Vallitsevan tieteellisen näkemyksen mukaan ihminen on sokean sattuman muovailema atomikasa. Näin ollen ihmisen olemassaololla ei ole mitään päämäärää eikä tarkoitusta.
Monien johtavien tiedemiesten mukaan kaikki ihmisenkin aikaansaannokset ja saavutukset hajoavat koko maailmankaikkeuden mukana vähitellen joukoksi arvottomia hiukkasia. Tulos kaikesta ihmisen rehkimisestä on siten puhdas nolla. Miksi siis elää ja vaivautua? "Tyhjän saa pyytämättäkin", tietää suomalainen sananlasku.
Ihmisen sattumanvaraisesta syntymästä seuraa myös, että yhteiskunnassa ei voi olla mitään ehdottomia pelisääntöjä: kaikki on täysin sallittua.
Kaiken ollessa pelkkää ainetta ihmisellä ja ranskanleivällä ei ole mitään periaatteellista eroa: kumpikin on samaa atomimössöä.6 Täten Suomen nuorisoakin voitaisiin surutta paloitella moottorisahalla parin sentin viipaleiksi ja sivellä kevytlevitteellä. Näin ollen on lopulta täysin samantekevää, miten elää tai kuolla, tuhoutuuko luonto tai kärsivätkö koe-eläimet tai kolmannen maailman lapset. Lapsia paloittelevan pedofiilin elämä on tällöin ihan yhtä mielekästä ja moraalista kuin Unicefin toiminta.
Mutta entäpä jos vallitseva tieteellinen näkemys ihmisestä onkin väärä?