IRC-Galleria

Kappas, vuosi "hujahti". Paljon riittänyt sydänsurua ja tuskaa pienten ilonpilkahdusten lomassa. Tähän kaupunkiin muuttaessa olin toivoa täynnä ja elin kahta unelmaa. Oli rakkaus & koulutus aluillaan. Kaikki romahti samaan aikaan ja hajosin taas totaalisesti. Pohdin, että tästä kesästä tulee edellistä huomattavasti parempi ja ehkä olin sittenkin oikeassa. Pääsin jaloilleni, sain töitä ja olen nousussa. Masennus on poissa, olen toiveikas, motivoitunut duuniin ja elämään. Tärkeysjärjestykseni on lopultakin kuten pitää sinkkumiehellä ollakin. Tottakai kaipaan / haluan ihmistä vierelleni, muttei se ole enää ensisijainen asia. Tahdon menestyä, edetä. Ja sen teen. Kukaan ei riko tätä tikapuuta, jonka olen saanut rakennettua. Toisinaan vielä näen "painajaisia" viime vuoden ihanuuksiin liittyen, mutteivat ne enää hetkauta.
Kiitos minun ja ystävieni. Ja pakko myöntää, myös lääketeollisuuden. Mitä sitten? Pääasia, että osaan taas elää, pitkästä aikaa. ITSELLENI ja YKSIN, mutta seurassa. Nyt on hyvä.

"Pidä rakkaat & tärkeät ihmiset lähelläsi äläkä pidä heitä itsestäänselvyytenä. Jos tuijotat liian kauan kuuta, et enää ehkä näe tähtiä".
Minusta tuntuu, että eräs ihminen ei välitä enää, mitä elämässäni tapahtuu; voitin sitten lotossa tai jäin katujyrän alle. Tilalle olen silti saanut paljon uusia tuttavuuksia, joista uskoisin khekytyvän pitkiä ystävyyssuhteita. Antaa ihmisten olla, joita ei elämäni kiinnosta. Elämäni kiinnostaa eniten kaikkein tärkeintä ihmistä: minua.

Vieläkin :) This is strange. Tuttua, mutta uutta. Huih ;D