IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 23.02.2009 17:49

Maailman puolesta, pitäkää heikkojen puolia. Tuhotkaa Amerikka

EHDOTTOMASTI KOPIOI PÄIVÄKIRJAASI, JOS OLET OIKEUDEN PUOLESTA!!!

Lentokoneiden kaappauksista:

¤ Lentokoneet, joiden väitettiin osallistuneen terrori-iskuihin, ovat edelleen yhdysvaltain liittovaltion liikenneviraston
rekisterissä.

¤ Puolet terrori-iskuihin osallistuneista väitetyistä terroristeista on löytynyt elossa.

¤ Yksikään matkustajakoneiden piloteista ei syöttänyt transponderiin (toisiotutka) kaappauksesta kertovaa koodia.
Kaappausten pääteltiin tapahtuneen, koska koneet muuttivat kurssia ja kytkivät transponderit pois päältä.

¤ Riippumaton tutkija Brian Downing Quig väittää, että Boeing-koneiden ohjaamossa on piloteilla kuusi piilotettua
paniikkikatkaisijaa, joilla hälytyttää lennonjohto kaappauksesta. Niitä ei käytetty. Brian Quig joutui henkilöauton
yliajamaksi 16.6.2003 ja menetti henkensä.

¤ Konekaapparit harjoittelivat Cesna- pienkoneilla, eivätkä olleet opettajien mukaan valmiita edes yksinlentoon niillä.

¤ FBI oli konekaappareiden jäljillä jo lentotuntien aikaan, mutta CIA kielsi tutkimusten jatkamisen. ”Terroristeina”
kyseessä on ”hyödylliset idiootit” tai tiedustelupalvelun ammattilaiset, joiden tarkoitus oli luoda pohjaa
terroristikaappareiden oletetuille lentosuorituksille. Tämäkin todistaa, että Yhdysvallat vähintäänkin antoivat
terroristi-iskujen tapahtuvan, mutta tarkempi tarkastelu vie järkyttävämpään lopputulokseen, itse suunniteltuun ja
toteutettuun provokaatioon.

¤ Alun perin julkistetuissa lentokoneiden matkustajaluetteloissa ei ollut ainuttakaan arabinimeä.

¤ Yksi väitetyistä kaappareista Muhammed Attan jutteli terrori-iskujen jälkeen isänsä kanssa puhelimessa. Attan kertoi muun
muassa passinsa varastetun. (Passi löytyi New Yorkin kaduilta, ilmeisesti mukamas lentokoneesta leijailleena) Suhteellisen
kestävä passi, kun kaikkiaan kolmen lentokoneen mustat laatikotkin tuhoutuivat. Mustan laatikon pitäisi kestää kaikki
kuviteltavissa olevat olosuhteet, yhdessäkään koneessa ne eivät jääneet jäljelle.

¤ Todennäköisyyslaskentaan perehtyneet ihmiset voivat kuvitella minkä kaiken piti onnistua, että terroristit saivat iskunsa
onnistumaan näinkin hyvin: Oletetaan, että lentokentän turvatarkastuksessa Yhdysvalloissa arabimiehen todennäköisyys
päästä lentokoneeseen veitsen ja muitten varusteitten (kaasupullot ja -naamarit, lentäjänunivormut ym) kanssa on 50%.
Tällöin todennäköisyys sille, että kaikki 19 kaapparia pääsevät koneeseen on 0,5 potenssiin 19, mikä on noin 0,000 002
(kaksi miljoonasosaa). Tilanne on sama kuin 19 kolikon heitto tuottaa tuloksen 19 klaavaa (kokeile). Virallisen tarinan
toisistaan riippumattomien tapahtumaketjun osien muodostaman kokonaisuuden onnistumisen todennäköisyys on olematon.
Lisäksi, kuten mainittua, yksikään lentokoneen lentäjä ei onnistunut lähettämään kaappaamisesta kertovaa koodia, vaikka se
nimenomaan kuuluu lentäjien peruskoulutukseen. Millä konstilla terroristit estivät jokaisessa koneessa koodin lähettämisen?
Kuinka kukaan järkevä mies suunnittelee jostain luolasta käsin tuollaisen terroriteon, uskoen sen oikeasti onnistuvan?
Lähtisitkö yrittämään?

¤ Välittömästi terrori-iskujen jälkeen Yhdysvallat sai todisteita Osama Bin Ladenin osallisuudesta/syyllisyydestä
terrori-iskuihin, mutta niitä todisteita ei ole julkisuuteen pystytty kertomaan. Miksi ei? Osama kielsi aluksi osallisuutensa
terroritekoon, mutta jälkeenpäin hän on myöntänyt teon epämääräisissä videoissa ja ääninauhoilla. Merkkaavatko kyseiset nauhat
yhtään mitään nykypäivinä, kun on tietotekniikan avulla mahdollisuuksia editoida vaikka minkälaisia tapahtumia.
Miksi Osama vaihtoi lausuntoaan?

