IRC-Galleria

Lillabeth

Lillabeth

Remember to live for love
Ensimmäinen ja tähän mennessä myös viimeinen proosarunoni:


KUMMAJAISNAINEN

Näin kauniita ikkunaverhoja, ohi lipuviin taloihin ripustettuna. Olen hieman kummallinen, minä pidän autoista ja niiden sulavalinjaisista nokista. En haluaisi olla. Jalkoihini ripustan mieluiten haalistuneita farkkuja ja pidän työkaluja taskuissa. Kauempaa tuskin huomaisit: tyttö. Ikkunaverhot ovat ainoa naisellisuuteni. Pidän erityisesti punaisista ja sinisistä. Joskus tahtoisin pukeutua niihin. Olen koulussani kummajainen. Muut eivät ymmärrä. Tahdon vain olla yksin ja autojen kanssa. Hermoverkkoradoillani on kai ruuhkaa tavallisuus -osastolla. Muut sanovat vain: "kummajainen”



***



SÄVELILLÄ SYKSYYN VIE

Kauempaa katsottuna, se ei ehkä ollutkaan
niin
Kuunneltuani kesäpäivää
päätin vaihtaa syksyyn
ja sade tuli

Tartuin ikkunankarmeihin
pyörittäessäni kattoa,
tehdessäni lehdistä keltaisia
/minun värisiäni/

Etsi
minua silmieni takaa
sillä näköhermojani kulkemalla,
opettelet lausumaan minut

puhu sävelillä
keltaisen, punaisen, ruskean
vain niitä ymmärrän

puhalla mennessäsi pois


***

molemmat osallistuivat erääseen leikkimieliseen runokilpaan.
Uniklubi - Rakkaudesta hulluuteen

Yö päättyy kauniisti
Taas jätät jälkesi minuun
Ja aamut sinun vierellä
Eivät satu minua silmiin

En tiedä kuolisinko, sinun vuoksesi
Kun siinä ei oo mitään pelättävää
Mitä silloin jää, jos ei tunne mitään

Rakkaudesta hulluuteen, ammu nuoli minun sydämeen
Polta minut loppuun, revi haavat auki suudelmin
Heikkouteni rakkauteen, vienyt minut hulluuteen
Poltat minut loppuun, revit haavat auki suudelmin

Rakkaudesta hulluuteen

Taas valo taittuu kasvoiltasi
Herään kun katsot minua silmiin
Niin paljon kiinni hetkissä
Joita vietät mun vierellä
KESÄ

kuumeinen ilma sekoittuu
suolaan, mikä lentäen saapuu
mereltä

Kauniit värit ympärillä
kertovat tarinoitaa
menestyksellisiä, surullisiakin

Hiekka valuu varpaitteni alta
muodostaen kohdalleni kuopan
/vajoan/

Sinisintä mitä koskaan olen nähnyt
yläpuolellani
(kadotinko itseni sineen sinun?)

Sumenen, katoan kesästä
koska viereltäni puuttuu
sinisimmät

***


Luin runosi uudestaan ja uudestaan, monta kertaa, mutta aina vaan jokin siinä jää vaivaamaan. (Voi tietysti johtua ihan vain siitäkin, että tulin juuri töistä eikä ajatukseni kulje) =)

Ensinnä mieleen tulee, jonkin eteläisen(-sellaisen aina lämmintä-)maan kesä ja hetken hurma jonkun espanjalaisen rakastajan kanssa. Noh ehkäpä kuitenkin itse sisältö on ihan kirjoittajan oma asia, eikä siihen välttämättä ole puuttuminen.

Huomaa, että olet perehtynyt tuohon runoiluun ehkä enemmänkin, sillä rivitykset, pilkut ja sen semmoiset ovat hallittuja. Tai sitten olet vain luonnonlahjakkuus.

Runon loppu jää hieman arvelluttamaan. Kaksi viimeistä säettä jäävät jotenkin oudosti sekaviksi, mutta loppupeleissä se ehkä on ihan hyväkin asia. Tuleepahan pakosti luettua muutamaan kertaan uudestaan.

by: Pimatsuko

pölläsin. :PPerjantai 25.07.2008 02:34

Jos olet nähnyt yli 70, sinulla ei ole elämää.

