IRC-Galleria

lisannan tarinaPerjantai 28.12.2007 01:05

Lisanna päätti putkahtaa maailmaan eräänä pilkkopimeänä aamupäivänä. Välittömästi näki että hänestä tuli mies. Perhe oli askeettinen ja he elivät yltäkylläisyydessä. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä sorrettiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään televisio, niinpä viihteeksi tuli jojot.

Lisanna kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin nuorekkaaksi. Päähänsä hän sai vihreät hiukset, sekä oranssit silmät.
Ärsyttelystä johtuen hän oli erittäin iloinen. Lempiruokaansa sipulipizzaa hän sai työskennellen kokkina.

Lisanna tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan sukulaisissa. Alkoholia hän käyttää runsaasti.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa oli vähällä mennä naimisiin.

Sen pituinen se.
http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/index.htm

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.