¤ Eräät tunnetuista iskuihin osallistuneista terroristeista olivat itse asiassa Israelin Mossadin agentteja.
Aika mielenkiintoista, että Amerikkalaisten kaverivaltiosta liikenee myöskin miehiä tuhoamaan WTC-torneja ja iskemään
Pentagoniin. Kaikki ulkopolitiikkaan perehtyneet tietävät, että näillä kahdella valtiolla on tietynlainen symbioosiliitto.

¤ Väitökset siitä, että lentokoneet olisivat olleet kauko-ohjattavia saivat mielenkiintoisen käänteen, kun ainakin
kolmen lennon matkustajaluetteloista on löytynyt Global Hawk kauko-ohjattavan suihkukoneen kehittelystä vastaavan
Rayethon-yhtiön työntekijöitä. Lennolla 77 oli Rayethonin elektronisen sodankäynnin ohjelmistokehittelyn johtaja Stanley Hall.

¤ Vuonna 2000 silloisen kuvernööri G.W.Bushin ulkopoliittinen-neuvonantaja Dov Zakheim totesi, että yhdysvallat
tarvitsevat "uutta Pearl Harboria" ehdotettujen suunnitelmien nopean läpiviemisen mahdollistamiseksi.
Nykyään Bush edelleen läpivie uusia terrorinvastaisia lakeja, jotka vievät kyseistä kansaa edelleen lähemmäksi
poliisivaltiota, jossa pystytään valvomaan kaikkia. Eikö tämä ole hieman läpinäkyvää?

¤ Philadelphiaan tipahtaneesta koneesta, joka väitetysti oli matkustajien takaisin kaappaama, soitettiin useita
puheluita, joita voidaan kaikkia pitää vähintäänkin epäilyttävinä. Yhdessäkin mainittiin, että islaminnäköisillä
terroristeilla olisi punaisia otsanauhoja, vaikka punainen väri ehdottomasti kielletty muslimimiehiltä.
Heidän värejään ovat vihreä ja musta. Mielenkiintoinen puhelu oli myös Mark Binghamin puhelu äidilleen lennolta 93.
Huomiota herättää seikka, että Mark aloittaa puhelun äidilleen sanoilla: " äiti, täällä Mark Bingham..."
Voitko itse kuvitella itsesi soittamassa äidillesi ja esitteleväsi itsesi sekä etu- että sukunimelläsi?

¤ Suuri osa puheluista tehtiin virallisen raportin mukaan kännyköistä, mutta yli 2.5 km korkeudesta ei saa millään
kännykällä yhteyttä maahan. Jotkut mallit lopettavat toimimisen jo kilometrin korkeudessa. No se näistä puheluista,
siirrytään vakavampiin epäkohtiin.

¤ Rutiinitoimenpide, kun matkustajakone poikkeaa reitiltään, tai kytkee toisiotutkan pois päältä, on lähettää hävittäjä
tarkastamaan tilanne. Koko sen lähes kahden tunnin ajanjakson aikana ensimmäisen koneen kaappauksesta aina Pennsylvaniassa
tippuneeseen koneeseen, Yhdysvaltain ilmapuolustus oli lamaantunut. Yhtään hävittäjää ei lähetetty matkaan.

¤ Ilmapuolustusesikunta väitti, että se joutui turvautumaan siviililennonjohdon-tutkaimiin, jotka taasen väittivät,
että lentokoneita ei voinut seurata toisiotutkaimen pois kytkemisen jälkeen. Todellisuudessa toisiotutkan kytkeminen
pois ei hävitä lentokonetta tutkasta, vaan ainoastaan lentokone ei enää lähetä lennonjohdolle omia identifioimistunnuksiaan
ja eräitä tietojaan, mm lentokorkeutta.

¤ Aina kun lento-onnettomuus, konekaappaus tms. sattuu Yhdysvalloissa, tehdään asiasta perusteellinen tutkimus. Tällä
kertaa: ei mitään.

¤ Mitä teki presidentti George W Bush kuultuaan lentokoneiden törmäyksestä? W oli lukemassa tarinoita Bookerin ala-asteen
lapsille, kun hän sai tiedon iskuista. Bush ei siitä hätkähtänyt, vaan jatkoi lukutuokiotaan lapsille. Sillä aikaa
valkoisessa talossa Bush senior ja varapresidentti Dick Cheney seurasivat tapahtumien kulkua. Tästä saadaan oikeata
kuvaa siitä, ketkä ovat tällä hetkellä kyseisen valtion johdossa (Ja ketkä todellisuudessa terrori-iskutkin suunnittelivat).
Vähälahjainen ja älyllinen nukkepresidentti oli poissa jaloista, kun todelliset päättäjät tekivät työtään valkoisessa talossa.

