IRC-Galleria

Kauhea ikävä Aria. Tasan vuos sitten mun paras ja läheisin ystävä kuoli, silloin tuntui ettei oo mitään järkeä jatkaa. En uskonut että voisin mitenkään enää tulla toimeen, kun tuntui että puolet musta kuoli. :<

Edelleen Ari on mun ajatuksissa. Edelleen toivon että vielä näkisin tuon ihanan hymyn ja helisevän naurun ja voitaisiin jutella ja että voisin kertoa kaikista asioista joita mulle on tapahtunut Arin kuoleman jälkeen. Joskus luulenkin että nään Arin ohimennen jossain, esim. kaupassa. Silloin tekee mieli huutaa hänen peräänsä ja kun tajuan, ettei ole mahdollista nähdä häntä kaupassa kävelemässä ihan kuin joskus enennenkin, alan sättimään itseäni ja tulee ahdistava olo.

Ei voi oikeesti kuvailla miltä tuntuu menettää joku josta välittää niin paljon. Menettää se henkilö, joka on ensimmäinen jolle on voinut puhua asioista ja oikeasti omista tunteista ja fiiliksistä. Kun se henkilö on sulle kaikki, paras ystävä jonka kanssa vietät 24/7, isä, äiti, siskot, veljet - tutut ja tuntemattomat. Me ei kuitenkaan oltu pari, vaikka oltiinkin aikamoinen parivaljakko. Etenkin se sattuu, kun se sen henkilön menettäminen tapahtuu niin yhtäkkiä. Sitä ei pysty aluksi käsittämään ollenkaan. Se ei mahdu päähän.

Meillä oli sen päivän illaksiki suunnitelmia. Meillä oli sen viikon perjantaiksi suunnitelmia. Lauantaiksi, seuraavalle viikolle suunnitelmia, seuraavalle kuulle suunnitelmia. Seuraavalle vuodelle, kesälle, sitä seuraavallekin vuodelle suunnitelmia.
Yhtäkkiä se henkilö on poissa, etkä vain voi käsittää sitä. Koko maailma on yhtäkkiä pimeä, etkä näe valoa missään. Kaikki on mennyttä. Yhdessä hetkessä kaikki mitä sulla on, on mennyttä.

Mutta nyt. Vuosi Arin kuoleman jälkeen pystyn jo tietyissä tilanteissa puhumaan Arista itkemättä. Mutta useimmiten jonkun mainitessa Arin tai puhuessa muuten vain kouluammuskeluista, tulee kauhea ahdistus ja tekee mieli vain paeta vuorille. Joskus rupeaa ihan muuten vain itkettämään ilman syytä. Ilman että on edes ajatellut koko juttua tai mitään, mutta jotenkin vain niin alavireinen fiilis, että ei mitään rajaa.

Olisi niin paljon juteltavaa. Mulle on tapahtunut niin paljon. On niin paljon tunteita joista en vain pysty puhumaan. Mutta Arille ei tarvinnut aina edes puhua, se vaan tiesi.

Nyt olen löytänyt rakkauden. Ihmisen joka oikeasti välittää ja josta mä välitän todella paljon. Toivottavasti hän jaksaa kestää mua jatkossakin. Tiedän etten aina ole kaikkein helpoin henkilö. Muutenkin sai tällaisen sisältä rikkinäisen tapauksen. Rakastan. <3