Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta.
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt. Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.
1. Anne on kansainvälinen naisten etunimi.
2. Anne on kotoisin Elimäeltä, joten muutto Tampereelle toi muutoksen hänen elämäänsä.
3. Anne on opastanut ryhmäänsä kansantanssin saloihin jo viiden vuoden ajan.
4. Anne on seksikäs nainen.
5. Anne on viihtynyt työssään erittäin hyvin.
6. Anne on aina pitänyt asiakaskeskeisestä työstään.
7. Anne on aikuinen nainen, joka edustaa samalla huolehtivaa äidillisyyttä, yrittäjyyttä, muoti- ja kauneusalan asiantuntemusta, kristillisiä arvoja sekä kodikkaasti hänestä samalla huokuu maailmannaisen glamouria.
8. Anne on näytellyt aktiivisesti Rampin eri produktioissa ja lisäksi ollut mukana Vaasan kaupunginteatterissa vierailijana ja avustajana.
9. Anne on intohimoinen purjehtija, Atlantillakin käynyt, ja golfaaminen käy terapiasta.
10. Anne on osoittanut, että mitä tahansa voi aina kehittää ja uudistaa, vaikkapa tuolin käyttötapoja!