¤ Etukäteistieto iskuista oli todella laajalle levinnyt. Lukemattomat turvallisuuspalvelut varoittivat yksityiskohtaisesti
amerikkalaisia kesän aikana, mm Ranska, Saksa, Venäjä, Israel, Egypti... Oikeusministeri Ashcroft lopetti reittilentokoneitten
käyttämisen jo kaksi kuukautta etukäteen, Pentagonin korkeat virkamiehet peruivat 10.9. seuraavan päivän lentonsa ja jopa
muutamat koululaiset ennustivat opettajilleen terrori-iskut. Väitetään myös presidentin turvallisuuspoliittisen neuvonantajan
Condoleeza Ricen varoittaneen ystäväänsä San Fransiscon pormestaria Willie Brownia, ettei hän lentäisi 11.9.-viikolla.

WTC-tornien sortumiset:

¤ WTC:n tuhoutuminen oli yksi kaikkien aikojen suurimmista rakennuskatastrofeista, jossa vajaat 3000 ihmistä menetti henkensä.
Tuli ei ole ennen eikä jälkeen tuota päivää saanut teräsrunkoista palosuojattua korkeaa rakennusta sortumaan.
Näistä syistä voisi luulla, että sortumien onnettomuustutkintaan olisi panostettu tavallista enemmän.

¤ Tutkijaryhmä koostui vapaaehtoisinsinööreistä, jotka saivat rahoitusta vaatimattomat 600 000 $. Tutkijoita ei päästetty
onnettomuuspaikalle yhtä opastettua kierrosta lukuun ottamatta, eikä heillä ollut lainkaan valtaa raivaustyötä suorittavien
urakoitsijoitten suhteen. Edes WTC:n rakennusten piirustuksia ei luovutettu tutkijoille kokonaisuudessaan.

¤ Jostain syystä New Yorkin pormestarilla oli kauhea kiire kuljettaa raivatut teräspalkin uudelleen käyttöön ulkomaille.
Monet sanovat tätä laittomana todistusaineiston tuhoamiseksi, kuten Bill Manning Fire-Engineer lehden päätoimittajakin
vihaisena kirjoitti vuonna 2002.

¤ WTC-tornien sortumisten virallista syytä ei kuitenkaan saatu selvitettyä. Epämääräisiä arvioita ”pannukakkuteoriasta”,
eli kerrosten sortumisesta toistensa päälle, kyllä sateli.

¤ Lentokoneen osuma WTC-2 torniin oli erittäin heikko, se osui rakennuksen kulmaan, jolloin suurin osa lentokoneen
polttoaineesta (jonka sanottiin aiheuttaneen epänormaalin kova kuumuus, joka sulatti teräsrakenteita) paloi rakennuksen
ulkopuolella suurena tulipallona. WTC-2 sai siis huonomman osuman, kuin WTC-1. Epäilyttävää asiassa on etenkin se, että
WTC-1 torniin osui aikaisemmin ja paljon pahemmin kuin WTC-2 torniin. MIKSI WTC-2 SITTEN SORTUI AIEMMIN?
(Eli miksi väärä torni tuli ensin alas?) WTC-1 torniin lentokone osui aivan keskelle rakennusta ja kaikki koneen
polttoaineesta paloi rakennuksen sisällä, silti se pysyi paljon pidempään pystyssä. Tuo syö uskottavuutta väitteeltä,
että tulipalot olisivat sulattaneet teräsrakenteita. WTC-2 tornin perusteräsrakenteisiin ei edes osunut mikään, joten
voidaan sanoa lentokoneen ”menneen ohitse”. On täysin absurdia, että rakennus sortui nähdyllä tavalla.

¤ Kyllä. WTC-tornit on suunniteltu kestämään matkustajakoneen törmäys, hieman pienemmän tosin, mutta sen liikenopeus on nopeampi,
joten se aiheuttaa enemmän tuhoa rakennukseen.

¤ Tornit tulivat alas vain reilua sekuntia hitaammin, kuin mitä samalta korkeudelta tipautettu auto olisi tippunut.
Olivatko törmäyskohtien alemmat kohdat tehty sortumisen aikana paperista? Ne eivät vastustaneet lyhistymistä lainkaan.

¤ Sortuma tapahtui myös täydellisen symmetrisesti ja siististi. Tornien lyhistyminen tapahtui joka kohdassa rakennusta
samanaikaisesti. Aivan kuin rakennus olisi otettu hallitusti räjäyttämällä (panostamalla koko rakennus) alas.
Asiantuntijat ovat spekuloineet myös mini-ydinaseen käytöstä rakennusten purkamissa. Miniydinase ei aiheuta vakavaa säteilyä,
kuin aivan räjähdysalueelle ja se on tehokas ase noinkin massiivisen rakennuksen hallittuun alasottamiseen.
Viimeaikoina on tullut tietoja, että useat pelastuskoirat, jotka etsivät henkiin jääneitä raunioista olisivat kuolleet syöpään.
(Viittauksia säteilyyn ja miniydinaseen käyttöön).

