IRC-Galleria

Pelkojen meressä..Lauantai 01.09.2007 21:16

Olen aina elänyt niin.
Olen elänyt jo niin pitkään kun muistan.
Hiljaisena, mystisenä olentona taustalla, joka on käytettävissä silloin kun tarvitaan. Ei yhtään aikaisemmin tai myöhemmin. Ihan kuin minulla ei olisi omaa elämää lainkaan.
Olen huomannut, että tässä ihmisten kansoittamassa maailmassa kaikki menee hyvin niin kauan, kun malttaa olla sanomatta 'ei'. Olen istunut huoneessani monet kerrat kuunnellen vanhempieni äänekästä kinastelua, tappelua ja toivonut että he ovat unohtaneet minut. Alkanut elämään itsenäistä elämää ystävieni kautta. Luonut ystäväsuhteistani tärkeitä ja oppinut tottelemaan.
Se kaikki ei kuitenkaan ole kyennyt tekemään minua onnelliseksi. Ihan kuin elämässäni olisi ollut pitkään tyhjä aukko. Olen vain oppinut kurkistamaan siitä tyhjästä aukosta ulos.
Ihmettelemään, mikä on normaalia. Tunnustelemaan rakkautta, ihmisiä toisella tavalla.
Olin kuvitellut että auttaessaan ystäviään tai antamalla heille rahaa kun he sitä tarvitsevat, on se kuin tallentaisi tulevaisuuteen. Voisi luottaa että ystävät ovat läsnä, kun on minun vuoroni.
Yhtäkkiä huomasin jääneeni yksin. Olin yhtäkkiä tylsä, tarpeeton.. kuin nurkkaan heitetty rätti.
Minulle kävi jo näin kerran. Hämeenlinnassa vuosia sitten. Kun hetken ajattelinkin mitä teen seuraavaksi, kuka olen ja mihin olen menossa, minut hylättiin välittömästi.
Sitä, etten heti vastannut hätäkutsuun, ei pidetty hyväksyttävänä asiana.
Ja kun lähdin Hämeenlinnasta, minulle kiukuteltiin. Monta vuotta vain siitä että lähdin.
Osa ystävistäni ei tullut edes häihini. Ettekö te ymmärrä, ette halua ymmärtää?
Minä olen peloissani, väsynyt. Minä uskallan sanoa teille: Minä tarvitsen teitä.
En halua menettää ihmisiä.
Miksi te menette pois?
Enkö ole kyennyt olemaan tarpeeksi hyvä teille?

Korealaisnimi Boing --Unique-- Torstai 23.08.2007 20:02



Korealainen Nimi

A- ka * B- zu * C- mi * D- te * E- ku * F- lu * G- ji * H- ri * I- ki * J - zu * K- me * L- ta * M- rin * N- to * O-mo * P- no * Q- ke * R- shi *S- ari * T-chi * U- do * V- ru * W-mei * X- na * Y- fu * Z- zi

Minä siis olen.. Mekashimotakikitoka Rikakarukiarichimo
ja Jhvisto on Zukazuki Rikakarukiarichimo.
:S

Miksi?Keskiviikko 22.08.2007 14:21

Mä olen väsynyt.
Mä en jaksa enää.
Sydämeni on syytöksiä täynnä.
Ei ketään, joka ottaisi syliin ja lohduttaisi.
Mä tukehdun siihen että henkeni kuristaa mun kurkkuani.
Mä en jaksa selittää enkä taistella.
Antaa tulla niskaan vaan, ehkä joku noista terävistä sanoista kykenisi tappamaan minut lopullisesti. Juuri kun olin onnellinen. Iloinen. Jaksoin uskoa huomiseen.
Vedetään pohjalle kuin tarpeeton orja kivi kettingissä kiinni.
tarpeeton..
Tarpeeton..
_Tarpeeton_.

[Kristine] boing jälleen..Maanantai 20.08.2007 00:48




My life is 63% happy

[x] You have a boyfriend/girlfriend
[x] You are in love
[x] You have your own room.
[x] You own a cell phone.
[x] You have an ipod/ mp3 player
[ ] Your parents are still married.
[ ] You have more than 1 best friend.
[ ] There is a swimming pool/hot tub/trampoline in your backyard
T O T A L: 5

[x] You dress how you want to.
[ ] You hang out with friends more than once a week.
[x] There is a computer/ laptop in your room right now
[ ] You have never been beaten up
[ ] You NEVER cry more than twice a month.
[x] You are allowed to listen to the music you want to.
[x] Your room is big enough for you.
T O T A L: 4

