita ja -kahviloita, joten päätimme palata alas.
Tornin läheltä löysimme suhteellisen kivan näköisen japanilaisen ravintolan. Eihän siellä taas kovin vahvasti mennyt. Sobel tilasi jonkun riisiaterian ja minä ajattelin tilata aikalailla samanhintaista sushia ja sakea. Ajattelin sen olevan ihan hyvän kokoinen ateria, mutta eihän sieltä sitten tullut kuin pari suupalaa 25 yuanin hintaan. Hetken ihmettelyn jälkeen pyysin tarjoilijattaren paikalle, mutta kukaan ei siellä englantia osannut. Tilasin siinä sitten vielä pari 10 ja yhden 35 yuanin sushi-jutun. Nyt tuli pari kuuden ja yksi kahden palan satsi, joilla sain mahan täyteen. Tähän mennessä minun kallein ravintolareissu tuli kustantamaan reilut 100 yuania.
Kävimme vielä pyörimässä todella isolla ostarilla, joka monen muun kiinalaisen ostarin tapaan olemme nähneet suurilta osin melko tyhjinä. Tietyillä alueilla näkyy porukkaa paljonkin, mutta monet liikkeet saattavat olla kokonaan tyhjillään. Eipä sieltä tullut mitään ostettua, kun solmioiden hinnat olivat Stockmannin hintoja korkeampia, eikä mitään muutakaan mielenkiintoista liikettä näkynyt.
Paluumatka taisi osua juuri pahimpaan ruuhka-aikaan. Juuri ja juuri sovimme metrossa vaunuun. Kaikki asematkin olivat ihan tukossa.
Ulkomaalaisia nähty: jälleen paljon
Päivän plussat ja miinukset:
- kungfutselaistemppelia ei löydetty
+ Jing Mao -tornista nähty Shanghai (vieläpä ilmaiseksi)
+ hyvää sushia
- mutta kalliiksi tuli
Tänäkin aamuna oli tuttuun tapaan pitkä jumitushetki. Sobel katsoi yöllä kolmen aikaan alkaneesta jalkapallosta ensimmäisen puoliajan, joten nukuttiin pitkälle päivään.
Minua kiinnosti käydä katsomassa kungfutselaistemppelia reilun kilometrin päässä TV-tornista, joten lähdimme ensimmäiseksi metrolla sitä kohti. Kartan mukaan alueen olisi pitänyt olla isokin, mutta eipä näytä Kiinassa paljon karttoihin uskominen. Kartan mukaiselta paikalta löysimme vain moskeijan.
Emme siinä sitten jääneet sen pidemmäksi aikaa arpomaan, vaan jatkoimme matkaa Jing Mao -tornille. Pietalta saamassa lapussa sanottiin sen olevan ilmainen, joten se houkutti enemmän kuin vain hieman korkeampi 135 yuanin TV-torni. Rakennukseen päästyä tuli taas "emme kuulu tänne"-fiilis, kun kaiken maailman pukuihmisiä kulki jatkuvasti ohi ja monelle hissille oli portit, joissa oli kulunvalvontalaitteet ja muutamia työntekijöitä kyttäämässä. Pienen aulakiertelyn jälkeen löysimme liudan hissejä, jonne pääsi huoletta kulkemaan. Shanghain maisemat avautuivat varsin kivasti 54:sta kerroksesta. Shangri-la-hotellikin näytti pieneltä. Tornin ylimpiin kerroksiin oli rakennettu ökyravintoloita ja -kahviloita, joten päätimme palata alas.
Tornin läheltä löysimme suhteellisen kivan näköisen japanilaisen ravintolan. Eihän siellä taas kovin vahvasti mennyt. Sobel tilasi jonkun riisiaterian ja minä ajattelin tilata aikalailla samanhintaista sushia ja sakea. Ajattelin sen olevan ihan hyvän kokoinen ateria, mutta eihän sieltä sitten tullut kuin pari suupalaa 25 yuanin hintaan. Hetken ihmettelyn jälkeen pyysin tarjoilijattaren paikalle, mutta kukaan ei siellä englantia osannut. Tilasin siinä sitten vielä pari 10 ja yhden 35 yuanin sushi-jutun. Nyt tuli pari kuuden ja yksi kahden palan satsi, joilla sain mahan täyteen. Tähän mennessä minun kallein ravintolareissu tuli kustantamaan reilut 100 yuania.
Kävimme vielä pyörimässä todella isolla ostarilla, joka monen muun kiinalaisen ostarin tapaan olemme nähneet suurilta osin melko tyhjinä. Tietyillä alueilla näkyy porukkaa paljonkin, mutta monet liikkeet saattavat olla kokonaan tyhjillään. Eipä sieltä tullut mitään ostettua, kun solmioiden hinnat olivat Stockmannin hintoja korkeampia, eikä mitään muutakaan mielenkiintoista liikettä näkynyt.
Paluumatka taisi osua juuri pahimpaan ruuhka-aikaan. Juuri ja juuri sovimme metrossa vaunuun. Kaikki asematkin olivat ihan tukossa.
Ulkomaalaisia nähty: jälleen paljon
Päivän plussat ja miinukset:
- kungfutselaistemppelia ei löydetty
+ Jing Mao -tornista nähty Shanghai (vieläpä ilmaiseksi)
+ hyvää sushia
- mutta kalliiksi tuli