¤ WTC-rauniot myös savusivat ja olivat lämpöiset monia kuukausia iskujen jälkeen, vaikka pelkässä painovoimaisessa
sortumisessa ei vapaudu nimeksikään lämpöä. Vielä viisi päivää romahtamisten jälkeen raunioissa oli korkeimmillaan
740 celsiusasteen lämpötiloja (vaikka niihin olivat palomiehet ruiskuttaneet vettä). Miksi siis huimasti kohonneet
lämpötilat? WTC-tornien raunioista löydettiin myös suuria lammikoita sulanutta terästä, minkäänlainen toimisto tai
kerosiinipalo EI pysty sulattamaan terästä.

¤ WTC-7:n sortuminen on koko terrori-iskujen järjettömin tapahtuma. Rakennukseen ei osunut yhtään lentokonetta,
eikä siihen lentänyt kovinkaan paljoa tuhoutunutta materiaalia WTC-torneista 1 ja 2, tosin kuin kävi rakennuksille 5 ja 6
(jotka eivät siis sortuneet vaikka paloivat erittäin pahasti). WTC-7 torni on 47 kerroksinen rakennus, eikä siinä havaittu,
kuin muutamia toimistopaloja. Jos halutaan jotain vertauskohtaa näiden kahden rakennuksen välille, niin Madridissa riehunut
32-kerroksisen talon tulipalo roihusi vapaana kokonaisen vuorokauden, eikä se rakennus sortunut kuin osittain.
Keskusteräsrakenteet pitivät rakennuksen pystyssä, kuten pitääkin.

Astuisitko sinä jalallasi yhteenkään kerrostaloon, jos pari toimistopaloa aiheuttaa koko rakennuksen yhtäaikaisen ja
symmetrisen lyyhistymisen, pohjakerroksia myöten?

¤ Outoa WTC-7 kerrostalon sortumisessa oli myös se, että sitä osattiin odottaa, nimittäin Pelastustöihin osallistunut
liikkeenjohdon konsultti Indira Singh on kertonut, että palolaitos jo hyvissä ajoin alkoi tyhjentää rakennuksen ympäristöä
kertoen, että rakennus tullaan ottamaan alas.

¤ Miksi WTC-7 sitten ylipäänsä otettiin alas? Monet ovat spekuloineet, että ”seiskassa” oli koko iskujen operaation johto,
jonka toimet sitten peitettiin ottamalla rakennus alas, eli tiedot jotka piti hävittää, hävitettiin rakennuksen mukana.
WTC-7 rakennuksen sortuminen antaa jo selvän vihjeen siitä, että rakennuksia todellakin otettiin räjähteillä hallitusti
alas, joten miksei sama voisi päteä WTC 1 ja 2 torneihin? Lentokoneet olivat selvästi silmänlumetta, joka antoi yleisölle
näyttävän tekosyyn tornien sortumiselle.

¤ On yleinen harhaluulo, että WTC-isku aiheutti suuria menetyksiä yksityiselle pääomalle Yhdysvalloissa. Ehkä rikoksen
selvittämisessä auttaisi vanha nyrkkisääntö: seuraa rahaa. WTC-kompleksi oli New Yorkin ja New Jerseyn satamalaitoksen
omistama. Torneissa oli asbestiongelma ja niitten purkamistakin oli kaavailtu. Purkaminen kuitenkin todettiin erittäin
vaikeaksi ja kalliiksi.

Satamalaitos solmi koko WTC-kompleksista 99-vuoden leasingsopimuksen Larry Silversteinin kiinteistöyhtiön kanssa ja se astui
voimaan 24.7.2001, kuusi viikkoa ennen iskuja. Silverstein sai sopimukseen poikkeuksellisen terrorismilausekkeen, jolla hän
sai mahdollisuuden vetäytyä vastuistaan satamalaitosta kohtaan, mikäli WTC:tä kohtaa terrori-isku. Lisäksi Silverstein
korotti vakuutussummat moninkertaisiksi.


Lentokoneisku Pentagoniin:

¤ Selvinä epäkohtina Pentagonin törmäyksessä ovat jumbojetin törmäyksestä tulleet vahingot ja se fakta, ettei lentokoneesta
jäänyt mitään osia Pentagonin ympäristöön. Virallisen raportin mukaan kone ”höyrystyi olemattomiin”. Koneen kaksi mustaa
laatikkoa tuhoutuivat jälleen (kuten jo aiemmin mainittua) täysin, vaikka niiden pitäisi kestää kaikki kuviteltavissa olevat
olosuhteet. Arkikielellä sanottuna tämä tarkoittaa sitä, ettei lentokoneissa mitään mustia laatikoita ollutkaan, joka taas
tarkoittaa, etteivät lentokoneet olleet mitään siviilikoneita.

