Minä lähden täältä betoniviidakosta, juoksen läpi talvi soraisten kerrostalopihojen, enkä aioi pysähtyä kunnes pääsen pois. Juoksen ohi satojen ihmisten, tuhansien. Bussipysäkit eivät minua houkuta, minä vain juoksen ja lähden. Onko väärin tehdä niin kuin sydän halajaa? Sinä katsoit minua syyttävästi, kun minä suljin oven perässäni, ja jätin sinut juomaan aamukahvia. En sanonut edes 'hei ja nähdään', vaan jatkoin päämääräni toteuttamista hymy suupieleni kulmassa. Silti samalla tunsin olevani niin surullinen, kun katsoin sinun siluettiasi ikkunan läpi. Meidän maailmamme ovat liian erilaiset ollakseen samat, ja meidän pitää erkaantua. Sillä vaikka olet rakas, en voi kestää tätä kahlittua tunnetta.
Minä juoksen ja juoksen, enkä pysähdy vaikka vuoriston kohtaisin. Olen jo päiviä juossut, rakas. Enkä aioi pysähtyä, en edes öisin tähtiä pysähtynyt katselemaan kuten joskus teimme. Olen pahoillani, että vain lähdin sanomatta mitään, mutta ymmärrä edes miksi niin tein - kaipasin sitä yksinäisyyttä, ja ajatuksen virtaa vuolasta. Siihen olin tottunut, kylmään ja karuun pohjoiseen, jonka viima puhdistaa silmäni ja tekee niistä taas metsän vihreät. Ja joskus sulle vielä uskallan kirjoittaa, pyytää anteeksi, ja ehkä lähettää kuvan. Mutta koskaan en kerro, minne lähdin, ja missä olen. Yritäthän ymmärtää, ja tajuta minua?
Ties kuinka mones päivä jo menossa, ihmiset katsovat minua. Kaikki supisevat- tuo on se, joka lähti sanomatta sanaakaan. Minä katsahdan heitä, ja jatkan matkaani, olen jo Kajaaniin päässyt. Olen nähnyt pelloilla ihmisiä, kesä on jo puolessa. Minä kuitenkin halajan Lapin tuntureille, kotiini keskelle sammalten maagista rinkiä. Tahdon tuntea jälleen kerran sen viileän tuulen ihoani vasten, ja nauraa onnesta nähdessäni kiirunan lentävän ylitseni. Lopulta sinutkin alan unohtamaan, mutta kai sinä muistat minut? Joka päivä yritän nimeäsi muistaa, sitä kirjoittaa kaunolla kirjeeseen. Mutta ei se koskaan ollut oikea, sen tiedän. Anna anteeksi, en enää muista sinua. Enkä enää kohta kai itseänikään tunne, mutta anna anteeksi kaikki vaikka unohtaisin. Käännä kuvani yöpöydällä väärin päin. Kai parasta, jos emme toisiamme muista.