IRC-Galleria

Uusia harrastuksia ja maisemiaPerjantai 13.04.2007 11:23

Aloin eilen harrastaa neulontaa.. sommittelin jo värejä tulevaan luomukseeni. Otin yhden lankakerän luonnonvalkoista, yhden sinistä ja pari kerää keltaista. Ajattelin, että parhaan tuloksen saa ravistelemalla niitä sekaisin sopivassa määrin. Lopputiulos oli luonnollisen näköinne joskin toteutus voi olla se hankalampi osio.. meni nimittäin langat "vähä" solmuun. En jaksanut enää sen kummemmin lankoihin sitten perehtyä, jätin vähä tuonnemmaksi koko suunnittelun viimeistelyn ja otin puikot. Emäntä oli sitonut ne kiinni sukkaan... sitten syttyi idealammppu... sukka! Saamari, meinasi mennä koko hyvä leikkikalu ihan huti taiteellisen luomisvimman keskellä. Piti kuitenkin ottaa ne puikot irti...

Isäntäväki näkyy parhaiten keittiönpöydältä kotiin tullessaan. Iloisesti juttelin ja huutelin ikkunasta ohjeita lätäköiden kiertämiseksi. Eivät muuten tykänneet, itsekeskeisiä ovat. Toinen auttaa niin jo torutaan.. Eikä siinä kaikki.. emäntä ei oikein tykännyt minun käsityöharrastuksestani, vai pitäisikö sanoa tassuharrastukseksi.. Lankoja ei mulle anneta, ei.. neuloppa siinä sitten. Kehui muuten emäntä äitilleen miten söpösti osaan sommitella värejä.. mummo viisaana veuvoi, että noin pienelle pitäisi olla kyllä virkkuukoukku alkajaisiksi, että voi olla puikot vielä liian vaikea pala. Mikähän se on se virkkuukoukku...?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.