¤ myöskään Pentagonin nurmikko ei kärsinyt vaurioita, vaan oletetun lentokoneen lentäjä lensi upeaa taitolentoa monen sadan
metrin matkan aivan parin metrin korkeudella. (Huom. samat lentäjät jotka eivät olleet valmiita yksinlentoon pienkoneellakaan)

¤ Silminnäkijät ovat raportoineet nähneensä iskujen aikaan Pentagonin yllä ensin isomman lentokoneen, joka lensi rakennusta
kohti ja sitten pienemmän lentokoneen, mahdollisesti hävittäjän. Tämä viittaisi siihen, että ensimmäinen kone lensi
harhauttaakseen rakennuksen ylitse ja toinen perässä seuraava ampui jonkinlaisen ohjuksen Pentagoniin. On tietysti
luonnollisesti täysin selvää, ettei Pentagonissa suinkaan kuollut iskuissa kukaan, vaan rakennus oli kyseisen siiven
osalta remontissa ja evakuoitu ihmisistä.

¤ Koska Pentagonin tuhot eivät vastanneet Jumbojetin törmäystä, niin paikalle kiiruhtaneet maansiirtokalustot raivasivat
osumakohtaa hieman lisää, jotta se näyttäisi aidommalta (Huom. sivulla näkyvä kuva on sen raivauksen JÄLKEEN otettu).

¤ Myöskään lentokoneen siivet eivät jättäneet minkäänlaisia jälkiä rakennukseen, myös koneen pyrstö olisi nirhannut
rakennusta jopa viidennen kerroksen kohdilta, mutta jälkiä rakennuksessa oli vain toiseen kerrokseen asti.

¤ Rakennuksen edustalla ja koneen lentoreitillä olleet kaapelikelat eivät vaurioituneet.

Loppupäätelmä:

Ihmisillä tulee erilaisia reaktioita näitä faktoja luettuaan. Osa ei muuta mielipidettään, jota media on toistuvasti
heidän päähänsä toitottanut. Yhdysvallat eivät tekisi tuota omille kansalaisilleen! He pitävät kiinni siitä, että
uskovat maailmaa hallitsevan valtion, joka Jumalan nimeen useita asioita väittää tekevänsä, olevan hyvä ja oikeudenmukainen.

Kylmä totuus on se, että Yhdysvaltoja ajaa eteenpäin rahan ja vallan himo. Yhdysvallat on jo pitkään suunnitellut
11.9 operaatiota vastaavia ”valeterroritekoja”, kuten operaatio northwoods, johon 11.9 iskujen sanotaan löyhästi pohjautuvan.

Jos kyseessä olisi yksittäisen henkilön tekemä rikos, tuo näyttö mitä yllä on mainittuna riittäisi ainakin herra USA:n
syyttämiseen oikeudessa, ellei jopa vangitsemiseen ja pitkään tuomioonkin. Olen vakuuttunut, että tässä on tapahtunut
kansanmurha, rikos, jolle kukaan tai mikään valtio ei voi minkään. Olen täysin varma, että esimerkiksi Venäjä tietää
tasan tarkkaan mitä syyskuun 11. päivä tapahtui Yhdysvalloissa. Presidentti Putinin koko hallintokauden aikana on käytetty
samaa terrorismilla pelottelua, jotta kansa saadaan pysymään johtajiensa takana. Maailma ei ole yhtä naiivi, kuin voisi luulla.
Monet tietävät mitä Yhdysvallat tuona päivänä omilleen tekivät, mutta mitä he voivat tehdä asialle?? EI yhtään mitään.
Aivan kuten yksittäinen kriittinen ajattelijakaan. Näistä asioista kirjoittaessa sinut leimataan helposti hulluksi
salaliittoteoreetikoksi, eikä edes haluta ymmärtää niitä asioita mitä tässäkin tekstissä yritetään kertoa.

No, jos edelleen oletetaan, että kyseessä olisi yksittäisen henkilön tekemä rikos, niin mitä tässä vaiheessa tutkimusta
otettaisiin huomioon? Motiivi, aivan oikein. Selvitetään onko teolle motiivia. Tarkastellaan tässä seuraavaksi sitä:

Yhdysvallat eivät kärsineet rahallisesti oikeastaan lainkaan WTC-tornien sortumisesta, koska ne oli vakuutettu raskaasti
juuri ennen iskuja. Öljyntuotannon huippu maailmassa ”peak oil” on sijoittuva vuosien 2005-2010 välillä. Se ei ole mikään
yllätys, että juuri nyt Yhdysvalloilla on suuri kiire vallata itselleen maailman öljyvaroja paikoista, joissa sitä on.
Tekosyyksi saatiin terrorismin vastainen sota ja hyökättiin välittömästi Afganistanin jälkeen Irakiin. Irakiin hyökkääminen
perustui siihen väitteeseen, että Saddamilla olisi ollut joukkotuhoaseita ja biologisia aseita, jotka olisivat uhkana
maailmanrauhalle. No, mitään niistä ei Irakissa kuitenkaan ollut, ainoastaan Saddam saatiin napattua, kuten maan öljyvaratkin.