[ ] You have over 50 friends on Irc-Galleria
[x] You have pictures on Irc-Galleria
[x] Your parents let you have a Galtsuprofiili
[x] You collect something normal.
[x] You look forward to going to school/work.
[x] You don't wish you were someone else.
[ ] You play a sport.
[ ] You do something after school.
T O T A L: 5

[ ] You own a car.
[x] You usually don't fight with your mom
[ ] You are happy with your appearance
[ ] You do not have any failing grades
[x] You have friends
T O T A L: 2

[x] You know what is going on in the world.
[x] You care about many people.
[x] You know more than one language/learning a language
[ ] you own a pet.
[x] You know the words to more than 5 songs.
[ ] You dont have any enemies
[x] You are a generally nice person.
T O T A L: 5

TOTAL OVERAL: 21

now count your numbers and multiply by 3
Then title this "MY LIFE IS % HAPPY"

Kesäduuneja poing [Kristine]Torstai 16.08.2007 01:03

muistellaanpas mennyttä kesää

Mitä kaikkea tein kesällä 2007

[x] Syönyt jäätelöä
[x] Grillannut
[x] Syönyt makkaraa
[x] Matkustellut
[ ] Käynyt ulkomailla
[x] Ollut yli viikon reissulla
[ ] Ollut yli viikon yksin kotona
[x] Shoppaillut
[ ] Käynyt elokuvissa
[x] Katsonut elokuvia muualta kuin teatterissa
[x] Ostanut levyjä
[x] Kuunnellut musiikkia
[x] Ottanut aurinkoa
[ ] Ollut kesätöissä
[ ] Ollut mökillä (harmi. :( )
[ ] Ollut hotellissa
[ ] Nauttinut kesän joka hetkestä
[x] Nauttinut lähes kesän joka hetkestä
[x] Onnistunut kesä
[x] Tavannut ystäviä
[x] Tutustunut uusiin ihmisiin
[x] Tavannut IRC-Galleria kavereita livenä
[ ] Saanut uusia ystäviä
[x] Parantanut ihmissuhteita
[ ] Huonontanut ihmissuhteita
[x] Tavannut sukulaisia
[x] Suudellut ihmisiä
[ ] Deittaillut kesäheilaa
[x] Halaillut
[ ] Nauranut paljon
[ ] Bilettänyt
[ ] Käynyt festareilla
[x] Uinut
[x] Käynyt rannalla
[ ] Käynyt salilla
[x] Viettänyt kesää ystävien kanssa
[ ] Pelannut pesäpalloa
[ ] Pelannut jalkapalloa
[ ] Pelannut rantapalloa
[ ] Pelannut sulkapalloa
[ ] Pelannut koripalloa
[x] Pelannut tietokoneella
[x] Ollut koneella
[x] Ollut enemmän pihalla kuin sisällä
[x] Riidellyt vanhempien kanssa
[ ] Odottanut koulun alkua
[ ] Pelännyt koulun alkua
[ ] Syytetty varkaudesta
[ ] Varastanut
[x] Ollut lapsenvahtina
[x] Ajanut autolla
[ ] Lentänyt lentokoneella
[ ] Matkustanut junalla
[ ] Matkustanut pummilla
[ ] Pyöräillyt
[ ] Olin itse tyytyväinen kesään
[ ] En ollut tyytyväinen kesään
[ ] Istunut järvenrannalla yömyöhään
[ ] Valvonut yli 24 tuntia useampaan otteeseen
[ ] Tehnyt yli 30 sudokua
[ ]uinut meressä
[ ]uinut joessa
[ ]kalastanut
[ ]kirjoittanut postikortin
[x]käynyt lääkärissä
[x] sairastanut flunssaa
[ ]soittanut pilapuhelun
[ ]lukenut harry potteria
[x]lähettänyt tekstiviestin väärään numeroon
[x]palellut
[ ]kerännyt simpukoita
[x]syönyt ravintolassa
[ ]palanut olkapäistä
[x ]kävellyt paljain jaloin asfaltilla
[ ]ostanut kengät
[ ]tuhlannut yli 200e vaatteisiin
[x]käynyt kahvilassa
[x]matkustanut autolla yli 300 km
[ ]rullaluistellut
[ ]tappanut ampiaisen
[ ]puhunut mummilleni
[ ]ollut häissä (Piti olla, muttei muistettu.. :( )
[x]käynyt hammaslääkärissä
[ ]ostanut farkut
[ ]käynyt helsingissä
[ ]juonut alkoholia
[x] uinut alasti
[ ]patikoinut metsässä
[ ]ollut kuumeessa
[x]kastellut kukkia
[ ]ajanut nurmikkoa
[ ]ollut piknikillä
[ ]käyttänyt lacosten paitaa
[x]suuttunut kaverille
[x]rakastunut
[x]ollut vaahtokylvyssä
[x]syönyt herneitä
[x]käynyt naapurin pihalla
[ ]käynyt espanjassa, kreikassa tai italiassa
[x]käynyt yöuinnilla
[x]matkustanut ratikalla
[x]leiponut
[ ]saanut uuden puhelimen
[x]viettänyt synttäreitäni
[x]ollut mustasukkainen
[ ] viillellyt
[ ]ostanut demi kalenterin
[ ]käynyt lapissa
[ ]kävellyt unissaan
[ ]oksentanut
[ ]karannut kotoa
[ ]ajanut mopolla
[ ]ollut ulkona kaverein kanssa yli 01:00
[ ]ruskettunut selkeästi
[x]antanut hyttysen pistää
[ ]nähnyt hirven
[x]nähnyt kyyn
[x] pelännyt pimeää
[x]katsellut tähtiä
[ ]kiikaroinut
[ ]ollut stadikalla uimassa
[x]valokuvannut
[x]katsonut conan o'brienia
[ ]sammunut
[ ]myöhästynyt junasta
[ ]juossut yli 5km putkeen
[x]hengästynyt
[ ]rikkonut lakia
[ ]käynyt turvatarkastuksessa
[x]hukannut avaimeni
[x]käynyt ruokaostoksilla
[x]pelannut pelikoneella
[ ]hävinnyt vedonlyönnin
[x]valehdellut
[ ]lukenut jotain koulukirjaa
[ ]käynyt pornosivuilla
[x]saanut syvän haavan jalkaani
[x]syönyt irtojäätelöä
[x]pelästyttänyt kaverini
[x]laittanut uusia kuvia galleriaan
[ ]ampunut vesipyssyllä
[ ]heitellyt vesi-ilmapalloja
[x]ollut onnellinen
[x]ollut masentunut
[ ]soittanut nuortenpuhelimeen
[x]kirjoittanut päiväkirjaan
[ ]ollut kuumailmapallon kyydissä
[ ]käynyt serenassa
[x]ollut ihastukseni seurassa kahdestaan
[ ]ostanut kumisaappaat
[x]vältellyt jonkun ihmisen seuraa
[x]ollut vainoharhainen
[x]pelannut biljardia
[x] sytyttänyt tulipalon (onneksi tumppipurkki on peltinen..)
[ ]soittanut hätänumeroon
[x]syönyt banaanin

