Myöhemmin seisoimme pihalla ja ikään kuin hytisimme. Kylmyys laskeutui kirkkaalta taivaalta, yöstä oli tulossa hyytävä. Niila viivytteli lähtöä, hän halusi kysyä jotain, muttei oikein kehdannut. Lopulta hän kiskoi minut autotalliin. Hän sulki oven niin hiljaa kuin pystyi ja kumartui sitten aivan korvani juureen.
- Miten hän teki sen? hän kuiskasi.
Minä tartuin häntä olkapäistä.
- Työnnä kieli ulos, minä sanoin. Ei, älä noin pitkälle.
Hän veti kielen sisään niin, että vain sen kärki törrötti ulos suusta, pyöreänä, märkänä ja vaaleanpunaisena. Minäkin työnsin kieleni esiin. Hetken aikaan seisoimme niin, liikkumatta paikallamme. Sitten nojauduin eteenpäin ja suutelin hänen suolaista pojansuutaan.