Mitä muuta motiivia terrori-iskujen lavastamiseen olisi? Aseteollisuus. On pelottava tosiasia, että Yhdysvallat tarvitsevat
sotia 10-15 vuoden välein. Uusia aseita tehdään ja kehitetään hurjia määriä, eikä niitä päästä kokeilemaan tositilanteissa.
Ne ovat liian kalliita vehkeitä pölyttymään varastoissa. Nyt niitä päästiin jälleen testaamaan tositoimissa.

Yhdysvallat sai myös tekosyyn edistää omassa maassaan uusia (joidenkin mielestä ihmisoikeuksia loukkaavia) lakeja,
jotka edesauttavat kenen tahansa tarkastelua. Bush sai myös hirmuisen kannatusryöpyn juuri kriittiseen aikaan,
kun kansa yhdistyi presidenttinsä taakse suuressa surussa ja vihassa muslimeja vastaan. Nykyään jos Bushin kannatuslukemat
menevät alaspäin, niin hän vain ilmoittaa, että siellä ja tuollapäin Yhdysvaltoja on ollut vaarana terrorismin kohteeksi
joutuminen ja että ne oli estetty juuri ajoissa. Ja kas, kannatuslukemat nousevat jälleen. Aivan käsittämätöntä terrorismilla
pelottelua ja manipulointia. Se on kahden palavan tornin kortti, jota Bushin hallitus voi väläytellä aina tarvittaessa.

"Tietenkään ihmiset eivät halua sotaa... Mutta loppujen lopuksihan valtion johtajat määrittelevät politiikan ja on aina
yksinkertainen asia saada ihmiset mukaan, oli kyse sitten demokratiasta, fasistidiktatuurista, parlamentarismista,
tai kommunistidiktatuurista.... Äänioikeus tai ei, ihmiset saadaan tarvittaessa aina johtajien taakse. Se on helppoa.
Ainut mitä tarvitaan, on sanoa heille, että heidän kimppuunsa on hyökätty, syyttää pasifisteja epäisänmaallisuudesta
ja että he asettavat maan vaaraan." Herman Göring Nurnbergin oikeudenkäynnissä.

Mikään ihme, että presidentti Bush kiirehti lausunnossaan toteamaan:
”Jos ette ole meidän puolellamme, olette terroristien puolella”

Tuokin lausunto saa jo useat tapahtumia epäilevät Yhdysvaltojen kansalaiset pitämään suunsa kiinni epäilyjensä suhteen.
Kukaan ei halua olla epäpatrioottinen, eikä osoittaa epäkunnioitusta ”terroristi”-iskuissa kuolleita kohtaan.

”Terroristi”-iskuissa kuolleista muuten. Iskuissa WTC-torneihin kuoli ainoastaan alemman keskiluokan ihmisiä.
Ikkunanpesijöitä, sihteerejä ja siivoojia. Johtajat ja tärkeät henkilöt eivät olleet vielä siihen aikaan aamusta saapuneet
töihin ja joitakin heistä oli ilmeisesti varoitettu menemästä työpaikalleen 11. päivänä. On mahdollista, että useita ihmisiä,
joista oli haittaa operaatiolle, kuolivat juurikin matkustajalentokoneiden matkustajina, helppo tapa saada heidät pois jaloista. Kylmän laskelmoivalle tämä näyttää.

Joillekin ihmisille se mikä kerrotaan mediassa on välittömästi se lopullinen totuus. Se minkä uutistenlukija sanoo porautuu
ihmisen mieleen hyvinkin tarkasti ja syvälle. On kuin ihmisen skeptisyyden portit olisivat täysin auki aina kun kyseessä on
tutun turvallinen uutisnaama, joka kertoo näkökulman asiasta, joka voi olla vaikka mitä kautta saatu. Kun uutistenlukija
ilmoitti, että WTC-torneihin on osunut terroristien ohjastama lentokone, niin ihmisen huomiointikyky heikkenee ja sitä
uskoo välittömästi, että nuo sanat ovat lopullisesti totta. Sen takia itsellänikin oli pitkään aikaan vaikeaa uskoa mitään
muuta totuutta. Median ote ihmiseen on hurjan vahva.

Joskus itsellenikin iskee epäusko kun luen mitä olen kirjoittanut. En edes tiedä tarkkaan mistä se epäusko tätä faktoihin
perustuvaa teoriaa kohtaan tulee. Jokin takaraivossa sanoo, että ei tuossa kuitenkaan ole mitään rikosta ja kansanmurhaa,
vaan terroristit oikeasti tekivät tuon kammottavan teon. Onko se pieni hetkittäinen epäusko median vaikutuksesta tullut
”näkemys”, joka on jo keritty manipuloimaan allekirjoittaneenkin takaraivoon? Vai onko kyseessä jokin ihmisen psykologiaan
kuuluva osa inhimillisyyttä, joka estää tämäntyyliseen hirmutekoon uskomisen? Uskoisin, että kyseessä on noiden kahden summa.
Ja uskon myös, että tuonkin varaan Yhdysvallat laskivat hirmutekoa suunnitellessaan. Siellä Pentagonin syvyyksissä on älykköjä,
jotka tietävät miten ihmisen ajatus kulkee ja miten se suhtautuu tämäntyylisiin asioihin. He tietävät miten isot
massat asioihin suhtautuvat. Kun asiaa nyt tarkemmin ajattelee, niin ”hullujen salaliittoteoreetikkojen” teoria on useita
kertoja uskottavampi, kuin virallinen tarina, jota Yhdysvallat maailmalle syötti.


