eräs tarjosi minulle mahdollisuuden. sanoin, ei kiitos. halusin, mutten voinut. en olisi kestänyt siitä seuraavaa tunnetta, kun en voisi unohtaa. mahdollisuus olisi nimittäin ollut lopetus. niin hän myönsi. miten pidemmälle, pidemmälle kuin koskaan aiemmin, meno voisi ikinä auttaa jättämään asiaa menneisyyteen? looginen ajattelukykyni ei riitä ymmärtämään hänen ajatusmaailmaansa.
silti.
nyt mieleni ja sydämeni välillä soimaavat tyhmyydestä, mutta järki sanoo minun tehneeni oikean valinnan. ei siinä olisi ollut mitään järkeä, mutta ehkä olisikin pitänyt vain seurata mielihalua. paitsi sydän siinä olisi vain kärsinyt.
nyt kun vain voisi mykistää kaikki nuo äänet ja unohtaa.