( ) Napoleon Dynamite
( ) Oldboy
( ) The Proposition
( ) The Anchorman
( ) Wake up, Ron Burgundy
(1) Crybaby
( ) Battle Royale
( ) Battle Royale 2
(2) Sin City
( ) Sinussa on se jokin
(3) Harry Potter: Viisasten kivi
(4) Harry Potter: Salaisuuksien kammio
(5) Harry Potter: Azkabanin vanki
(6) Harry Potter: Liekehtivä pikari
(7) Harry Potter: Feeniksin kilta
(8) Mr. and Mrs. Smith
( ) The Mexican
( ) Nemoa etsimässä
(9) Leijonakuningas
(10) Ocean's eleven
(11) Ocean's twelwe
( ) Spy Game
( ) Fight Club
(12) Meet Joe Black
( ) Seven
(13) Thelma & Louise
(14) Grease
( ) Seitsemän vuotta Tiibetissä
(15) Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous
(16) Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu
(17) Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla
(18) Troija
( ) Starsky and Hutch
( ) Saw
(19) Saw 2
(20) Moulin Rouge
(21) Scream
(22) Scream 2
(23) Scream 3
(24) Scary Movie
(25) Scary Movie 2
(26) Scary Movie 3
(27) Scary Movie 4
(28) The Grinch
(29) American Pie
(30) American Pie 2
(31) American Wedding
(32) I, Robot
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(33) Men in Black
(34) Men in Black 2
(35) The Village
(36) Along Came Polly
(37) Forrest Gump
( ) Deep Impact
(38) The Terminal
( ) Halloween
(39) The Ring
( ) The Ring 2
( ) Space Jam
( ) Chigaco
(40) Riku Rikas
(41) The Day After Tomorrow
( ) I am Sam
(42) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(43) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
(44) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
(45) Ten Things I Hate About You
(46) Just Married
( ) Painajainen Elm Streetillä
(47) Titanic
(48) Romeo & Julia
(49) Tiedän mitä teit viime kesänä
( ) Tiedän yhä mitä teit viime kesänä
(50) Independence Day
(51) Bad Boys
( ) Bad Boys 2
( ) ET
(52) Yksin kotona
(53) Yksin kotona 2
(54) Yksin kotona 3
( ) Mio poikani Mio
( ) Katto Kassinen
(55) How to Lose a Guy in 10 Days
( ) Calendar Girls
(56) Catch Me If You Can
(57) Spider-Man
(58) Spider- Man 2
( ) The Fifth Element
( ) Air Force One
( ) Sound of Music
( ) Terminaattori
( ) Terminaattori 2
( ) Terminaattori 3
( ) Vanilla Sky
( ) Addams Family
(59) Ace Ventura
(60) Valehtelija, valehtelija
(61) Hevoskuiskaaja
( ) 8 mile
(62) Die Hard 1
( ) Die Hard 2
( ) Die Hard 3
( ) Die Hard 4
( ) Eurotrip
(63) Deep Blue Sea
( ) Casper
(64) Alexander
(65) Save the Last Dance
(66) Pretty Woman
( ) Melkein julkkis
( ) Uneton Seattlessa
( ) Top Gun
( ) Sairaan kaunis maailma
(67) Mean girls
(68) Cast Away
( ) Wicker Park
( ) Kuka sanoo tahdon?
( ) Vuosi nuoruudestani
(69) Shrek
(70) Shrek 2
( )Viimeinen Samurai
( ) Kimpassa
(71) Fucking Amål
(72) Saksikäsi Edward
(73) Vihreä maili
(74) Amelie
(75) The Truman Show
(76) School of Rock
(77) Big Fish
( ) Pelastakaa sotamies Ryan
(78) Austin Powers
(79) Austin Powers: Agentti joka tuuppasi minua
(80) Austin Powers: Kultamuna
(81) Pelikaanimies
( ) Blues Brothers
( ) Blues Brothers 2000
(82) Aristokatit
( ) Piano
(83) American Beauty
( ) Pahat Pojat
(84) Pitkä kuuma kesä
(85) Honey
(86) Notting Hill
( ) Kummelin kultakuume
( ) Morsian karkuteillä
( ) Karhuveljeni Koda
( ) Herrasmiesliiga
(87) Pieni suklaapuoti
( ) Kauna
( ) Kauna 2
(88) Helmiä ja sikoja
( ) Erin Brochowich
(89) Ihmeperhe
( ) Kellopeliappelsiini
(90) King Arthur
( ) Requiem for a Dream
(91) The Phantom of The Opera
( ) Koirankynnen leikkaaja
(92) Heinähattu ja Vilttitossu
( ) Dancer in the Dark
( ) Lapsia ja aikuisia
( ) Star Wars Episode I The Phantom Menace
( ) Star Wars Episode II Attack of The Clones
( ) Star Wars Episode III Revenge of The Sith
( ) Star Wars Episode IV A New Hope
( ) Star Wars Episode V The Empire Strikes Back
( ) Star Wars Episode VI Return of The Jedi
(93) Sleepy Hollow
( ) Unbreakable
(94) Jali ja suklaatehdas
(95) Boys don't cry
( ) Syksy New Yorkissa
( ) Kuutamolla
( ) Kaverini mahtava Joe
( ) Olimme sotilaita
( ) Häjyt
( ) Pikkunaisia
( ) Kukkia ja sidontaa
(96) Kolmetoista
( ) Alien vs. predator
(97) Braveheart
(98) Narnia
( ) American history X
( ) Jarhead
( ) Rukajärven tie
(99) Levottomat
(100) Bridget Jones- elämäni sinkkuna
(101) Armageddon
(102) xXx
(103) Ice Age: Jäätikön sankarit
(104) Ice Age: Jäätikkö sulaa
( ) Trainspotting
( ) Tank