Joopa joo.Sunnuntai 12.08.2007 11:10

Antaa olla.
Senkun puhutte musta paskaa. Senkun levittelette musta valheita.
Senkun vihaatte mua saatana. Kunhan vihaisitte mua edes syystä.
Mikään ei ole tarpeeksi. Pitäisi antaa viimeinen paitakin päältä.
En helvata vieköön jaksa enää.
Onko se niin vaikeaa saada kavereita, jotka välittävät oikeasti?

No joopa.Tiistai 07.08.2007 21:39

JOS SAISIT MINUT SINUN HUONEESEEN LUKKITTUNA 24 TUNNIKSI JA SAISIT TEHDÄ KANSSANI IHAN MITÄ VAIN, MITÄ TEKISIT? JÄTÄ KOMMENTTI JA SITTEN KOPIOI TÄMÄ OMAAN PÄIVÄKIRJAASI JA KATSO MITÄ MUUT SANOVAT SAATAT YLLÄTTYÄ.. JOS ET VASTAA JA KOPIOI TÄTÄ NIIN OLET VALITTETAVASTI PELKURI....

Mietintöjä ulkoa sisään..Maanantai 06.08.2007 13:27

Olen ollut pitkään ahdistunut omasta tilanteestani.
Siihen ei ole edes tarvittu mitään konkreettisia ongelmia.
Olen vain alkanut väsyä.. pikkuhiljaa kohti pohjaa.
Olen väsynyt siihen, että olen yksin.