"Useimmat ihmiset pitävät parempana uskoa johtajiensa olevan oikeudenmukaisia ja reiluja, myös silloin kun
todisteet puhuvat päinvastaisesta, koska kun ihminen kerran myöntää itselleen että hallitus valehtelee ja on korruptoitunut,
hänen on tehtävä valinta sen suhteen mitä hän itse aikoo asian suhteen tehdä. Ryhtyminen toimiin korruptoituneen hallituksen
suhteen sisältää riskejä omassa ja läheisten elämässä. Valinta ettei tee mitään tarkoittaa taas luopumista omakuvassaan
periaatteiden puolustamisesta. Useimmilla ihmisillä ei ole rohkeutta kohdata tuota valintaa.

Siksi suurin osa propagandasta ei ole suunniteltu huijaamaan kriittistä ajattelijaa, vaan ainoastaan antamaan
moraalisille pelkureille tekosyy olla ajattelematta lainkaan."
— Michael Rivero.

Kumpi rivi, taistelussa?

a)USA
b)Kapinalliset

hmm.. ehdottomasti Kapinallinen vaikkakin kuolema olisi taattu...

Namiiiii :PPLauantai 21.02.2009 14:45

Malle sanoo:
sit ku opetin jengille propellii munall. Ku ei ne osannu
Malle sanoo:
kuuluin oikeest munankoos top5 joillain oli sellasii 5senttisii

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.02.2009 23:33

"1930-luvulla amfetamiinia käytettiin lääkkeenä nenän tukkoisuuteen"

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.02.2009 20:19

1. Mikä on nimesi?: Valtteri

2. Neljä kirjaiminen sana: vene

3. Tytön nimi: Viivi

4. Pojan nimi: Ville

5. Ammatti: Veturinkuljettaja

6. Väri: vihreä

7. Jotain, johon voi pukeutua: vyö

8. Ruoka: vehnäleipä

9. Jotain, joka löytyy kylpyhuoneestasi: vessanpönttö

10. Paikka: Venäjä

11. Syy myöhästyä: vilustuminen

12. Jotain, jota huudat: Vittu!

13. Elokuvan nimi: Valiant

14. Jotain jota juot: viina

15. Musiikkiyhtye: Vanilla ice

16. Eläin: vuohi

17. Kadunnimi: Villentie

18. Auton merkki: Volvo

19. Laulun nimi: Varasta pomolta

20. Aktiviteetti, joka vaatii enemmän kuin kaksi ihmistä: Villen kaataminen :P

[Ei aihetta]Tiistai 27.01.2009 17:48

VIIMEKSI.
1. Mitä teit 6 tuntia sitten? - Koulus
2. Mitä joit viimeksi? - Pillimehua:P
3. Koska nauroit viimeksi kunnolla? - En naura.
4. Mitä ostit viimeksi? - Karjalanpiirakoita
5. Missä olit, ennen kuin viimeksi tulit kotiin? Koulussa.
6. Minkä numeron sait viime kokeestasi? - joku hyvä
7. Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo? - 9.6 =)
8. Mistä näit viimeksi unta? - Ei mitää tietoo
9. Kenelle puhuit viimeksi? - Henkalle<3

NYKYHETKI.
1. Mitä sinulla on juuri päällä? - Vaatteet
2. Mitä syöt/juot juuri? - No en syö -.-
3. Paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä? - SAin just kympin ;PPP
4. Millä tuulella olet juuri? - perus
5. Millainen sää ulkona? - luminen
6. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä?- no,se, niin ja näin
7. Mikä musiikki soi? - Laineenkasperi - Sitten kun
8. Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä? - Nukkumas
9. Mitä sinun tekisi juuri mieli syödä? - Ei mitää
10. Miten hiuksesi ovat juuri? - Valuu mätää

TULEVAISUUS.
1. Mitä aiot tänään vielä tehdä? - Ulos
2. Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulla on tulossa?- Kaikkee
3. Mitä aiot ostaa seuraavaksi? -
4. Mitä aiot tehdä viikon kuluttua? - samaa
5. Entä huomenna? - Nuorisotila
6. Mitä toivoisit tulevaisuudeltasi? - Maailma muuttuis
7. Mikä sinusta tulee isona? - Ei mikää.
8. Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? - Nukun
9. Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkevän?- Äitin