heh, ei paha, vaan 104. :D

LUKIOKIRJOJA MYYTÄVÄNÄ!!!Torstai 10.07.2008 06:21

Maol 1999
Maol 2005
Mooli 1-5
Persoona 3&4 ja Persoonallisuuspsykologia (kurssi 5)
Sosiaalipsykologian perusteet
Lyhyt matikka 3 ja 9 (kertaus)
Culture café 2 ja 4
In touch 7


SEKÄ PITKÄÄN MATEMATIIKKAAN TI-86 GRAAFINEN laskin.


KYSY LISÄÄ!

hih, pölläsin, anteeksi.Torstai 03.07.2008 02:57

Hei Mango,

Olen Lähennellyt sinua ja Pappia, tiedäthän sen? Toivon, että muistat maksaa viiden sentin velkasi takaisin, mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan jo valmiiksi tarmokas ja pieni.

Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä teollisuusalueelle ja näyttäisin sinulle kotini.
Toivon, ettet silloin kompastuisi suuriin jalkoihisi, sillä tämä on todella turha asia.
Enhän minäkään pettänyt luottamustasi, kun oksensit päälleni.
Ai niin, muistin juuri, että jätin rintaliivini K-marketin tiskille, mutta olen silti varma, että voin korjata asian varastamalla pinkin kaulaliinasi.


Rakkaudella,
Tanja

PS. Aion syödä torakan.


---

1. Syntymäkuukautesi
TAMMIKUU - ajatellut
HELMIKUU - rakastanut
MAALISKUU - haukkunut
HUHTIKUU - pettänyt
TOUKOKUU - ikävöinyt
KESÄKUU - voinut paremmin ilman
HEINÄKUU - haistellut
ELOKUU - lyönyt
SYYSKUU - kiusannut
LOKAKUU - lähennellyt
MARRASKUU - suudellut
JOULUKUU - häiriköinyt

2. Nimesi alkukirjain
A-B - joulupukkia
C-D - haisevaa koiraasi
E-F - rahojasi
G-H - poikaystävääsi
I-J - norsua
K-L - naapurin Kimmoa
M-N - kauniita hiuksiasi
O-P - housujasi
Q-R - puliukkoa
S-T - pappia
U-V - Venäjän kulkukoiria
W-X - kamalinta opettajaasi
Y-Z - kännykkääsi
Å-Ö - takapuoltasi

