IRC-Galleria

lisähuomiona haluan mainita, että hyvä idea IG-sankareilta
siellä esirippujen takana.
tämä on hieno paikka pitää tällaista blogia (??!)
kun porukka kuitenkin joka päivä ramppaa täällä
pällistelemässä toisten kuvia ja kommentteja.
(minä myös!)
niin tännehän sitä ehkä tosiaan tulee kirjoitettua tällaistä
pikku päiväkirjaa.. ehkä minustakin pikku tietokonerotasta
saa täällä interaktiivisessa ympäristössä irti sen mitä
omien päivän tapahtumien ylöskirjaaminen vaatii.
MSN-messenkerin kautta sitä jo aikoinaan kokeilin, koska se
mokoma tuossa melkein aina myös möllöttää..
sen ongelmaksi vain sattui se, että juuri niinkuin
itse messenkeri, niin se systeemi oli koko ajan ihan killissä!
joko en itse päässyt kirjoittelemaan tuntemuksiani, tai
sitten latausajat olivat niin pitkiä ettei kukaan jaksanut
odottaa niin kauaa kusisten raapustusteni lukemista.

en selitä tähän tämän enempää, ettei tämä vie lukijoiden huomiota
tuolta mun todelliselta sydänvereltäni tuossa alapuolella!

eli lukekaa tuo alempi!! TÄMÄ(kin) ON IHAN KAKKAA! :D

ihan tajuttoman ärsyttävä tosiaan.
oli tänään aamulla ihan epätodellinen olo kun polki tenttiin.
en ole varmaan sitten tyyliin lukion ekan luokan jälkeen polkenut
lumessa/loskassa polkupyörää..
(inttiä ei lasketa, koska intti ei oo oikeeta elämää. se on vaan vähän
niinku tosi pitkä elokuva. sen vaan kattoo, ja sit kun se on loppunut
niin se ei juuri vaikuta omaan elämään. ainoastaan itse on hiukan
kasvanut sisältä.)

ja vähän aikaa sitten poljin kotiin. (tai oikeestaan en kutsu tätä kodiksi.
mun koti on vammalassa. tää on vaan kämppä.)
erona aamuun oli se, että oli pimeämpää, törkeen painava ostoskassi
ja melko paskasti mennyt elämäni eka tentti takana.
piristänä puolena oli kyllä Maajoukkueen aina yhtä hauska Manse-biisi
uskollisesta hehkuvan punaisesta ämpärisoittimestani.

mut sitten kun pääsin kämpille, niin mikä ihana tunne se olikaan.
tiesin että kaikki luulevat minun olevan ylioppilasteatterin miitingissä
seuraavan puolitoista tuntia, (mutta en ollutkaan, koska se peruttiin
kun paikalle ei ollut saapunut riittävästi väkeä) eli kukaan ei kaipaisi minua
seuraavaan puoleentoista tuntiin..
joten kaadoin itselleni tuopillisen pepsiä, käynnistin tämän
toverini Cerebron ja soimaan laitoin juuri toveriltani Lorenzolta
lainaamani Disco Ensemblen First Aid Kitin..
ja kuin Taivaan lahjana hetken kruunasi sydäntä syvältä lämmittävä
tekstiviesti kaukaa, kaukaa idästä.

ja silloin, juuri sinä pienenä hetkenä
tunsin tämän lokoisan pikku kopperon kodikseni. z3