MINKÄ.
1. Värinen puhelin sulla on? - Kai harmaa
2. Värinen näppis sulla on tietokoneessa? - musta
3. Värinen paita sulla on päällä? - Musta

OLETKO KOSKAAN.
1. Tappanut ötökkää ja saanut siitä omantunnontuskia? - Kai nyt:D
2. Itkenyt katsoessasi Titanicia? - Tietenkin.
3. Uinut vaatteet päällä? - Oleen
4. Laulanut vesisateessa? -.-
5. Ostanu alaikäsenä alkoholia tai tupakkaa? - en polta, enkä juo
6. Valvonut koko yötä? - Juu

OLETKO TÄLLÄ HETKELLÄ.
1. Väsynyt vai pirteä? - väsyttää
2. Enemmän blondi vai brunette? -En tiiä
3. Vihainen? - Vähä
4. Ihastunut? - Harva tietää
5. Ihan pihalla? - Vähän joo
6. Tyytyväinen vai epätyytyväinen elämääsi?- Kai sitä tyytyväinen pitää olla -.-
7. Iloinen vai surullinen? - Iloinen :(

MILLOIN VIIMEKSI:
1. Ostit karkkia? - Tänää
2. Söit kakkua? - En muista

MUUTA:
Komedia vai romanttinen komedia? - komedia
Horoskooppisi? - Jousimies
Syntymäpäiväsi?- 18.12
Mitä mieltä olet musikaaleista? - huonoja
Meikkaatko? - En
Mitä sarjoja seuraat tällä hetkellä? - Liikaa
Biisi joka soi tällä hetkellä? Laineenkasperi - Pari pimeetä iltaa Suomi Finlandissa
Aurinkoinen ilma vai sateinen ilma? - Aurinko
Nukuitko hyvin viime yönä? - enn
Saatko helposti unta? - Juu

[Ei aihetta]Lauantai 27.12.2008 02:39

Liltsu sanoo:
mul on melkee ehkä niksat
Huilumies sanoo:
aijjai
Liltsu sanoo:
vois käydä röökil
Huilumies sanoo:
sä tarjoot
Huilumies sanoo:
;D
Liltsu sanoo:
AI SAATANAAA!!!!! vittuuu mun jalka kolahti :(:(:(:(:(:(:(:
Liltsu sanoo:
en pystykkää tulla :(
Huilumies sanoo:
homo :D

[Ei aihetta]Maanantai 22.12.2008 23:23

Jääkarhu Make sanoo:
Meen tappaa bottei

SuffleeKeskiviikko 17.12.2008 23:52

1. Steen1 - Unionin sotilas
2. Freakloy Amon - Mielenvanki
3. Steen1 - Näkömätön mies
4. Ice Cube - Growin' Up
5. Gang Starr - Peace of Mine
6. Asa - Humanisti synty pelaa tennistä
7. Julma Henri - 070206
8. Julma Henri - 020706
9. Petos - Tähän on nyt tultu
10. Jedi Mind Tricks - Gorillas
11. Petos - Aikuisviihdettä
12. Ice Cube - Click, Clack - Get back
13. Julma Henri - 170306 f. Davo, Petos ja Pikkupiru
14. Gang Starr - Nice girl, Wrong Place
15. Julma Henri - 200306
16. Jedi Mind Tricks - Suicide
17. Guru - The Jazz Style
18. Jedi Mind Tricks - A Blood Red Path
19. Julma Henri - 171205
20. Gang Starr - PLAYTAWIN

1. Tuoko biisi numero 6 sinulle mieleen muistoja ?
- Nö ei.

2. Osaatko biisin numero 20 sanat ulkoa ?
- Nö e.

3. Kumpi on parempi - biisi nro 14 vai 1 ?
- 1.

4. Onko biisin numero 19 esittäjä kaunis / komea ?
- Komee ainaki pipo päässä <3

5. Milloin kuulit ensimmäisen kerran biisin numero 15 ?
- Joskus silloin.

6. Kuuluuko biisin numero 4 esittäjä suosikkeihisi ?
- Juu jenkeist <3

7. Kenelle omistaisit biisin numero 13 ?
- Mallelle<3

8. Missä mielentilassa kuuntelet biisiä numero 3 ?
- Pitäis olla vitun kännis et kuuntelisin ;D

9. Voisitko soittaa biisin numero 10 häissäsi ?
- Epäilen. :D

10.Miten luokittelisit biisin numero 17 ?
- Perus.

11. Kumpi on parempi: biisi numero 2 vai 16 ?
- 16<3

12. Oletko joskus itkenyt / nauranut biisille numero 8 ?
- Kai mä ;D

13. Mihin tilaisuuteen biisi numero 11 sopisi ?
- Vaikka mihin :D

14. Mikä on mielipiteesi biisistä numero 12 ?
- Vitun hyvä:D