3. Minkä värinen paita sinulla on päälläsi?
VALKOINEN - maksaa viiden sentin velkasi takaisin
MUSTA - varastaneesi kaikki vaatteeni
HARMAA - että rakastan sinua kaikesta huolimatta
SININEN - ajaneesi polkupyörällä päin puuta
VIHREÄ - että tulit eilen kännissä kotiin
PUNAINEN - syöneesi koulun kalakeittoa
LILA - hakanneesi viattoman mummon
KELTAINEN - ostaa minulle pilkullisen ponin
ORANSSI - ratsastaa kamelilla
VAALEANPUNAINEN - syödä lautasen tyhjäksi
KIRJAVA - viedä roskat ulos
MUU - lähteä ajoissa bussipysäkille
EI PAITAA - pukeutua lämpimästi

4. Minkä värisiä kenkiä käytit viimeeksi?
MUSTAT - röyhkeä
VALKOISET - sekopää
MUSTAVALKOISET - kännissä
HARMAAT - pelikaani
PUNAISET - jo valmiiksi ongelmissa
SINISET - kylmissäsi
VIHREÄT - intohimoinen
KELTAISET- tarmokas
RUSKEAT - huono puhumaan
MUUT - epätoivoinen tapaus

5. Mikä päivä nyt on?
MAANANTAI - kaipaisit hoitoa
TIISTAI - masentunut
KESKIVIIKKO - pieni
TORSTAI - vaarallinen
PERJANTAI - selviytyvän tästä asiasta
LAUANTAI - unohtavan tämän jo viiden minuutin kuluttua
SUNNUNTAI - huonokuntoinen

6. Lempieläimesi?
KISSA - teollisuusalueelle
KOIRA - ajamaan ralliautoa
HEVONEN - kaatopaikalle
KANI - sillan alle
MARSU - kouluun
PAPUKAIJA - kirkkoon
KILPIKONNA - lenkille
KÄÄRME - Niilin rannalle
ROTTA - pohjoisnavalle
HÄMÄHÄKKI - mansikkamaalle
FRETTI - Big Brotheriin
JOKU MUU - pensaaseen

7. Minkä väriset hiukset sinulla on?
BLONDIT - kotini
VAALEANRUSKEAT - kuinka täällä eletään
TUMMANRUSKEAT - sukulaiseni
MUSTAT - millaiset ovat ruokailutottumukseni
PUNAISET - että olet epäonnistunut elämässäsi
VIHREÄT - kuinka huonosti minulla menee
SINISET - että osaan käyttäytyä huonosti
VAALEANPUNAISET - kuinka täältä pääsee pois
HARMAAT - mitä on olla köyhä
KAKSIVÄRISET - taivaan merkit
MONIVÄRISET - että olet täysin sekaisin
MUU - alastonkuviani

8. Minkä värinen lattia on huoneessa, jossa olet parhaillaan?
HARMAA - pahastuisi
VALKOINEN - löisi minua
PUINEN - nauraisi minulle
MUSTA - soittaisi poliisille
RUSKEA - kompastuisi suuriin jalkoihisi
VAALEANPUNAINEN - hajottaisi paikkoja
VAALEANSININEN - tekisi läksyjä
KELTAINEN - joisi viinaa
MUU - ottaisi vanhempiasi mukaan

9. Monesko päivä olet syntynyt?
1. arkaluontoinen
2. hölmö
3. tuskallinen
4. tunteellinen
5. tärkeä
6. naurettava
7. turha
8. järkyttävä
9. itsestäänselvä
10. itkettävä
11. kaunis
12. epämääräinen
13. kulmikas
14. yksinkertainen
15. ehdoton
16. vaarallinen
17. kauhistuttava
18. pahanlaatuinen
19. monimutkainen
20. korkealentoinen
21. pelottava
22. huomioitava
23. räjähtävä
24. oikukas
25. huomaamaton
26. ajatuksia herättävä
27. karvainen
28. masentava
29. salainen
30. arvaamaton
31. tunteita kuohuttava

