IRC-Galleria

Sain inspiksen marttyyristä, joka luovutti.

" Seison peilin edessä. Taas, ehkä seitsemännen kerran puoleen tuntiin. Tiedän kaikki mitat kehostani, kaikki viat, arvet, luomet, mustelmat ja ruhjeet. Tiedän, miltä näytän joka suunnasta. Enkä ole tyytyväinen. Minulla on pala kurkussa joka kerta kun katson itseäni. Haluaisin vain peittää itseni, myös muiden takia. Varsinkin sinun takiasi. Mutta sinä tahdot aina nähdä minut, enkä ymmärrä, miten kestät katsoa minua. Ihmettelen, miten peilini ja sinun silmäsi ovat vielä ehjät. Astelen varovaisesti vaa'alle ja mietin, olenko tyytyväinen painooni vai en. Onko se liian suuri? Ehkä se on. Puen päälleni ja suuntaan keittiöön miettimään mitä söisin. Kuten tavallista, siihen miettimiseen menee noin tunti. Mitä ei tarvitse syödä paljon, jotta tulisin kylläiseksi, missä on vähiten kaloreita, minkä saan nopeasti pois kehoani pilaamasta. Laskuja ja pohdintaa.
Kun tulet kotiin, sinä halaat minua ja suuntaat television ääreen. Olen odottanut sinua koko päivän. Sinä olet tainnut odottaa televisiota. En uskalla enää kertoa sinulle, mitä olen miettinyt yksinäisyydessäni. Et kestä kuulla murheitani, et jaksa ottaa edes tosissaan. Olisin toivonut sinun auttavan minua, jotta jaksaisin elää. Mutta sinä löit ja pyysit anteeksi. Sekosin laskuissani. Istun viereesi ja katselen sinua. Sinä et ole enää niin kaunis. Ilmeestäsi on tullut ilkeä, valkea olemuksesi muuttuu mustaksi. En tiedä, onko se minun vikani, enkä uskalla kysyä. Olen niin raukka, en uskalla tehdä enää mitään. Ansaitsisin saada sinulta taas selkääni. Minun vikanihan se on, että haiset naisen hajuvedelle, kun tulet kotiin. Yrität ehkä salata suhteitasi, mutta et onnistu siinä. Joka kerta kun huomaan sinun käyneen vieraissa, vähennän ruokiani. Et sinä minua halua, koska olen liian iso, ruma ja säälittävä. Ehkä näytän mielestäsi kauniimmalta mustelmat kasvoissani.
Minä en jaksa enää kävellä. Matka kauppaan on liian pitkä. Lumisateessa pysähdyn keskelle kävelytietä ja katselen lunta jalkojeni juuressa. Huomaan, kuinka muutama kyynel tipahtaa lumeen. Minä juuri tajusin, etten jaksa enää. Kyykistyn maahan ja piirrän lumeen auringon. Sen jälkeen suuntaan takaisin kotia kohti. Mies tummissa vaatteissa tulee kujalla minua vastaan ja suuntaa aseensa minua kohti. En pelkää enää. Katson miestä, ja kävelen nopeasti hänen ohitseen. En saa selvää hänen sanoistaan mutta tunnen kuinka hän osoittaa aseella minua selkäni takana. Kuvittelen sinut pitämään minua kädestä ja odotan kuolemaa. Kotiovelle saakka mies seuraa minua. Käännyn katsomaan häntä ja sanon, ettei häntä ole olemassa. Hän ei teekään minulle mitään, vaan menee pois.
Kotona sinä valitat ja huudat, miksi en mennytkään ostamaan sinulle viinaa. Tarjoan sinulle huumeitani, mutta ne eivät kelpaa. Suututan sinut kyynisyydelläni ja saan jälleen iskun kasvoihini. Herään hetken päästä lattialta, ja tiedän, että olet lähtenyt. Ryömin helpotuksen luo. Piikki lävistää käsivarteni ja tunnen oloni rauhallisemmaksi. Hoipertelen ikkunalle ja katselen maailmaa. Niin kovin harmaa, mutta kaunis. Surullisen kaunis, kuten elämäni. Katselen ihmisiä tuolla alhaalla ja huomaan, kuinka yksin olen.
Tikkaat ovat jäiset ja tuuli jäätää pelkän t-paidan peittämää keskiruumistani. Matkaa on seitsemän kerroksen verran ja se ottaa voimille. Tunnen vielä sentään jotain, oli se sitten vaikka fyysistä väsymystä. Katolla kahlaan lumihangessa reunalle. Maailma on kaunis. Pilvet ovat harmaanvioletteja ja lumisade näyttää tuhkalta. Ajattelen sinua. Minä annan anteeksi sinulle, koska minä rakastan sinua. Sekuntien, ehkä minuutin päästä minä nojaan eteenpäin ja lennän pois.
Hymyilen."

Äkisti hutastu minuuttinovelli, enjoy or don't.