Mieleni sopukoista haikeina muistoina vilisee kuvia menneisyydestä.
Se, kun Hämeenlinnassa asui katras ihmisiä joilla oli aivot päässä.
Tuula asui Myllymäessä. Aucci asui Kankaantakana. Sintonen oli vielä kunnon kaveri.
Ja ne 16-vuotissynttärit, joita en voi unohtaa koskaan.
Koko Montun väki järjesti yllätyssynttärit Montulla. Disko, kaikki kaverit siellä.
Lettuja, kakkua ja puheensorinaa. En koskaan ole kokenut mitään niin liikuttavaa
kavereiden taholta. Mutta se on menneisyyttä..
En enää ole tärkeä.
Aucci mököttää mulle edelleen, kun mä jätin sen Hämeenlinnaan yksin..
Tuula asuu kaukana. Sintosesta ei voi edes puhua.
Ihan kuin kukaan ei olisi enää kiinnostunut siitä kuka olen.
Ei siitä, mitä tunnen.. koen.. Mistä välitän, mistä tykkään..
Minut on vain leimattu tylsäksi. Tylsäksi, ilman persoonallisuutta.
Kun soittaa Tuhkimollekin.. Ei se viitsi tulla teelle. Jaa miksi?
Siksi, kun olen niin tylsä. Ei minulle voi puhua mistään, keskustella tai tehdä mitään.
Mitä hittoa minun pitäisi olla?

Epätietoisia/toivottuja miittauksia..Sunnuntai 05.08.2007 16:49

No niin, nyt se on tapahtunut.
Odotinkin, että koska tällainen tapaus sattuu kohdalle.. eipä tarvitse ihmetellä sitäkään.
Olin tulossa Käikälän K-Marketista ulos kun törmäsin ala-asteaikaiseen tuttavaani J:hin.
En ollut tunnistaa tyttöä, oli kovasti muuttunut. Jatkoin matkaani kaupalta ihan turvallisin mielin,
kunnes pysähdyin kuorimaan Miksun välipalaa kävelytiellä. Kävelytien alta, alikulkutieltä, vastaan kävelyvät kahdet lastenvaunut. En kiinnittänyt niihin mitään huomiota ennenkuin joku puhutteli minua kun työnsin Mikan suklaapaperia taskuuni. Tuttujahan ne olivat nekin, Erja ja Kata kauppakoulusta. Ajattelin että jes, kauppisajan kiusaajat.. ja mitä ne minusta tahtoivatkaan?
Erja ja Kata pysähtyivät meikän kohdalle.

Erja: "Kato, Karkki! Sullekin on käynyt kumivahinko!" *Osoitti Mikaa sormella.*
Minä: "Erppu, morjens.. Ei kyl pidä paikkaansa, ihan rakkauslapsi on.
Kata: "Asuksä nykyään Katumalla? Me asutaan molemmat siel."
Minä: "Ei kun ihan isän luona käymässä tämän kesän.."
Erja: "Sä päädyit sit kumminki naimisii sen Kyytsösen kaa vai?" *Vilkuilee sormustani.*
Minä: ".. En ole kuullut veljeksistä pitkään aikaan yhtään mitää.. "
Kata: "Mä ja Jori mentii kihloihi ku Veera synty.."
Minä: "Me ehdittiin olla naimisissa kaksi vuotta ennenkuin Mika syntyi.."
Erja: "Jaa Virkin kanssa?"
Minä:" Ette te tunne mun miestäni, ei se ole täältä kotosin."
Kata:" Susta on kulkenu juttuu et olisit.."
Minä: "Ei kiinnosta.. Jonnalle voi sanoo terkkui."
* Joku omituinen hiljaisuus.*
Minä: " Entäs sä, Erppu? Ootko sä kihloissa tai mitää?"
Erja: "En mä mitää miestä tartte! Mä ja Tintti pärjätään kahestaa!"
Minä: "Sehän on hienoa. Olenhan mäkin yksin Mikan kanssa aika paljo kun ukko on töissä.."
Kata: " Missä se o?"
Minä: "Ruukilla tän kesän."
Kata: " Se sit tienaa vissii hyvi..pyöriikse kaarella?"
Minä: "Ei se pyöri missään." (Mielessä pyörii että miksi hitossa se niitä kiinnostaa)
Erja: "No jos me ei tunneta sitä nii sä voit sanoo sen nime."
Minä: "Jammu."
*Ja kanat nauraa.*
Kata: "Vittu et oo tosissas! SÄ väität että SÄ olet päässy naimisii!"
Minä:" Mulla on menny siitä asti hyvin kun mä pääsin vittuun täältä."

Päätin hymyillä vaikka väkisin ja lähdin omille teilleni.
Miten jotkut ihmiset eivät kykene kasvamaan, vaikka tapaamisväliä olisi viisikin vuotta?

Voi kiesus..Torstai 02.08.2007 00:05

Isää pännii taas jokin.
Miksi tunnen taas myrskyn nousevan jostakin taka-alalta..?
Isä ei ole koskaan ollut hyvä ihmissuhteissa.. Mutta tämä alkaa kuulostaa vaaralliselta.