10. Viime (peruskoulun) todistuksesi keskiarvo?
4-5 - petit minua setäni kanssa
5-6 - löysin sinut koulun siivouskomerosta
6-7 - leikit eilen batmania
7-8 - söit vihreän sukkani
8-9 - oksensit päälleni
10 - löit pääsi lipputankoon

11. Mielialasi?
ILOINEN - olemme sisaruksia
MASENTUNUT - lupasin olla muistuttamatta sinua äskeisestä
YLIPIRTEÄ - tonttusi puri minua korvasta
SURULLINEN - pitäisi tehdä läksyt
PETTYNYT - olen sinun kaukainen sukulaisesi
STRESSAANTUNUT - olet liian lihava
HUOLESTUNUT - unohdin ottaa kattilan pois liedeltä
NEUTRAALI - jätin rintaliivini K-marketin tiskille
SEURANKIPEÄ - unohdin silitysraudan päälle
TYLSISTYNYT - vihaan sinua

12. Mitä musiikkia et voi sietää?
ROCKIA - syömällä kaikki donitsisi
RÄPPIÄ - varastamalla pinkin kaulaliinasi
POPPIA - lyömällä itseäni pesäpallomailalla
KLASSISTA - soittamalla äidilleni
ISKELMÄÄ - syömällä suklaata
HEAVYA - nukkumalla huomenna pommiin
JOTAIN MUUTA - soittamalla pilapuhelun

13. Monelta heräsit tänään?
ENNEN KLO 4 AAMULLA - Vihaan sinua.
KLO 4-6 - Haluan korvauksen henkisestä kärsimyksestä.
KLO 6-8 - Unohdin ruokkia kultakalasi.
KLO 8-10 - Hyppää kaivoon.
KLO 10-12 - Aion syödä torakan.

lempinimiä ala BalaMaanantai 17.03.2008 21:06

Kahvis: Kohvi, Kaf, Siva
kasu_: Kasuli, Kaskas, Saku
_magnum: Maggu, Mangu, Manu
Varianssi: Varis, Varsi, Vassi
Yasminja: Jasu, Jasmiini, Jasmu, Yami
poemery: Pome, Peme, Pory, Runoilo
Lutherus: Lutsukka, Luhe, Luru
haavekuva: Haavi, Havi, Have, Photo, Kuva, HK, haku
mustikkam_: Musti, Mutsi, Tikka, Musta, Katti
Balacenia: Cena, Bali, Nia, Lace, Lena
cerulean: Cele, Rule, Lea, Muru, (Muro), Cere
Nauran: Naru, Nara, Ranu, Nana
Tina: Tinski, Tipu, Tiinu, Tuna
Fiery : Tuli, Fairy, Fie, Fer
__Nimimerkki__: Nimmu, Nimsu, Mersu, Meri, Niki

[Ei aihetta]Torstai 13.03.2008 15:23

Paljastan kuusi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat kuusi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä (paljastamaan kuusi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Omat omituisuuteni:

1. Nauran aina ja jokapaikassa

2. En osaa olla hiljaa, tai edes puhua hiljaa

3. Jos puhelimeni ei ole lähettyvilläni, tulen levottomaksi ja minun on pakko hakea puhelin.

4. Näsäviisastele aina ja kaikesta.

5. Puhun usein niin, etten ehdi ajatella mitä sanon ja sitten sanon jotain ihan typerää.

6. Kirjoitan kemian, vaikka en ole ymmärtänyt viimeisestä 3:sta kurssista puoliakaan

Haastan vaikkapa seuraavat henkilöt:

juliie
san_a
uninen_neiti
\Kadotus
{{petra}}

voi mööKeskiviikko 12.03.2008 21:47

nyt vituttaa... -.-'

hiton matikka.

ei ois pitänyt katsoa vastauksia.
yhyy.

angst.angst.

tälle kuulle ei vielä ollut joten...Keskiviikko 12.03.2008 17:57

päätin kirjoittaa.

tänään oli matikka, mannantaina essee.
kuolen.
tai en, koska sit en näkis mun rakasta enää. :(

ens maanantaina kemia.
hyi, tiedän.
mutta olen tyhmä ja halusin kirjoittaa 5 ainetta.